Tärkein asia Ilkassa matut
Ilkassa mamutusta
jonninjoutavaa
31206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Joo,näin näyttää olevan.
Kyllä. Suvatsevaista linjaa.
Suvaitse tätä: GOOGLE : KARIM MUTHANA.
Péter Szíjjártó kertoi:
– Eurooppa on aivan puolustuskyvytön etelästä, koska Kreikka on täysin epäonnistunut pitäytymään Schengen- sopimuksessa. Unkari hyväksyy, että Kreikka ei pysty yksin valvomaan tuhansien merimailien pituista merirajaa ja siksi Unkari esitti jo aiemmin, että Euroopan pitää laittaa yhteiset puolustusvoimat suojaamaan EU:n etelärajaa.
– Me tarvitsemme pikemminkin sotilaita, poliiseja, laivastoa, helikoptereita, lentokoneita ja kalustoa kuin Frontexin byrokraattisia virkamiehieä rajaa puolustamaan, Péter Szíjjártó jyrisi ja lisäsi:
– Unkari tulee ottamaan osaa tällaiseen yhteistyöhön, jossa yhteisiä rajoja suojataan.
http://paavotajukangas.com/2016/02/12/viikon-unkari-uutiset-unkari-valmistautuu-kevaaseen/
Kauanko Eurooppa meinaa houria?
Posted on 11.2.2016 by Paavo Tajukangas // 5 Comments
Ruotsiin tuli viime vuonna 165 000 turvapaikanhakijaa, joista ylivoimainen enemmistö, jopa 80 % oli miehiä. Yksintulleista lapsukaisista, joita maahan tuli 35 400 henkeä, oli miehiä 95 %.
Suomeen turvapaikanhakijoita tuli yli 30 000 turvapaikanhakijaa ja prosentit ovat samoja. Miehiä, miehiä ja miehiä. 80 % tulijoista on miehiä. Yksintulleista lapsukaisista liki jokainen on mies.
Saksaan turvapaikanhakijoita tuli vuoden loppuun mennessä arviolta 1, 3 miljoonaa, joista 80 % on miehiä.
Kauanko eurooppalaiset meinaavat houria ja leikkiä, että tulijat ovat vainoa ja sotaa paossa? Missä lapset, naiset, mummot ja papat? Heitäkö nämä miehet pakenevat vai mistä on kysymys? Veljenpoikani, 10 vuotta, kysyi jouluna: ”Missä ovat lapset?” Hän viittasi kysymyksellään johonkin uutiseen, joka sillä hetkellä näkyi tv:ssä, jossa aikuisten miesten virran väitettiin olevan pakolaisia.
Eurooppalaiset ovat menettäneet lopullisesti järkensä, sairaus, joka on levinnyt Saksasta ja Ruotsista Suomeen. Suomikin, ennen niin tolkullinen maa on seonnut kokonaan.
Joka kerta asunnottomien yönä valitellaan määrärahojen puutetta ja byrokratiaa. Niitä muutamia harvoja asunnottomia ei saada lämpimiin huoneiisiin. Ruotsissa loputkin on ajettu kadulle. Ei ole ollut halua.
Mutta kun maahan virtaa tuhansia muslimimiehiä, niin yhtäkkiä löytyy resursseja ja tahtoa. Aikuisia miehiä paijataan ja sotaa ja vainoa pakenevien puurolakkoja ymmärretään. Kaikenlisäksi yritetään ihmisille selittää typeriä:
”Pakomatka on pitkä ja vaarallinen ja vain vahvimmat selviävät.” Tai ”Ensin tulevat miehet ja kun asiat ovat täällä kunnossa, tulevat vaimot ja lapset.”
Eurooppalaiset ovat moraalihysteerikoita. Sen sijaan, että auttaisimme niitä, joita pitää auttaa: naisia, lapsia, vanhuksia ja sairaita (montako kehitys- tai liikuntavammaista olet nähnyt pakolaisten joukossa? Niinpä, muslimimiehet jättävät kaikkein heikoimmat sodan keskelle ja pakenevat itse) eurooppalaiset käyttävät tarmonsa raukkoihin paskiaisiin, jotka jättävät heikommat sodan keskelle.
Ja tämä paska-ilkka se teköö joka päivä matu-jutun.Tämä Heikki Peltokangas tuntuu rakastavan niitä.On meinaan sellasta ylistystä,että.Oikeen jalakapalloilijoita.Sanokaa kaikki irti Ilkan tilaus heti.Itte lopetin sen jo toissa vuonna 30v jälkeen.Enkä koskaan sitä enää tilaa.Päätoimittajakin on täys Vihreän Liiton äänitorvi.
soitin Ilkan urheilupäällikölle Minna Kalasvuolle ja pyysin toimittajaa urheilutapahtumaamme
ei kuulemma ylitä uutiskynnystä!
MAMUJEN JALKAPALLOTAPAHTUMIIN RIITTÄÄ KYLLÄ TOIMITTAJIA JA KUVAAJIA MONINKERTAISESTI HÄVETKÄÄ JA KALASVUO VOI HAISTAA PASKAN!
tilaus on sanottu irti ja MV lehteen ilmotettu miten Ilkka lajittelee ihmisiä ja sorsii tavallisia suomalaisia urheilevia lapsia
kannattaa lähettää tietoa MV lehteen jos teillä on tietoa Ilkan toimittajien toilailuista ja valheista ja he lähettävät henkilön selvittämään niin sittenpä saavat toimittajat maistaa omaa lääkettään!
Kyllä mua kyrsii tua Ilkka! Helevetinmoone juttu matujen jostain potkupallosta. Anna mun kaikki kestää.
Ne nyt vaan on suomen ainoa toivo pärjätä enää missään urheilulajissa.
Miksi aina pitää pärjätä, tärkeintä on osallistuminen kantasuomalaisella joukkueella.
Lopettakaa sontasiionin tilaaminen ,oppiivat kirjoittelemaan.
juuri näin ! YOUTUBE : TOTUUS SUOMEN NYKYTILANTEESTA.
kolmas viikko ilman sontasiionia---yhtään ei oo ollu ikävä
Se Takala ns. päätoimittaja Ilakas on pahemman puoleene asennevammaane. Vailla faktoja syyttää kolumneissaan tolokun ihimisiä natsiiksi ja rasistiiksi. Kuinka se kehtaa?
Ilakka on maakunnan lehti. Lue sinä puolivillaanen mv-lehtiäs vain.
http://mvlehti.net/2016/02/12/helmikuussa-valmistaudutaan-valentines-dayna-sex-jihadiin/
Ei tästään siinä tiijetä mitään.
Päätoimittaja kantanee vastuun levikin laskusta ja mainostulojen pienenemisestä. Itse en tilaa enkä mainosta enään Ilkka lehdessä. Toivottavasti muutkin yrittäjät EP:lla toimivat näin.
Tänään eka päivä 18 vuoteen ilman Ilkkaa. Hyvältä tuntuu.
Ilkan tilauksen lopettaminen on isänmaallinen teko.
joo lehti peruttu,sen verran nuoresmiehes virtaa vanhankansan veri,litlin pihas vanha paappa soitti torvea niin saatanasti mamuille,kun ei meinannu väistää :)
Ilkka lehden tilauksen irtisanominen on vuoden isänmaallisin teko. Me EP:set emme tartte eikä haluta noita islam-rikastuttajia tänne!
Tätä lehteä ei tartte enää kukaan ,eikö osakkeen omistajat jo herää.
Oliko ilkas tätä uutista?
https://themuslimissue.wordpress.com/2015/11/08/yemen-failed-isis-suicide-bomber-found-alive-after-blowing-himself-in-half/
Peruin ilkan tilauksen kun näitä "juttuja" alkoi ilmestymään yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Tuolta MITÄVITTUA lehdestä saa päivän polttavat uutiset ja ihan ilmaiseksi ilman mitään mokutusta, suosittelen. On hyvä että löytyy vaihtoehto vihervasemmiston mokutukselle.
Ilkka epäonnistuu #kotouttamisessaan#. Alueen väestö ei tule koskaan hyväksymään näitä muslimeja jotka tappavat ja raiskaavat. Ohitan mamu-jutut lehdessä. Samoin tekevät monet muutkin Ilkan lukijat. He eivät saa meidän sympatioita.
ilkka-lehti ja ilkka peura-------kaksi sanonko mitä
Mietin vaan, että mitä noille lehtien päätoimituksille "maksetaan", että suostuvat suoltamaan tätä sontaa?
Saman konsernin Ilkka ja Pohjalainen ovat tänä päivän puhtaita propagandatorvia, joista ei löydä totuuden ripettäkään jos on kyseessä: maahanmuutto, pakolaiset, työttömyys, Kreikan ja muiden maiden tukipaketit jne.
Helevetti mitään järkeä maksaa 260 Euroa siitä, että saa propagandapläjäyksen joka päivä postiluukusta.
Niin, ja se tilaus lopetettiin ja puoli vuotta sitten.
kyllähän tuon tason lehti vois muuttaa nimensä MAMULANDIA
Jos ja kun on tuhanteen kertaan todistettu, että suomalaisella joukkueella emme ikinä pärjää missään, vaan jäämme aina esikarsintoihin, niin miksi emme hyödyntäisi näitä joiden geenit ovat paremmat urheilussa?
Jos joku maahanmuuttaja pärjää missä lajissa tahansa, niin jokainen rasistikin huutaa huomaamattaan äänensä käheäksi.
http://yle.fi/uutiset/somalialainen_turvapaikanhakija_meista_voisi_olla_hyotya_suomen_jalkapalloilulle/8673106
Juu, nyt kerätään tuhannen reppua.
Kun supisuomalainen tarttisi tälläistä sanonta kuuluisi: MENE KIRPPARILLE.
Mutta, kaupastakin saa 3-5ekulla poistokorista halvemmalla.
Tuon sanonan sanookin Sossuntäti.
Annetaanhan niille rahaa, miksi vieläkin hyysätään???
Niillähän on omaa rahaa pankkitilillään, sanoi TV:ssäkin mamu.
Myisivät älykännynsä tai muuta vastaavaa, niin joutuu muutkin tekemään.
Kuka on niin pöpi että osallistuu kaikenlaisiin kampanjoihin?