Jos ei maa saa eläke presidenttien eläkettä oikein, ei se saa sitten muutakaan asiaa kuntoon. Voiko edes olla, voi näköjään ?
Nyt kipinkapin kuntoon, ja liikaa maksettu palauttaa, kuten laitkin edellyttää. Maailma muuttunut, ei enään umpikierojen sosialistien valtaaikaa pitäisi olla.
Olin kyllä "huuli paksuna" kun SDP vastusti takuueläkettä ?
Onko missään sosialisti presidenttien tapaista eläkettä ?
Eläke pitäsi perustua istuvan presintin palkkioon 126 000 € josta 60 % eläkeoikeus.
Nyt näillä sosialisti presidenteillä onkin lähtökohta 160 000 €.
Siinä menee monen köyhän raha vilunkiin.
Ja kun vielä verottomansa eläke 96 000 €, joka pistisi olla
74 600 € (60 % 126 tonnista)
Euroopan eri maissa vanhuuden aikainen toimeentulo turvataan hyvin eri tavoin. Mitään yhtenäistä mallia ei ole olemassa.
Suomessa lakisääteiset eläkkeet jakautuvat kahtia. Ensinnäkin on tasasuuruinen vähimmäisturva – eli kansaneläke. Viime vuonna sen suuruus oli 636,63 euroa. Kansaneläke loppuu kokonaan, kun tulot ylittävät 1 315,88 euron rajapyykin.
Kansaneläkettä täydentää vuonna 2011 käyttöön otettu takuueläke. Se on tarkoitettu hyvin lyhyen ja/tai pirstaleisen työuran tehneille pienituloisille. Takuueläkkeellä pyritään eläkkeensaajalle turvaamaan vähintään 746,57 euron kuukausitulot.
Kansaneläke ja takuueläke tarkistetaan kansaneläkeindeksillä, joka seuraa hintojen kehitystä.
Toisena, ja tärkeimpänä eläkevakuutuksen muotona on työeläke. Se on eläkkeensaajien pääasiallisin tulonlähde. Työeläkettä maksetaan ansiotyössä olleille. Sen määrä perustuu palkka- ja yrittäjätuloihin - eikä siinä ole eläkekattoa. Työeläkkeisiin tehdään vuosittaiset indeksitarkistukset.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eurooppalainen vertailu 2013:
Suomi sai vuonna 2013 Euroopan neuvostolta huomautuksen riittämättömästä sosiaaliturvan tasosta ja vanhusten kaltoinkohtelusta.
Suomen pahimmin köyhdytetty ja kaltoin kohdeltu väestöryhmä on sairas- ja työttömyyseläkeläiset, pätkätyöllistyneet sekä ne ikääntyneet äidit, jotka ovat hoitaneet lapsiaan muutaman vuoden kotona. Päiväkotipaikka alkoi tarjoutua kaikille vasta 1980-luvun puolivälin jälkeen.
Aloittaja unohti, että takuueläkettä nostettiin tasasummalla vuoden 2016 alusta. Muuten hyvä kirjoitus.