En sanoisi että kukaan syrjäytyy välttämättä omasta tahdostaan enemminkin ihmisiä syrjäytetään yhteiskunnan toimesta. Eläkeläiset, työttömät, sairaat...Niitä ryhmiä jotka ei juuri päätäjiemme mielessä pyöri muuta kun puheissa. Nämä ryhmät kun lähinnä ovat toisarvoisia kansalaisia päättäjiemme silmissä jotka ei tuota mitään mutta meille ei rahaa ja huolenpitoa heru toisin kun tietyille ihmisryhmille...Tiedätte varmaa mitä tarkoitan. Suomen hallitus tekee näillä päätöksillä kylmää porvarioikeustolaista politiikkaa jonka tarkoitus on luoda luokkayhteiskunta jota rikkaat ja hyvätuloiset hallitsee, ikävä kyllä.
Väärä sanamuoto
8
208
Vastaukset
- 4-6
Syrjäytynyt on kieliopillisesti oikea sana syrjäytyneelle henkilölle oli hänet syrjäytetty tai oli hän itse aiheuttanut syrjäytymisensä. Sanassa syrjäytynyt ei ole mitään asenteita tai oletuksia.
Osalla ihmisistä tuntuu olevan vaikeata ymmärtää suomen kielen kielioppia.
Vertaa esim sanaan sairastunut. Ei siinä ole mitään asennetta että henkilö olisi itse aiheuttanut sairastumisen. - Syrjäytynyt
Syrjäytyneiksi kutsutaan myös vääränlaisia ihmisiä. Jos ihminen saa jotain tukea, niin ei hän silloin ole vielä kokonaan syrjäytynyt, vaan on kiinni yhteiskunnassa. Vasta sitten ihminen on syrjäytynyt yhteiskunnasta, kun hän ei ole kortistossa, opiskelemassa, missään työvoimapoliittisessa toimeenpiteessä ja tukien maksaminen on lopetettu, vasta silloin ihminen on oikeasti syrjäytynyt, kuten minä olen ollut tuossa tilanteessa vuodesta 2008 lähtien.
- K.Öyhä
Porvarioikeistolaista politiikkaa tehdään kansan tahdosta. Vasemmistokin on saanut olla päättämässä. Ei paljon auttanut. Haluaisitko vaalit pois ja tilalle jonkun sortin vasemmistodiktatuurin?
- ÄäniKaikilla
Juuri näin. Jos leipäjonot häiritsee, käy äänestämässä:)
- V.Andaali
Jos kieltäytyy tarjotusta työstä, niin kyllä silloin on kyseessä omatahtoisesta syrjäytymisestä.
Hei
Minun mielestäni tässä aloittajan tekstissä oli oikea näkökulma syrjäytymiseen. Siis se, että me ihmiset (tai yhteiskunta) syrjäytämme toisiamme. Rakennamme ja olemme rakentaneet maailman sellaiseksi, jossa kaikille ei ole tilaa.
Yhteiskuntaa voi tietysti syyttää, mutta se on kuitenkin yleensä kasvoton. Ajattelenkin, että me ihmiset olemme vastuussa toinen toisistamme. Jokainen voi tehdä jotain, jotta lähellämme elävillä ihmisillä olisi huolenpitoa.
Minäkin ajattelen, että kukaan ei syrjäydy omasta tahdostaan, ihminen on toisia ihmisiä tarvitseva ja kaipaava.
Voimia tähän päivään, jokaiselle
Toivottaa Päivi-pappi- NytLoppu55555
Vittu
- alek0
Kaikki vaan ei haluu olla kortistossa ? eikä nostaa alekin _kela liksoja... en mä tiedä onko ne syrjäytyneitä ... hyvin näyttävät elävän ...monia tapoja elää ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477