Voiko uskova olla mukana politiikassa?

Kun meillä on hallituksessakin ainakin kaksi uskovaista ministeriä, niin kiinnostaisi mielipiteet siitä, että ovatko he aitoja uskovaisia ja voiko uskova yleensäkään olla mukana politiikassa? Koska Jeesus ei tietääkseni ollut mukana missään poliittisessa toiminnassa ja hän opetti seuraajiaan, etteivät he olisi osa maailmasta vaan hän on heidät valinnut ja siksi maailma vihaa heitä. Eikö politiikkaan osallistuminen merkitse osallistumista maailmaan?
26178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

No voi olla vaikea kysymys, mutta ajatus tuli mieleen, kun lukiessani Anna-lehden kommentteja, niin tuli siellä ilmi tällainen: "Kun roomalainen maaherra kysyi Jeesukselta, onko hän kuningas, Jeesus vastasi: "Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille." Johannes 18:36."
Että on tätä pohdittu ja tällaiset jää helposti vaivaamaan mieltä.

Äänestä

Ei ikipäivänä!

Uskonharhainen ei pysty erottamaan harhamaailmaansa todellisesta, joten millä välineillä hän pystyisi tekemään järkeviä päätöksiä?

Otetaan käytännön esimerkiksi kristillis'demokraatit'. Maa on syvällä katuojassa ja näillä harhaisilla on vain homoavioliiton kumoaminen mielessä!

Mikä ihme se on, että uskovaiset eivät pitäydy oman henkilökohtaiseñ toimintansa sääntelyssä, vaan yrittävät pakottaa muutkin toimimaan saman harhan mukaisesti?

Tulee mieleen ISIS ja taliban ihan edes yrittämättä.

Äänestä
  • le, rääpäle...

    Äänestä

  • no_mutta_rääpä- kirjoitti:

    le, rääpäle...

    Hieno ja kuvaava kommentti, joka vie keskustelua eteenpäin!

    Argumentointi on hei viisaampien hommaa, todistat dogmaattisen mielesi kehittymättömyyden ja annat huonon kuvan koko kristikunnasta.

    Äänestä

Olisi hyvä, että olisi selkärankisia ihmisiä, jotka puolustavat ihmisen parasta ajavaa Juamlan tahtoa.

Päivi Räsänen ja Mika Niikko rohkeasti puolustavat Raamatullisiä kantojaa niin aborttia kuin homoliittoja vastaan.

Saavat siitä kohtuutonta ryöpytystä.

Toivoisi että myös vl-edustajat rohkeasti vastustausivta laillistettua abortin murhia joissa jopa 10 000 ihmistä murhataan vuosittain Suomessa.


Se on kauhea rikos ja synti Jumalan edessä ! Onko hiljaisuus ja sanomattomuus tämänkin jumalattomuuden hyväksymistä ?

Äänestä
  • Tuskin vl-edustajat näitä asioita hyväksyvät, mutta enemmän rohkeutta minäkin heiltä toivon ja odotan, kun heidät on sinne äänestetty. Ei saisi myötäillä liikaa.

    Keskustapuolueen ehdokkaita on äänestetty keskustan ehdokkaina eikä tukemaan kokoomuslaista politiikkaa, kuten Paavo Väyrynen kertoi mielipiteenään keskustan vl-edustajien tehneen. Voihan se olla mahdollistakin, mene tiedä. Paavo on oikeassa monessa asiassa.

    Äänestä

Olivatkohan Apostolit perussuomalaisa vai mitä arvelette?

Mistähän sen voisi lukea Raamatussa?

Äänestä
  • selviää tuosta Paavalin ensimmäisestä kirjeestä perussuomalaisille.

    Äänestä

Moraaliltaan terveitä, Jumalaa pelkääviä synnintuntoisia rehellisiä ihmisiä tarvitaan yhteiskunnan kaikille aloille, jotta yhteiskunta voisi toimia hyvin. Uskonnolliset tekopyhärit eivät tätä tehtävää täytä. Eikä kristityksi voi kutsua kirkkoa, jota johtaa vapaamuurari paholaisenpalvoja ja jolla on homopiispoja, pappeja ja lähetyssaarnaajia. Sellainen yhteisö on häpeällinen. En tiedä, olisiko kristityn parempi erota sellaisesta mätäpesästä vai yrittää korjata sitä - minä erosin. Tosin tein sen lähinnä rahasyistä. En pidä itseäni oikeana kristittynä, mutta haluaisin oppia sellaiseksi.

Äänestä
  • Missä Raamatussa sanotaan, että hyvä ihminen on synnintuntoinen? Jos näin väität, parempi laittaa jotain kohtia Raamatusta.

    Minä en tarvitse itsessäni tuollaista tuntoa, sehän on saatanasta.

    Ei missään, mutta synti tulee tunnistaa ja heittää pois.

    Upottaminen on yksi tapa pestä se perusteellisesti irti itsestä.


    Jos ei voi kutsua luottamushenkilöiksi homopiispoja, ei siellä saa olla myöskään pedofiilejä.

    Olen samaa mieltä, että seurakunnan paimenen ei hyvä ole olla poliittisena vaikuttajana, mutta normaalin kristityn osalta tilanne on toinen.

    Valmistuessani ilmoitin poliittisen kauteni olevan viimeinen ja se on.
    Toisena syynä on VL/ KePun kalifaatti, joka on todella törkeää ja mukana on jopa heidän pastoreitaan.

    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Missä Raamatussa sanotaan, että hyvä ihminen on synnintuntoinen? Jos näin väität, parempi laittaa jotain kohtia Raamatusta.

    Minä en tarvitse itsessäni tuollaista tuntoa, sehän on saatanasta.

    Ei missään, mutta synti tulee tunnistaa ja heittää pois.

    Upottaminen on yksi tapa pestä se perusteellisesti irti itsestä.


    Jos ei voi kutsua luottamushenkilöiksi homopiispoja, ei siellä saa olla myöskään pedofiilejä.

    Olen samaa mieltä, että seurakunnan paimenen ei hyvä ole olla poliittisena vaikuttajana, mutta normaalin kristityn osalta tilanne on toinen.

    Valmistuessani ilmoitin poliittisen kauteni olevan viimeinen ja se on.
    Toisena syynä on VL/ KePun kalifaatti, joka on todella törkeää ja mukana on jopa heidän pastoreitaan.

    Kes.

    sanoa "suinuistui"?

    Äänestä

Miksi uskovainen, voi olla politiikassa mukana, mutta ei ammattiyhdistyksessä luottamustehtävässä, tätä minä en voi ymmärtää .

Äänestä
  • Siksi, kun KePun ja Kokoomuksen voimaa on vahvistettava, se on Raamatun lisälehdellä, 2 sivulla.

    Äänestä

  • Petossuomalaisen katkera näkemys.

    Äänestä

  • kapu__ kirjoitti:

    Petossuomalaisen katkera näkemys.

    Kuka on katkera? Sinä, kun kuulet ja tajusit totuuden.

    Äänen antaminen on juuri voimansa antamista ko. taholle?

    Hyvä, että tajusit.

    Äänestä

Suomessa kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.

Äänestä
  • Uskovan ei tarvitse maksaa kirkollisveroa, kun hän eroaa kirkosta.

    Äänestä

  • Jos uskovainen eroaa kirkosta, häntä ei enää pidetä jumalanlapsena.

    Äänestä

  • Matteus 7:13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. 14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! 15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

    Äänestä

  • Mitäh?

    Vain kaksi kirkkoa Suomessa?

    • Vähä on sisäistystasosi, niitä on lähes 20?
    • Suomen evankelis-luterilainen kirkko
    • Suomen ortodoksinen kirkko
    • Finlands Svenska Adventkyrka
    • Finlands svenska baptistsamfund
    • Finlands svenska metodistkyrka
    • Missionskyrkan i Finland
    • Katolinen kirkko Suomessa
    • Kristillisten Tekojen kirkko
    • Luterilainen Sanan Yhdyskunta
    • Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
    • Suomen Adventtikirkko
    • Suomen Anglikaaninen kirkko
    • Suomen helluntaiherätys
    • Suomen Baptistikirkko
    • Suomen Metodistikirkko
    • Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko
    • Suomen evankelisluterilainen seurakuntaliitto
    • Suomen Vapaakirkko
    • Ortodoksinen Pokrovan seurakunta
    Kaikilla näillä on samat oikudet, paisti tuo porttokirkko, Luterilainen lahko saa periä veroa vaikka ei siihen itse ole liittynytkään, vaan saatanallisesti ripoteltu mukaan.

    Äänestä

  • onneksi_ kirjoitti:

    Matteus 7:13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. 14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! 15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

    Mitä tuolla on tekemistä kirkkokuntien kanssa?

    Onko se ahdas portti, kun käytännössä tiedoton vauva liitetään siihen väkisin, jota Lut kirkko tekee.

    Kes.

    Äänestä

  • Jos sinulla tänään on ihmisten harhautussessio, niin valmistaudu siihen ja jätä palsta rauhaan katkeruudeltasi.

    Äänestä

Ei tietenkään voi, eikö veronkiertäjä/lestadiolainen petturi Sipilä muka ole tarpeeksi varoittava esimerkki, ei maata johdeta maailmankatsomuksensa mukaan ja sen huommaa missä tilassa maa on.

Äänestä

Kristillisdemokraateissa on paljon uskovia kristittyjä mukana. Pitäähän uskovaisen vaikuttaa yhteiskunnassa. Lutherin regimenttioppi on syytä muistaa. Myös Ruotsalaisessa kansanpuolueessa, keskustassa, kokoomuksessa ja sdp:ssä on tunnustavia kristittyjä.Me rauhansanalaiset voimme kuulua mihinkä puolueeseen me haluamme. Meitä ei sido minkään keskusyhdistyksen päätökset vaan ainoastaan omatunto.

Äänestä
  • on uskovaisia, koska puolueella on kristilliset arvot.

    Äänestä

  • Miten uskovainen voi vaikuttaa yhteiskunnassa poliittisen puolueen jäsenenä? Tuntuu vain kauniilta ajatukselta, josta puuttuu realismi ja myös usko. Jos noin olisi, pitäisi olettaa, että Jumala käyttäisi ihmisten politiikkaa oman tarkoituksensa toteuttamisessa. Näinhän ei voi olla. Tietenkin hän sallii hallitusten ja poliitikkojen toiminnan, niin kauan kuin tämä maailma on olemassa, koska se säilyttää jonkinlaisen järjestyksen ja hyödyllisiä palveluita. Paavali puhui näistä asioista roomalaisille kristityille ja kehotti olemaan alamainen hallituksille, koska Jumala sallii vielä niiden olemassaolon yleisen järjestyksen takaamiseksi. Muttei missään Raamatussa ole viitteitä siitä, että kristityt olisivat itse olleet mukana politiikassa. Päinvastoin he uskoivat Jeesuksen olevan Messias ja ratkaisevan asiat omana Jumalan säätämänä aikana. Kun Saatana näytti Jeesukselle maailman valtakuntia ja tarjosi niiden hallitsijan asemaa, Jeesus kieltäytyi jyrkästi. Hän saarnasi Jumalan valtakuntaa ja kannatti hänen hallitusvaltaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uteliaisuudesta_kysymys kirjoitti:

Kun meillä on hallituksessakin ainakin kaksi uskovaista ministeriä, niin kiinnostaisi mielipiteet siitä, että ovatko he aitoja uskovaisia ja voiko uskova yleensäkään olla mukana politiikassa? Koska Jeesus ei tietääkseni ollut mukana missään poliittisessa toiminnassa ja hän opetti seuraajiaan, etteivät he olisi osa maailmasta vaan hän on heidät valinnut ja siksi maailma vihaa heitä. Eikö politiikkaan osallistuminen merkitse osallistumista maailmaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu