Jos sanan julistaja ei koskaan itke Herran kasvojen edessä jää sana kuivaksi.
Ihminen voi kyllä liikuttua vaikka elokuvista, tarinoista ja jotkut jopa omista puheistaan, silti ollen aika kylmiä toisia kohtaan. On puhujia jotka itkevät julistaessaan ja liikuttuvat sanomansa sisällöstä, ei niinkään Herran kosketuksesta. Mutta on puhujia jotka itkevät Herran kosketuksesta ja ovat voitelussa.
Mutta, että sisin pääsee Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kosketuksesta murtumaan sitä tarvitaan. Silloin sana on mehevää kun puhuja on nöyrällä paikalla ja hänellä on voitelu. Voitelua kannattaa tavoitella.
Jos ei murtumista tapahdu, ei Kristuksen tuoksu pääse ihan tuoreesti leviämään. Aivan kuin Raamatussa kerrotaan syntisestä naisesta, joka itki Jeesuksen jalkojen juurella, rikkoi alabasteri pullon ja voiteli aineella Jeesuksen jalat. Kuivasi sen jälkeen Hänen jalkansa ja kyyneleet hiuksillaan. Raamattu kertoo; 'huone tuli täyteen suloista tuoksua.' Jos pullo olisi jäänyt särkymättä, ei tuoksu olisi levinnyt.
Toiset itkee helpommin toiset ei juuri koskaan. Mutta jos haluaa olla Herran käytössä, murtuminen tapahtuu. Parempi nöyrtyä vapaaehtoisesti kuin ajautua sallimuksesta tilanteeseen, joka ei mielytä, ja silloin vasta murtuu. Se on tuskallisempi tie. 'Särjettyä astiaa ja murtunutta sydäntä et sinä Herra hylkää.' Vapaasti siteeraten.
Mitä tässä tarkoitan, puhun sanan julistajista ensisijaisesti mutta sopii muillekkin.
Erään hankalan ihmisen puolesta kun rukoiltiin hän sai kohdata Herran ja murtua, ja itkeä syvältä. Mietin, onko nöyrtymättömyys tuon hankaluuden takana? Mutta kun seurasin hänen itkuaan ja rukoustaan, siinä levisi ja oli hyvä henki, kuin suloinen tuoksu.
Saarnamiesten ja pappien puhe on kuivaa monesti juuri kun ei itke Herran kosketuksesta, saarnan aikana tai varsinkaan sitä valmistellessa. Ei ehkä edes etsi saarnansa sisältöä Herralta rukoillen. Mielestäni jokainen puhe tulee pitää sille kuulijakunnalle, kuin se olisi viimeinen.
En tarkoita mitään itkuiikkaa, joka saduistakin itkee, vaan Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kosketusta.
Tavoitellaan voitelua!
Ihminen voi kyllä liikuttua vaikka elokuvista, tarinoista ja jotkut jopa omista puheistaan, silti ollen aika kylmiä toisia kohtaan. On puhujia jotka itkevät julistaessaan ja liikuttuvat sanomansa sisällöstä, ei niinkään Herran kosketuksesta. Mutta on puhujia jotka itkevät Herran kosketuksesta ja ovat voitelussa.
Mutta, että sisin pääsee Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kosketuksesta murtumaan sitä tarvitaan. Silloin sana on mehevää kun puhuja on nöyrällä paikalla ja hänellä on voitelu. Voitelua kannattaa tavoitella.
Jos ei murtumista tapahdu, ei Kristuksen tuoksu pääse ihan tuoreesti leviämään. Aivan kuin Raamatussa kerrotaan syntisestä naisesta, joka itki Jeesuksen jalkojen juurella, rikkoi alabasteri pullon ja voiteli aineella Jeesuksen jalat. Kuivasi sen jälkeen Hänen jalkansa ja kyyneleet hiuksillaan. Raamattu kertoo; 'huone tuli täyteen suloista tuoksua.' Jos pullo olisi jäänyt särkymättä, ei tuoksu olisi levinnyt.
Toiset itkee helpommin toiset ei juuri koskaan. Mutta jos haluaa olla Herran käytössä, murtuminen tapahtuu. Parempi nöyrtyä vapaaehtoisesti kuin ajautua sallimuksesta tilanteeseen, joka ei mielytä, ja silloin vasta murtuu. Se on tuskallisempi tie. 'Särjettyä astiaa ja murtunutta sydäntä et sinä Herra hylkää.' Vapaasti siteeraten.
Mitä tässä tarkoitan, puhun sanan julistajista ensisijaisesti mutta sopii muillekkin.
Erään hankalan ihmisen puolesta kun rukoiltiin hän sai kohdata Herran ja murtua, ja itkeä syvältä. Mietin, onko nöyrtymättömyys tuon hankaluuden takana? Mutta kun seurasin hänen itkuaan ja rukoustaan, siinä levisi ja oli hyvä henki, kuin suloinen tuoksu.
Saarnamiesten ja pappien puhe on kuivaa monesti juuri kun ei itke Herran kosketuksesta, saarnan aikana tai varsinkaan sitä valmistellessa. Ei ehkä edes etsi saarnansa sisältöä Herralta rukoillen. Mielestäni jokainen puhe tulee pitää sille kuulijakunnalle, kuin se olisi viimeinen.
En tarkoita mitään itkuiikkaa, joka saduistakin itkee, vaan Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kosketusta.
Tavoitellaan voitelua!
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Erään hankalan ihmisen puolesta kun rukoiltiin hän sai kohdata Herran ja murtua, ja itkeä syvältä. Mietin, onko nöyrtymättömyys tuon hankaluuden takana? Mutta kun seurasin hänen itkuaan ja rukoustaan, siinä levisi ja oli hyvä henki, kuin suloinen tuoksu."
...
Voi helvetti!
Oliks teitä montakin voideltua siinä? Pitiks toiset kiinni tästä "hankalasta ihmisestä", kun sä rukoilit?
Rimpuiliko?
Yrittikö pakoon?
Kyllä siinä varmasti alkaa jo itkettää! Tuhat ja sata kiihkouskovaista hyökkää ilosanoman kanssa kimppuun!
Osanottoni tälle "hankalalle" ihmiselle. :-(
Iloksesi sanon; en rukoillut itse ko henkilön puolesta. Hän pyysi itse esirukousta eikä kukaan pitänyt kiinni. Olin metrien päässä ja tietenkin rukoilin mielessäni, että Herra auttaisi asioissaan tuota kärsivää lähimmäistä.
En ole mitenkään 'erikoisen voideltu,' ihan tavallinen armosta, vain Jeesuksen sovitustyön perusteella uskossa oleva evankelista.
Etkö ole nähnyt hankalia ihmisiä? Katsopa peiliin ja ole rehellinen.
Kun lukee noita sinun tekstejäsi, ei voi muuta sanoa, kuin, että taidat olla todella "pussissa" kasvanut. Ei se kuule auta muuta kuin, että sinun om vain pakko jaksaa kasvaa ulos noista pikku kuvioista.
...imartelusta. On se kiva kun joku pitää minuakin viisaana. =)
"Hän pyysi itse esirukousta eikä kukaan pitänyt kiinni."
Mikä hänestä siis teki "hankalan"? Millä tavalla hän oli "hankala"? Eikö sinun sanomasi ollut mennyt millään perille, vai? Vaikka kuinka pitkään olit jaksanut jankuttaa?
...vähän perusteluja? Millä tavalla tekteistäni voi päätellä että olen "pussissa kasvanut"? Siis ihan tottahan tuo on, kun alkuelämääni ajattelee. Jos minä olen pussissa kasvanut, niin syytä uskovaista helluntaikasvatustani.
:-)
...piti vielä jatkaa että seuraavaksi kaiketi toteat minun olevan katkeroitunut, etkö vain? ;-)
Savea mä vain
olin Herra pöydälläsi
Käsissäsi rikkinäinen astiani
Kova kuori,
kolhiintunut aivan
Luulin kaiken kestäväni
*
'Hellät kädet kun saivat minut murtaa
Silloin huomasin tuskassani
Hyvä näin on sittenkin vain luottaa
Onhan kädessäsi
elämäin.'
*
Oma tahtoni
vaik taistelikin vastaan
Käden mestarin sen saivat
murtumaan
Siinä itkien vain edessäsi
Rakkaus sain minut muuttumaan
*
'Hellät kädet, kun saivat minut murtaa...'
*
Viimeinenkin pala
murtui astiastain
Silloin Herra kaiken uudeksi loi
Uuden astian täytti öljyllänsä
Hengen tulta palaa se voi
*
'Hellät kädet, kun saivat minun murtaa...'
*
-----
Siis; vaikka oma tahto, oma sisäinen ääni, taistelee vastaan, niin lopulta se "herra" sitten tulee ja murtaa sen, ja ihminen antaa periksi, ja hänet laitetaan hyväksymään ulkopuolelta annettu "totuus".
Väkivalloin.
Miksi oma tahto on paha asia?
Millainen Jumala odottaa ihmiseltä, että ihmisen pitäisi olla epärehellinen itselleen?
Tuossakin biisissä on ihan selvät viestit:
"Älä ajattele omia ajatuksiasi rehellisesti!"
"Pakota itsesi alistumaan toisen tahtoon!"
"Pakota itsesi ajattelemaan vain sitä mitä sinun on lupa ajatella!"
"Pakota itsesi hyväksymään se ulkopuolelta annettu totuus sokeasti, oli se sitten kuinka järjetön tai käsittämätön tahansa"
"Oman itsesi murtaminen on vain rakkautta, vaikka se kuinka sinua itkettäisikin. On se, ihan oikeeesti, on se!"
"Väkivalta on rakkautta, jos se tehdään "hellästi""
"Kiellä itsesi!"
Onko sellainen "käsi" hellä, joka MURTAA? Mistä lähtien toisen oman tahdon murtaminen on ollut rakkauden osoitus?
Loiko Jumala ihmisen ensin sellaiseksi mikä se on, ihan vain sitä varten, jotta sitten saisi "murtaa" ja tuhota sen viimeistä palaa myöten, kaapia kaiken oman sisällön siitä pois, voidakseen laittaa siihen omat sisältönsä? Tehdä ihmisestä tahdoton seuraaja, robotti joka toteuttaa vain sitä yhtä ulkoapäin annettua tehtävää.
Eikö se ole vähän loismaista tomintaa?
...
Tämä tunteilla mässäily on yksi niistä asioista joita hellarit harrastavat ilman mitään määrää. He vetoavat ihmisten tunteisiin ja käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihmisten henkilökohtaisia tragedioita, traumoja ja katastrofeja. Iskevät jeesuksen kanssa kimppuun het silloin kun ihminen on henkisesti puolustuskyvytön. Laulaa lurittavat toinen toistaan "koskettavampia" lauluja, eikä kukaan huomaakaan kuinka huomaamatta tämä "rakkauden" kaapuun kätketty aivopesu menee läpi tuosta noin vain.
Kaikki oma, oma persoona, omat ajatukset, omat tarpeet ja halut ovat "nöyrtymättömyyttä" jotka täytyy kitkeä pois.
"Aidon" ILOsanoman merkki on ITKU. Pientä ristiriitaa..?
Ja jos joku ei sitten väännä sitä kyyneltä silmään, niin johan on juhanit osoittelemasa sormella kun sana jää kuivaksi, eikä henkilö ole "voitelussa".
Ku se o niin kiva elämöidä ja tunnelmoida. Siit saa jotain henkistä kieroutunutta tyydytystä.
Tuo on lauluntekijän tekemä laulu. Minun Herra ei tee kenellekään väkivaltaa. Minun uskossani kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.
Koitahan Pakana jaksaa, vaikka työläs on potkia tutkainta vastaan. Mutta, sekin on vapaaehtoista.
Tuo on vain lauluntekijän laulu, ei Jumalan sanaa. Minun Jumalalle on kaikki vapaaehtoista, mikään ei ole pakkoa.
Koitahan Pakana jaksaa, vaikka työläs on potkia tutkainta vastaan, mutta sekin on vapaaehtoista.
Tämän aloituksenhan teit puhuaksesi "itkemisestä ja murtumisesta Herran edessä". Tuo hellareiden kestosuosikkibiisi kertoo juuri siitä, kuten huomaat.
Monet muutkin biisit kertovat aivan samasta.
Vai väitätkö, ettet ole koskaan itse laulanut sitä suurella tunteella syvää "Jumalan läsnäoloa" tuntien, ja jokaiseen sanaan samaistuen? ;-)
Biisin laitoin ihan siksi vain, koska se sopi aiheeseen hyvin, ja kuvaa kys. ajatusmaailmaa.
...
"Minun Jumalalle on kaikki vapaaehtoista, mikään ei ole pakkoa."
...
Paitsi silloin kyllä osoittelet heti sormella, jos puhuja ei vaikuta "murtuneelta" eikä itke. Mut eeeeei, ei mitään pakkoa tai painostusta!
Epämurtunut ja tunnelmoimaton uskovainen tosin ei ole aito uskovainen, ei ole voitelussa, eikä näin ollen pääse kuolemansa jälkeen samaan paikkaan johon Juhani on menossa kaikessa murtuneisuudessaan ja itkunsekaisissa tunnelmoimisissaan.
Suomessa oli eräs vanhaa itkijänaisten perinnettä jatkava vanha nainen. Hän itki "työkseen" erilaisissa tilaisuuksissa. Ehkä ei ansiotyökseen, mutta anyway.
Kunnes lääkäri varoitti, että tämä itkeminen on pidemmän päälle vaaraksi terveydelle, ja voi pahimmillaan lyhentää elinkaarta oleellisesti.
Joten kannataa sunkin pitää varasi. Ehkä kannattaisi mieluummin harkita sitä nauruherätystä, koska nauru sentään pidentää ikää.
=)
Eipä taida hyvä Juhani-Aito olla "muodin mukaista" tuoda esille uskovan ihmisen tarvetta itkuun ja murtumiseen Jumalan edessä. Ei tuo aloitus asiasta ole ainakaan kirvoittanut moniin kommentteihin tai omien kokemusten jakamiseen muiden palstalaisten kanssa.
70-luvun alussa uskovat puhelivat vielä keskenään "murtumisen armosta" ja sillä tarkoitettiin syvää ja ehdotonta nöyrtymistä Jumalan edessä sekä syntien tunnustamista ja hylkäämistä. Jumalan lupaus oli ja on tämä: "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon."
Itkeminen ja murtuminen ovat luonnollinen seuraus siitä, kun pyhä Jumala ja syntinen ihminen kohtaavat toisensa. Mutta tätä kohtaamista seuraa Jeesuksen Kristuksen armon ylenpalttinen kokemus ja tietoisuus syntien anteeksisaamisesta. Tämä tietoisuus on yhtä varma kuin Jumalan valtaistuin ja Jeesuksen rauha täyttää mielen ja sydämen.
Valoon ja totuuteen! Näin kehoittakaamme toisiamme ja sanokaamme se ensimmäiseksi omalle sydämellemme.
Haluan muistuttaa, että "Jeesuksessa tuli armo ja totuus" ihmiskunnalle. Kun tahdomme ottaa Jeesuksen vastaan elämäämme saadaksemme armon, niin väistämättä otamme vastaan myöskin totuuden. Jos emme tottele totuutta niin kompastumme. Jos tottelemme niin saamme Jeesuksen mielenlaadun, hänen, joka itki( Hebr. 5:7-9) ja nöyrtyi (Fil. 2:5-8).
Tottele Jumalaa. Alä sano:"Haluaisin tehdä Hänen tahtonsa." Tee Hänen tahtonsa!
Viisaita puhelet, siunausta.
Juhani kiitos todella hyvästä kirjoituksesta! Olen joskus, ehkäpä jopa omassa lihallisuudessani kommentoinut tekstejäsi, mutta tämä kirjoitus oli täyttä asiaa! Voitelua tarvitsemme ja siihen ei ole oikoteitä. "Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää." Kunpa voisi aina tuoda Sanaa esille tässä voitelussa.
Veljesi
Kiitos palautteesta. Siunausta elämääsi!
Hän ei riko???
Tuttua on teksti
ja usein monen suusta kuultu.
Mutta toteutuuko
se ihmisten kesken?
Rikkooko uskova
jo rikotun astian?
siitä,mitä lähimmäiselleen on:
hajotetaanko me toisiamme
vai rakennetaanko toisiamme..
Kiitos Juhani tästä kirjoituksestasi.
Hieno ajatus jonka toit julki.
Omistan tämän itselleni ja kiitän tästä meidän yhteistä kiitoksemme kohteesta
joka on JEESUS KRISTUS.
Krokotiili itkee. Sarjamurhaaja itkee. Psykopaatti itkee. Ei oikein vakuuta nuo sinun perustelusi.