Naapurini kertoi että osti skodan jotta voi käydä lidlissä kaupassa. Lidliinhän ei voi mennä kuin ladalla/skodalla. Joten hän päätyi skodaan ladan heikon saatavuuden ja mallitarjonnan vuoksi. Skodalla taas on ehtaa itätuotetta tarjolla valtavasti jolla voi päräyttää halpiskaupan pihaan. Citymarketin pihassa taas ei skodaa ja ladaa näy johtuen siitä että siellä käy se porukka joka ei elä pelkillä sossurahoilla.
Syy skodan ostamiselle löytyi!
Skootalintta
47146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kyykmanni ei saanut kaasuöljykeskustelussa kauempaa ihmisiä vedätettyä, joten hän siirtyi näppärästi tähän uuteen aiheeseen. Antakaa nyt kyykmannille paljon vastauksia, että show pääsee jatkumaan. Sehän takaa kyykmannille stondiksen ja uutta virtaa tumputtamiseen.
Jälleen hyvä aloitus. Skodalintta tosiaan on hyvä varattomalle ja lyhyet matkat saattavat onnistua. Jos ei, niin kävellen sitten siitä eteenpäin.
Pitää sanoa, että hyviä aloituksia on ja kuvaavia kanavakameran mielikuvia, jotka pitää paikkansa!
Kommunistinen kaalikärry on jännittävä tuohon käyttöön, kun pitää pukeutua kuitenkin, kuten ulkoiluun. (Koska se jää tielle jossain vaiheessa).
Näillä kauppareissujaan tekeviää on mukana omat tekonahkasalkut(muovikassit), koska siinäkin voi säästää skodan osamaksuihin ja korjaus osiin.
Alkaa aloitusten tyhmyys jo saavuttaa saturaatio-pisteen. Miten tästä jatketaan?
Tietysti 730-Bemarilla R-Kioskille ostamaan maitoa ja makkaraa. Varakas ei osta mitään alle kioski-hintojen.
Köyhät hakevat roska-ruokansa Tojotalla kitinä-marketista
Lidli on ladalle ja skootalle oikea kauppa. En mersulla siihen pihaan aja. Jos olisin työtön kävisin litlissä..
Et poju taida olla ihan täysjärkinen vai kuinka?
Myös työssäkäyvä, varsin hyvin pärjäävä meikäläinen käy Lidlissä sopivasti työmatkan varrella. Tämä ei tietenkään vaikuta tuloihini (veroillani maksetaan sinunkin elätttämisesi). Suurempi syy on tietenkin saksalaiset ja nykyisin kotimaisetkin laatutuotteet ja se, että säästöön jää kuukausittain vielä joku 10...20% enenmmän.
Vihje: vaikkapa tonni kuukaudessa säästöön passiiviseen indeksirahastoon -> 650 tonnia kasassa 20 vuoden aikana ja voi halutessaan pikkuhiljaa lopetella työnteon ja elää kohtuullisesti pelkillä sijoitustuotoilla ... Vajaa viisi vuotta tuohon mailstouniin minulla, mitenkäs aloittajan suunnassa ;-)
Toinen vihje omalla työllään itsensä elättäville: valitsemalla auton oikein voi säästää suuren osan tuosta tonnista/kk pelkästään pääomakustannuksissa ...
Itse olen laittanut 300 euroa/kk eläkevakuutukseen 10 vuoden ajan. Pörssikurssit ovat ikävästi romahtaneet alkuvuoden aikana, mutta uskon kuitenkin tulevaisuuteen. Jos olisin ajellut viimeiset 10 vuotta jollain Bemarilla, niin ei minulla olisi noitakaan säästöjä.
Voi tietysti ajatella niinkin että nauttii silloin kun vielä jaksaa ja on terveys tallella. Ei ne tonnit sitten nivelrikkoisena paappana niin hirveästi enää lämmitä
Täysin totta. Usein käy niin valitettavasti, että ei pääse edes eläke ikään asti. Kai niistä jotkut tilastotkin on olemassa.
Aja skoda romuttamoon ja mene ostamaan länsiauto(ohje skodisteille).
Minä käyn pääsääntöisesti Prismassa. Siellä voi ostokset maksaa helposti vilauttamalla vihreää S-korttia. Toisinaan haen Citymarketista jotain tarjouksia. Lidlissäkin saattaisin käydä, mutta sellaista ei ole lähietäisyydellä.
Mihikään Euroshoppereihin en sorru, vaan elintarvikkeiden täytyy olla kunnollisia. Niinhän se on Skodakin.
Autosta päätellen suosit itäblokin juttuja. Mikäs siinä. Kai prismastakin löytyy venäläistä meetvurstia?
Juu löytyy. Tosin sen valmistaja on suomalainen, esim. Snellman tai HK.
Kuinka tyhmä pitää olla että ekaks tekee töitä ja sitten vielä hautoo rahaa tilillään vuosikausia?? Sähän voit kuolla millon tahanasa vaikka olisit 20-30 vuotias. Puhumattakaan yli 50 v jolloin jokainen päivä voi olla viimeinen ja ikuisuus odottaa. Minä ainakin elän elämää ja matkustelen sekä ostan autoja joista pidän, tienaankin kivasti joten on todella mukava myös käyttää sitä rahaa siihen mistä tykkää. Tiedän näitä ikuisia säästäjiä, ne usein eivät ole itse rahojaan käyttämässä ja todellisuudessa joku ryyppää ne niidenkin säästöt lopulta. Säästäjällä jäi vain elämä elämättä.
" Säästäjällä jäi vain elämä elämättä."
Ensin opiskellaan kunnon ammattiin. Sitten eletään JA säästetään ylijäämä. Järjestelyasia ja ajoissa oivallettuna ei tunnu missään eikä syrjään tartte oikeasti laittaa kuin satasia - sekin tuottaa ja kumuloituu kivasti pitkällä ajalla.
Toki "elää" voi kuin Olavi Virta, Tienataan mielettömästi, laitetaan kaikki menemään viinaan, naisiin ja olalletaputtajiin. Kuollaan ennen aikojaan köyhänä, varattomana, unohdettuna, viinan aiheuttamien sairauksien murtamana. Olalla noutaja tuli alle kuusikymppisenä.
Itse asetan tavoitteen tuonne sataan vuoteen ja (globaaleista) sijoituksista voi olla ihan kivasti iloa kun Suomen eläkejärjestelmä on sortunut...
... eikä syrjään tartte oikeasti laittaa kuin satasia KUUKAUDESSA - sekin tuottaa ja kumuloituu kivasti pitkällä ajalla.
Kyllähän jokainen osaa elää kuin viimeistä päivää, mutta perillisiäkin on ajateltava. Tulevaisuudessa kuitenkin yhteiskunnan tuet pienenevät, jolloin jokaisen on otettava enemmän vastuuta itsestään. Ei ole kiva jäädä eläkkeelle, jos tulot putoavat huomattavasti. Olen huomannut, että järkevällä autovalinnalla pystyn säästämään huomattavia summia, eikä minun oikeastaan tarvitse menettää autoilun suhteen paljon mitään. Sossun luukulle meneminen olisi minulle niin häpeällistä, että ennemmin ampuisin itseni.
Ei tulevaisuutta ajatteleva makuuta suinkaan rahoja tilillä vaan antaa niiden tuottaa ja tehdä ajan kanssa työtä puolestaan. Miten olisi työstä pois jääminen vaurautta keränneenä vaikkapa terveenä 50...55 -vuotiaana ja muutto talviksi ulkomaille esim. golfia harrastamaan? Vuoden tai kolmen maailmanympärimatka prätkällä, purjehtien tai ihan vaan lentäen? Useitakin kertoja? Kyllä vaan työtä tekemälläkin onnistuu, kun asenne on oikea. Ja terveydestä pidetty huolta.
Vaurastuneet ihmiset elää muuten terveimpänä vanhuutensa - ei ole sattumaa...
Elääkö joku työlläkin vielä suomessa? Se selittää skodan valinnan.
Niin, sinäkin elät sossun tuella, ja me työssäkäyvät maksamme sinun hengissäpysymisestäsi. Parempi olisi kun tuet lopetettaisiin ja kelvottomat yksilöt vietäisiin saunan taakse.
Samaa mieltä! Ei kannattaisi retostella meille työssäkäyville olevansa meidän eli yhteiskunnan elätti ;-(
Naapuri taas kertoi,että chatin aloittaja on ihan mölö.
Ainakin meidän Lidlin parkkipaikalla on näkynyt audiamersua ihan siinä kuin vastapäisen K-Supermarketinkin edustalla. Sielläkin olisi hyvin tilaa, joten noiden autojen kuljettajat ilmeisesti käyvät sillä kertaa nimenomaan Lidlissä.
Itse asioin molemmissa, K-kaupassa jonkin verran enemmän. Eilen tuli höylätyksi vihreää korttia, vaikka se on yleensä jäänyt vähimmälle käytölle.
Omakin autoni sattuu olemaan M-B, vaikka voisi aivan yhtä hyvin olla Skodakin. Kauppa kuin kauppa, auto kuin auto.
Aikuisten maailmassa uusia Lidlejä avataan vauraille asuinalueille, kuten Hgin Pakila tai Porvoo. Autot parkkihallissa ovat sen mukaisia.
Jokin syy tällaisiin jatkuviin provo-aloituksiin tietysti on. Ainakin anonyymissä netti-maailmassa on houkuttavaa esiintyä rikkaana ja löytää muiden köyhyydelle tunnuksia.
Potentiaalinen skoda-asiakas :D
Kun huomaavat sinut kadun vilinästä skodamyymälän kohdalla, sinulle käy huonosti. Joudut nimittäin ajamaan skodalla ja osamaksuja taskuun, että on pehmeä istua muuten melko ikävällä sikakiikulla. Juuri huulesta talutettavia hönöjä siellä nimittäin odotetaan! " auto kun auto"
Hupaisat kuvitelmasi sinulle sallittakoon.
Minulle uuden M-B:n myynyt liike myy myös uusia Škodia. mutta ei siellä haluttu minun autovalintaani kyseenalaistaa. Parin pöydän päässä samassa avokonttorissa istunut Škoda-myyjä jätti minut rauhaan.
Osamaksujakaan ei minulle tungettu taskuun, koska olin siirtänyt koko kauppasumman omalta tililtäni liikkeen tilille jo luovutusta edeltävänä päivänä (mökiltä käsin, nettipankin kautta, läppärillä näpytellen). Vanhan kiesini toki jouduin jättämään osasuorituksena luovutuksen yhteydessä.
Mutta ruokakaupoistahan täällä piti keskustella! Tänään minut veti K-Supermarketin puolelle katua kelpo tarjous: tuoreita, kookkaita Säkylän Pyhäjärven muikkuja 3,95 €/kg, tosi herkkua pikkurahalla! Tuli samalla käytettyä hyväksi yksi 7 prosentin alennuskuponkikin, kun kertyi useammalla kympillä muutakin ostettavaa. Lidliin ehkä taas vaihteeksi parin päivän päästä.
Ole vaan varovainen. Ottavat mersusi pois ja pukkaavat skodaan. Juuri tuo huolettomuus on paha juttu. Skodamyyjä huomaa sellaiset. Huolettomuus on nimittäin yksi ominaisuus, jota tarvitaan kestämään sitä harmitusta, kun skeida laukeilee milloin minnekin.
No, omapa on asiasi, mutta varoitus on annettu. Sitäpaitsi ladakin on tulossa ihan pian taas. Myyjät ovat tottuneet katseellaan valitsemaan sopivan uhrinsa. Ilmeisesti kokemuksesi tulee siitä, että MB myyjä oli vahvempi ja vetänyt skodamyyjää parikertaa löttyyn, eli käkättimeen. Siksi sait rauhassa ostella MB:tä tällä kertaa.
Jaahah. LIDL-kortti tällä kertaa ;-)
Et luovuttaisi vaan pitäisit nyt tiukasti vaan kiinni Skodan itäautomenneisyydestä, vaikka se ei alle juuri alle viisikymppisiin enää purekaan! Lidlkin valtaa vauhdilla markkinaosuuksia suurilta, joten tuo kortti on syytä käyttää ERITTÄIN nopeasti.
BTW, etelän reissuilla tulee nykyään LIDLiä käytetyksi myöskin. Huomasin näet jokunen vuosi sitten, että Liidelit on useissa maissa ottaneet valikoimiinsa oikein hyviä paikallisia viinejä. Ilmeisesti samaa tahtotilaa, millä kotimaisia elintarvikkeita putiikista löytyy täälläkin .
Mä ostin Skodan että voin käydä naisissa. Nyt pitäs jo Skoota vaihtaa uuteen mutten oo vieläkään saanu. En taida olla mikään suuri strategi?
Käy sinäkin armeija, jos pystyt. Muuten voit vain haaveilla kunnon naisesta. Tiedätkö edes, mikä on kunnon nainen?
Niin kävinkin. Olin ihan priimus huoltokomppaniassa, eivät siellä erikoisjoukoissa jakaneet korpraalin natsoja kuin pastilleja. Mutta se nais-asia on kyllä hunningolla, en tiedä kunnon naisista, enkä edes kunnottomista naisista. Luulin että uusi Skoda kääntäisi tilanteen mutta nyt naiset nauraa, ja mä jotenkin luulen ettei mun nokkelille vitseille.
Skedisteilla on tuo melko yleistä. Yrittävät tehdä vaikutusta politrukin kuivankalsealla hymyllä. Osta sellainen salapoliisin kuuntelulaite suuntaus-anteenilla, niin kuulet kun naiset puhuvat.
-kamalan näköinen skoda
- ruma auto tuolla, joka kyttää
- mitä toi perverssi-nuija kyttää
- taas yksi epäonnistuja
- kato, joku ajaa hätähuudolla
- mistä tuo kamala öljynkatku tulee?
jne jne.
Katselin uteliaisuuttani autoliikkeessä uutta skoda rs mallia. Näkyi olevan takakontissa puisen vararenkaan alla sirppi ja vasara. Oikein kunnon vaseliinissa. Käyttöohje kirjaa ei ollut mutta maon punakantinen kirja näytti olevan. Käynnistin veivi sojotti maskin välistä. Ois veivannut tulille jos oisin ajaa halunnut. En halunnut.
Minun käytettynä ostamassani Yetissä oli hanskalokeroon jäänyt edellisen omistajan SKP:n jäsenkirja. Huoltokuiteissa näkyy saaneen Veimixiltä alennusta sillä perusteella. Käynnistysveivi oli takakontissa, mutta se oli ihan kiiltävä, joten sitä oli käytetty ahkerasti. Konehuoneessa kiinnitti huomiota, että akun navat oli voideltu jollain tökötillä, lieneekö jenkemiä.
Aloitus on valetta. Olen nähnyt Mannet Sittarin pihalla, ja niillä oli vanha Mersu.
Aloitus on tietenkin valetta, kuten useimmat tällä palstalla nähdyt.
Minun silmäni eivät kuitenkaan valehdelleet nähdessäni kansallisasuisen rouvashenkilön lastaamassa ostoksiaan autoon marketin edustalla toissapäivänä. Kyseessä oli S-Market ja auto oli uudehko Renault Mégane Sport Tourer eli farkku.
Kauhavallakin oli koora merkkinen varmariauto.
Naapurini on tutkija ja kertoi skodan olevan ainoa olemassa oleva itäauto nykyään. Hän tutkii päivittäim itäautoja.
Siinähän tutkii..haha..
Mersu ja bemariporukka se vasta lidlissä käykin,kun niillä ei autonoston jälkeen ole varaa muualla käydä
Onpa hauska tietää tämäkin, miksi ostin skodan
Kun lukee tämänkin ketjun aloituksen, ei voi olla ihmettelemättä sitä "älykkyyden" määrää, joka aloittajalla on.
Aloittaja oli tehnyt havaintoja ja kuunnellut naapurin vuodatusta. Ei kai siinä voi aloittajaa moittia, jos muut toimii hassusti esim. poliittisen tai yhteiskunnallisen velttouden nimissä?
Lidlissä Ranska-päivät. Ongelma aloittajalla?
Hyvä, jormat ja kääkät voivat ostaa sieltä valkoisen lipun skodaansa, aidossa tsekin-ranskan hengessä.
Kreikka-päiviä odotellessa.
USA-päivät Lidlissä? Ootko käynyt? Onko feikki-kamaa Venäjältä?
Espanja-päivät?
Varmat-päivät? Oliko äidilläsi?
Mä ajan itse tojotalla ja jätän sen kauas lidlin pihasta... Eihän sitä kehtaa viedä edes purkamolle!!!! Oon kade paskahousu, sorry...
kesä 2015; Lidlin pihalla tupla-turbo mikä lie Maserati ,kuski haki halpaa olutta ja makkaraa,muita bongauksia parkkipaikalla oli Jaguar,Mercedes-Benz AMG,Jeep,Land-Rover,Audi Q7,GMC,ja kruununa helvetin ruosteinen Citroen BX ja kaikki sulassa sovussa punaisen Lada 2105:n kanssa,kukaan kuskeista ei ollut kateellinen toisilleen ainakaan eivät näyttäneet sitä,kaikki saivat ostoksensa tehtyä ja kulkuneuvonsa liikkeelle,viereisen Citymarketin pihassa oli Peugeot 106 ja 206:n seisset jo viikon.
Parempi kansanosa siis kävelee vai???