Hallitus saanut kansan pelkäämään sotaa ynm.

Hallitus on onnistunut todella hyvin pelottelemaan niin lapset, vanhukset, työttömät, sairaat kuin palkansaajatkin korostamalla Suomen talouden tilaa ja lietsomalla Venäjän pelkoo. Kansa on laittanut kaiken liikenevän rahan sukanvarteen, säästää ja pelkää tulevaisuutta. Lapset pelkää kun jatkuvasti kuulevat miten leikataan ja pelottaa sodan uhka.

Minun mottoni on: Asioilla on taipumusta kääntyä sellaiseksi mitä toistetaan
Voisin Suomentaa mottoni tarkoittavan Hallituksen toimiin, että talous edelleen heikkenee, työllisyys- ja sodan uhka kasvaa. Sitä saa mitä tilaa, paniikki ruokkii itseään ja ehkä Venäjän mitta täyttyy jatkuvaan Venäjän halveksuntaan ja räksyttämiseen Venäjän uhkasta.
2265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hitlerin politiikalla oli mittava kannatus, ja politiikka oli Suomen Hallituksen tapaista, vammaisia, Juutalaisia, sairaita syrjivää ja kaikki kynnelle kykenevät töihin ja ruokaa sai hyvin niukasti, hyvä kun just pysyi elossa.
Meiltä puuttuu vain kaasukammiot, ja Juutalaisten vainon sijaan meillä vainotaan muuta kohdetta ja enemmän pilkaten, syyttäen, vihjaillen ja muine keinoin.

Äänestä
  • Eiköhän kestävyysvaje kohta hoidu kun vanhukset jätetään heitteille, hoitoa aletaan priorisoimaan ja eutanasialaki tulee. Asioita voi sitten soveltaa markkinatalouden tarpeiden mukan. Köyhät ja heikot poistuvat luonnollista tietä, ei täällä kaasukammioita tarvita. Suomen hallitus saisi hävetä, näin julmia ja huonoja päättäjiä ei maassa ole ollut sotien jälkeen. Toivottavasti hallitus kaatuu ennen vuoden loppua

    Äänestä

  • kdnkn kirjoitti:

    Eiköhän kestävyysvaje kohta hoidu kun vanhukset jätetään heitteille, hoitoa aletaan priorisoimaan ja eutanasialaki tulee. Asioita voi sitten soveltaa markkinatalouden tarpeiden mukan. Köyhät ja heikot poistuvat luonnollista tietä, ei täällä kaasukammioita tarvita. Suomen hallitus saisi hävetä, näin julmia ja huonoja päättäjiä ei maassa ole ollut sotien jälkeen. Toivottavasti hallitus kaatuu ennen vuoden loppua

    " Mitä Sisäinen Devalvaatio tarkoittaa ja merkitsee?

    - Se on "rakenteiden uudistamista". Kansankielellä sana "rakenne" tarkoittaaa hyvinvointivaltiota ja "uudistus" sen purkaamista. SE on palkkojen leikkaamista ja pienentämistä. SE on eläkkeiden ja sosiaaliturvan huonontamista. SE on terveydenhuollon leikkauksia. SE on työelämän joustoja työntekijöiden tappioksi. SE on ollut kaikissa EU:n ylivelkamaissa koulutetuimpien ihmisten maastamuuttovirtoja. Sisäinen Devalvaatio on hyvinvointivaltion purkamista. (JA kansallisvaltioiden alasajamista/KK)."

    http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211757-eurooppalaiset-jattipankit-taas-romahtamaisillaan#comment-3225115

    " Me tiedämme jo, että eurojäsenyys pakottaa meidät käytännössä purkamaan nykyisen yhteiskuntamallimme ja mitä ilmeisimmin johtaa jatkuvaa köyhtymiseen sekä massatyöttömyyteen.

    Joka tapauksessa euromaana jatkamisen yksi hinta on pohjoismaisesta yhteiskuntamallista, hyvinvointivaltiosta, luopuminen."

    https://tyhmyri.wordpress.com/2016/02/11/miksi-sixten-korkman-on-vaarassa-vaittaessaan-vayrysen-olevan-vaarassa/

    Äänestä

  • kdnkn kirjoitti:

    Eiköhän kestävyysvaje kohta hoidu kun vanhukset jätetään heitteille, hoitoa aletaan priorisoimaan ja eutanasialaki tulee. Asioita voi sitten soveltaa markkinatalouden tarpeiden mukan. Köyhät ja heikot poistuvat luonnollista tietä, ei täällä kaasukammioita tarvita. Suomen hallitus saisi hävetä, näin julmia ja huonoja päättäjiä ei maassa ole ollut sotien jälkeen. Toivottavasti hallitus kaatuu ennen vuoden loppua

    "Näinkö estetään elintason romahdus Suomessa? – ”Perinnöt eläkkeisiin”

    http://www.uusisuomi.fi/raha/173087-nainko-estetaan-elintason-romahdus-suomessa-perinnot-elakkeisiin

    Äänestä

Putin varoitti jo vanhasen hallituksen aikana että älkää liittykö natoon ! .

Äänestä

Onhan se ihan järjellistä, mikäli sotilasliittoutuma alkaa hääriä naapurimaalla jossa yhteinen pitkä raja , niin on selvää että vastapuoli pitää sitä uhkana

Äänestä
  • Kerro se Kokoomukselle. He eivät paljon ihmisistä! Raha ratkaisee. USA on rahan takana.

    Äänestä

  • "Alkaako III maailmansota ensi viikon sunnuntaina

    Alkaa, mikäli uskomme entistä FBI:n työntekijää Hal Turneria ja hänen entisiä kollegoitaan, jotka vahvistavat hänen analyysinsä.

    Kun Venäjä sekaantui Syrian sotaan sillä oli kaksi kohdetta, kapinalliset eli hallituksen kaatamista ajavat ja terroristit, kuten ISIS ja al-Nusra. Venäjän pommitukset ovat häirinneet suuresti ISIS:in varastaman öljyn salakuljetusta Turkkiin ja mm. presidentti Erdoganin ja hänen poikiensa tulot ovat näiltä osin vähentyneet.

    Tästä suivaantunena Turkki lähetti Venäjälle ilmeisen viestin ampumalla taannoin alas sen hävittäjän. Putinin mukaan kyseessä oli "terroristien rikoskumppaneiden puukonisku Venäjän selkään". Venäjän tiedustelupalvelulla oli näyttää todisteita varastetun öljyn salakujetus-saattueista Turkkiin.

    Kun Syyrian joukot alkoivat pari viikkoa sitten piirittää Aleppoa Venäjän ja Iranin avulla, ymmärsi Saudi-arabia liittolaisineen Aleppon lähtölaskennan alkaneen ja Assadin syrjäyttämisen epäonnistuvan.

    Niinpä saudit ilmoittivat julkisesti maajoukkojen lähettämisestä Syyriaan taistelemaan "ISIS:iä vastaan", mikä ei ole kovin uskottavaa, kun heidän tarkoituksenaan on ollut kapinallisten tukeminen Assadin kaatamiseksi. (Turkki puolestaan haluaa suojella ISIS:ä taatakseen varastetusta öljystä saamansa valtavat rahavirrat.)

    USA:n puolustusministeri Ash Carter puolestaan Saudi-Arabian maajoukkojen lähettämistä "hyväksi ajatukseksi", josta aikoi keskustella liittolaisten kanssa. "

    http://birgittasilvennoinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211959-alkaako-iii-maailmansota-ensi-viikon-perjantaina

    "Niinpä Syyrian ulkoministeri ilmoitti julkisesti "ettei kenenkään pidä ajatella voivansa haastaa Syyrian alueellista itsenäisyyttä ja jokainen, joka yrittää tullaan lähettämään kotiin puuarkussa."

    Myös Venäjän Parlamentista annettiin julkinen lausunto, jonka mukaan "jos ulkomaisia joukkoja menee Syyriaan ilman Syyrian hallituksen lupaa, Venäjä katsoo sen sodan julistukseksi."

    Äänestä

pelko on AINA aiheellista ja kunto, johon vuosikymmenten armeijan budjettileikkaukset ovat johteet on hälyttävä. Ainoastaan riittävän hyvin varustettu OMA armeija pitää naapurin valloitushalut kurissa, varsinkin kun helpompia kohteita löytyy ympäristöstä ihan riittävästi.

Äänestä

Ei hallitus sotaa lietso, vaan tosiasiat ovat Suomessa nyt todella haastavat. Se pitäisi nyt
jokaisen pystyä tunnustamaan. Suomen kantokyky ei nyt vaan enää kestä turvapaikan
hakijoita maista joita voi pitää turvallisina oman maansa kansalaisille.
Muutenkin maamme on jo velkaantunut liikaa ja työttömyysluvut olleet kasvussa jo vuosia.

Äänestä

Mikä siinä on niin vaikeaa, että laitetaan vaan rajat kiinni? Niin teki norjakin. Lisäksi idästä tulevat siirtolaiset ovat pelkkä pullanmuru pöksyissä verrattuna siihen, mitä lännestä on tullut ja mitä sieltä kevään mittaan jälleen alkaa tulemaan. Ollaanko me kylmässä sodassa myös ruotsin kanssa?

Miksi Ruotsille ei ole lähetetty noottia siitä, että ne pakkasivat pakolaiset idän pikajunaan, joka toi ne suoraan tanskasta tänne?

Äänestä

Helppo nakki saattaa talous kuntoon ottaa takaisin heiltä joille on maksettu kaikenkarvaisia etuja ja vuosien saatossa nostettu ylenmäärin palkkoja suhteessa keskiansioihin .
Nyt nämä ylisuuria tienestejä saaneet eivät maksaisi millään veroja yhteisen hyvivoinnin eteen, vaan pyrkivät kaikkensa välttämään "" verosuunniteluin"" veroja . Kun nämä ylisuuria palkkoja saavat jäävät eläkkeelle, niin siinä on jälkipolville työtä.
Nyt sääsissä olevat eläkerahastot tuottaa enemmän kuin maamme velkaantuu, mutta pienituloistenkin eläkkeensaajien ostovoimaa heikennetään ja heidän elämäänsä vaikeutetaan ,ja heille ei ole varaa säilyttää elintasoa enallaan, vaan leikkuri heiluu.

Äänestä
  • Kaikki tämä näiden samojen "sijoittajien" ja päälliköiden hyväksi, jotka istuvat eläkevarojen päällä. Kansalle uskotellaan eläkkeiden olevan pois verovaroista, koska suuret ikäluokat..

    Totuus on, että kun nyt suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja nuorimmatkin niistä yli 60 vuotiaita, on eliniänodotteen mukainen poistuma noin 20 vuotta. Jolloin väestörakenne väkisinkin normalisoituu.

    Pohjoinen luonto ei kestä miljoonia asukkaita. Parasta olisi säilyttää pohjoinen harvaanasuttuna, jos viimeinenkin vihreä saareke tuhotaan ihmisasutuksella, on ihminen tuhonnut koko planeetan. Eikä tämän jälkeen enää vaan löydy kolkkaa, johon ihmismassat voisivat siirtyä. Pahoin pelkään, että meidän sukupolvi tulee näkemään tämänkin.

    Mihin on kadonnut vihreiden aate suojella luontoa? Koko puolue sai alkunsa koijärveltä.

    Äänestä

Kenen luvalla Naton joukot tulee Suomeen? Joutukoon vastuuseen.

Äänestä

Siis mitä me tehdään eduskunnalla kun kuulema rajoja ei voi laittaa kiinni, eli miksi elätämme 200 turhaa persereikää?

Äänestä

Puolustusministeri Niinistöä voidaan kiittää mikäli Suomi ajautuu sotaan porvareita.
Vaikuttaa joteskin tälläisen rivikansalaisen silmissä, että Niinistö Kumppanit ovat äärioikestolaisia ja pyrkivät ärsyttämään tahallisesti Venäjää. Ylin sotilasjohto ja nämä Venäjän äärivihaajilta vaikuttavat Jussi Niinistö porvarit taitavat tosissaan haluta sotaa.

Äänestä

Minusta Jussi Niinistö on ylittänyt jotain jota ei voida kansan eduksi kutsua, ja sen toimien olevan suoraan rätti päin Venäjän päättäjien kasvoja.
Kukaan täysijärkinen ei usko Venäjän katsovan suopeasti NATO joukkojen harjoittelua ja kaluston tuomista maahamme.
Mikäli Jussi Niinistö ei ymmärrä Venäjän reakoivan tilanteeseen nekatiivisesti, niin hän ei ole oikea henkilö puolustusministeriksi.
Mutta vain hullu, psykopaatti tai äärioikeistolainen voi valehdella ja puhua muunneltua totuutta, vaikka todellisuudessa kaikki tietävät mitä sotaharjoittelussa haetaan ja mitä vastaan se kohdistuu.

Äänestä

Historiasta ei näytä opitun mitään. Kyllä Venäjä on maansa turvallisuuden puolesta, mikäli se tuntee olevansa uhattu. Samoin kuin Äiti suojelee lastaan, tai kun mies vaimoaan, ja isä tytärtään, mikäli huomaavat jonkin uhkaavan heitä.

Äänestä

Kyllä tuo pelottelu vaikutti ainakin aluksi olevan tarkoituksellista Natomielisten lietsontaa ja Venäjän vastaista propagandaa, jotta saataisiin kansan enemmistö Nato myönteiseksi ja voitaisiin liittyä Natoon.
Mutta kuten useasti käy, niin kun lumipallo alkaa vyöryen kasvamaan, niin asioillakin on taipumus kasvaa ja riistäytyä käsistä, jopa siihen saakka kunnes tilanne muuttuu oikeaksi uhkaksi ja sekasorroksi.
Sitä saa mitä tilaa jos tarpeeksi ärsyttää ja rupeaa ylimielisesti kukkoilemaan, kuvitellen ""ison kaverin"" auttavan kun tulee selkään.
Harmi ja ikävä juttu kun Suomessa on tälläinen eliitti vallassa, joka kukkoilee eikä rakenna luotettavia sekä hyviä suhteita niin itään kuin länteen, vaan kuten joissakin piireissä on yleisesti tapana poljetaan ja väheksytään muita ja ollaan niin olevinaan, että pahaa tekee.

Äänestä

Matujen joukkoon sulautuneet ISISIN terroristit on suurin uhka meille ja Euroopalle. Sen kukistamiseksi tarvittaisiin Yhdysvaltojen ja Venäjän yhteistyötä.
Sulkemalla Venäjän ja uhkaamalla Venäjän toiveita Suomen Natoyhteistyöstä, sekä syyllistäminen vaikeuttavat ISISIN vastaista taistelua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VaikuttaaTältä kirjoitti:

Hallitus on onnistunut todella hyvin pelottelemaan niin lapset, vanhukset, työttömät, sairaat kuin palkansaajatkin korostamalla Suomen talouden tilaa ja lietsomalla Venäjän pelkoo. Kansa on laittanut kaiken liikenevän rahan sukanvarteen, säästää ja pelkää tulevaisuutta. Lapset pelkää kun jatkuvasti kuulevat miten leikataan ja pelottaa sodan uhka.

Minun mottoni on: Asioilla on taipumusta kääntyä sellaiseksi mitä toistetaan
Voisin Suomentaa mottoni tarkoittavan Hallituksen toimiin, että talous edelleen heikkenee, työllisyys- ja sodan uhka kasvaa. Sitä saa mitä tilaa, paniikki ruokkii itseään ja ehkä Venäjän mitta täyttyy jatkuvaan Venäjän halveksuntaan ja räksyttämiseen Venäjän uhkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu