Viime syksynä alkanut turvapaikanhakijoiden määrä etenkin Irakista yllätti Suomen viranomaiset täysin. Erityisesti tulijoiden vaatimukset perustulon saamisesta olivat kylmä suihku viranomaisten niskaan, arvioi Suomen Kuvalehti.
Lehden mukaan viranomaiset tiesivät jo syyskuun alussa, että syyrialaisten lapsiperheiden sijasta Tornion kautta saapui etupäässä nuoria irakilaismiehiä.
Suomessa oli ennestään maan kokoon nähden suuri irakilaisyhteisö, lähes 7 000 ihmistä, mutta se ei yksin selittänyt ilmiötä. Ei myöskään Isis – valtaosa tulijoista oli Bagdadista, äärijärjestön ulottumattomista.
– Kaikilla oli sama viesti, eräs virkamies sanoo.
– Saadaanhan me oleskelulupa viikossa? Saadaanhan me perhe tänne kahdessa viikossa? Saadaanhan me perustulo?
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/364716-saahan-taalla-perustulon-sk-10-000-irakilaista-yllatti-suomen-viranomaiset-taysin

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tottahan se jos perhettä ei tänne saa. Ongelman ydin on valmis. Koko perhe tai ei ollenkaan. Oletko itse perheestäso erossa. Miksi et.
Nuoret jaksaa tälläisen matkan kuin naiset ja lapset ja ikäs isä.
Vaatia osaavat ja kumma kyllä tietävät oikeuksistaan. Velvollisuudet ovat sitten aivan outo juttu.
Suvakitko niille kertoo kaikista oikeuksista ja eduista?
Eikö te tajua ei ne oo turvapaikanhakijoita, vaan matuja eli MAAHANTUNKEUTUJIA.
Ai ihan vaativat ? Eiköhän vain kysele kaiken sen perään mitä matkan järjestänyt salakuljettaja on heille asiasta hehkuttanut.
Niin tekisi aloittaja, tai kuka tahansa, jolle on annettu ruusuinen kuvaasiasta.
Pohjois-Suomen mamut haluavat muuttaa heti oleskeluluvan saatuaan pääkaupunkiseuduille. Ulkolaiset rekat voisivat palatessaan tuoda talkoilla iloisia mamuja Helsinkiin jolloin kansalaisten vapaa liikkuvuus toteutuisi.
Tämä on härmäläisen sossupummin painajainen. Jaettava fyrkka ei lisäänny mutta jakajia tulee lisää:))))))))
P.S. Stadista saa duunimestan vaikka heti huomenna.
Sosiaalitoimisto ei korvaakaan lääkemenoja - on niillä sellaiset laskut.