"Huvittavaa?"

Siis käytännössä ei tarvitsisi sotia, jos kaikki itä-rajan takana olevat sotilaat riisuisivat sotilasasunsa, kävelisivät metsissä kerjäläisten näköisinä, lapsia sylissä rajalle ja Suomen puolelle?
Mahdollisesti sitä ennen pienillä kauko-ohjattavilla koptereilla suihkuttaa maalia rajaseudun kameroihin? Oletettavasti myös liiketunnistimiin voi kohdistaa kauko-ohjattavilla koptereilla häiriötekijöitä, jolloin rajavartiostolla on enemmän tekemistä tarkistaa häiriön aiheuttaja, -aiheuttajat?
Näin helppoako Suomen ja ehkä Ruotsinki valloittaminen käytännössä olisi? Nykytilanne kuulostaa siltä, että Suomi lahjottaa isän maansa muille maalaiselle (poliittisella tasolla, sekä arvomaailman suhteen)?
Käykö suomalaisille tulevaisuudessa kuin monille juutalaisille kävi toisen maailmansodan aikana?
1051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Lapsilla on kivaa ja vilkas mielikuvitus.

Äänestä
  • Aikuisilla on vielä enemmän mielikuvitusta, mitä lieneen pakkolakeja tulossa, ehkä vievät isät sotimaan muuhun maahan valmisteilla olevan lain tultua voimaan? Veroja kiristetään ja lapsen turvallisuus heikkenee vapaa ajalla on yhä vaarallisempaa kulkea talven pimeimpinä aikoina? Kiitos teille aikuisille.

    Äänestä

Niin, ajattele miten kliffan suuri rahansäästö, kun ei tarvitse puolustussotia. Tulisivat ruusu kädessä tänne...

Äänestä

"ehkä vievät isät sotimaan muuhun maahan valmisteilla olevan lain tultua voimaan"

Tuleeko siitä sellainen laki, jonka avulla voidaan poliittisin perustein päättää ketkä esimerkiksi mielipidekirjoittajat voidaan lähettää (pakottaa) Suomen rajojen ulkopuolelle taistelemaan?

Tuleeko siitä laista jonkinlainen "rikkaruohojen kitkentä" laki, jolla "puhdistetaan (noukitaan) epäonnistuneita yksilöitä?

Voiko lakia tulkita niin, että kun ehkä joskus aikoinaan (kuultu) suomalaisiakin lähetettiin Siperiaan, ollaan nyt keksimässä laki lähettää sotimaan muualle?

Tulevatko ne valitut suomalaiset henkilöt (mahdollisen uuden lain tullessa voimaan) saamaan edes USA:an soltilaan saamaa palkkatasoa vai toimitetaanko suomalaisia sotilaita huomattavasti halvemmalla hinnalla?

Saavatko (tulevatko saamaan) madollisesti puolueet jonkinlaista puoluetukea muilta mailta jokaista lähetettyä suomalaisesta sotilasta kohden, jonka Suomi lähettää?

Voisi olettaa, ettei tuollaista lakia ihan huvikseen valmisteltaisi, ellei siitä katsota olevan jotain "taloudellista" hyötyä?

Äänestä
  • Mistä ulkomaille lähettämisestä hölötät?

    Äänestä

On sillä nimi mikä hyvänsä niin hyvä olisi muistaa Suomen siainti kartalla.
Uskottava puolustus (mielipide) ei ole ainoastaan sitä millaisia, minkä hintasia, mistä maasta on ostettu sotilaalliseen tarkoitukseen hankittuja aseita. Uskottava puolustus rakentuu (mielipide) erityisesti maantieteellisesti pienessä maassa sen tasoiseksi kuinka suomen kansalaisia on kohdeltu, kohdellaan heidän joka päiväisessä elämässä? Valitettavan monet kuten eräässä ruokajonossa joku haastateltava sanoi: " Me emme ole syrjäytyneet, meidät on syrjäytetty."
Se tuleeko tai ei kuinka paljon ihmisiä ulkomailta, ei (mielipide) ole olennaista, suomalaisen yksilön kannalta, silloin kun suomen kansalaisten ei tarvitse luopua saavutetuista eduista, joidenka vuoksi monet ihmiset ovat elänneet jo niin monia vuosia, ettei monilla suomalaisilla ole enää aikaa, elämässä yrittää aloittaa uudelleen?
On järkyttävän "huvittavaa" kuunnella vastakkain asettelua kun käytännössä niin euroopan unionissa kuin venäjälläkin ihmiset elävät, asuvat, liikkuvat, matkustavat vapaasti omissa maissaan ja ulkomailla. Nykypolitiikan ilmeisesti keskeisin, tärkein aihe on turvallisuuspolitiikka? Valta, vallassa olevat eivät halua luopua vallasta. Valta (mielipide) uskottelee kansalle asioiden tärkeysjärjestyksiä, jolloin ainoat todelliset voittajat ovat aseteollisuus, sekä ne jotka ovat hyvätuloisia työntekijöitä aseteollisuudessa.

Äänestä

Kuin huomaamattomasti Suomeen saapui siviilipukuisia 2015 tavallista enemmän "miehitysjoukkoja" joistain lähi-idän maista? Heistä "miehitysjoukoista" käytetään esimerkiksi sanaa pakolaiset, eikö niin?
Toivottavasti sotaa paenneet "miehitysjoukot" viihtyvät hyvin anteliaassa Suomessa. Onhan se paljon helpompaa viihtyä "muiden maiden majoituskeskuksissa", toivottavasti viihdytte pidempään?
Toivottavasti yhteiskunta sopimukset onnistuvat hallituksen toivomalla tavalla, jotta myös mahdollisimman monelle mahan muuttajalle järjestyy työpaikka?
Ja onhan niitä ainakin toistaiseksi, niitä jonoja, joissa kuulemma suomalaisten lisäksi jonottaa niitä aiemmin maahan muuttaneita, jonottamassa ilmaista ruokaa?
Toivottavasti odottamisen aika ole liian pitkä.

Äänestä

Entä kiinalaiset, voiko kiinalainen saada turvapaikan Suomesta?
Noin joka 3000'es kiinalainen kun hakisi oleskeluluvan (turvapaikan) Suomesta, niin heitä taitaisiki pian olla noin 450000?

Äänestä

Hej, voisiko joku tarkentaa jos on ymmärtäny väärin? Kun katselee, kuuntelee Välimeren alueen uutisia saa venepakolaisasioista sellaisen käsityksen, että euroopan laivat jopa hakevat lähes vasta rannoilta "venepakolaisia?"
Voisikohan tuollainen turvallisuuden maksimointi toimia myös, edes Suomen aluevesillä, jottei kukaan hukkuisi vesillä tai jäällä?
Joten miksei valtio (Suomikin) voisi pistää suomalaisten veneiliöiden turvallisuuden valvontaan suhtellisesti yhtä paljon raha kuin kuluu venepakolaisten pelastamiseen, ehkä sellaisen yhden miljardin euron lisäys?
Kukapa tietää vaikka niitä ihan oikeita vieraista valtioista tulevia venepakolaisia, ilmestyisi jäiden sulattua Suomen rannikoille?

Äänestä

Voiko mahdotonta olla vielä mahdollista?
Nyt vaikuttaa siltä, ettei enää ole mahdollista tulla suuria määriä pakolaisia Suomeen saakka?
Toisaalta mikäli venepakolaisten salakuljetus on suurelta osin keskittynyttä toimintaa, josta ovat todennäköisesti saaneet valtavat määrät rahaa, joten miksi lopettaisivat?
Onko mahdotonta, että seraavaksi kuljetuksia tapahtuu todella suurikokoisilla rahtilaivoilla?
Tai
Käytöstä poisteuilla öljytankkereilla, joihin on tehty alkeellisia muutoksia ihmisten kuljetukseen?
Tai
Onko mahdollista, että hyppäävät laskuvarjoilla isoista lentokoneista?
Tai
Purjehtivat erikokoisilla purjeveneillä, kalastavat, metsästävät merellä ja ehkä yrittävät jollain tavalla saada ohikulkeilta laivoilta ruokaa, juotavaa?
Se teoria, ettei kukaan enää haluaisi Suomeen vaikkapa talven kylmyyden vuoksi ei taida olla ihan totta? Ovathan monet suomalaiset muuttaneet maihin joissa ei lunta ole kuin ehkä vuoristossa, ilmeisesti monet heistä viihtyvät lämpimässä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeOnMinunKoti kirjoitti:

Siis käytännössä ei tarvitsisi sotia, jos kaikki itä-rajan takana olevat sotilaat riisuisivat sotilasasunsa, kävelisivät metsissä kerjäläisten näköisinä, lapsia sylissä rajalle ja Suomen puolelle?
Mahdollisesti sitä ennen pienillä kauko-ohjattavilla koptereilla suihkuttaa maalia rajaseudun kameroihin? Oletettavasti myös liiketunnistimiin voi kohdistaa kauko-ohjattavilla koptereilla häiriötekijöitä, jolloin rajavartiostolla on enemmän tekemistä tarkistaa häiriön aiheuttaja, -aiheuttajat?
Näin helppoako Suomen ja ehkä Ruotsinki valloittaminen käytännössä olisi? Nykytilanne kuulostaa siltä, että Suomi lahjottaa isän maansa muille maalaiselle (poliittisella tasolla, sekä arvomaailman suhteen)?
Käykö suomalaisille tulevaisuudessa kuin monille juutalaisille kävi toisen maailmansodan aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu