Siis tähän on tultu ja mitään ei hävetä?
Edelleenkin toisen kanssa virallisesti naimisissa oleva nainen postailee tarinoitaan ja kuviaan Australiasta, vaikka on edelleen naimisissa toisen ihmisen kanssa.
Kyllä joillakin on otsaa olla julma, törkeä ja minäkeskeinen.
Normaali FIKSU ihminen hoitaisi kunnialla ENSIN avioeronsa loppuun ja vasta sen jälkeen sinkkuna ryhtyisi mahdolliseen uuteen suhteeseen, mutta näin ei näköjään nämä wannabe-bimbot toimi. Heille uuteen suhteeseen hyppääminen on täysin normaalia ja he eivät kadu tekojaan. Eikö näille tyhjäpäille käy mielessä, että teoillaan loukkaavat muita ihmisiä? Aviomiestä, lapsia, lähisukua jne.
Onko pakko vielä tuoda kaikki uuden suhteen käänteet koko kansan tiedoksi?
Ps. Vanha sananlasku sanoo että "Ennen maa repee kuin huor* häpee" on niin totta!
Edelleenkin toisen kanssa virallisesti naimisissa oleva nainen postailee tarinoitaan ja kuviaan Australiasta, vaikka on edelleen naimisissa toisen ihmisen kanssa.
Kyllä joillakin on otsaa olla julma, törkeä ja minäkeskeinen.
Normaali FIKSU ihminen hoitaisi kunnialla ENSIN avioeronsa loppuun ja vasta sen jälkeen sinkkuna ryhtyisi mahdolliseen uuteen suhteeseen, mutta näin ei näköjään nämä wannabe-bimbot toimi. Heille uuteen suhteeseen hyppääminen on täysin normaalia ja he eivät kadu tekojaan. Eikö näille tyhjäpäille käy mielessä, että teoillaan loukkaavat muita ihmisiä? Aviomiestä, lapsia, lähisukua jne.
Onko pakko vielä tuoda kaikki uuden suhteen käänteet koko kansan tiedoksi?
Ps. Vanha sananlasku sanoo että "Ennen maa repee kuin huor* häpee" on niin totta!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Varmaan siksi, että ei ole mitään menetettävää itsellään.
Onko Martina Australiassa??
se vois kans kerätä kamansa ja lähtee vetään.emme kaipaisi.ei tarvitsisi senkään mun mielest paljoo postata.
Voi helvata. Vai pitäisi olla 2v karanteenissa, vaikka on asumusero meneillään. Ne uudet kumppanit on monella löydetty avioliiton aikana ja ero on edessä. Tässäkään tapauksessa ei ole mitään siunailtavaa.
Presidentin olisi pitänyt sanoa Putinille, että vie Suomen NATO:n jäseneksi eikä mielistellä ja myydä maatamme ryssille.
Eihän Jassu ollut aikuisen oikeesti naimisissa. Naimalla älyttömän paljon itseään vanhemman miehen sai taas huomiota Hanna Juntolta ja pääsi seiskaperheeseen takas (muistakaa et Juntto oli AINOA suomalainen Jaskan häissä) ja kun häät oli pidetty ja kuvattu seiskaan, iskettiin skottiloheen kiinni heti. Muutenhan Enkuissa oltiin vaan lomailemassa ja rentoutumassa, papsun rahoilla. Pappaparka talutteli feikkimorsiantaan ja mukamas rouvaansa lähikyliin ja all-incl-lomille sesongin ulkopuolella minkä paksuilta jaloiltaan vaan kerkes ja jaksoi.
Pappa kuiteski luuli oikeesti olevansa vahvasti ja lujasti naimisissa, siunattiinhan papsun ja Jassun liitto peräti kahdesti! Mut nehän olikin Jassulle vaan syy saada prisessapäivät, häälahjasaalis näytti kuitenkin jääneen aivan olemattomaksi. Kukaan ei halunnut satsata. Miksiköhän?
Olikohan papsu liian varma ja piti itsestään selvänä, että kyllä se nuorikko viihtyy eläkeläisen arkirutiineissa. En nyt sanoisi prinsessaspäiviksi hänen liittoaan. Sinäkin huomasit, ettei häälahjasaalis ollut kummoinen, eikä ne matkat lähikyliin mitään prinsessatasoa olleet. Mitähän se papsukka oikein luuli?
Mutta Jassuhan jankutti, kuinka haluaa olla "kotivaimo" ja papsu on ihan parhauttah...vieläpä joulukuun alussakin hehkutti rakkauttaan pappaan..
Kyllä on pr-personin julkisuuskuvan uskottavuus ihan pyöreä nolla.
Varmsti läheisille raskasta elää/elättää moista naista. Voisin sanoa hieman rumemminkin, mutta enpä viitsi.
Papsuhan halusi pitää hänet kotivaimona. Ei se silloin ole voinut raskaalta tuntua. Kuikahan raskaalta tuntuu näistä kotiäitien miehistä, joilla ei kaikilla ole edes työtä.
Jassuhan se itse sanoi, että ei edes halua mennä töihin, vaan haluaa olla kotivaimo.
Siitähän sille naljailtiinkin, että Jassu ei oikein voi olla kotivaimo, koska mieskin on kotona. Kotirouvana olo tarkoittaa sitä, että on työssä käyvä mies. Mutta ehkäpä _kotivaimo_ on sitten eri asia, heh.
Tuo kotivaimo-juttu oli pelkkä Jassun surkea yritys kaunistella totuutta. Totuus on nimittäin se, ettei Jassu saa työpaikkaa itselleen mistään.
Ja papsu ei varmasti ole pakottanut Jassua yhtikäs mihinkään. Uskon asian olleen päin vastoin: papsu taisi potkia Jassua persiille, ja patistella hankkimaan ansioita. Päätellen Jassun puheista, joissa oli kovasti muka menossa alkuvuodesta työnhakuun, hommasi jopa itsensä brittien sosiaaliturvan piiriinkin hätäpäissään....no onneksi sattui löytymään Riku, eikä tarvinnutkaan kohdata arkista todellisuutta. Vielä.
Onhan se hyvä, että löysi nuoremman , kyllä ne oli vasn niin eriparia papan kanssa. Onnea vaan !
Jassu ihastui papsuun ihmisenä, ei ulkonäköön tai varallisuuteen. Kun huomasi, ettei rakkautta ollutkaan, niin se tarina loppui siihen. Nyt on uusi suhde kokeiluvaiheessa. Kukaan ei vielä tiedä varmaksi kuinka tulee käymään. Eivät edes he itse. Onnea tosiaan uudelle yritykselle.
Eipä tuo nykyinenkään mikään poikanen ole, papsua muutaman vuoden vain nuorempi. Riksu on 57v.
jassulla on kuulemma karvainen värkki
Ainakin se Jazzu ylisti alussa papan kanssa olevaa liittoa maasta taivaaseen ja kertoi julkisesti kuinka muut ovat hänelle kateellisia. Eipä mennyt kauan kuin joku hotellin piccolo meni miehen edelle ja ne avioliittolupaukset rikottiin.
Onhan nykyinen ihan eri tasoa kuin pappa. Ja ilmeisesti myös puitteet !
Seuraavista puhumattakaan.
Joko sä senkin "tiedät"?
sinä taas....siinähän sinun päivät kuluu tosikkona suomi24 palstalla
Eikö Rikun firma ole menossa konkkaan. Huono konkkanokka Jassolla.
Kohta on loma ohi ja sen jälkeen palataan vinttiin ja postataan selffieitä.
Tuohan on perinteinen miesmäinen käytös, ovat kai ottaneet oppia miehiltä. Kai naisetkin jossain vaiheessa aloittavat saman pelin, kun eivät enää jaksa perinteistä törkeätä käytöstä miehiltä. Valitettavasi se voi osua vääriin miehiin. Löytäköön lutotettavat toistensa, ja epäluotetaavat voivat leikkiä toistensa kanssa niin paljon kun jaksavat.