Jos pytty ei vedä, ei syy voi olla ainakaan siinä, joka ei pyttyä käytä. Syyn täytyy silloin olla joko infrastruktuurissa tai pytyn pytyn käyttäjässä. Analogia on sovellettavissa hyvin myös suomalaiseen talouselämään, joka on ollut jo pitkään lähes halvaantuneessa tilassa. Kiehunut omassa liemessään. Tässäkään tapauksessa ei syitä ongelmiin ole kahta enempää: joko julkinen valta tai sitten kyvyttömät yritysjohtajat. Koska korkean palkitsemistason kerrotaan olevan yhteydessä kyvykkyyteen, niin silloin suurin syy ”ummetukseen” löytyy yritysten johtamisesta.
Talous toimii hyvin silloin, kun taloudellisen toimeliaisuuden taso on korkea. Toisin sanoen pytty vetää. Päinvastaisessa tapauksessa talous on ongelmissa. Taloudellisen toimeliaisuuden tason määrittävät investoinnit. Investoinnit luovat talouteen uutta toimintaa sen lisäksi että olemassa oleva kapasiteetti uusinnetaan. Valitettavasti Suomessa ei ole investoitu vuosikausiin juuri mihinkään muuhun kuin ulkomaisiin elinkaarensa lopussa kituviin halvalla saataviin yrityksiin. Esimerkiksi Nokia, joka ei keksinyt enää muuta rahakasalleen kuin sijoittaa se ranskalaisen talouselämän pystyssä pitämiseen.
Investointirahat on vedetty pois markkinoilta ja tuotannollisesta toiminnasta ja jaettu kuvaannollisesti sanoen maailman tuuliin. Etupäässä kasvattamaan suursijoittajien portfolioita, osakesalkkuja. Investointien sijasta osinkorahaa on tahkottu jopa yrityksen seinistä jättämällä korvausinvestoinnitkin tekemättä. Halpa osinkoverotus on tehnyt keinottelusta investointeja houkuttelevampaa.
Nytkin osinkoja jaetaan kuuleman mukaan yksitoista miljardia, mutta silti vikistään heikosta kilpailukyvystä ja toiminnan kannattamattomuudesta. Poroporvarillinen hallitus on sitten suoranaisessa tyhmyydessään mennyt mukaan tähän elinkeinoelämän trollaukseen ja säätää lakeja vain entistä suurempien osinkojen mahdollistamiseksi. Ilmeisesti hallituksen jäsenillä on tässä vähintään oma sika ojassa, koska mitään muuta tolkkua ei niin kutsutuissa palkkoja alentavissa pakkolaeissa ole nähtävissä.
Jotenkin kornilta kuulostaa myös iänikuinen käniseminen siitä kuinka työttömiä pitäisi aktivoida, jotta talous saataisiin nousuun. Kokoomuskin suu hevosen naaman pituisena länkyttää mantraa ”työn kautta”, vaikka ei näköjään ymmärrä edes sitä, mitä työ on. Kannattaa muistaa, etteivät työttömät syrjäytyneinä kuulu edes yhteiskuntaan, joten kyllä vastuu menestyksestä kuuluu kaikille niille, jotka ovat osallisina, pytyn aktiivisina käyttäjinä. Siksi olisi oleellista, että niin poliittiset päättäjät kuin laiskat yritysjohtajatkin aktivoituisivat, tai ainakin hakeutuisivat itse aktivoitaviksi. Myös ilmausta hoitoon hakeutuminen on joskus käytetty vastaavasta tilanteesta.
Yritysjohto ja päättäjät aktivoitaviksi
10
69
Vastaukset
Sama aktivointikehotus pätee myös porvarilliseen mediaan. Muutahan Suomessa ei tosin olekaan. Näyttää siltä, että media suorastaan vääristelee totuutta ja yksisilmäisen sokeasti toitottaa samaa mantraa kuin maan hallitus.
Jos Venäjän mediaa syytetään trollitehtaaksi, niin ei Suomi -media kovin kauaksi puusta putoa. Oma lukunsa ovat sitten jotkut ulkopoliittisen instituutin tutkijat, jotka ulostuloillaan edustavat pikemminkin romaanikirjallisuutta kuin faktoihin pohjautuvaa tutkimusta.
Jos jossakin päin maailmaa valehdellaan, niin pitääkö suomalaisten seurata esimerkkiä?>>Jotenkin kornilta kuulostaa myös iänikuinen käniseminen siitä kuinka työttömiä pitäisi aktivoida, jotta talous saataisiin nousuun.<<
Mantra on korni, mutta sentään tuollaista perustelua en ole kuullut, että talous saataisiin työttömien aktivoinnin avulla nousuun. Eiköhän perusteeksi ole riittänyt pelkästään kuvitelma, että työttömyys pienenee, jos työttömät vain ymmärtävät olla aktiivisia.Edustat pientä vähemmistöä. Kyllä moni ajattelee, että taloudellinen kurjuus johtuu siitä, että meillä on paljon näitä yhteiskunnan elättejä. Ja kun nämä elätit sitten saataisiin töihin vaikka väkisin, niin kyllä siinä oletuksena on se, että talous siitä pyrähtää käyntiin.
Sitten on myös niitä, jotka uskovat, että sosiaalinen valinta asettaa ihmiset aina oikeille paikoilleen. Näin luulisi, että talous voisi suorastaan paremmin, kukoistaisi, kun siellä ei olisi tunareita mukana.
Jotkut taas uskovat, että pakkotyö olisi paras lääke, kun työstä ei tarvitsisi maksaa mitään. Periaatteessa "sipilöiminen" edustaa juuri tätä jälkimmäistä porvarismin lajia.
- Työllä.oikea.raha
Jos tuloksi näet, kun vain miinuksen muutat plussaksi.
Käsityksesi sosialismin autuudesta.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2011032513432775_uu.shtml
Tuo maailmanparantamis rahakin loppuu aikanaan.
Kyllä se työ on ainut jolla jotain saadaan aikaan.
Ei kommarit sitä koskaan tee työnantajina, siksi viha työtä kohtaan.- Höpö.höpö.höpö
Tämä.piste.pirkko.on.kyllä.aika.uuvatti.
Kommarikammo.vaikka.ei.tiedä.ihan.tarkkaan.mikä.on.kommari.ja.missä.niitä.olisi.vielä.näytillä. Pitäisi ensin määritellä mitä työllä tarkoitetaan. Porvarillinen työ on sitä jota tehdään porvarillisen johdon ja valvonnan alaisena. Näin ollen kaikki aikaansaaminen riippuu siitä mitä porvari keksii, keksii teettää. Ja jos porvari ei keksi mitään, niin se on sitten siinä.
- Seppä_Ilmarinen
takoo paskan leiväksi. Tuota neroutta on ilo lukea.
- MkvaJombenrakasjohtaj
Kyllä Sinä aika oikeilla jäljillä olet kun puhut tuosta johtamisen vaikutuksesta. Se pätee varsinkin suuryrityksissä ja osin myös keskisuurissa vallitsevaan käytäntöön.
Niissä ylin johto on paljolti keskittynyt "tuloksentekoon" ja mahdollisimman suureen henkilökohtaiseen hyötyyn sen myötä.
Keskijohto on taas niin keskittynyt asemiensa säilyttämiseen, ettei ymmärrä mistä heidänkin elantonsa on peräisin.
Alin johto ja oikeat tuloksentekijät uhrataan edellä mainittujen alttarille, vähentämällä ja supistamalla.
Kaikki mainitsemani seikat rakentavat epäluottamuksen ilmapiiriä, jossa luovuus ei koskaan ole kukoistanut, jokainen suoritusportaassa tekee vai välttämättömän sen kummemmin ajattelematta.Yleensä yritykset menestyvät. Tälläkin hetkellä. Siksi alamäen jatkuminen kummastuttaa. Työn korkea hinta selityksenä tuntuu keinotekoiselta. Jos vienti ei vedä, niin mikä estää ulkomaankauppa harjoittavaa yritystä siirtymästä kotimaan kauppaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747