Milloin hyväksymme yhtesikunnan muutoksen?

Koko tähänastisen suomen historian aikana sekä valtion, että yksilön arvo on määritetty työn avulla.

Sitä arvokkaampi olet, mitä enemmän ja mitä vaikeampaa työtä teet.

Valtion budjettikin on perustunut työn lisääntymiseen ja tuottavuuden kasvuun.

Vielä 80-luvulla puhuttiin valtavasta tulevasta työvoimapulasta, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. No näin tapahtui n. 5-10 vuotta sitten, mutta eipä työttömyydelle tapahtunut yhtään mitään.

Näissä "työllisyysnäkymissä" eivät valtiolliset tahot ole missään vaiheessa ottaneet huomioon tuotannon siirtymistä ulkomaille ja matalapalkka-alojen automatisaatiota. Toiset poliitikot eivät näytä käsittävän sitä vieläkään.

Lisäksi viimeaikoina on tullut esiin ennustuksia teknisten alojen henkilöiltä, joiden mukaan jopa 30% vielä olemassa olevista töistä voitaisiin korvata lähimmän 20 vuoden aikan koneilla.

Kysymys kuuluukin, missä vaiheessa valtiomme tulee järkiinsä ja alkaa määrittämään ihmisen ja valtion arvoa muun kuin työn kautta?

Valtiollamme menisi PAAAALJON paremmin, jos valtion tuloja siirrettäisiin pois palkka ja kulutusriippuvuudesta omaisuustuloihin. Ja nimenomaan ULKOMAILLA oleviin yrityksiin. Näinollen tuottavuus paineet siirtyisivät pois suomesta.

Näin pääsisimme vähitellen 20-30 vuoden kuluessa tilanteeseen, jossa hyvinvointiyhteiskunnasta jatkuvasti suurempi osa kustannettaisiin ulkomailta tulevilla sijoitusvoitoilla ja jatkuva toivoton taistelu työllisyyden lisääntymiseksi voitaisiin lopettaa.

Näin suomalaiset voisivat vihdoinkin hengähtää ja alkaa elämään elämäänsä jonkun muun kuin työn kautta.

Teki valtio MITÄ TAHANSA! niin jatkossa olemme yhteiskunnassa, jossa jatkuvasti pienempi osa ihmisistä ON KYKENEVÄ edes tekemään työtä, koska se työ mitä on jäljellä muille kuin koneille on sen verran haastavaa, että jatkuvasti pienempi osa ihmisistä pystyy siihen.

Vaihtoehdot ovat joko jatkaa nykyistä taistelua tuulimyllyjä vastaan, tai hypätä tuulimyllyn kyytiin ja nauttia kyydistä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tyhmyyttä_suomessa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu