Wanha lieksalainen, Pielinen antaa ja ottaa

Moni lieksalainen ja 60-luvun lyseolaiset muistavat järkyttävän tapauksen syyskuulta 1961. Sunnuntai-iltana, syyskuun 17. päivänä hukkui Pieliseen kovassa aallokossa kolme lieksalaista nuorukaista. Heistä kaksi oli tuolloin lyseossa, toinen viidennellä ja toinen seitsemännellä luokalla. Eivät olleet luokkakavereitani. Mutta pahalta silloin tuntui. Hukkuneista kaksi oli veljeksiä, ja toinen heistä oli päässyt keväällä keskikoulusta.

Yksi nuorukainen pelastui uimalla läheiseen Rääkkyynsaareen. Hän oli poikien sveitsiläinen kaveri. Tapaus sattui Rääkkyynsaaren lähellä, kun nuoret olivat lähteneet pienellä perämoottoriveneellä Kelvänsaaren kesämökiltä Kolia kohti. Mökki kuului yhden hukkuneen pojan perheelle. Kilometrin matkan ajettuaan, pojat päättivät aallokon vuoksi palata takaisin saareen. Venettä käännettäessä suuri aalto kaatoi veneen.

Hukkuneet löytyivät seuraavalla viikolla hyvin läheltä Rääkkyynsaarta. Kaksi heistä oli noin 25 metrin päässä rannasta ja yksi 75 metrin päässä. Ehkä ranta on ollut jo näkyvissä, mutta syyskuisessa hämärässä ja myrskyisessä aallokossa uiminen ei ole helppoa taitavallekaan uimarille.

Lieksan yhteislyseon oppilaat ja varsinkin luokkakaverit olivat pitkään hyvin järkyttyneitä tapauksen johdosta. Siihen aikaan ei minkäänlaista kriisiapua tunnettu. Hiljainen hetki ala-aulassa ja muistotilaisuus tuntuivat vain pahentavan pahan olon tunnetta.
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se oli järkyttävä tapaus.
Pielinen antaa ja ottaa tosiaan, kuten Paalasmaalla aikoinaan.

Äänestä

Järkyttäviä tapauksia.
Toisessa noista onnettomuuksista kuoli hieman suka oleva, en kerro kummassa.

Itse oli kerran uimareissulla hukkua, mutta onneksi kaverin voimat, ja taito riitti minun turvaan viemiseen.
Oli muuten kamala tunne, kun ajattelin, että tähänkö se päättyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wanha_lieksalainen kirjoitti:

Moni lieksalainen ja 60-luvun lyseolaiset muistavat järkyttävän tapauksen syyskuulta 1961. Sunnuntai-iltana, syyskuun 17. päivänä hukkui Pieliseen kovassa aallokossa kolme lieksalaista nuorukaista. Heistä kaksi oli tuolloin lyseossa, toinen viidennellä ja toinen seitsemännellä luokalla. Eivät olleet luokkakavereitani. Mutta pahalta silloin tuntui. Hukkuneista kaksi oli veljeksiä, ja toinen heistä oli päässyt keväällä keskikoulusta.

Yksi nuorukainen pelastui uimalla läheiseen Rääkkyynsaareen. Hän oli poikien sveitsiläinen kaveri. Tapaus sattui Rääkkyynsaaren lähellä, kun nuoret olivat lähteneet pienellä perämoottoriveneellä Kelvänsaaren kesämökiltä Kolia kohti. Mökki kuului yhden hukkuneen pojan perheelle. Kilometrin matkan ajettuaan, pojat päättivät aallokon vuoksi palata takaisin saareen. Venettä käännettäessä suuri aalto kaatoi veneen.

Hukkuneet löytyivät seuraavalla viikolla hyvin läheltä Rääkkyynsaarta. Kaksi heistä oli noin 25 metrin päässä rannasta ja yksi 75 metrin päässä. Ehkä ranta on ollut jo näkyvissä, mutta syyskuisessa hämärässä ja myrskyisessä aallokossa uiminen ei ole helppoa taitavallekaan uimarille.

Lieksan yhteislyseon oppilaat ja varsinkin luokkakaverit olivat pitkään hyvin järkyttyneitä tapauksen johdosta. Siihen aikaan ei minkäänlaista kriisiapua tunnettu. Hiljainen hetki ala-aulassa ja muistotilaisuus tuntuivat vain pahentavan pahan olon tunnetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu