Suomen kanta Syyrian sotaan?

Ilta-ärtyisäAnalyytikko

Suomi ei ole juuri liputtanut minkään osapuolen puolesta Syyrian sodassa. Ymmärrettävää sikäli, että suoria intressejä Syyriassa Suomella ei juuri ole. Lähinnä Lähi-idän pitkittynyt kriisi on heijastunut Suomeen pakolaisvirran kautta - siitäkin suuren osan suodattuessa matkalle usean Euroopan maan poikki. Eivätkä perille saapuneetkaan juuri ole syyrialaisia. Toki levoton yleistilanne Irakin-Syyrian alueella on Suomeen kulkeutuneiden lähdön takana.

Syyriassa voidaan nähdä toisaalta sisällissota sunnilaisten ja shialaisten muslimien välillä, toisaalta kansainvälinen konflikti, jossa alueelliset suurvallat Saudi-Arabia ja Iran etsivät jalansijaa ja vaikutusvaltaa heikentyneiden Irakin ja Syyrian alueilta.

Saudi-Arabiaa myötäilee USA, osin opportunistisista lähtökohdista toivoen vauhditettua jatkoa "arabikevään" demokratisoitumisprosessille, joka Syyriassa törmäsi al-Assadin hallinnon määrätietoiseen torjuntaan. Saudi-Arabia tukee Syyrian oppositiota, maan hallitusta puolestaan shialainen Iran sekä libanonilainen shialaisryhmittymä Hizbollah. Venäjä lähti Syyrian tukemiseen toisaalta elvyttääkseen vanhaa väljähtynyttä liittolaissuhdettaan, toisaalta Lännen kiusaksi ja suurvalta-asemansa säilyneisyyden osoitukseksi - mahdollisesti taka-ajatuksena saada näin tulevassa kompromississa ehkä enemmän etuja itselleen, mm. hyväksynnän toimilleen Krimillä ja Ukrainassa. Näillä näkymin projektissaan onnistuen.

Puoli-idealistinen terrorihallitus ISIS/Daesh on syntynyt Irakin syrjäytetyn diktaattorin Saddam Husseinin hallinnon raunioille osin vastareaktiona valtaan nousseelle shialaisdominoidulle hallitukselle. Tuki järjestölle on kirjavaa, osin yksittäisistä vapaaehtoisista koostuvaa, osin taktisesti Saudi-Arabian ja Turkin tukemaa ainakin taloudellisesti.

Omana ryhmittymänään ovat kurdit, joita USA tukisi, mutta Turkki sisäpoliittisista syistä ei näin tee. Helppoa ei kurdienkaan tie ole, sillä kansa on jakautunut neljän valtion alueelle. Vahvin itsenäisyyteen kurottava Kurdistan on Pohjois-Irakissa.

Mille ratkaisulle Suomen pitäisi antaa tukensa Syyrian konfliktissa?

Syyrian opposition tukemiseen ehkä kutsuisi halu osoittaa solidaarisuutta USA:n ajamalle demokratisointiprojektille, Syyrian hallituksen ymmärtämisen takana voisi olla sympatia syyrialaisia kristittyjä kohtaan, joille islamistiset hallintomallit eivät juuri parempaa tulevaisuutta lupaile.

ISISiä en varmasti rohkaise kannattamaan, mutta ehkä olisi hyvä nähdä sen juuret Irakin ja Syyrian sunnimuslimien huonontuneessa asemassa.

Omatoimisten ja pitkälle menestyksekkäiden kurdien tukemiseen Suomi muun maailman tavoin lienee liian pelkuri peluri . Turkki tuomitsisi ajatuksen suoralta kädeltä, ainakin mitä itsenäiseen kurdivaltioon Turkin kustannuksella tulee. Silti olisi hyvä muistaa, etteivät Lähi-idän nykyiset rajat ole kovin vanhoja. Ne ovat ensimmäisen maailmansodan loppuratkaisun varsin rujoja aikaansaannoksia. Samalta ajalta periytyivät Euroopassa Jugoslavian sekä Tsekkoslovakian rajalinjaukset.

Selvää on, että Venäjä tulee koplaamaan Syyrian-toimintansa lopettamisen yhteen Ukrainan ratkaisun kanssa. Niin kauan kuin Syyriasta pakenevat ovat Syyrian opposition, eivät Syyrian hallituksen, väkeä, pakolaisten suunta on muualle kuin Venäjälle. Länsi-Eurooppa on tämä suunta ollut - tosin vasta Turkin ja Libanonin jälkeen. Päinvastaisessa tapauksessa al-Assadin hajonnut hallinto kannattajineen pakenisi suojelijansa Venäjän hoiviin ehkä yhtä suurena pakolaisaaltona kuin oppositio nyt. Samoihin paikkoihin nykyisten pakolaisten kanssa nämä tuskin pyrkisivät hakeutumaan.

Entä kukistettava ISIS? Mihin ilmansuuntaan sen militantit lähtevät pakoon tultuaan Syyriassa ja Irakissa lopulta väistämättä lyödyiksi? Kuka heidät haluaa? Kuka heidät joutuu ottamaan?

Mikä on se joukko, jossa Suomi seisoo?

Kysyn, en vastaa.

14

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joxanen

      Suomen kanta on sama kuin Eu:n kanta.
      Noudatamme yhteistä ulkopolitiikkaa, ei tämän pitäisi olla mikään uusi asia ?

      • Asdertson

        Meillä on yhteinen ulkopolitiikka, mutta kansalliset, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat puolustusvoimat.

        Kauanko yhdistelmää voidaan pitää muuttumattomana?


      • Mocca-Joxanen

        Vain Suomi noudattaa sitä, fiksummat maat pitää omia puoliaan.


      • Anonyymi

        No nyt syyrialaiset pääsee omaan kotiin hyvää matkaa. Suomeen ei jää yhtään syyrialaista jeeeeeeee


      • Anonyymi
        Asdertson kirjoitti:

        Meillä on yhteinen ulkopolitiikka, mutta kansalliset, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat puolustusvoimat.

        Kauanko yhdistelmää voidaan pitää muuttumattomana?

        Loputtomiin!


    • ERommel

      Miten asia olisi edennyt ilman Venäjän ratkaisevaa roolia?

      • Venäjä-on

        osoittanut suuren kykynsä tappaa siviilejä ja tuhota sairaaloita.
        Sille Rommel ja muut tiltut antavat lämpimän kannatuksen.


      • Voi_minun_päiviäni
        Venäjä-on kirjoitti:

        osoittanut suuren kykynsä tappaa siviilejä ja tuhota sairaaloita.
        Sille Rommel ja muut tiltut antavat lämpimän kannatuksen.

        Muutama terroristikin on jäänyt sinne naisten ja lasten jalkoihin. Minä aivan säälin heitä.


      • Hunnun_alle
        Voi_minun_päiviäni kirjoitti:

        Muutama terroristikin on jäänyt sinne naisten ja lasten jalkoihin. Minä aivan säälin heitä.

        Eikö al Assadin kaatajilla ole enää mitään paikkaa piiloutua.


    • Ilta-ärtyisä
      • mitälieErdogan

        Suomeen saapuneet pakolaiset ovat juuri sunni-islamilaisia.

        Ehkä olisi syytä lisätä turvapaikkkakuulusteluun yksi lisäkysymys: "Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan tai tekevät sen eri tavalla. Mitä aiot tehdä kohdatessasi sellaisen?"


    • Brut-33_miehelle

      Hesari ja YLE ovat liputtaneet kapinallisten puolesta. Aikanaan Niklas Meltio oli kuvaamassa Syyrian kapinallisten joukossa. Silloin kapinallisia ihailtiin romanttisesti, nyt kun kaikki sotivat kaikkia vastaan, ei tilanne ole enää niin selvä. Mutta al Assadia demonisoidaan melkein kuin Putinia.

      • Ilta-ärtyisä

        Kallistumme pian ajatukseen, että parempi lie Syyriallekin paska hallitus kuin ei hallitusta ollenkaan. Nyt siellä on liian monta ulkopuolista tekijää soppaa hämmentämässä, ja jokainen omista intresseistään ja valta-asemansa pönkityshalusta: Venäjä, Iran, Saudi-Arabia, Turkki, sekä Libanonin Hizbollah ja Irakin ISIS.

        Syyrian kansan kärsimyksistä ne eivät välitä pätkääkään.

        Israel ja USA eivät ole vielä mukana sellaisella voimalla kun ne kykenisivät, mutta yhtään säälivämpiä tuskin nekään syyrialaisia kohtaan olisivat.

        Syyriasta jää kasa raunioita, sillä sota ei osoita laantumisen merkkiä. Ulkovallat sotivat sen viimeiseen syyrialaiseen. Toista on jos ne siinä itse menettäisivät voimiaan siihen tahtiin kuin Syyria kärsii.
        Normaaleissa, demokraattisissa oloissa al-Assadkin olisi jo heitetty pihalle. Nyt häntä vahvistaa ulkopuolisen vihollisen uhka ja siltä torjuvat poikkeuslait, jotka nostavat valtionpäämiehen kaiken arvostelun yläpuolelle.


    • Totta kai on liputtanut yhteisellä Eu;n pakotepolitiikalla, mutteivat taaskaan tule kantamaan vastuuta mistään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      125
      12465
    2. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      210
      11622
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      159
      9687
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      71
      8860
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      75
      8766
    6. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      16
      7515
    7. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      11
      7022
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      27
      6311
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5885
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      60
      5360
    Aihe