Ollanketo lopetti autojen huoltotoiminnan Ratinassa. Oli jo aika vanha mies mutta joka päivä hääräsi työpaikallaan.
Paikalla oli muistaakseni joskus Esson huoltoasema, kuka muistaa vielä. Mutta onko siinä rakennuksessa ollut joskus yhtä aikaa kaksi huoltoasemaa koska niitä mittarikentän suojalippoja on Hatanpäänvaltatien puolella kaksi erillistä eivätkä ole mitenkään edes lähekkäin.
Tulee typerä ostoskeskus siitäkin ja autojen huolto senkun vain vaikeutuu Tampereella. Olihan joskus autohuoltoa myös Anttilan parkkitalon pohjoispäässä mutta sekin piti hävittää n. 10-15 v sitten. Nyt alkavat kaikki autohuollot olla matkojen päässä. Voisikohan keskustan yhteyteen avata uuden huoltamon, vaikka siihen Kannen yhteyteen?
Legendaarinen Unto
52
2887
Vastaukset
- surkuhupaisaa
Tästäkin nähdään miten jättikaupat tuhoavat ympäriltään kaiken. Palvelu ei parane, se vaan huonontuu. Koko se Kauppakeskus on aivan väärässä paikassa kun on kylän keskustassa mihin se ei sovi. Liikennekin sen ympärillä tukkeentuu täysin, eivät ne kadut vedä sitä lisäliikennettä nykyisen päälle.
- Anglia_vm64
En muista oliko siinä kahta bensa-asemaa, vai oliko siinä vaan niin monta tankkauspaikkaa, että katoksia oli kaksi.
Yksi huoltoasema kumminkin oli siinä Sorin aukion Sipulikirkon puoleisella reunalla, Shell muistaakseni. Ja koko aukio oli autojen parkkipaikkana.- jotain-muistan
Juu, sen Shellin minäkin hämärästi muistan sinä toisella puolen tietä mutta Esso kyllä oli siinä missä Ollanketo nyt lopetti. Sitä en minäkään muista oliko kaksi tankkauspaikkaa vai oliko joku toinen firma.
- Näin_se_on
Kaksi oli asemaa. Ollankedon Esson vieressä oli Gulf.
- Unto-oli-legenda
Unto oli hyvä esimerkki työhaluisesta ihmisestä ja näytti nuorille luusereille, että ei ihminen lepoa ja välivuosia tarvitse vaan tarvii tehdä työtä. Tosin nuoremmat siinä huoltamolla joutuivat Untoa autteleen kun paperit sekosivat mutta ei se ketään haitannut.
- vaari70v
Ette kakarat tiedä mitään. Ollanketo aloitti huoltoaseman pitämisen Pispalan valtatien ja Vaasantien y-risteyksessä n. v 1960
- eimikäänvaari.65v
Vaari nyt tuli turhaan tänne rähjäämään. Haittaako dementia tekstin ymmärtämistä. Ei kyse ollutkaan siitä missä ja koska Ollanketo aloitti. Puhuttiin vaan siitä, että Ollankedon pitämä korjaamo loppui siinä linja-autoasemaa vastapäätä. Juu, Essohan se oli aikanaan.
- vaarixxv
Kerroin, missä Ollanketo aloitti. En tarvitse siihen sinun lupaasi. Vaivaavatko sinua taas peräpukamat, kun olet noin äreä?
- nousseet-päähän
vaarixxv kirjoitti:
Kerroin, missä Ollanketo aloitti. En tarvitse siihen sinun lupaasi. Vaivaavatko sinua taas peräpukamat, kun olet noin äreä?
Muilla pukamat kasvaa perseeseen, sinulla ne ovat aivoissa.
- kadonnuttaTamperetta
Vaan muistattekos, mikä huoltoasema oli siinä samassa korttelissa alhaalla sen pikkukadun ja Suvantokadun kulmassa, sisäänrakennettu sinne rakennuksen kulman alle? Onko se pieni kadunpätkä nyt Ratinankuja vai mikä.
- onko-sielläkin
Onko siellä ollut huoltoasema sielläkin? Nimi on kyllä Ratinankuja, oikein muistit.
- röhäygh
Oli Tb. Sittemmin autovuokraamo Leppänen
- kylläniin
röhäygh kirjoitti:
Oli Tb. Sittemmin autovuokraamo Leppänen
Olen sieltä vuokrannut auton parikin kertaa muuttohommiin.
- Suvantokatu4
Reino Leppäsen Teboil huoltoasema, autokorjaamo ja autovuokraamo oli siinä kymmeniä vuosia. Sen jälkeen Autotalo Pauli Leppäsen korjaamo pitkän aikaa.
- loisto-ajatus
""Voisikohan keskustan yhteyteen avata uuden huoltamon, vaikka siihen Kannen yhteyteen?"""
Kerrassaan hieno ajatus. Saisi jääkiekkomatsin aikana autoonsa 60 000:n huollon. Ei tarviisi sitä varten erikseen minnekään periferiaan haahuilla. - kummaa-vaikeutusta
Kyllä autojen huolto käy aina vain vaikeemmaksi. Joskus oli autojen pesupaikka, käsinpesua, Koskikeskuksen parkkihallissa mutta sekin piti lopettaa. En tajua miksi.
- stanronflkpolskr
En kyllä muista, että Koskarissa olisi ollut joskus käsinpesumahdollisuus. Siellä on ollut se kaupallinen autojenpesufirma niin kauan kuin muistan.
Lielahden Prismassa tietääkseni on tee-se-itse pesupaikka. - halvalla.pesivät
stanronflkpolskr kirjoitti:
En kyllä muista, että Koskarissa olisi ollut joskus käsinpesumahdollisuus. Siellä on ollut se kaupallinen autojenpesufirma niin kauan kuin muistan.
Lielahden Prismassa tietääkseni on tee-se-itse pesupaikka.Niin ei siellä niitä autoja itse pestykään vaan jätettiin firman pestäväksi.
- Tulevaisuus_tule_jo
Autoilioille käy kuten tupakoitsijoille. Pikkuhiljaa pistetään ahtaalle, kunnes lopulta päädytään joustamattomaan päämäärään; kieltoon tai ekoautoon.
- Bakteerikammoinen
stanronflkpolskr kirjoitti:
En kyllä muista, että Koskarissa olisi ollut joskus käsinpesumahdollisuus. Siellä on ollut se kaupallinen autojenpesufirma niin kauan kuin muistan.
Lielahden Prismassa tietääkseni on tee-se-itse pesupaikka.Kyllä siellä ainakin Koskiklinikalla on käsienpesumahdollisuus - pesen aina käteni sinne mennessäni ja poistuessani.
- halvalla.menee
Ei siihen mitään ostaria tule, ei Tampereen alueella riitä kysyntää. Susi jo syntyessään koko kauppakeskus.
- MUISTELIJAA
EIKÖ TOI AUTOTALO PAULI LEPPÄNEN MYYNY LADAA TAI JOTAIN FIATTIA
- Unto-fani
Oli Aamulehdessä tässä ihan hiljattain Unton kuolinilmoitus. Ehkä elämästä katosi mielenkiinto kun ei ollut huoltoasemaa minne aamuisin lähteä töihin. Ikää oli näkyi jo kunnioitettavat 84 v.
Vuosikaudet siinä autoni huollatin enkä koskaa ollut pettynyt. - Huollossako
Mun auton huoltopaikka on Hatanpäällä. Ihan kävelymatkan päässä keskustasta.
Mielenkiitoista lukea pieni pala Tampereen historiaa.- hjuytrt
Ortodoksi kirkon viereisessä puistossa oli Union bensa-asema myös Hatanpään Essoa vastapäätä.
- h-----i
Hän oli hyvä ihminen,joka on sangen yleistä kuolleiden keskuudessa.?
- eikaisentäs
Mahtaakohan koskea sinua?
- mitenmukamissä
Oli ennen huoltoasema Anttilan talon pohjoispäässäkin, Satakunnankadulta ajettiin sisään. Sain autolle hyvää huoltoa ja palvelu pelasi. Harmi kun sekin tila otettiin muuhun käyttöön ja huoltotoiminta lopetettiin. Nyt ovat huollot kaukana keskustasta.
- siellä.oli
Oli Hämeenpuistossakin Shell nykyisen Metson tontilla
- Tamperelainen99v
siellä.oli kirjoitti:
Oli Hämeenpuistossakin Shell nykyisen Metson tontilla
Älä höpötä - siinä oli luonnontieteellinen museo.
- vaari70v
Tamperelainen99v kirjoitti:
Älä höpötä - siinä oli luonnontieteellinen museo.
Paas kysellen ittees viisaammilta. Tankkasin siellä Warreni monta kertaa
- EiVieläVaari
vaari70v kirjoitti:
Paas kysellen ittees viisaammilta. Tankkasin siellä Warreni monta kertaa
Vahvistan tuon Shellin olleen tuolla, vaikka olenkin vasta 60 v. Nuoret eivät tiedä mistään mitään...
- vaari70v
EiVieläVaari kirjoitti:
Vahvistan tuon Shellin olleen tuolla, vaikka olenkin vasta 60 v. Nuoret eivät tiedä mistään mitään...
Käväisi mieleessä, oliko se Gulf? Taisi olla Shell
- ärghhf
Tamperelainen99v kirjoitti:
Älä höpötä - siinä oli luonnontieteellinen museo.
Arveletko, että museo oli koko korttelin suuruinen? Mahtoiko edes sopia tontille?
- muistoja-vain
siellä.oli kirjoitti:
Oli Hämeenpuistossakin Shell nykyisen Metson tontilla
Se Shell oli siellä "takana" eli Puutarhakadun ja Mustanlahdenkadun kulmassa. Museo oli Pirkankadun varrella. Joitain puutalorytöjä myös. Yhden pihassa siellä takana olin joskus 1970-luvn alussa huutokaupassa, huusin sieltä itselleni ensimmäisen oman jääkaapin.
- 16.kevät
Katselin juuri ylen elävästä arkistosta pätkiä elokuvasta 16:sta kevät. Tuo on kuvattu 1977 ja tapahtumat pyörivät paljolti Anttilan Esson ympärillä. Käykääs katsomassa ajankuvia Tampereesta 40v sitten. Harmi kun elokuva ei ole kokopituudeltaan nähtävissä...
- u.o
Olimme Unton järjestämässä huutokaupassa ja hän ei suostunut hevin luopumaan mistään edullisesti. Vanhasta toimimattomasta autojen pesukoneestakin halusi monta tuhatta yli tarjotun hinnan ja miten sitten kävikään? Jäi pesukone myymättä ja Unto-Setä kuolla kupsahti. Olisi kiva saada puhelu yläkertaan ja kysyä, että mitä hän siellä tekee pesukoneella ja rahoilla:D
- Veijo_Esso
Pientä kunnioitusta uutteran yrittäjän muistolle. Unton kaltaisia kun olisi Suomessa enemmän, olisi maa aivan toisenlaisessa tilanteessa, kuin nyt.
"Työlki ellää, mut kaupal rikastuu".
- Tarmo-65
Muistan kun joskus -80 luvun lopulla yksi asiakas sanoi Untolle, että sinulla on tavara, ja minulla raha! Unto sanoi että väärin, minulla on tavara ja raha! Pitää muistaa että Unto oli pohjattoman varakas muutenkin, kiinteistöjä ym pilvin pimein. Pienenä miinuksena joskus ahne asiakkaita kohtaan, eikä hirveästi tuntenut sympatioita
- Kröhkröh
Jostakin syystä sai lisänimen "Keturi"
- Bensapoika
Unto perusti Autohuolto U. Ollankedon vuonna 1957. Yrittämisen aloitti jo hieman aiemmin. Yrittäjänä 70 vuotta täyteen, harva on pystynyt. Työantajana tiukka mutta reilu. Muistan hokeman "Pojat, kaikki myydään". 80-90 luvun taitteessa baari oli aamulla tupaten täynnä. Unto vaimo Eila piti myös orkesteria kasassa. Unto piti Essoa myös Kangasalla.
- Mielenkiintoist
Hei hauska lukea vähän historiaa. MUTTA tietäiskö kukaan mikä bensis oli ja kauanko pirkandulla tennishallin vieressä kilometripuutaloa ns vastapäätä?
- taisi.olla
Minulla on muistikuva, että joskus siinä oli Kesoil.
- Vaari71v
taisi.olla kirjoitti:
Minulla on muistikuva, että joskus siinä oli Kesoil.
Union
- Näin_se_on
Kesoil oli ainakin. Olisikohan ollut Kivinummi?
- mäkyjaokonen
Ollankedolla on 1990-luvulla siinä Ratinan huoltoasemallaan kesäisin apuna nättejä tyttöjä yliopistolta ja aikamoisia tyttöjä olivatkin! Mutta myös Ollankedon Unton vaimo oli tuolloin töissä huoltiksella eikä oikein tykännyt kaikkien tyttöjen tempuista. Hurjimmat tytöt saivat potkut.
Toinen juttu on se, että Ollankedon huoltamon pito lähti liikkeeelle Kangasalta, missä Untokin asui.- Mitä.häh
Pistä vuosiluku, milloin aloitti Kangasalla
- mäkyjaokonen
Kyllä Unto Kangasalla alkoi ja se tapahtui jo 1960-luvulla. Kaikki vanhemmat autoilevat ihmiset Kangasalla tuntevat Unton oikein hyvin.
- Alalla.ollut
Aloitti Epilässä n. v. 1960
- erfdsfddf
Unto oli suurenluokan koijari ja kieroilija,vein auton tulppien vaihtoon,80luvulla lasku oli järkyttävä.Vaihtoi jotkut kolmikärkitulpat,hintaa en muista,mutta monta kertaa normaalitulppien hinta.
- Anonyymi
Olin tekemässä / raudoittamassa Pispalan Shelliä palo/poliisiasemaa vastapäätä. Asuin ja asun Epilässä mm.Heikkilän taloissa. Epilänkadun/pisp.valt.tien ristillä Esso, Gulf Simolan pitämänä Kahvila Epilän paikalla Teboil Rankasillan ja Pvt rist. viimeinen näistä. Ja Pispalan Shellin paikalla ennen vanha asema. Pohjanmaa ja Pvt ristillä oli joskus asema, en muista mikä. Eli monta asemaa pienessä kylässä, rautatieasemakin toimiva. Soinin romuliike puutarhoja ym. Tehtaita useampikin. Terv. Hyhkyn tarhan ja koulunkäynyt.
- Anonyymi
Huoltoasema oli myös Epilässä, Teboi. Sekin piti lopettaa että saatiin suurille myyntiä kuten ABC:t.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315346- 363701
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833263- 112505
- 292102
- 122027
- 1631876
- 1051352
- 141318
- 1371154