Ovatko JT:t osallistuneet katastrofin uhrien auttamiseen? Jos ovat, hyvä niin, jos taas eivät, johtuneeko se siitä että apua saisivat ehkä muutkin kuin heidän uskonveljensä ja -sisarensa.Mielestäni oikeaa lähimmäisenrakkautta on, että autetaan hädässä olevaa IHMISTÄ kysymättä mihin uskontokuntaan hän kuukuu. Ei ainakaan teksti-TV:ssä ollut minkäänlaista puhelin- tai tilinumeroa. Olen keskustellut muutaman Jehovan todistajan kanssa lähes päivittäin, ja tullut siihen tulokseen, että he ovat harvinaisen suvaitsematonta väkeä muita uskontoja kohtaan. Asenne tuntuu olevan:"Me olemme tutkineet Raamattua, joten tiedämme kuinka asiat ovat,te muut olette väärässä." Todellisuudessahan he vain tulkitsevat Raamattua omalla tavallaan. Kuinka Raamattu voisi ottaa kantaa esim. nykyaikaiseen verensiirtoon,koska sitä kirjoitettaessa ei kukaan tiennyt, että sellainen olisi joskus mahdollista ja että sillä voidaan pelastaa ihmishenkiä? Verensiirron kieltäminen on siis vain heidän tulkintansa jostain Raamatun kohdasta. Suvaitsemattomuus näkyy mm.siinä että he eivät toivota hyvää joulua niille jotka sitä viettävät.Tuskin se heistä syntisiä tekisi, olisipa vain hieno osoitus suvaitsevaisuudesta toisin ajattelevia kohtaan. Itse en toivota heille hyvää joulua,koska he eivät sitä vietä.Olen myös halunnut avoimin mielin tutustua heidän ajatuksiinsa lukemalla heidän jakamiaan lehdyköitä, mutta nyt olen saanut tarpeekseni.Kahvipöytäkeskusteluissamme he ovat esim. yhdistäneet joulun pakanallisuuteen ja verranneet islamilaisuutta noituuteen!Heiltä näyttää myös unohtuneen täysin eräs tärkeä Raamatun kohta."Älkää tuomitko,ettei teitä tuomittaisi."
Oletteko auttaneet?
Pena
311199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Jos JT näkee onnettomuuden, hän yrittää auttaa onnettomuuden uhreja. Täytyy kuitenkin muistaa, että "kolmen markan suutari tekee kymmenen markan vahingon" eli sairaanhoitohenkilökunta tietää parhaiten, miten onnettomuuden uhreja autetaan. Kaatunuttta ja loukkaantunutta ei esimerkiksi pidä mennä nostelemaan pystyyn halvaantumisriskin takia. JT:ien onnettumuusryhmät pyrkivät kyllä tarpeen mukaan auttamaan kaikkia muitakin, mutta ensisijaisesti JT:ia.
Kansojen lääkärikuntakin pyrki Aasiassa auttamaan kukin lähinnä omian maansa kansalaisia. Maailma on jakautunut kansoihin. Tarvittaisiin yksi hallitus, joka auttaa kaikkia. Tässä se on:
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/index.htm
"Mikä on Jumalan valtakunta?"
Rahallisesti JT:t auttavat järjestönsä kautta. Tällöin rahat menevät vähentämättömänä apua tarvitseville JT:ille. Yhteiskunta on sitä varten, että se auttaa kaikki kansalaisiaan. Sitä varten JT:tkin maksavat veroja.
Hengellisesti JT:t auttavat kaikkia kuten oveltasi olet huomannut. Tähän mikään muu ryhmä ei ole kauan jaksanut osallistua, koska Jehova toimii vain yhden järjestön kautta. Tätä kautta JT:ien rahat kiertävät myös ei-JT:ien avuksi.
Hylätessäsi JT:ien seuran, hylkäät samalla tosi kristityt eli totuuden löytämisesti on entistä vaikeampaa. Lasta ei kannata heittää pois pesuveden mukana.
Ellet úsko, heitä sitten: "Kokenut kaikki tietää ja vaivainen kaikki kokee".
N. N.
"Rahallisesti pääasiassa omiaan." Muuten, tiedän että ev.lut. kirkkomme seurakunnan ruokakasseja on saanut esim.kirkkoon kuulumaton tuttavani,mikä olikin oikein,koska hän oli silloin apua tarvitseva IHMINEN.
"Käännytystyötä" en katso auttamiseksi lainkaan.Antakaa jokaisen uskoa mihin haluaa, tai olla uskomatta!
minkä uskontojen lehtijulkaisut saavat Suomessa valtionapua?
Vastaus: Kaikki muut uskonnolliset lehdet paitsi JT:ien Herätkää ja Vartiotorni. Miksi? Koska JT:t eivät periatteittensa vuoksi hae nille apua. He luottavat tiedon Jehova Jumalan anteiliaisuudesta hellyttävän JT:ien sydämen, niin että näitä lehtiä on voitu aina julkaista JT:ien lajoitusrahoilla. Valtioitten ja kuntien apua ei ole anottu eikä anota.
Raamatusta ja näistä lehdistä saatavan tiedon avulla lukemattomat ovat saaneet apua, niin että ovat ymmärtäneet itse ruveta parantamaan huonon elämäntapansa johdosta syntyneitä huonoja olosuhteista. Tämä sisäinen motivointi on kaikkein tehokkain apu.
N. N.
joutuivat kauan ja ehkä joutuvat edelleenkin välillisesti yritystensä kautta maksamaan kirkollisveroa. Toisten kukkarosta on helppo maksaa avustuksia, ja on millä maksaa. Eikös vain näin olekin.
Välitön verotus
Välittömiä veroja ovat mm. valtiolle maksettavat tulo- ja varallisuusvero, kunnalle suoritettava kunnallisvero ja kirkolle maksettava kirkollisvero.
http://www.yrityssuomi.fi/liston/perustajaninfo/page.lsp?r=3081&l=fi
Kirkon yhteisöverojen poistoa on ajanut mm. Suomen vapaa-ajattelijat r.y:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kannanottoja/verotusohjeita.html
N. N.
>>Ja yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, tuli ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vesien päällä, jonka kanssa maan kuninkaat syyllistyivät haureuteen, kun taas maan asukkaat juovutettiin hänen haureutensa viinistä.
Ja hän vei minut hengen voimassa erämaahan. Ja minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä rienaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristeltu kullalla ja kallisarvoisilla kivillä ja helmillä, ja hänen kädessään oli kultainen malja, joka oli täynnä iljetyksiä ja hänen haureutensa epäpuhtauksia. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja iljetysten äiti." Ja minä näin naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä.
Ja ne kymmenen sarvea, jotka näit, tarkoittavat kymmentä kuningasta, jotka eivät ole vielä saaneet valtakuntaa, mutta he saavat vallan kuninkaina yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ajatus, ja niin he antavat voimansa ja valtansa pedolle. Nämä tulevat taistelemaan Karitsaa vastaan, mutta koska Karitsa on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas, niin hän voittaa heidät. Myös hänen kanssaan kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat.
Ja hän sanoo minulle: "Vedet, jotka näit, siellä missä portto istuu, tarkoittavat kansoja ja ihmisjoukkoja ja kansakuntia ja kieliä.
Ja ne kymmenen sarvea, jotka näit, ja peto, nämä tulevat vihaamaan porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet kokonaan tulella. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he toteuttavat hänen ajatuksensa antamalla valtakuntansa pedolle, kunnes Jumalan sanat ovat menneet täytäntöön.
Ja nainen, jonka näit, tarkoittaa sitä suurta kaupunkia, jolla on maan kuninkaita ylempi valta.
Tämän jälkeen minä näin taivaasta laskeutuvan erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan. Ja hän huusi voimakkaalla äänellä sanoen: "Se on kukistunut! Suuri Babylon on kukistunut ja tullut demonien asuinpaikaksi ja jokaisen epäpuhtaan henkäyksen piilopaikaksi ja jokaisen epäpuhtaan ja vihatun linnun piilopaikaksi. Sillä hänen haureutensa suuttumuksenviinin takia kaikki kansakunnat ovat langenneet hänen uhreikseen, ja maan kuninkaat ovat syyllistyneet haureuteen hänen kanssaan, ja maan matkustavat kauppiaat ovat rikastuneet hänen häpeämättömän ylellisyytensä voimasta.
Ja minä kuulin erään toisen äänen sanovan taivaasta: "Lähtekää siitä ulos, minun kansani, jos ette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä ja jos ette tahdo saada osaa hänen vitsauksistaan. Sillä hänen syntinsä ovat kasautuneet aina taivaaseen saakka, ja Jumala on palauttanut mieleensä hänen epäoikeudenmukaiset tekonsa.
Antakaa hänelle niin kuin hän itse antoi ja tehkää hänelle kaksi kertaa niin paljon, kaksinkertaisesti se, mitä hän teki, siihen maljaan, johon hän pani sekoistusta, antakaa hänelle kaksi kertaa niin paljon sekoitusta. Siinä määrin kuin hän hankki itselleen loistoa ja eli häpeämättömässä ylellisyydessä, siinä määrin antakaa hänelle piinaa ja surua. Sillä hän sanoo jatkuvasti sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole mikään leski enkä tule koskaan näkemään surua.
Sen vuoksi hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälänhätä, ja hänet poltetaan kokonaan tulella, sillä Jehova Jumala, joka on tuominnut hänet, on voimakas.>>
Ilmestyksen 17 ja 18 luvuista.
Haastoin tällä palstalla muutama päivä sitten ihmisiä auttamaan katastrofin uhreja. Tein haasteen sekä Suomi24:n kautta että myös sähköposteilla ja messengerillä. Olen saanut paljon palautetta sähköpostiini niiltä ihmisiltä, jotka ottivat haasteeni vastaan ja antoivat apua. Kahta viestiä lukuunottamatta KAIKKI olivat myönteisiä avustustoiminnalle. Vain kaksi Jehovantodistajavanhinta esitti minulle voimakkaan paheksunnan tällaisen haasteen johdosta. Mutta he olivat onneksi vähemmistö tässä joukossa, jolta olen saanut palautetta.
Haaste on edelleen voimassa. Ihmiset, vetoan teihin, jotta antaisitte apuanne minkä tahansa järjestön kautta. Aasia tarvitsee kaikkien apua.
Alkuperäinen haaste kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000005978664
"kaksi Jehovantodistajavanhinta esitti minulle voimakkaan paheksunnan"
Nyt en kyllä ymmärrä! Miksi jonkin seurakunnan vanhimmat puuttuisivat kenenkään ulkopuolisen rahankeräyksiin? En ole milloinkaan kuullut sellaista tapahtuvan eikä se ole kenenkään vanhimman valtuutusten rajoissa!
Ei kannata ottaa niin tosissaan UT juttuja. Hän mielellään maustaa kirjoituksiaan pienellä skandaalin käryllä. Tässäkin pitäisi taas ottaa selvää mistä nyt oikeastaan oli kyse.
>>Ei kannata ottaa niin tosissaan UT juttuja. Hän mielellään maustaa kirjoituksiaan pienellä skandaalin käryllä. Tässäkin pitäisi taas ottaa selvää mistä nyt oikeastaan oli kyse.
Vai et usko. Sain yksityiseen sähköpostiini henkilökohtaiset viestit kahdelta vanhimmalta. Mutta en toki ala julkaista niitä, koska ne oli tarkoitettu vain minulle. Ei niissä mitään skandaalin käryä ole, sain ohjeen toimittaa apua VAIN VARTIOTORNISEURAN kautta. Eikä sitä katsottu hyvällä, että minä julkisesti kirjoitin tällaisesta aiheesta ja käynnistin haastekampanjan.
Siinä sinulle faktaa. Tästä oli kyse.
Uudessa tammikuun valtakunnan palveluksemme -lehtisessä tulee esiin se raadollisuus, joka leimaa Jehovan todistajien avustustoimintaa. Kysymyspalstan aihekin on: "Mikä on paras tapa antaa lahjoituksia muissa maissa asuvien, tarpeessa olevien veljien hyväksi?" Tuo kirjoitus käsittelee VAIN JA AINOASTAAN veljien auttamista. Muiden ihmisten auttamista ei edes sanallakaan suositeltu. Mitä se kertoo AIDOSTA LÄHIMMÄISENRAKKAUDESTA?
Tunsitko kyseiset henkilöt?
>>>Tuo kirjoitus käsittelee VAIN JA AINOASTAAN veljien auttamista.>Mikä on paras tapa antaa lahjoituksia muissa maissa asuvien, tarpeessa olevien veljien hyväksi?>Muiden ihmisten auttamista ei edes sanallakaan suositeltu.
Jehovan todistajat - järjestökin sinulle sellaiseksi järjestöksi(kö) sopii?
Luot itsestäsi epäilyttäviä varjoja.
"Tämän puhuttuaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: "Isä, hetki on tullut. - - Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. - - Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja kaikki mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä."-Joh.17:1,6,9,10.KR-92.
Toki Vartiotorniseurakin avustaa katastrofeissa. Sen kautta voi myös avustaa. Pitää kuitenkin muistaa se tosiasia, että VTS:n kautta apu menee ENSISIJASSA vain Jehovan todistajien auttamiseen. Jos mahdollisuuksia jää, muutkin saavat kyllä sitten apua.
Muut järjestöt eivät niinkään erottele uhreja vuohiin ja lampaisiin. Kaikkia autetaan riippumatta siitä, mitä kansallisuuksia tai uskontoja ihmiset edustavat.
Mitä käytännössä ymmärrät tällä.
"Tehkää hyvää kaikille, mutta varsinkin niille..."
laittaisitko saäköposti osoitteesi!
[email protected]
Sanoit: "Eikä sitä katsottu hyvällä, että minä julkisesti kirjoitin tällaisesta aiheesta ja käynnistin haastekampanjan."
En tiedä mitä sinulle on sanottu, mutta ymmärrätkö että siinä ristiriita, jos järjestö kehottaa käyttämään omaa avustuskanavaansa ja järjestön jäsen julkisesti kehoittaa käyttämään toista? (Voi olla että oli joitakin henkilöitä, jotka esim. Mr Raamatun maininnan (muistutus valtakunnan palveluksen ilmoituksista) jälkeen olisivatkin pistäneet rahansa mieluummin järjestön itsensä kautta kuin ulkopuolisen.
On tietenkin jokaisen oma asia, miten lahjoittaa, ihmisten auttaminen on itsessään tärkeintä.
"Tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille" (Gal 6:10 KR)
Minun on vaikea ymmärtää näkökantaasi, ellet sitten näe nykyään jostain syystä JT:t vähemämmän lähimmäisenä itsellesi? Mikä muu ryhmä sitten? Jos näet maailman muiden ihmisten huonon hengellisen tilan (niin kuin Jeesus näki), kannattaa osallistua innokkaasti kenttäpalvelukseen. Netissä tapaa joitakin ihmisiä, mutta enemmän vastaanottavaisia ihmisiä löytyy tavallisesta maailmasta, talosta taloon kuten tiedät Paavalin mallin. Se on paras tapa tavoittaa kaikki ihmiset henkilökohtaisesti, mitenkään muuten se ei onnistu. Näihin aikoihin varmasti ihmisiä on pysähdyttänyt Aasian luonnononnettomuus, me voimme vastata heille Raamatusta miksi Jumala sallii kärsimyksiä, toisin kuin muut uskonnot (mahtaakohan mikään muu uskonto ymmärtää kiistakysymystä, Saatana on tietenkin halunnut pitää sen hämärän peitossa)
>>ymmärrätkö että siinä ristiriita, jos järjestö kehottaa käyttämään omaa avustuskanavaansa ja järjestön jäsen julkisesti kehoittaa käyttämään toista?
En väheksy mitään auttamiskanavaa. Jokainen valitkoon omansa. Myös Vartiotorniseuran kanava on toimiva, mutta kuten jossain jo perustelin, esim. Punaisella ristillä on aivan toisenlaiset valmiudet auttaa loukkaantuneita ihmisiä. Loukkaantuneiden hoitoon tarvitaan ammattitaitoista väkeä. Lääkärin, sairaanhoitajan tai psykologin työ on sen laatuista, että puoskarit pysykööt kaukana, tai vahinkoja tulee lisää.
>>"Tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille" (Gal 6:10 KR)
Tuo on kyllä raamatullinen periaate, mutta ei sitä esitetty katastrofin yhteydessä tapahtuvaan avustukseen soveltuvaksi. Siihen soveltuu paremmin laupiaan samarialaisen tapaus, joka osoittaa, että kaikkia on autettava riippumatta uhrin kansallisuudesta tai uskonnosta.
>>Minun on vaikea ymmärtää näkökantaasi, ellet sitten näe nykyään jostain syystä JT:t vähemämmän lähimmäisenä itsellesi?
Suurin osa lähipiiristäni ja lähisukulaisistani on Jehovan todistajia, joten väitteesi osuu harhaan. Nyt on vain niin, että minä näen lähimmäisasian vähän laajemmin. Minun lähimmäisiäni ovat myös muut ihmiset kuin Jehovan todistajat. Ja viime aikoina olen saanut "turpaan" nimenomaan oman uskontoni "päteviltä" veljiltä, jotka kyllä siivilöivät niitä hyttysiä, mutta eivät edes näe kameleita.
>>En tiedä mitä sinulle on sanottu, mutta ymmärrätkö että siinä ristiriita, jos järjestö kehottaa käyttämään omaa avustuskanavaansa ja järjestön jäsen julkisesti kehoittaa käyttämään toista?
Aivan oikein.
Ehkä kuitenkin UT:n ajatus raadollisuudesta oli se mikä tässä hieman hiertää. En mitenkäään epäile UT:n vaikuttimia, mutta balanssi on mielestäni hukassa.
Perusteluille ja selityksille. Miten niin Balanssi on mielestäsi hukassa?
Olisiko kuitenkin niin, että raadollisuus ei ole ihan paras sana kuvailemaan avustustoimintaamme???
Ensinnäkään kukaan meistä ei todennäköisesti ole kuulunut katastrofiryhmään, olenko oikeassa?
Jos itse kuvittelisit olevasi tässä toimessa, lajittelisiko avustettavasi? Jättäisitkö hukkuvat, etkö auttaisi kuolevaa???
Mitä sitten luulisit ystäviesi tekevän samassa tilanteessa?
Epäiletkö, että he ovat raadollisempia kuin sinä?
Onko meillä perusteltua syytä parjata niitä veljiämme/sisariamme, jotka ovat asettaneet elämänsä altiiksi kuolemalle, että he tekevät raadollista toimintaa?
Tässä ja muissakin sepustuksissani voi olla lieviä patoutumia, jotka johtuvat näistä viheliäisistä valheista mitä täällä on viimeaikoina liikkunut.
Varsinkin kun tiedän miten järkyttyneitä ystäväni ovat. Sitten täällä esitellään ,että ruumiskasolla lämmitellään.
Miksi seriffi ei kunnioita toisten surua ja järkytystä poistamalla tuon tyyppiset provot.
Voisitko perustella linjaustasi.
Jokaisen auttamiset ja auttamatta jättämiset ovat yskityisasia. Ja piste.
Ne ei kuulu kellekkään.
>>>Oletteko auttaneet?
Auttamiseen:
Mt 6:2-4 "Sentähden, kun annat almuja,älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
Rukoilemiseen:
Mt6:5-7 "Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan."
Vrt. ns kristillisten kirkkojen TV-jumalanpalveluksia esim tämän tsunami-katastrofin kohdalla.
Lainaukset Kodin Raamattu eli Pyhä Raamattu apokryfikirjoituksineen liitteinä 44 Rembrantin maalausten värijäljennöstä ja Raamatun historian kartasto, painettu v 1960 WSOY, käännösvuotta ei mainittu. Tod näk v1938 käännös.
ainoa oikea muistetava päivä on jeesuksen kuoleman muiston vietto,ei pakanallisia päiviä,kuten syntymä,joulu,nimi,juhannus.se veri kysymys käsittää sen seikan että jos siirtää verta se pitää olla sen ihmisen omaa verta joka on luovutettu kaiken varalta etukäteen tulevia operaatiota varten ei ulkopuolista saastunutta verta,he eivät myöskään syö veri tuoteita makka,lätyt.