Tokihan luomiskertomus on osittain vertauskuvallinen sillä esimerkiksi se kutsuu sekä vuorokautta että vuorokauden vaaloisaa osaa päiväksi sekä alkukielinen käännös niputtaa kaikki kuusi päivää yhdeksi päiväksi, ja lisäksi Raamattu sanoo pariinkiin otteeseen että Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta. ja tuhat v. kuin päivä.
Tästä ovat sitten eri tyypit rakennelleet omia vertauskuvaversioitaan tietomääränsä mukaan. Ev.lut. finnteologille tuo kaikki sopii evoluution uskomusten rajoihin joita ei ole olemassakaan, mutta samalla he unohtavat sen että jotkut osiot aikamääreitä lukuunottamatta ovat kirjaimellisia sillä Jeesuskin puhui Aadamista ja Eevasta todellisina henkilöinä mutta finnteologit väittävät Jeesusta valehtelijaksi joka puhui tietentahtoen oppimattomille seurajilleen peetä siinä samassa hengessä kuin Riekkinen ja Mäkinen puhuvat peetä niille moloceille joita heidän kuuluisi opettaa moraalinen oivallisuus silmämääränään, ja niinpä ev.lut.-Moloc eleleekin tyytyväisenä hutsunsa kanssa äpäriä siitellen.
Luomiskertomuksen vertauskuvallisuudesta
3
68
Vastaukset 3
- Fiksu._.._kreationisti
Hutsut eivät kuulu palstan aihepiiriin.
Ilmoitettu poistoon. KAAVA
Luominen = 6 päivää duunia 1 päivä lepoa. Luomakunnalle säädetty aika = 6000 vuotta ohdakkeita 1000 vuotta lepoa.
Luojamme teki meille helpoksi luottaa NOPEAAN luomiseen, koska Hän loi kasvit ennen aurinkoa.
https://www.youtube.com/watch?v=bLHB_hNk42g"Tokihan luomiskertomus on osittain vertauskuvallinen sillä esimerkiksi se kutsuu sekä vuorokautta että vuorokauden vaaloisaa osaa päiväksi sekä alkukielinen käännös niputtaa kaikki kuusi päivää yhdeksi päiväksi, ja lisäksi Raamattu sanoo pariinkiin otteeseen että Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta. ja tuhat v. kuin päivä."
Jyrki varmaan kertoo, miten erottaa toisistaa allegorisiksi tarkoittut raamatunpaikat todellisten tapausten kerronnasta. Se kun tuntuu aina vaihtelevan kertojan ja tilanteen mukaan. Uskonsuunnista puhumattakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61441
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671058Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261886- 69789
- 63768
- 74713
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22666Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136641Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran68616Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32578- 40576
- 54543
- 55528
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?101507Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42504- 38499
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483- 30473
- 42470
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20468