SSS valmistelee pakoloisten asuttamista kotiisi

Uutisvirrasta tänään:

"Hallitus haluaa edistää myös erilaisten asukasryhmien yhdessäasumista."

Valmistaudu nukkumaan keittiön lattialla koiran kanssa kun 3 irakilaista sotilasta nukkuu sängyissä vaimosi ja tyttäresi vieressä.

Tämä arvattiin jo aikoja sitten, Suomen lähiöissä asuu n 1,5 miljoonaa kantista eli vähemmän kuin Kokoomuksen tilaamat 1.8 miljoonaa uutta asukasta. Oli aina selvää ettei asuntotuotanto pystyisi vastaamaan kysyntään joten oli myös selvää että pakoloisia alettaisiin pakkosijoittamaan ihmisten koteihin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No mutta siinä on ratkaisu monen perheen vanhempien seksiongelmiin -tutkimusten mukaanhan mm. tietokone ja älykänny someineen vievät mehut pariskunnilta eikä seksi enää maita. Nyt sitten aviomies voi näprätä rauhassa somessa ja sillä aikaa nuoret lihaksikkaat jaksavaiset irakilaiskundit näprää vaimoa kunnolla ja toki myös perheen tyttäriä. Voi pelastaa useamman väljähtyneen avioliiton. Minusta kertakaikkisen hieno osoitus monikultturismin rikastavasta vaikutuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kepu.nauraa.tyhmille kirjoitti:

Uutisvirrasta tänään:

"Hallitus haluaa edistää myös erilaisten asukasryhmien yhdessäasumista."

Valmistaudu nukkumaan keittiön lattialla koiran kanssa kun 3 irakilaista sotilasta nukkuu sängyissä vaimosi ja tyttäresi vieressä.

Tämä arvattiin jo aikoja sitten, Suomen lähiöissä asuu n 1,5 miljoonaa kantista eli vähemmän kuin Kokoomuksen tilaamat 1.8 miljoonaa uutta asukasta. Oli aina selvää ettei asuntotuotanto pystyisi vastaamaan kysyntään joten oli myös selvää että pakoloisia alettaisiin pakkosijoittamaan ihmisten koteihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu