Kanada huostaanotti yli 200 tuhatta intiaania

RihmanovichDelinski

Sanomalehtiartikkeli kertoo kuinka aikojen alussa Kanadan hallitus olisi pakkokäännyttänyt intiaanien lapsia. Vanhemmilta vietiin niinkin paljon lapsia kuin yli 200 000. Tämä on todiste siitä, että valtaapitävät tekevät systemaattista pahaa eriarvoisessa asemassa oleville ihmisille. Intialaisiin voisi verrata nykyajan mustalaisia. Voisi puhua avoimesti kansan murhasta. Uutisista näimme kuinka Ruotsin valtio massiivisesti terrorisoi, alisti ja pakkosyötti satoja mustalaisia. Saman tekee Suomen valtio, mutta tässä maassa mustalaisten esiintyvyys on eri luokkaa.

Kyse on suoranaisesta kansojen murhasta. Suomi väittää olevansa paras vanhempi lapsille. Todellisuudessa kyse on alistamisesta ja omaan tahtoon pakottamisesta.

Maahanmuuttajalapsia Suomessa huostaanotetaan, lasten suojellaan kyseenalaisiin syihin vedoten, jättäen perheet lapsettomiksi ja tuhoten heidän elämänsä. Toisissa kulttuureissa kun lapset ovat kaikki kaikessa. Se että valtio vie lapsia, se osoittaa että valtiolle lapset eivät merkkaa mitään, että valtiolle kysymys lapsista ei ole tärkeä ja että valtio ei osaa arvostaa elämä eikä se omaa oikeita elämän arvoja.

Kun aikuinen tahtoo vahingoittaa lapsia, perheitä, äitejä, niin aikuisella on väärä tuhoisa arvo. En tiedä syytä miksi Suomessa lasten vahingoittaminen on näin räikeästi esillä. Kyse on avoimesta, tahallisesta, systemaattisesta perheiden tuhoamisesta.

Suomalaiset elävät Pohjoisessa yksin ja heille saada jo yksi lapsi merkitsee paljon. Toisissa kulttuureissa lasten teko on ensiarvostettua. Perheen politiikka perustuu lasten tekoon.

Lapseton aikuinen elää egossa eli väärässä uskossa omasta paremmuudestaan. Hän on looginen ja siten sopii nykysivilisaation suosimaan muottiin. Lapset muuttavat ihmistä siinä määrin, että ajattelu muuttuu ja koko olemus. Lapset tekevät ihmistä aika paljon, eikä itse ihminen itseään esimerkiksi ajattelulla. Suomi ja Länsi on kadottanut viattomuutensa aika paljon ja se näkyy rationaalisena tyhjänä ilman pyörittämisenä. Valkoinen ihminen on tyhmä mutta oikeutettu. Miten olisi sellaisen laita, joka ei haluaa muuta kuin onnellista perheettä? Miten hänen pitää elää tässä maassa?

Aika voi muuttua ja nykyiset arvot Suomessa voivat muuttua ja mikä oli valtion politiikka tänään muuttua lapsiystävällisemmäksi. Kannattaa ajatella itse sydämmellä, sillä jokaisella on sellainen, jo tänään, eikä seurata tyhmiä valtion käskyjä, vaikka tietäisi, että käsky on väärä ja aiheuttaa vahinkoa perheelle, lapselle.

Minä tahdon lastani takaisin. Tahdon perhettäni takaisin. Teillä ei ole mitään ohjelmia kuinka saattaa perheitä yhteen. Miksi? Mikä on sosiaalitoimiston päämäärä?

2

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RihmanovichDelinski

      Kuinka valkoinen mies perustelee itselleen paremmuutensa? Millä vastauksilla?
      Kukaa antaa hänelle oikeutusta ottaa sellaista vastuuta toisten lapsista, joista lapsille aiheutuu haittaa ja suvulle? Sellaista vastuuta ei ole olemassa, muuten voi syyllistyä pahaan rikokseen.

      Valkoinen ihminen ei voi perustella itselleen paremmuutensa. Valkoinen mies sanoo, että on paras, mutta hän kuitenkin ottaa ruokaa ja varoja toisista maista itselleen. Tätä usein kutsutaan yritystoiminnakseen, mutta tuon nimikkeen alla piilee paljon väärinkäyttöä ja sortoa. Valkoinen ihminen on tottunut ottamaan itselleen liikaa. Siksi hänelle kertyy läskiä. "Läskiä" kerääntyy myös aivoon siten, että valkoinen ihminen on täysi, hänen päänsä ei enää ajattelee realistisesti. Valkoinen ihminen opiskelee itsensä pihalle kaikesta elämästä, eikä hän enää ymmärrä, että nuoren miehen ja naisen kannattaa tehdä lapsia, että elämä jatkuisi monella tapaa. Kun valkoinen ihminen jättää sellaisen elämänsä mahdollisuuden käyttämättä, hänelle kertyy paljon ongelmia, joita ei voi piilottaa. Sosiaaliset ongelmat kasaantuvat ja kasaantuvat ja hyvinvointi lakkaa. Refugeet ovat vastaus moneen valkoisen pulmaan, ettei samankaltaiset vain tappaisi toisiaan. Eli jälleen kerran valkoinen ihminen hyötyy suoranaisesti maahanmuuttajista, vaikka hän ei myönnä sitä. Mutta laillinen lapsivarkaus on rangaistavaa. Kansan pitää valvoa, ettei poliitikoilla ote alkaa lipsumaan rikoksen polulle, sillä ihminen on vajavainen ja valta sokaisee hetkessä, että entinen poliitiikko muuttuu rikolliseksi. Itse en usko ylempi ja alempi kastisuuteen vaan aikamme on kohti tasa-arvoa päin. Suunnan näyttäjänä on Nainen ja Lapset ovat mitta, josta ei kulje mikään susi noin vain. Lapsi on jokaisen omatunto, jopa kaikista pahimman ihmisen, josta hän ei kulje pahein aikein.

    • RihmanovichDelinsky16

      Kanadan jutusta oli Metro lehdessä 2016 helmikuuta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5671
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      48
      2915
    3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      183
      2605
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      9
      2260
    5. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      27
      2043
    6. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      12
      1942
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      15
      1676
    8. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      145
      1295
    9. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      13
      1127
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      256
      1109
    Aihe