Olen aikuinen, perheellinen nainen ja tunnen usein että olen ulkopuolinen muiden kanssa koska olen niin erikoinen ihminen. Olen tuntenut näin lapsesta saakka. Lapsena todettiin kielenkehityksen viivästymää, en ymmärtänyt ja sisäistänyt kuinka 'erityislapsi' olin kuin vasta aikuisena. Nyt kun koko asia on konkretisoitunut, en osaa olla asian kanssa, minulla on edelleenkin surkeat sosiaaliset taidot, olen huono hoitamaan asioita puhelimen kautta, unohtelen asioita, päiväunelmoin, en pidä yhteyttä ystäviini kuin harvoin... Ajankäyttö on hukassa, mutta lapsen takia on vähän pakko ryhdistäytyä että saa ylipäätänsä jotain ohjelmaa aikaiseksi.
Näytän normaalilta naiselta, mutta oikeasti haluaisin räväyttää ja olla erilainen mutta pelkään sitten että erilaisuuteni tulee sitten liikaa näkyviin. Haluan olla yhteiskunnan massaa, koska en halua olla huomiotaherättävä, silti takaraivossa raastaa kun haluaisin oikeasti näyttää siltä millainen olen sisimmässäkin. Ihankuin potisin vieläkin jotain teini-iän identiteettikriisiä. Olen taiteellinen, rakastan itseni ilmaisua maalaamalla, piirtämällä ym. mutten ole löytänyt sitä omaa juttua kun lapsenikin vie kaiken huomioni. Tarvitse oman rauhan että saan kosketuksen luovaan puoleeni, joka on kuitenkin vahvana elämässäni.
Olen hyvin oikeudenmukainen ja herkkä, en voi sietää vääryyttä mitä ihmiset kokevat, en sitten vähääkään! Otan asioita liian henkilökohtaisesti, loukkaannun jos muut toimivat epäoikeudenmukaisesti ja usein tulee tunne että olen tunteellinen hölmö. Diagnoosina on tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja epätyypillinen masennus. En halua olla paljoa muiden kanssa tekemisissä koska tunnen olevani niin epäselvä ja raskas ihminen. Mielikuvituskin on liian vilkas....
Näytän normaalilta naiselta, mutta oikeasti haluaisin räväyttää ja olla erilainen mutta pelkään sitten että erilaisuuteni tulee sitten liikaa näkyviin. Haluan olla yhteiskunnan massaa, koska en halua olla huomiotaherättävä, silti takaraivossa raastaa kun haluaisin oikeasti näyttää siltä millainen olen sisimmässäkin. Ihankuin potisin vieläkin jotain teini-iän identiteettikriisiä. Olen taiteellinen, rakastan itseni ilmaisua maalaamalla, piirtämällä ym. mutten ole löytänyt sitä omaa juttua kun lapsenikin vie kaiken huomioni. Tarvitse oman rauhan että saan kosketuksen luovaan puoleeni, joka on kuitenkin vahvana elämässäni.
Olen hyvin oikeudenmukainen ja herkkä, en voi sietää vääryyttä mitä ihmiset kokevat, en sitten vähääkään! Otan asioita liian henkilökohtaisesti, loukkaannun jos muut toimivat epäoikeudenmukaisesti ja usein tulee tunne että olen tunteellinen hölmö. Diagnoosina on tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja epätyypillinen masennus. En halua olla paljoa muiden kanssa tekemisissä koska tunnen olevani niin epäselvä ja raskas ihminen. Mielikuvituskin on liian vilkas....
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.