Soini: Ei uhittelua

JeesObama

Loppukeväästä Suomessa järjestetään Arrow-harjoitus, johon ottaa osaa parisenkymmentä Yhdysvaltain panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa.

Stryker-ajoneuvot ovat mukana harjoituksessa, joka järjestetään Niinisalossa, Pohjankankaan harjoitusalueella.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Suomeen tulee ajoneuvojen mukana yli 150 hengen joukot.

Arrow’ssa on kyse yhteensopivuuden ja suorituskyvyn kehittämisestä.

– Kyseessä on logistinen harjoitus, eli miten tullaan maahan ja miten lähdetään täältä, kertoo Ilta-Sanomille harjoitukseen liittyviin suunnitelmiin perehtynyt lähde.

Isäntämaatuen antaminen on hänen mukaansa yksi harjoitukseen liittyvä ulottuvuus.

– Siitä tulee kokemusta, että nähdään, miten tällainen porukka tulee tänne ja miten se lähtee. Voidaan myös katsoa, miten suomalaiset joukot toimivat suhteessa amerikkalaisiin.

Isäntämaatukea sovelletaan tilanteissa, joissa maa ottaa vastaan ulkopuolista apua tai voimavaroja maaperälleen.

– Harjoitus on pitkän suunnittelun tulos. Yhdysvaltalaiset tahot, jotka ovat järjestäneet tänne tulonsa, ovat olleet pitkään kanssakäymisessä puolustusvoimien kanssa. He tuntevat hyvin suomalaisen toiminnan.

15

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ERommel

      Selittelyä ja ei mitenkään poista salailua, eduskunta sai tietää mediasta?
      Todellista järjettömyyttä Soinin lapselliset selitykset....ottaen huomioon että kysymyksessä ovat USA:n joukot Suomen itärajalle.....mitä sellainen on muuta kuin provosointia puhtaimmillaan? Ei edistä mitenkään Suomen turvallisuutta kriisitilanteessa ja kriisiä Suomi nyt kerjää?

      • 5plus15

        Mitä vitun salailua?

        Suomi laittaa omalla läänillään mitä joukkoja lystää ihan minne lystää!

        Niin tekee ryssäkin omalla ja VÄHÄN MUIDENKIN tontilla(!)

        Totta helvetissä se lisää Suomen turvallisuutta että toimintaa ja logistiikkaa hiotaan yhteensopiviksi amerikkalaisten YSTÄVIEMME kanssa ryssän aggressioiden varalta joten ryssä tekee vaan niitä itkupotkuraivareitaan niin paljon kun sielu sietää. SO WHAT?!?!

        Jos kaalimaa olisi sivistysmaa niin voisi olla sotilasrintamallakin nykyistä hiljaisempaa mutta tämähän on rähjäävän ryssän valinta. Lisää rähjäämistä vaan ryssältä niin pian Itämeri kuhisee amerikkalaisia lentotukialuksia ja vaikka mitä Zumwaltteja. No problemos, pikku kasakka ;) Tehdään sitten niin :-D

        Imbesilli ERommel :)

      • Veteranfan

        Mitä v¤¤un salailua?
        Etkö ole "5plus15" kuullut hyväveli verkostosta Vapaamuurareineen???
        Sota suunnitelmia ja strategioita tehdään yleensä salaisesti,vai mitä???

      • eurocrack
        5plus15 kirjoitti:

        Mitä vitun salailua?

        Suomi laittaa omalla läänillään mitä joukkoja lystää ihan minne lystää!

        Niin tekee ryssäkin omalla ja VÄHÄN MUIDENKIN tontilla(!)

        Totta helvetissä se lisää Suomen turvallisuutta että toimintaa ja logistiikkaa hiotaan yhteensopiviksi amerikkalaisten YSTÄVIEMME kanssa ryssän aggressioiden varalta joten ryssä tekee vaan niitä itkupotkuraivareitaan niin paljon kun sielu sietää. SO WHAT?!?!

        Jos kaalimaa olisi sivistysmaa niin voisi olla sotilasrintamallakin nykyistä hiljaisempaa mutta tämähän on rähjäävän ryssän valinta. Lisää rähjäämistä vaan ryssältä niin pian Itämeri kuhisee amerikkalaisia lentotukialuksia ja vaikka mitä Zumwaltteja. No problemos, pikku kasakka ;) Tehdään sitten niin :-D

        Imbesilli ERommel :)

        Tietoista provosointia idän suuntaan, tyhmempikin tajuaa tämän.

        Ei edistä Suomen asiaa millään tavalla, päin vastoin.

      • eurocrack
        5plus15 kirjoitti:

        Mitä vitun salailua?

        Suomi laittaa omalla läänillään mitä joukkoja lystää ihan minne lystää!

        Niin tekee ryssäkin omalla ja VÄHÄN MUIDENKIN tontilla(!)

        Totta helvetissä se lisää Suomen turvallisuutta että toimintaa ja logistiikkaa hiotaan yhteensopiviksi amerikkalaisten YSTÄVIEMME kanssa ryssän aggressioiden varalta joten ryssä tekee vaan niitä itkupotkuraivareitaan niin paljon kun sielu sietää. SO WHAT?!?!

        Jos kaalimaa olisi sivistysmaa niin voisi olla sotilasrintamallakin nykyistä hiljaisempaa mutta tämähän on rähjäävän ryssän valinta. Lisää rähjäämistä vaan ryssältä niin pian Itämeri kuhisee amerikkalaisia lentotukialuksia ja vaikka mitä Zumwaltteja. No problemos, pikku kasakka ;) Tehdään sitten niin :-D

        Imbesilli ERommel :)

        Plussa, tämä ei ole mitään videopeliä josta kuoleman jäkeen tulee uusi elämä.

        Usa alukset itä merellä ei todellakaan ole mikään leikin ja naurun asia, olet kyllä ainoa laatuasi.

    • qwertyqwerty2

      Kyseessä on Hitlerin Saksan linja. Tällä kertaa Nato hyökkää Venäjälle. Saksa ja Ranska ovat siinä suunnassa jo turpiinsa saaneet.

    • Joxanen

      Soini puhuu asiaa !
      Suomella on kaikki syy ja tarve harjoitella puolustustaan.
      Usa on eittämättä meidän tärkeä kumppanimme puolustusvoimien kehittämisessä. Ymmärrän hyvin miksi heidän osallistumista tarvitaan.
      Sodassa tarvitaan korkeaa tekniikkaa ja tunnetusti Usa on sotilasteknologian huippumaa.
      Meillä ei ole varaa ajautua Venäjän hyväntahtoisuuden varaan.
      Hyvä Suomi !

      • ERommel

        Luuletko että tämä on se viisain tie pienelle Suomelle? Nykyhallinto on myyty ja ei edes yritä taitavaa ja välttämätöntä diplomatiaa...jatkuvaa vuorovaikuttamista....parasta turvallisuutta mitä voi olla. Ei jenkit tule koskaan turvaamaan Suomen aluetta, tämä on fakta.

      • 16plus12
        ERommel kirjoitti:

        On viisasta.

        Ai RYSSÄKÖ sitten tulee 'turvaamaan' Suomen aluetta? :-D EI MUUTEN TULE!

        Lännen kanssa kaveeraaminen on viisautta. Ryssän kanssa kaveeraaminen on sitävastoin suurinta mahdollista typeryyttä! Tämän on jo historiakin moneen kertaan osoittanut.

        Venäjällä ei ole meille eikä sen puoleen kenellekään muullekaan mitään hyvää tarjottavana.

        Imbesilli ERommel :)

      • ERommel
        ERommel kirjoitti:

        Luuletko että tämä on se viisain tie pienelle Suomelle? Nykyhallinto on myyty ja ei edes yritä taitavaa ja välttämätöntä diplomatiaa...jatkuvaa vuorovaikuttamista....parasta turvallisuutta mitä voi olla. Ei jenkit tule koskaan turvaamaan Suomen aluetta, tämä on fakta.

        itä trollit narisee kun Hallitus ja Presidentti ei toteutua itä nuolentaa kuten ennen ja iten itä trollit toivoo. Onneksi enää ei toimita niin. Mitään hyötyä siitä ei ole r..ät kuvittelee että se pystyy vaikkuttmaan Länsimaiden sisäisiin asioihin.

    • 4021

      Suomi tulee jäämään suurvaltojen välisessä sodassa auttamattomasti kaiken totaalisen tuhon välikappaleeksi ! .

    • Veteranfan

      Suomi ei UHITTELE, mutta NATO uhittelee !!!???
      Näin tämä Vapaamuurari verkosto toimii ???

    • jjmk1

      Usa on suurin uhka maailmanrauhalle tai oikeammin vallassa olevat pankkiirisuvut. Kannattaisi hieman perehtyä asioihin muutenkin, kun lukemalla eliitin omistamaa propakandalehdistöä ja katsomalla tv.tä

      Usa on ollut rikollisten pankkiirien omistuksessa vuodesta 1913 Federal reserve act, jonka seurauksena pankkiirit pystyivät aloittamaan dollarin painamisen tyhjästä ja lainaamaan valtiolle ja liikepankeille korkoa vastaan.

      Nyt ainoa syy miksi Venäjä ja Kiina Iran ovat niin pahoja on se, että ne lopettivat öljykaupan käymisen dollareissa. Petrodollari on näiden pankkiirien sukujen rothschild, rockefeller etc. talouden pohja yhdysvalloissa. Yhdysvallat on tähän asti aina aloittanut sodan, jos joku on alkanut käydä öljykauppaa muussa valuutassa, kun petrodollarissa Kuwait, Irak... Löytyikö ydinaseita. Herätkää, ottakaa pää pois pensaasta ja alkakaa tutkia miten on todellinen asianlaita vai haluatteko todella osallistua pankkiirien aloittamaan ww3 ja vielä väärällä puolella.

      Nyt USA on yllättäen tuomassa harjoitukseen myös stryker panssareita.

      Ensiviikolla uutisoidaan kalustoa tulevan lisää.

      Kevään sotaharjoitusten varjolla USA=rothschilds, warburgs, rockefellers etc... aloittaa sodan ja Suomi on etulinjassa.

      Ja kaikki tämä dollarin säilyttämiseksi ja maailman hegemonian jatkamiseksi.

      Rikkaat on Suomesta jo poistuneet.

    • Jokainen avarakatseinen suomalainen tajuaa, että USA: tarkoituksena on saada aikaan riita Suomen ja Venäjän välille. Siksi USA lähettää panssareita Suomessa pidettäviin sotaharjoituksiin. Vaikka kuinka selitettäisiin, että kyse ei ole uhittelusta Venäjää vastaan, niin Venäjällä asia tulkitaan toisin. Siellä kyseiset sotaharjoitukset nähdään Venäjää vastaan suunnattuina toimenpiteinä ja agressiona ja se ei ole hyvä Suomelle. Venäjä on rajanaapurinamme tärkeä yhteistyökumppani ja meidän tulee kehittää hyviä suhteita sen kanssa, eikä lietsoa vihaa ja riitaa sen kanssa.

      Venäjä ei tietenkään voi loputtomasti seurata sivusta tätä aseiden kalistelua sen rajoilla ja Suomen pullistelua ja uhittelua. Siltä löytyy keinoja panna suur-Suomen haihattelevat poliitikot kuriin. Se voi lyhyessä ajassa lähettää tänne kymmeniä, ellei satoja tuhansia maahanmuuttajia Lähi-Idästä ja Afrikasta. Näin Suomi saadaan polvilleen Venäjän eteen laukaustakaan ampumatta, eikä siihen auta NATO jäsenyys tippaakaan. Ja jos se ei riitä, niin lisätään maahanmuuttajien määrä miljoonaan, niin eiköhän Suomen poliitikot herää huomaan, kuinka tärkeää on pitää hyvät suhteet itäiseen naapuriimme.

      • ERommel

        Se mitä sanoit on täyttä asiaa, nykymeno on kummallista salailua....ensin laadittiin isäntämaasopimus ja nyt sen varjolla jenkit tuo joukkoja koska niitä huvittaa? Näin se näyttää menevän ja eduskunta on ymmällään kun jenkit hallinnoivat ohi parlamentin? Koskaan USA eikä Nato pysty Suomen turvallisuutta takaamaan, eikä sellainen ole edes tarkoitus....Suomihan sattuu oleman ihanteellinen alusta kriisin aikana Nato kalustolle....se suurissa kuvioissa painaa...ei Suomen turvallisuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      331
      7179
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4388
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3175
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2987
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1826
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      216
      1773
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe