Myönteisiä uutisia maahanmuutosta viikolla 7/2016

Omien havaintojeni mukaan palstan suvaitsevaiset tuovat paljon enemmän esille kielteisiä asioita kuin myönteisiä juttuja. Tämähän on huolestuttavaa, jos kielteisyys on vallitsevaa.
Vapauttakaapa nyt myönteisyytenne ja kertokaa, mitä myönteistä maahanmuutossa on sattunut tällä viikolla tai aiemminkin tänä vuonna.
Toki maahanmuuttokriittisetkin saavat antaa myönteisen panoksensa.
11105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihania kokkaushetkiä ja peli-iltoja maahanmuuttajien kanssa! Lisäksi on tullu ihania naapurisuhteita ja kulttuuristä värien läiskehdintää. Eeehanaaa!

Mikään ei ole niin piristävää, kun huomata juna aseman ja ostarinkin muuttuneen bagdadilaiseksi toriksi, jossa ihanat maahanmuuttajat oma kulttuurinsa mukaisesti iloisesti iskevät silmää ja tulevat "juttelemaan".

Joskus tosin saattavat epähuomiossa tai vahingossa mummun pieksää ja ryöstää tai 11 vuotiaan tytön raiskata, mutta tuo on pieni hinta peli-illoista ja ihanasta kokkauksesta! Meidän täytyy vain oppia ymmärtämään tätä uutta kulttuuria. Eihän se ole meiltä pois! Eihän?

Äänestä

Kylla parasta ennen paivayksen jalkeen, nainen tuntee syvaa rakkautta kun kaksi mieskuntoista leipoo, kokkaa ja viihdyttaa. Vagisania kuluu tosin paljon. Ei hataa, sossun rahoilla mutupoijat varmaan ostaa lisaa. Kankaanniemen sanoin "nussittua nukuttaa paremmin. Joka horolle pari partalasta hoitoon.

Äänestä

Kyllä tekisi mieli sanoa, että haista tuttumies positiivinen pottu, mutta en viitsi, kun taidat ihan tolkun mies olla kuitenkin:))

Äänestä

Ainakin se uutinen, että neljän maan kopla, johon kuuluvat mm. Puola ja Unkari, jatkavat rajojensa tilkitsemistä. On aina myönteinen uutinen, että joissain maissa on järkeviä johtajia. En ole varma siitä, hukkuiko tällä viikolla porukkaa merta ylittäessään. Toivottavasti, sillä se on aina hyvä uutinen.

Äänestä
  • Harmi että laivojen/veneiden uppoamis uutisia välimereltä tulee niin harvoin, olisihan se aina mukava uutinen esim. (500 pakolaista vähempänä tunkeutumassa Eurooppaan)

    Äänestä

Minulla on pelkästään positiivisia kokemuksia maahanmuutosta! Vuosi sitten avasin kotini, sydämeni ja... Khöm... vähän muutakin tuli siinä sitten avattua... Aivan järjettömän ihanalle mamulle.

Hän oli kokenut suurta vainoa kotimaassaan. Muslimiterroristit ottivat valtaansa hänen kotipitäjänsä. Iltaisin ei tullut kuuloonkaan lähteä iltakävelylle. Hänellä on 13v. tytär, jonka kunnian puolesta hän oli erittäin huolissaan. Hän muutti tyttärensä kanssa rauhallisemmalle alueelle, mutta sitten sinnekin tuli terroristeja. Hänen autonsa sytytettiin palamaan. Hänet yritettiin ryöstää ja hänen tytärtään ahdisteltiin.

Hän muutti tyttärensä kanssa luokseni Suomeen. Hän vannoo rakastavansa minua ja että vain tämä rakkaus minuun sai hänet hylkäämään kotimaansa ja jäämään Suomeen. Tosin siihen vaikutti hänen kotimaansa levottomuudet. Hän on onnistunut löytämään täältä koulutustaan vastaavaa työtä ja hän on oppinut suomea pikavauhtia. Hän puhuu äidinkielensä lisäksi myös täydellistä englantia ja saksaa.

Hän vihaa islamia yli kaiken ja on uskonnollisessa mielessä ateisti/agnostikko. hän on kyllä toisinaan osallistunut luterilaisen kirkon toimintaan. Hän rakastaa mökkeilyä, koiria, kissoja, ruotsalaisia dekkarisarjoja ja kalastusta.

Hän on 41vuotias. hänellä on harveneva pellavainen hiuskuontalo ja kirkkaansiniset silmät. Hän on etniseltä taustaltaan ruotsalainen. Kun hän haluaa machoilla kantaväestön miehille, hän ei raiskaa tai ahdistele näiden naisia ja tyttäriä, vaan hän kaivaa vain hapansilakkapurkin salkustaan.

Äänestä
  • Jaa-a kerrankin uskottava nyyhkytarina mamusta.

    Äänestä

Ensimmäinen lasti lennätetty takaisin Irakiin.

Äänestä
  • Mutta kenen rahoilla? 200000 euroa per koneellinen. Ja kun kevät koittaa ja gäki kukkuu, onko jo koko suku tulossa urakalla kohti Suomea?

    Kepun alullepistämä Talvivaaran ikuisuusmonttu haukkaa 650000 euroa päivässä riihikuivaa rahaa ja siihen kun ynnää noita kalliimpia koneellisia muut "turvapaikkaturistien juoksevat kulut per päivä, niin positiivisuutta todella tarvitaan.

    Poliittisilta päättäjiltämme sitä ei ainakaan puutu, tai sitten he ovat vain yksinkertaisia ja tyhmiä?

    Äänestä

Olis+mailma+mallillaan+jos+myönteiset+uutiset+olisivat+luetuimpia.+Ajatelkaa,+hyvyyttä+olis+niin+vähä,että+ylittäis+uutiskynnyksen.+Meillä+ovat+asiat+erittäin+hvin,+koska+vain+pakolaisista+löytää+kiinnostavan+uutisen.+Siis+suomessa+on+99%+kaikki+hyvin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ainakin olet löytänyt myönteisen näkökannan asioihin. Se on sitten toinen asia, ettei kaikkea kielteistäkään uutisoida.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Omien havaintojeni mukaan palstan suvaitsevaiset tuovat paljon enemmän esille kielteisiä asioita kuin myönteisiä juttuja. Tämähän on huolestuttavaa, jos kielteisyys on vallitsevaa.
Vapauttakaapa nyt myönteisyytenne ja kertokaa, mitä myönteistä maahanmuutossa on sattunut tällä viikolla tai aiemminkin tänä vuonna.
Toki maahanmuuttokriittisetkin saavat antaa myönteisen panoksensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu