Uskomatonta

Kyselin tossa käkikellon hintoja ja netin kautta löysin kaupan .

Myyjä kyseli kaikki tiedot, osoitteen, kotinumeron, sähköpostin (en antanut, vastasin että siellä on vaan roskapostia, myyjä käkisteli...).

En tilannut, olin siis vaan kyselemässä. Kohta myyjä soitteli kotinumeroonkin, selitteli että käkikellot tehdään Saksassa tilausten perusteella jne.

Soitot jatkuivat ja kohta postissa tuli lasku, yht 450 €. Palautin laskun ja ilmoitin kirjeessä että annan asian viranomaisten hoidettavaksi.

Kohta myyjä palautti laskun, summa 0 €.

Sen jälkeen alkoi aivan hirvittävä soittelu eri numeroista, jo äänestä voi päätellä että kyseessä on todellakin huijarit. Kyllästyin tähän soitto rumbaan ja pidin puhelimen kiinni n. 2 vko. Soittorumba vain jatkui, seuraavaksi pidin puh kiinni n. 1 kk.

Sen jälkeen puhelut loppui. Eikä siinä kaikki, Kun olin antanut myyjälle kotiosoitteen alkoi ulkomaalaisten kaupustelu. Jotku porukat kiersi ovelta ovelle, täysiä varkaita, olivat tunnustelemassa.

Eli tämä nettikauppias on täysi huijari. Kyselee kaikki, lähettää laskun, joku puhelin rinki soittelee koko ajan ja siihen päälle ovelta kuikuilevat.

Nykyään ei kannata vastata tuntemattomiin numeroihin tai antaa yhteystietojaan kenellekkään. Paras kun pitää koko puhelimen kiinni eikä edes lue sähköposteja saati avata ovea tuntemattomille.

Siinä kaikki!
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos katsot älykännykällä joitain sivuja alkaa samoin puhelin soitot. Näkevät luultavasti puhelinnumeron.

Kaikkia ne ääliöt keksii.

Äänestä

Jos pistät pääsi ulos kotiovesta niin heti joku kopioi luottokorttisi! Varokaa kaikki ja pysykää kotona!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkkooojjkk kirjoitti:

Kyselin tossa käkikellon hintoja ja netin kautta löysin kaupan .

Myyjä kyseli kaikki tiedot, osoitteen, kotinumeron, sähköpostin (en antanut, vastasin että siellä on vaan roskapostia, myyjä käkisteli...).

En tilannut, olin siis vaan kyselemässä. Kohta myyjä soitteli kotinumeroonkin, selitteli että käkikellot tehdään Saksassa tilausten perusteella jne.

Soitot jatkuivat ja kohta postissa tuli lasku, yht 450 €. Palautin laskun ja ilmoitin kirjeessä että annan asian viranomaisten hoidettavaksi.

Kohta myyjä palautti laskun, summa 0 €.

Sen jälkeen alkoi aivan hirvittävä soittelu eri numeroista, jo äänestä voi päätellä että kyseessä on todellakin huijarit. Kyllästyin tähän soitto rumbaan ja pidin puhelimen kiinni n. 2 vko. Soittorumba vain jatkui, seuraavaksi pidin puh kiinni n. 1 kk.

Sen jälkeen puhelut loppui. Eikä siinä kaikki, Kun olin antanut myyjälle kotiosoitteen alkoi ulkomaalaisten kaupustelu. Jotku porukat kiersi ovelta ovelle, täysiä varkaita, olivat tunnustelemassa.

Eli tämä nettikauppias on täysi huijari. Kyselee kaikki, lähettää laskun, joku puhelin rinki soittelee koko ajan ja siihen päälle ovelta kuikuilevat.

Nykyään ei kannata vastata tuntemattomiin numeroihin tai antaa yhteystietojaan kenellekkään. Paras kun pitää koko puhelimen kiinni eikä edes lue sähköposteja saati avata ovea tuntemattomille.

Siinä kaikki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu