Oletteko te ihastuneet johonkin henkilöön, vaikkette oloe tätä edes nähneet koskaan? Minä luulen näin nyt käyneen. Kyseessä on erittäin mielenkiintoisen tuntuinen henkilö, jota en ole edes tuntenut kovinkaan kauaa. Luulen tai oikeastaan vaistoan hänenkin ihastuneen minuun. :I
Voiko ihastua johonkin näkemättä tätä?
MinäOonKait
7122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Öh no ei voi. :( Get to the real life, olisi parasta. Tämä on vain palsta.
mua naurattaa aina nämä finglishi vääntäjät. :D
Joo-o palstalla ihaistuin.
En nyt tarkoita tätä enkä mitään muutakaan s24-palstaa. Täällä en voisi kuvitella ihastuvani, mutta tuolla esimerkkipaikassani kaikilla on nimimerkit ja keskustelu on aika avointa. Me ikäänkuin tunnemme toisemme.
Sanoihin ihastumista siis. Se ei ole tavatonta ollenkaan. Jos keskustelee chatissa toisen ihmisen kanssa pidempään, hänestä tulee läheisempi ja tuntuu niinkuin toisen tuntisi ihan oikeasti. Nimimerkkien takana on aina ihminen ja joskus voi käydä niin, että ihastuu mielikuvaan, siihen millaiseksi sen toisen kuvittelee sanojen perusteella. Eikä siinä mitään pahaa ole, been there, done that! :) Itsehän sen voi päättää, mille tasolle asiat päästää, ei se kuulu muille laisinkaan.
No tavatkaa, vai mikä ongelma? Usein ei toimi, todista vääräksi.
No enpä ole ihastunut netissä kehenkään!