Tilanne näyttää nyt todella pahalta. Mitä yleensä tapahtuu kun vähemmistö joutuu liian ahtaalle. Heitä pilkataan ja nimitellään. Yhteiskuntarauhan kannalta todella huono asia. Eikös kaupungin pitäisi kantaa oma vastuunsa? Lain mukaan kaupungille on annettu velvoite kotouttaa. Onko Lieksalla riittävät resurssit? Netin mukaan siellä on vain yksi pakolaistyöntekijä ja perhetyöntekijä, jotka toimivat eri toimialojen alla. Kaupungin johto omilla kommenteillaan näyttäisi pikemmin hajoittavan kuin rakentavan mahdollisuuksia pienen somaliyhteisön kotoutumiselle. Samoin paikallisessa poliisissa on ilmennyt ns. hällä väliä tunnelmaa asioihin tarttumisen suhteen. Tätä kaikkea vastakkainasettelua tukee myös kansallinen, kriisiytynyt ilmapiiri erilaisine uhkakuvineen. Maaperä on kovasti suosiollinen terrorismille ym. Pilkka tuppaa yleensä osumaan omaan nilkkaan.
Kaupungin tiedotus lisäsi vastakkainasettelua
tutkimusuef
26114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Säännöt on sääntöjä ja kaikille yhteisiä. Ei täällä enää ketään paapota eikä nöyristellä. Ellei kelpaa kannattaa etsiä parempi paikka muualta.
Kylläpä huomaa aloittajan tietämättömyyden. Jos nyt muistelee aikaa taaksepäin, niin noita perättömiä rasismijuttuja sai lukea lähes viikottain. Milloin kukakin kunnan vänkäri tai luottamusmies oli telkkarissa kertomassa kuinka rasistisia lieksalaiset ovat. Ja kyllä siinä poliisipäällikötkin esiintyivät muistellen Joensuun skini aikoja. Maahanmuuttajien keskinäiset reviirikiistat, tappelut ja vahingonteot laitettiin samaan koriin rasismirikoksina. Toisaalta, kukapa noita tapahtuneita olisi osannut oikein hoitaa noin jälkeen päin katsottuna. Tuskin kukaan, mutta samoja virheitä ei enää pidä toistaa.
Meni muuten aika pitkään, kun toimittajat huomasivat itsekkin käydä kysymässä asioita noista lähiöistä, mikä on todellisuus Lieksan rasismipuheissa. Tosin eipä sitä kylläkään uutisoitu missään.
Nykyään enää Ylen toimittajat jatkaa tuota epäeettistä journalismia. Ylen tapa tehdä noita juttujaan on hyvinkin omituinen. Hakemalla haetaan aiheita eetteriin Lieksasta ja ne on lähestulkoon aina perättömiä, liioiteltuja ja provokatiivisia.
Yleensä enemmistö päättää mitä tehdään, niin on politiikassakin? Ei pidä ruveta elämään vähemmistön ehdoilla! Jos homma ei miellytä, niin on vapaus lähteä lieksasta ja suomesta pois!
Eikö vähemmistön pitäisi lähteä eikä enemmistön? Jos vuokratalossa on yksi häirikkö, joka terrorisoi koko taloa, hänkö jää ja kaikki muut joutuvat lähtemään? Näinhän se kyllä yleensä menee. Miksi lieksalaisten olisi muutettava ja jätettävä kotiseutunsa muukalaisille, jotka ovat kunniakansalaisia? Suomen köyhin ja lähes työttömin kunta, haalii elättejä oikein kaksin kourin ja näkeehän sen sokea reettakin, että pito on ensiluokkaista. Tokihan se herättää katkeruutta ja kaunaa kuntalaisissa, jotka yrittävät sinnitellä elämisensä kanssa työttöminä.
Jos somali vaihtaa paikkakuntaa, muutto tapahtuu kunnan varoilla ja uutta sisustusta on luvassa. Hehän eivät maksa mistään mitään. Milläs se köyhä pakolainen maksaisi?
Sellainen ilmapiiri kunnassa on kuin päättäjämme ovat luoneet. Hehän sanoivat, että meitä pitää kouluttaa somalien tavoille, kiistivät ajokortit ja muut ylimääräiset edut ja myöhemmin myönsivät edut yhden toisensa jälkeen ja onhan kuntalaisilla silmät päässä. Kukaan ei usko tt.rahalla saatavan kaikkea sitä, mitä somaleille ilmaantui, Lumiat, kalliit lastenvaunut, uudet polkupyörät, tietokoneet, merkkivaatteet, ajokortit, autot jne.
Tämähän oli selvä singnaali kuka on kuka. Eipä ihme, että tavallista tallaajaa närästää.
Sain sellaisen käsityksen että teillä Lieksassa on kaikki asiat hyvin:)
No herrajumala, itsehän ne taas aloittivat vaatimisen ja jopa rikosilmoituksen olivat tehneet. Ihan itse itsensä nostivat taas tikun nokkaan.
Jos ovat olleet jo vuodesta 2008-2009 (suuri osa tuli silloin) ja kotoutettu on koko ajan. Lisäksi saivat syksyllä melkein 300 000 euroa leijat hankkeeseen, jossa somalit kotouttavat itseään, niin mitä vielä niille pitäisi tehdä? Eikö tuohon vuosimäärään osalla jo kahdeksas vuosi Lieksassa pitäisi olle kotoutunut?
Kyllähän tämä niin meni, että kaupunki ite tiedotuksellaan möhläsi koko jutun. Olisivat keskustelleet asiallisesti yhdistyksen puuhaihmisten kanssa. Mutta kun ei sovi näköjään keskustelu värillisten kanssa niin tämä on lopputulos. Häpeäksi sivistysyksikölle.
Eli tarkoitat nöyrtymistä somalien tahtoon? Sekö olisi ollut hyvä? Nythän mentiin Suomen lakien mukaan. Ei sharian.
Kukahan lienee kutsunut tuon Ylen toimituksen uimahallille. Ja kukahan ohjeisti tekemään tutkintapyynnön poliisille eto aiheesta. Olisi sellaisia peruskysymyksiä tässäkin farssissa joka lässähti pannukakuksi jo heti alkumetreillä.
Jatkon kannalta lienee aiheellisin kysymys Lieksassa kuka tai ketkä omaavat suoran linkin tuonne Ylen Joensuun toimitukseen. Tästä mahtaisi olla aiheellista viritellä keskustelua ja miettiä pikkaisen noita tarkoitusperiä mitä tuolla oikein ajetaan takaa. Tämä sama tyyli on jo jatkunut yli viisi vuotta jos nyt kuka enää muistaa.
Tapaus ei ollut ensimmäinen kerta, kun Yle uutisoi taasen Lieksasta negatiiviseen tapaansa. Uutisoinnin kärki ja raflaus oli härnäävän provosoiva. Aiemminhan Yle uutisoi lieksalaisten kaduntallaajien olevan rasisteja, nyt se muuttuikin toiseksi.
Tässäkin ketjussa tämä nike tarmotuppura taasen virittelee rasismikorttiaan.
Olisi sekin 300 00e pitänyt käyttää omien vanhusten ja vammaisten hyväksi. Sinne sitä rahallista tukea tarvitaan. Suututtaa kun itselläkin pienestä eläkkeestä maksettava vero nousi vuodenvaihteessa yli 30e.
Aloittaja rakennuttaa vaan OMILLA rahoilla uimahallin vähemmistölle.Tosin aloittaja itsekkin säälittävä verorahoilla egoaan pönkittävä luuseri joka ei aikanaan saanut kunnon töitä.
Aloittaja on Sarasoja, joka juoksutti somalit poliisiasemalle rikosilmoitusta tekemään. Anjan olisi parasta keskittyä vaan siihen mitä parhaiten osaa eli, kelan edessä karvaranteita halailemaan.
Molemmat, pakolais-ja perhetyöntekijä onko heistä enää tekemään työtä objektiivisesti jos itsellä on parisuhde pakolaiseen?
Ja aiheuttaahan se katkeruutta kun poliisit suorastaan nauroivat Sarasojan ja somalit ulos.
Kyllä taas tehtiin kärpäsestä härkänen ja Lieksalle paljon hallaa,eikö kotouttamiseen nimen omaan kuuluu kertoa miten missäkin toimitaan sääntöjen mukaan,onko kaikki Rasistija jos huomautetaan.Kyllä luulisi olevan tietoa kotitoimiston johtajalla.Meneppäs käymään muslimi uskontoa tunnustavissa maassa vaikka moskeeijassa siellä täytyy vaihtaa jalkineet naisilla ei saa näkyä polvet ja huivi päähän siellä on myös valvontakamerat ja valvojat ,että näin toimitaan muuten et pääse sisään.
Jossakin pitää olla kotouttamisen raja. Ei voi iänkaiken syytää rahaa kun mitään näkyvää muutosta ei tapahdu ja vuodet kuluvat. Eli rahalla ei olla saatu mitään kotouttamista aikaan. Se tie on loppuun käyty.
Nyt pitää aloittaa integraatio. Ei ole me ja pakolaiset vaan pelkästään kaupunkilaiset. Integraatiota valtaväestöön ei tapahdu niin kauan kuin aina annetaan erityisvapauksia. Se ei ole oikein edes valtaväestöä kohtaan ja aiheuttaa kiukkua pakolaisia kohtaan. Jos ensimmäinen sukupolvi ei pysty tulemaan uimahalliin sekavuoroihin omien säännöstensä vuoksi, niin seuraava sukupolvi tulee jo koululuokan uimakouluun ja siitä se lähtee. Ei suomalaisetkaan englantia puhuneet kun Amerikkaan lähtivät (tosin töihin), mutta lapset oppivat ja lastenlapset eivät enää edes osanneet suomea, mutta vielä ymmärsivät kuulemansa. Seuraava sukupolvi unohti jo juurensa kokonaan. Integraatio tapahtui kuin itsestään, eikä ollut mitään kotouttamisia. Elämä opettaa ihan itsessään. Eiköhän kokeilla seuraavat 10 vuotta ihan ilman keinotekoisia temppuja integroida maahanmuuttajat ja lopetaan ylhäältä päin tulevat toimenpiteet, erityiskohtelut, rahansyytäminen ja koetetaan, mihin tämä tie johtaa seuraavan kymmen vuoden kuluessa.
Kotonaan voi harjoittaa omaa kulttuuriaan ja uskontoaan, mutta muuten noudatetaan suomalaisia sääntöjä ja lakeja.
Niin, mitä kotouttamista sellainen on jos joka tilanteessa, esim. uimahalli, lääkärikäynnit ja mitä muuta onkaan, saa erityiskohtelun eikä toimi suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Ja onko henkilö joka lähtee kylmän sään vuoksi Suomesta pois oikeasti hätää kärsimässä. Näinhän joku tällä viikolla palautetuista oli sanonut, päästyään takaisin Irakiin.
Hyysärit tyrmää väitteesi sydänjuuriaan myöten loukkaantneena, ettäkö kylmä sää ajaa takaisin karmeaan sotaan!
Lieksan kotoutustouhuista voisi tehdä pitkän listan. Kyllä. Ikävää tuossa listassa on se että löytyykö sieltä sellaista aihealuetta, jossa olisi onnistuttu. Nimenomaan ajatellen siten, että kohteena oleva ryhmä integroituisi suomalaiseen yhteiskuntaan.
Pakolaiskoordinaattorin rekrytoinnissa epäonnistuttiin totaalisesti. (sos.dem)
Pakolaiskoordinaattori on saanut paljon hyvää aikaan. Mm. Kylätalosta on tullut kansallisesti merkittävä käyntikohde. Koordinaattorilla on ollut jo ennen mamuja hyvät suhteet mediaan ja sitä kautta Lieksa on saanut paljon näkyvyyttä myös myönteisessä mielessä. Viimeksi taisi olla Marja Hintikka show, jossa lieksalainen maahanmuuttaja Kolin maisemissa kertoi elämästään ja arjestaan Lieksassa. Lieksa sai kymmenien tuhansien eurojen edestä ilmaista mainostilaa. Minun mielestäni Lieksassa on ollut kaiken aikaa rasismia ns. rakenteissa, mikä ei suoraan näy. On hyvä, että pakolaiskoordinaattori jaksaa laittaa itsensä likoon ja osoittaa rakenteisiin pesiytyneen rasismin, mikä osittain ilmenee yllä olevista kirjoituksistakin.
"Kansallisesti merkittävä käyntikohde"...
Sinä se jaksat tuota valheellista rasismikorttia vaan yllä pitää. Mikähän on sitten seuraava liike, kun näytelmäsi Keisarilla ei ole vaatteita käsikirjoitus kariutui.
onko kotoutus onnistunut? Käsittääkseni oikein hyvin. Viime vuonna Lieksan jätti 160 mamua. Eikös siinä ole ihan hyvä saldo. Nyt vaan nopeasi eroon näistä turviksista. Biletti käteen ja muualle Suomeen tai nuapurikuntaan.
Ihan omaan maahansa asti vain ja omilla kustannuksillaan ilman mitään valtion maksamaa maahansa paluu rahaan. Ovat päässeet Suomeen omillaan päässevät poiskin. Ja mielellään pikaisesti!
Lieksa on Suomen rasistisin kaupunki.
Lieksa on Suomen köyhin ja työttömin kunta, joka täyttää kunnasta poistumisen vajetta haalimalla mamuja elätettäviksi oikein kaksin käsin, kuvitellen rikastuvansa. Hoetaan valtion maksavan mutta käytännössä tänne jäävät aikuiset lapsen asteella olevat ovat kunnan elättejä loppuelämänsä. Työtä ei ole omille eikä vieraille varsinkaan, se houkuttelee jäämään. Mami on Lieksassa eliittiä, josta huolehditaan vimpan päälle, omista ei niin väliä. Työllistävät virkailijoita, mutta muuten mamubisnes pyörii tappiolla. Pese sinä minun paitani niin minä pesen sinun housusi, kylläpä onkin kannattavaa.