Haluaisin tietää, onko kenellekään muulle tapahtunut tällaista kuin minun tuttavalleni.
Hän on etevä freelance-kirjoittaja, mutta ei mikään kuuluisuus eli julkkis, niinkuin nykyisin hyvin usein on laita.
Hän kirjoittaa älykkäästi, sulavasti ja yleistiedollisestikin monipuolisesti.
Hän on ollut kovin masentunut usein siitä syystä, että kun hän lähettää kirjoituksiaan lehdille, nämä eivät osta juttuja, mutta julkaisevat hänen artikkelinsa muutaman päivän tai aikakausilehdistä puhuttaessa jonkin ajan kuluttua.
Julkaisussaan nämä lehdet ovat muunnelleet lauseita ja lisänneet jotain hieman juttuun, niin ettei ystäväni voi edes viedä näitä lehtiä oikeuteen.
Tällainen lehdistön menettely on aiheuttanut ystävälleni paljon surua ja haluaisinkin tietää, onko joku muu ei tunnettu free-lance kirjoittaja joutunut kokemaan tällaista vallan väärinkäyttöä ja julkeaa varastelua median taholta.
Hyvää kaikista uskovana ihmisenä hän on jopa jättänyt kopiot artikkeleistaan lehdille näitten niitä pyytäessä.Tarkoitus on ollut vain jymäyttää ystävääni.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Journalismin salat tulisi paljastaa!
Olen itse ollut seminaarissa, jossa toimittaja sanoi, että he ovat hyvin herkkiä siitä, mitä heistä ajatellaan ja kirjoitetaan.
Tänä aikana kun toimittajien taso on laskenut paljon, näyttää tilanne todella pahalta. Radioissa näyttää pääasia olevan, että töissä on hauskaa, kaikenlainen kriittisyys puuttuu.
Tuntuu kuin he haluaisivat jokaisesta sanasta tai lauseesta aploodeja. Eiköhän ole niin, että narsistit ovat vallanneet radiot ja toimitukset.
Heille on tyypillistä tarve HALLITA.
Luulen, että lehtien toimituksissa suhtautuminen freelancereihin muuttui 90-luvun mittaan. Yksi suoranainen syy oli rahapula, tai pikemminkin sen mukanaan tuoma säästöjä metsästävä asenne, jonka mukaisesti kaikki ylimääräinen jätettiin pois. Kilpailu kiristyi varmasti monessa paikassa omankin väen kesken, ja samaan aikaan kun toimittajat kalvoivat toinen toisiansa kaikki kilvan hylkivät ulkopuolisia. Siinä ilmapiirissä varmaan sitten tapahtuu senkin kaltaisia välistävetoja, josta ystäväsi kohdalla kerrot.
Kyllähän tekijänoikeuslaki käsittääkseni antaa aika hyviä aseita pitää tuotos omanaan, mutta sen käyttäminen edellyttää kyllä sellaista käytännön järjestelyä, jossa oma tekijänasema tulee kiistattomaksi. Tarvitaan siis todistajat, jotka tarvittaessa tulevat valalle siitä kuka kirjoitti, mitä, missä ja milloin, ja kenen käsiin juttu lehdessä annettiin. Postitettaessa juttuja kannattaa esim. tarjota samaa artikkelia kahteen paikkaan yhtäaikaisesti, ja edellyttää, että juttu on käytettävissä ja julkaistavissa vain erillisen sopimuksen jälkeen.
Luulen kyllä, että useimmiten riittää se että jutun kirjoittaja selvään äänensävyyn ilmoittaa juttua päätoimittajalle tarjotessaan olevansa tekijänoikeuslaista perillä. Oivallukset, ideat, erityiset ei-julkisuudessa-esiityvät tiedot, ja jopa tyyli tai persoonallinen käsittelytapa ovat kaikki niitä ominaisuuksia, joiden perusteella juttua voi vaatia omakseen.
Kyllä varmaan olisi tuollainen taistelu jollekin tuntemattomalle free-lancetoimittjalle kuin taistelu tuulimyllyjä vastaan.
Ja kukas sen jälkeen hänen juttujaan enää ottaisi?
Kyllä tämä mediamaailma on pahempaa kuin byrokraattien hiustenhalkominen.
Kun kerran aina haluavat paljastaa kaikenlaista, niin mikseivät kerro miten he lannistavat freelance-kirjoittajat varastelemalla heidän tuotantonsa!
Sikamaista!
On mulle.