Minkä takia amerikkalaiset on kutsuttu Suomeen sotaharjoituksiin? Aivan typerää raahata tänne panssarivaunuja USA:sta asti. Minusta tuntuu, että puolustusministerimme on oikea sotakiihkoilija. Eiköhän suomalaisten olisi jo aika ruveta ajattelemaan omilla aivoillaan ja jättäytyä tuollaisesta Nato-porukasta pois. Meillä on oma maamme ja rauha tällä hetkellä - halutaanko meidän jäävän Naton ja Venäjän taistelukentäksi. Eiköhän pidetä vain rauhanomaista linjaa ja hoideta itse oma puolustuksemme ja maamme.
Amerikkalaiset älkää tulko sotaharjoituksiin
omamaa
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Igor, ymmärrän,mettä hapankaalin päivittäinen nauttiminen aamuin illoin alkaa hadistaa, mutta turha on tänne tulla piereskelemään.
Ei sun puheilla ruplan arvo parane, mädät sipulitkin maksavat jo liikaa, eikö niin?
Muuten minun maani on Venäjä.
Painu sitten "omamaa" vittuun täältä lässyttämästä. Sulle kun ei meidän asiat kuulu hevon vitun vertaa.
Afgaanit olisi hyviä vahteja Jenkki MULKUILLE.
Ei se tuo natottaja mulkku ole saanut jenkeiltä edes kielenopetusta.
Onko valkoisentalon kellarissa kylmä?
Ystävä hyvä !
Voisit hyvin itse näyttää esimerkkiä ja alkaa käyttämään aivoja.
Usaa on johtanut rikollinen pankkiirieliitti jo vuodesta 1913 kts. federal reserve act.
Toisinsanoen yksityisten omistama fed printtaa dollareita jotka se lainaa usalle.
Tämä saamainen porukka Rotschield ja kumppanisuvut omistavat kaikki maailman keskuspankit kolmea lukuunottamatta, kyllä myös Suomen pankin ja ekp.n.
Tämä sama porukka on myös naton ja usan armeijan takana.
Valtamedia on myös näiden rikollisten omistuksessa.
Usa eli nämä rikolliset pankkiirit haluavat todellakin mennä Venäjälle ja Kiinaan sekä Intiaan ja Iraniin johtuen siitä, että dollarin arvo on keinotekoisesti sidottu siihen, että maailman kaikki maat käyvät oljykauppaa vain dollareissa.
Nyt kuitenkin on käynyt niin, että Kiina, Intia, Iran ja Venäjä ovat heivanneet petrodollarin.
Aiemmin näin on tehnyt esim. Irak ja Kuwait, ja kuinkas kävikään?
Tämä sama porukka on järjestellyt lähes kaikki "vallankumoukset", jonka jälkeen on saatu oman mieliset miehet/naiset valtaan.
Tämä Khazarian mafian on rahoittanut ja aseistanut sodan molempia osapuolia jo napoleonin ajoista lähtien.
suomeen tulviva pakolaisvirta johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että miljardööri George Soros "kuuluu myös rothschield sukuun" on rahoittanut ja järjestänyt sitä, hän on myös itse tämän julkisesti myöntänyt.
Pakolaisvirran mukana tulee myös usan kouluttamia isis taistelijoita, kyllä isis on myös usan luomus, tunnettiin aiemmin nimellä alQaeda. Tätä porukkaa käytetään heikentämään aluetta ennen varsinaista hyökkäystä.
Syyriassa näitä "terroristeja" on onnistuneesti käytetty ja ainoa joka niitä oikeasti siellä listii on Bashar al-Assadin porukka ja Venäjä.
Pakolaismyönteisen politiikan tarkoitus on luoda vastakkainasettelu pakolaisten ja kantaväestön välille ts. saada kansa vihaamaan ulkomaalaisia.
Näillä on yhteinen märkä uni koko maailman valtiudesta ja sitä ne ajavat kaikilla rintamilla. Kansalta yritetään viedä loputkin oikeudet ja valtiot yksityistetään, luonnonvarat myydään TTIP, TISA jne.
Suuri osa ihmisistä ei suostu uskomaan tätä todeksi ja kulkee kuin unessa, eikä heitä voi moittia, tätä sumutusta on jatkunut meidän näkökulmasta jo yli sata vuotta.
Kannattaa kuitenkin kurkistaa sumuverhon taakse, maailma ei ole sitä miltä se ensisilmäyksellä näyttäisi olevan.
Netistä löytyy paljon tietoa sitä etsivälle mm.
kuka omistaa melkein kaikki maailman keskuspankit ja IMF?
miksi raha on velkaa? ei ole aina ollut.
Kuka perusti 1913 päätöksellä Federal reserven?
Mihin USA.n dollarin arvo perustuu?
Kuinka kävi puolan koko valtion johdolle, kun eivät suostuneet IMF lisälainaan.?
Miten Islanti pääsi irti Pankkiirien otteesta?
Miksi usa parveilee etelä-Kiinanmerellä?
Ilman muuta kannattaa järjestää sotaharjoituksia näiden kanssa itärajan tuntumassa.
Ottakaa pää pois sieltä perseestä ja opetelkaa ajattelemaan itse omilla aivoilla.
Miten se nyt näin?
Naton johtava valtio Yhdysvallat hyökkäsi liki puolustuskyvyttömään Irakiin valheellisin perustein. Yli miljoona ihmistä on kuollut väkivaltaisesti tai muuten sodan seurauksena. Yhdysvallat hyökkäsi rutiköyhään Afganistaniin vedoten "itsepuolustusoikeuteensa". Nato-joukkojen kuvitellaan harjoittavan maassa "kriisinhallintaa". Kymmeniä tuhansia viattomia ihmisiä on kuollut. Atlantistimme eivät kykene näkemään, kuka on todellisuudessa suurin uhka "rauhalle, vakaudelle ja turvallisuudelle".
Silmiä todellisuudelle voi avata esimerkiksi erinomaisilla CounterPunch-internetsivuilla. Sieltä avautuu realistisempi kuva Yhdysvaltain ja Naton roolista maailmassa. Ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltiokehitys ovat kaukana niiden todellisista tavoitteista. Yhdysvallat puolustaa maailmassa ennen kaikkea eliittinsä poliittisia ja aineellisia etuja.
Aiempia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon: Grenada, Panama, Kuuba, Libya, Somalia jne.
Suurvalta on suurvalta.
Welcome USA!
Te venäläiset teette aina sen saman virheen noissa trollauksissa, te puhutte aina meistä. ME sitä tai tätä. KETKÄ ME?
Tänne voi huudella mitä vaan, kun ei ole tietoa, mutta faktat puhuu puolestaan. Venäjä on tällä kertaa hyvien puolella, USA pankkiirien asialla.
Samaisten pankkiirien asialla oli Neuvostoliitto aikoinaan, mutta onneksi pääsivät näistä loisista eroon.
Nää valtioiden liitot on käteviä, kun ei tarvitaan jokaista maata erikseen vallata, riittää, kun saa omat nukkensa keskushallintoon.
Noinkohan ne jenkkien tankit edes toimii, jos on vähänkään kylmempää? Jos kerran vesisade estää niiden lentokoneiden toiminnan..
Jokohan ne muuten osaa kamiinaa käyttää? Viimeksi polttivat koko mökin.
Listassa perussyy, miksi tarvimme apuja.
http://jussiniinisto.fi/index.php/2011/11/eduskunta-kielsi-jalkavakimiinat/
Vai ihan miinoilla meinasit asian ratkaista? Ilmeisesti intti käymättä sulla, eihän sinne "kiintolevy kiinnileikanneita" edes oteta.
Niinistön älykkyys on luokkaa, kengän numero.
Putin on oikeassa, ja sinä väärässä.
Tuo löytyi netistä, jos et ole lukenut.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/hornetien-paivittamisesta-miljardilasku-vastakaupat-silti-tekematta/
Aina sanansa mittainen USA.