Palstan moderointi ihmetyttää

Eilen avaamani ketju - "Maailman pisin evoluutiokoe torppaa ateismin" nousi luetuimmaksi ketjuksi tällä palstalla. Ketjussa oli noin 145 viestiä. Keskustelu pysyi ketjussa mielestäni kohtuullisen asiallisena eikä ketjussa ollut mitään henkilökohtaisuuksiin meneviä "alapää juttuja" jne..

Pyrin ketjussa keskustelemaan niistäkin ketjun aiheesta sivuun menevistä kysymyksistä joita ketjuun tuli. Yleensä en noin paljon keskustele aiheen sivuun menevistä asioista. Mutta nyt kun oli aikaa niin tein niin ja ketjussa olikin pari ihan mielenkiintoista aihetta joista oli mielenkiintoista keskustella.

Minua ihmetyttää että miksi tämä ketju on nyt tänään poistettu palstalta. Siinä ei todellakaan ollut mitään sellaista epäasiallisuutta joka olisi antanut syyn koko ketjun poistoon. Sen sijaan siinä oli hyvää keskustelua kirjoittajien esille nostamista aiheista. Kun käyttää noinkin paljon aikaa ketjuun vastaamiseen kuin mitä itse käytin eilen niin tällainen ketjun poistattaminen tuntuu todella ikävältä. Sillä minä kirjoitan aina myös siinä tarkoituksessa että myös ne jotka eivät itse osallistu keskusteluun voisivat saada keskustelua lukiessaan siitä jotain rakentavaa.

Ketjun poistaminen ihmetyttää siinäkin valossa että kyseinen ketju ei sisältänyt henkilöihin menevää solvaamista niin kuin esimerkiksi tämä ketju - "Bioprosessitekniikan emeritusprofessori..." http://keskustelu.suomi24.fi/t/14136213/bioprosessitekniikan-emeritusprofessori--- joka on ollut palstalla kauemmin kuin avaamani ketju joka eilen poistettiin. Tämä ketju jota moderointi ei ole poistanut sisältää suoranaista henkilöön menevää herjausta mutta silti se saa olla palstalla.

Todella ihmettelen moderoinnin linjaa nyt. Onko niin että tietyn katsomuksen omaavia henkilöitä saa herjata kuinka tahansa ja tässä herjaus tapahtuu vielä oikeita nimi käyttäen mutta asiallista keskustelua jossa aiheet ja näkemykset kiistelevät ei sallita jos tietty näkemys jää altavastaajaksi..?

Mielestäni tämä on aiheellinen kysymys koska jos syy ketjun poistoon olisi vain epäasiallinen käytös niin mitä ihmettä tuo bioprosessitekniikan-emeritusprofessori ketju vielä tekee palstalla..?

31

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saudipete

      Nyt kävi näin.

    • "Mielestäni tämä on aiheellinen kysymys"

      Joka on väärässä paikassa. Asiaa pitäisi kysellä ylläpidolta. Suomi24:n moderointi on kuitenkin täysin naurettavaa. Ehkä ketju on siirretty jonnekin muualle tai sitten täällä on jokin jokin rajoitus ketjujen pituudelle.

    • tohtor1sykerö

      Varmaan siksi että avauksesi kuuluu kreationismi ja älykäs suunnitelu palstalle. Ymmärrän että et ymmärrä mutta teisti voi pitää evoluutioteoriaa totena ja ateisti ei, tai toisinpäin, tai molemminpäin tai molemmintoisinpäin. Näillä asioilla kun ei ole keskenään mitään tekemistä.

      ... no turhaan minä sinulle selitän. Jatkat inttämistäsi samaan tahtiin :)

    • vilij0nkka

      "ja näkemykset kiistelevät ei sallita jos tietty näkemys jää altavastaajaksi..?"

      Meinaatko että ylläpito poisti ketjun koska et kyennyt perustelemaan kantojasi tai esittämään mitään todisteita argumenteillesi? Tuskin, molockkihan on sinua vetänyt kölin alta jo vuosikausia toisella palstalla eikä ylläpito ole sinua tältä häpeältä pelastanut :)

    • Miksi muuten käytät gish gallop taktiikkaa? Luuletko sinä, että se toimii jollekin muille kuin kuorolaisillesi?

    • utti

      <>

      Oli samaa paskaa yhden sanan erolla otsikossa kun toisella foorumilla jo aloittamasi:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13423010/maailman-pisin-evoluutiokoe-torppaa-evoluution

      Ja suomi24:n säännöissä lukee:

      "Suomi24-palveluissa ei saa" .. "Massapostittaa viestejä useille eri palstoille"

      http://www.suomi24.fi/opastus/saannot

      Eiköhän kyse ole ollut vain tuosta. Aloitus sinänsä oli jo otsikostaan alkaen järjetön ja sisälsi pelkkää valheellista epäloogista potaskaa, mutta sellainenhan ei täällä ole tiettävästi kiellettyä. Muutoinhan kretupalstalta pitäisi poistaa käytännössä kaikki kretujen lähettämät viestit.

      • Eikä sauluslähetyksen mainostaminenkaan kuulu palstan aihepiiriin.


    • asdfgasdfg

      Narsisti.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Jospa lopettaisit saman copy-paste tuuban spämmäämisen kaikille foorumeille, niin niitä tuskin poistettaisiin - huolimatta niiden läpeensä virheellisestä ja harhaisesta sisällöstä.

    • Kalju_Pitkätukka

      Suomi24 moderointi on todella löyhää, kuten törkyisestä sisällöstä voi päätellä.

      Palstakohtaisia sheriffejä/luotseja ei ole ollut aikoihin.

      Ateismi- palsta oli ennen uudistusta Suomi24 mittapuulla hyvä palsta.

      Todennäköinen syy on ollut samansisältöinen aloitus usealla palstalla, tuollaisia
      voi vahtia/poistaa automaattisestikin.

      Kirjoitapa joku juttu, jossa mainitaan tummahipiäisistä ennenvanhaan yleisesti käytetty nimitys, joka alkaa N- kirjaimella.

      Viesti poistetaan sääntöjen vastaisena välittömästi, tekstin muusta sisällöstä huolimatta.

      Joku britti ihmetteli YouTubessa suomalaista lentokonetta jossa on "natsitunnukset", eli sininen hakaristi.
      Vastasin valottamalla ilmavoimien tunnuksen historiaa, kommenttini jäi moderoinnin hampaisiin, koska siinä oli mainittu kielletty sana "swastika".

      • Kalju_Pitkätukka

        Youtubessa näemmä tarkistetaan epäilyttävät tapaukset, kommenttini oli
        päästetty läpi karanteenin jälkeen.


    • No pelkästään kysymysten kiereteleminen ja Raamatun taikasanojen spämmääminen oli riittävä syy aloituksesi poistoon.

    • Olen ollut mukana monessa ketjussa jotka ovat keskustelunkulultaan hyvin samankaltaisia ja yleensä ne ovat päätyneet poistetuiksi. En nyt lähde sen enempää spekuloimaan tässä syitä tähän mutta sen sanon ettei se vaikuttaisi kertovan ainakaan ateismin hävinneen keskustelua.

    • fda

      Onneksi olkoon, et ole mitenkään erityinen. Minunkin avaamia ketjuja on poistettu. Täällä ei ole moderoinnissa mitään järkeä, sen jälkeen kun sheriffit poistettiin palstalta jotka pitivät kaikenlaiset trollit kurissa ja nuhteessa.

    • heh-heh-heh-

      Sinä siis spämmäsit tänne saman aloituksen kuin kreationismipalstalle 5.2. Sait siellä perusteellisesti turpiin ja kuvittelit täällä pärjääväsi paremmin ja siksi spämmäsit. Nyt itket katkerana, kun se tupla-aloituksistasi myöhempi poistettiin. Mikä oli ihan oikein.

    • uskonwiisaus

      Katsos kun evoluutio ei ole sama asia kuin ateismi, ne eivät edes riipu millään tavalla toisistaan. Tuolla on evoluutiolle ja kreationismille omat palstansa, voi kirjoitella säälittävät roskasi sinne. Jos et kerran halua keskustella ateismista vaan ainoastaan evoluutiosta, joka ei ole ateismia. Mitä sinä idiootti et näköjään millään tajua.

    • didtt

      Jos se pitää paikkansa että sinut bannattu Uudesta Suomessa niin olisiko katse peiliin paikallaan.

      Mulle kyllä kelpaa että tosiuskovainen esittelee outoja mielipiteitään aina olen iloinen kun vaikkapa Räsänen on telkkarissa. Eroluvut kirkosta nousevat huipuunsa.

    • a----a

      Massapostitushan on kiellettyä. Eivätkö säännöt mielestäsi koske sinua? Moderointi täällä tosin on perseestä. Jos se toimisi, palstalta poistuisi paljon enemmänkin tätä julistuskuonaa.

    • Luultavasti syynä poistoon:
      1) väärä palsta
      2) spammausta

    • 12_13

      Ole hiljaa typreä PALLIHIKI t.norppa. Olet ääliö ja matkalla Helvettiin ateistien kanssa, poistoon. Jeesus myötä, amen!

    • Jos Suomi24 ottaa niin kovasti päähän että pitää julkisesti valittaa, ehdotan että sinä ja ystäväsi (kaikki 1,82) ryhdytte kostoksi boikotoimaan Suomi24:ä.

      Ei tarvitse kiittää.

    • sensuurin.syyt

      Kun ateistit eivät muuten pärjää debatissa, ketju poistetaan. Vähitellen huomaa että nimenomaan ne ketjut, jotka uhkaavat ateistien omia käsityksiä kaikkein eniten, deletoidaan. Homma toimii niin että joku tai jotkut ilmoittaa ylläpitoon, valheella perustelee, ja järjetön ja konemaisesti toimiva ylläpito poistaa ketjun. Liian kiihkeät keskustelut, joissa ateistien maailmankatsomus joutuu tiukille, ovat niitä joita kiihkomielisimmät ateismin ideologian kannattajat poistavat. Kuten tästä ketjusta huomaa, sensuuritoiminnalla on ateistien parissa vankka kannatus.

      • Hehhah

        << Kun ateistit eivät muuten pärjää debatissa, ketju poistetaan. >>

        Siis Torpan kanssako ei pärjäisi debatissa ?

        Tällaista en ole nähnyt. Hän itse vaati "tieteellistä debattia" esim. ikämäärityksistä, mutta joutui poistumaan häpeälomalle kun aloimme vähän lämmitellä heittämällä parit tieteelliset tutkimukset peliin. Palaamme siihen keskusteluun (jos vaan Torppa täällä naamaansa näyttää, niin että itsekin sen huomaan).

        Ketjut poistetaan, jos ne ovat massapostituksia. [Tässä muuten jonkun pitäisi aktivoitua ilmoittamaan noita floodeja ylläpidolle.]

        Massapostituksia, jotka on jo monia kertoja ennenkin murskattu totaalisesti; miten ihmeessä Torppa voisi ajatella, että aika tekisi jotenkin saman valheen todeksi kun sen postittaa uudelleen. Jatkakoon vanhaan ketjuun. Mutta mutta, eihän Torppa pysty jatkamaan vanhaan keskusteluun, jossa hänellä on loppunut argumentit jo aikaa sitten. Edelleen ne samat argumentit ovat vaan hänen väitteidensä edessä vaikka kopioisi saman murskatun paskan uudeksi aloitukseksi.

        Kokeile vaikka tehdä uusi keskustelu (oikealle alueelle), jossa pohdit näitä mielestäsi ateisteja uhkaavia asioita niin, että tuotat omaa tekstiä, joka ei ole jo sataan kertaan kopioitu muualla.


      • fda

        "Kun ateistit eivät muuten pärjää debatissa, ketju poistetaan."

        Jaa. Senkö takia minun ketjujani poistettiin, että voitin kaikki teistit debatissa? Vai onko tämä vain kaksoisstandardi, jota tulisi käyttää sinun vihaamiisi ryhmiin?

        "Vähitellen huomaa että nimenomaan ne ketjut, jotka uhkaavat ateistien omia käsityksiä kaikkein eniten, deletoidaan. "

        Mitään sellaista ei ole tullut vielä vastaan. Jonkunsorttinen haaste olisi suorastaan toivottavaa, teikäläiset usein kuvittelevat kuitenkin ilkkumisen ja pahantahtoisen juoruamisen debatoinniksi.


    • Himon.uhri

      Palstan ateistit ovat pelkkää roskajoukkoa ja moderointi sen mukaista.

      Ateismipalsta on äärimmäinen esimerkki pönäkästä, typerästä ja aivottomasta uskonnottomuuden julistamisesta ja ihannoimisesta. Väliäkö sillä, miten näiden kanssa keskustelee?

      Oma kokemukseni ateisteista tämän palstan ulkopuolella on täysin linjassa ateismipalstan yleisilmeen kanssa. Ole ystävällinen ateistimiehelle, keskustele hänen kanssaan ja kutsu hänet kotiisi: Kauniiksi lopuksi hän yrittää raiskata sinut, koska olet kristitty, eikä sinulla kristittynä ole hänen silmissään edes ihmisarvoa.

      • Hehhah

        << Ateismipalsta on äärimmäinen esimerkki pönäkästä, typerästä ja aivottomasta uskonnottomuuden julistamisesta ja ihannoimisesta. Väliäkö sillä, miten näiden kanssa keskustelee? >>

        Eikös tuo Sinun uskontosi määrää, että Sinun pitäisi olla ystävällinen ja rakastava ? Nytkö sillä ei sitten enää olekaan väliä ?

        Niin, kirjoittelusi antaa Sinulle helvettituomion, koska et pysty olemaan rakastava kristitty lähimmäisillesi heidän uskonnollisesta näkemyksestään huolimatta.

        << Ole ystävällinen ateistimiehelle, keskustele hänen kanssaan ja kutsu hänet kotiisi: Kauniiksi lopuksi hän yrittää raiskata sinut, koska olet kristitty >>

        Mutta eikös harras kristitty käännä toisenkin reiän yhdyttäväksi, jos joku raiskaa. Oletko siis kristitty ollenkaan, jos et kykene rakastamaan ateistista lähimmäistäsi.


    • IlkimyksenUutistoimisto

      Hei, löysin Torpan kirjoituksen jossa ei kertaakaan mainita bioprosessitekniikan emeritusprofessoria Matti Leisolaa!

      http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82994-elaimiin-sekaantuminen-ja-suvaitsevaisuus

      No, eläimeen sekaantumista ollaan taas kriminalisoimassa, mutta ajatus näyttää (kuten muuallakin) perustuvan lähinnä sadistisiin fantasioihin ja tahallisen harhaanjohtavaan lobbaukseen.

      http://blog.zeta-verein.de/fi/2015/12/zoofilia-suomessa-ja-elaeinsuojelulain-kokonaisuudistus/

      http://blog.zeta-verein.de/wpcontent/uploads/kannanotto_zoofilia_04082015.pdf

      http://blog.zeta-verein.de/wpcontent/uploads/kannanotto2_zoofilia_10112015.pdf

      • Tunnetko aikasi?

        https://www.google.fi/#q=nwo kills

        Tunnetko juuresi?

        http://ennustuksia.com/2013/06/12/ihmisen-kirjan-muokkaaminen/

        TREY SMITH jatkaa.

        "Nephilim: TRUE STORY of Satan, Fallen Angels, Giants, Aliens, Hybrids, Elongated Skulls & Nephilim"

        https://www.youtube.com/watch?v=1zz8_MxcnzY

        Olemme lopunajassa. HYBRIDIT TÄNÄÄN.

        https://www.google.fi/#q=150 hybrids uk labs

        Sähköinen KONTROLLI kehittyy ja lisääntyy.

        https://www.google.fi/#q=darpa mind control

        Aiheesta suomeksi. Jumalattomista tehdään lohikäärmeen robotteja. Suomi. HERÄÄ!

        https://www.youtube.com/watch?v=nWekgeylMZ4

        Raamattu: Marttyyrit MESTATAAN.

        Biblia (1776)Ja minä näin istuimet, ja he istuivat niiden päällä, ja heille annettiin tuomio; ja niiden sielut, jotka Jesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden mestatut olivat, ja jotka ei petoa kumartaneet eikä hänen kuvaansa, ja ei ottaneet hänen merkkiänsä otsiinsa taikka käsiinsä; ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

        Giljotiinit odottavat uhrejaan. Olemme lopunajassa. Herää Suomi!

        https://www.google.fi/#q=fema guillotines


    • Kiitos aloittaja asiallisesta ihmettelystäsi. Tiedät millainen maailma on. Jälkikristilisessä maailmassa TOTUUS = VIHAPUHE.

      https://www.google.fi/#q=truth is the new hate

      Rukoilen sinulle kestävyyttä tärkeässä työssäsi ja Jumalan varjelusta ruumiimme lunastukseen saakka. Tapahtuu pian:

      RAPTURE

      1 Thessalonians 4:17 “Then we which are alive and remain shall be caught up together with them in the clouds, to meet the Lord in the air: and so shall we ever be with the Lord.”

      https://www.google.fi/#q=rapture of the church

      TRIBULATION

      Mark 13:19 “For in those days shall be affliction, such as was not from the beginning of the creation which God created unto this time, neither shall be.”

      https://www.google.fi/#q=great tribulation

      PEACE

      Revelation 20:2 Context 1And I saw an angel come down from heaven, having the key of the bottomless pit and a great chain in his hand. 2And he laid hold on the dragon, that old serpent, which is the Devil, and Satan, and bound him a thousand years, 3And cast him into the bottomless pit, and shut him up, and set a seal upon him, that he should deceive the nations no more, till the thousand years should be fulfilled: and after that he must be loosed a little season. 4And I saw thrones, and they sat upon them, and judgment was given unto them: and [I saw] the souls of them that were beheaded for the witness of Jesus, and for the word of God, and which had not worshipped the beast, neither his image, neither had received [his] mark upon their foreheads, or in their hands; and they lived and reigned with Christ a thousand years.

      https://www.google.fi/#q=god's kingdom on earth

      • A.Teisti

        Taas tämä typerä saarna täällä, tullut jo ainakin 20 kertaa...
        Eikä ole vieläkään muuttunut todeksi... :)



    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe