Töitä ulkomailta niitä tekeville.

8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomi tyhjenee nyt kovaa vauhtia lääkäreistä, hoitajista ja korkeakouluinsinööreistä. Homottaja-matuttaja-humanisteja kukaan ei tarvitse eikä työtä tarjoa. PAKKORUOTSI on tappanut SUOMEN TOTAALISESTI.

Äänestä
  • Vajaa kymmenen vuotta sitten törmäsin Suomen Lapissa Tukholman lähistöllä asuvaan pariskuntaan, joka houkutteli minua 50 työtöntä humanistia hakeutumaan töihin Ruotsiin. Osasivat kertoa hyvinkin mairittelevasti mm. kotoutumiseen liittyvistä porkkanoista, joita Ruotsissa olisi ollut tarjolla. Jäin kuitenkin Lappiin ja työllistyin siellä syrjäisillä paikkakunnilla poikkeuksellisen hyvin ikäisekseni.

    Onko nyt siis jotain ongelmaa, jos Hesarin jutussa mainittu yli 50-vuotias työttömäksi saneerattu suomalainen mieshenkilö on työllistynyt pakkoruotsin avulla vain 11 tunnin päähän kodistansa? Minulla olisi nykyisin Lappiin huomattavasti hankalampi matka, joka vaatisi lisäksi omaa autoa, josta olen luopunut. Mutta Tukholma ... pistetään mietintämyssyyn.

    http://www.hs.fi/paivanlehti/22022016/a1456028194962

    Äänestä

  • On tietenkin jotain "kummallista", kyse on Huvustadsbladet-Hesari -konjugaatiosta, pakkoruotsi on edellytys tietynlaisen eliittiagendan säilyttämiselle suomenruotsalaisille Suomessa. Kun Hesari "myy" aatetta, mamutus, pakolaiset, eu-turvallisuus, euro vs. markka, pakkoruotsi yms. on annos noin kuusinumeroisten tulojen tai perintojen omistavien ihmisten hieman väsähtäneestä, 1960-lukuisesta elitismistä. Tästä voisi kirjoittaa pitkään, mutta käytännöllisen, köyhän pitää lähteä käymään asioillaan.

    Äänestä

  • "Onko nyt siis jotain ongelmaa, jos Hesarin jutussa mainittu yli 50-vuotias työttömäksi saneerattu suomalainen mieshenkilö on työllistynyt pakkoruotsin avulla vain 11 tunnin päähän kodistansa? Minulla olisi nykyisin Lappiin huomattavasti hankalampi matka, joka vaatisi lisäksi omaa autoa, josta olen luopunut. Mutta Tukholma ... pistetään mietintämyssyyn."

    Uuden Suomen blogissa, joku ulkoministeriön Norjassa työskentelevä kaupallisen osaston nainen (joku maisteri) kirjoitti, että Norjan panee rahaa rakentamiseen, tarvitaan kouluja ja asuntoja, menkää suomalaiset nyt pakkoruotsilla sinne taablaamaan. No, onhan tuo totta, mutta ei pakkoruotsilla monikaan kovin sujuvasti vielä myy työtään, hinta ja laatu on olennaisempi rakennushommissa. Koko Euroopassa ovat kysyimpiä työntekijöitä rakennuksille puolalaiset ja virolaiset, kertoivat blogin kommentoijat, ei siinä auta pakkoruotsi.

    Lisäksi monet ihmettelivät teoreettista virkamiestekstiä, he kaipaisivat suoraan linkkejä tahoihin, joihin kannattaisi ottaa yhteyttä ja se oli todellakin järkevä ehdotus. UM:n nainen, kyllä sai ihmiset innostumaan, mutta lisäohje lisäblogiteksti olisi voinut antaa tietoja rakennuttajista, markkinoijista, maahantuojista, asunnonvuorkaajista, kunnista, kaupugeista nimettyjä ihmisiä, joilla on osuutta tähän.

    Kyllä Tukholmaankin voi muutama sijoittua, että kannattaa sitä kokeilla, mutta silti tänne jää paljon ja nuo "syöttiläät", joita on tulossa 100 000 lisää Nergin mukaan.

    Äänestä

  • On tosiaankin hyödyllistä katsella myös Norjan työpaikkailmoituksia. Vieraammankin alan ilmoituksistakin voi rivien välistä lukea mahdollisista tulevista oloistaan - jos joku jäisi vaikkapa vakituisesti sinne.

    "Hvert bofellesskap har 16 beboere fordelt på 2 avdelinger og yter heldøgns tjenester til personer med en demensdiagnose. Det er ansatt både faglært- og ufaglært pleiepersonell. Hvert bofellesskap har en bemanning på 4 personer dag/kveld og èn person våken nattevakt "

    Äänestä

Miks ei viroon vero taso alhainen ja kaikki muukin halvenpaa. Saa tuoda autot saksasta jne. Kyllä tää suomi kusee nilkoileen ihan omien tyhmien päätäjien takia. Veroja veroja niiläkö tämä yhteiskunta saadaan nousuun. Tapetaan se viimeinenkin osto voima.

Äänestä
  • Älkää hyvät ihmiset kysykö päättäjiltä tai viranomaisilta, saako lähteä.

    Kerran täällä aioita ei haluta hoitaa, siten että töitä olisi edes siedettävästi, niin siitä vaan.

    Suomi on ollut aina työvoimaa ulos vievä maa. Kokoomuslaiset keksivät 20-30-vuotta sitten, että tövoima loppuu. Alkoivat haalia sitä ensin Virosta, Puolasta ja muista halpamaista. Vaativat lisäksi, että EU:n ulkopuoleltakin saisi tulla halpatyövoimaa. Se on edesauttanut suomalaisten työttömyyttä entisestään.

    Nyt vielä tämä matumarssi tänne. Arvatenkaan se ei ole vielä tässä.

    Lähtekää ihmeessä tästä lamalandiasta, jos vain on mahdollisuus. Huonommaksi ei muutu, sen voin taata. Itsekin olen pahimpia lamoja paennut sekä Ruotsiin ja Saksaan muutamiksi vuosiksi.

    Äänestä

  • Todellisia työväen ystäviä nämä ruotsin porvarit. Eivät halua työllistää halvalla Suomessa vaan paremmalla palkalla Ruotsissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Taunoi_Ylisuuri kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/02/22/hs-yha-useampi-tyollistyy-ulkomaille-kokkeja-hoitajia-ja-laakareita-jarrutellaan/20162041/12

Sinne vaan hommiin, mutta ei virulandiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu