Ihan yleisestä mielenkiinnosta, montako kuukautta pärjäisitte ilman palkkojanne?
Oletuksella että kiinteä kulutus pysyisi "normaalina" ja säästäminen tehtäisiin "ylimääräisistä / vaikutettavissa olevista" kuluista.
Laskelma tulee tehdä siten että kotitalous ei velkaudu lisää kyseisenä aikana.
Joten itse ensimmäisenä vastaamassa:
Pahimmoilleen 1 kk puuttuva palkka olisi vakava ongelma - parhaimmillaan 8 kk menisi ongelmitta. Näin vaihtelee vuodessa muutaman kerran.
Montako kuukautta pärjäisit ilman palkkatuloasi?
84
1232
Vastaukset
- Hiukan_pitemmälle
Lopetin palkkatyöt pari vuotta sitten, kun totesin että pääoma riittää maltillisesti syötynä odotettavissa olevan eliniän loppuun ja varmuuskerrointakin on riittävästi. Tänä vuonna osinkotulot ylittävät ensi kerran elinkustannukset, joten pääomaan ei edes tarvitse koskea.
mää pärjään lopun elämäni ilman mitään vitun palkkaa koska söisin ihmisiä jos tulis nälkä ja varastaisin kaiken mitä haluisin
- miettinyt
LOLIHENTAI_ kirjoitti:
mää pärjään lopun elämäni ilman mitään vitun palkkaa koska söisin ihmisiä jos tulis nälkä ja varastaisin kaiken mitä haluisin
Vähän tuon tapaista olen itsekin ajatellut. Äärimmäisissä tilanteissa on aina turvauduttu kannibalismiin. Toisaalta itsemurha on siinä vaiheessa ihan hyvä vaihtoehto, etenkin kun olen jo keski-iässä. Kynnys varastamiseen on itselläni niin korkea, että teen sen vasta yhteiskuntajärjestelmän romahdettua. Perussurvivalismitaidot ja -välineet pitäisi jokaisella olla.
Olen elämässäni useampaan otteeseen elänyt kuukausia ilman rahaa. Asunnottomana ilman rahaa olen ollut 6 - 12 kk/kerta. Jos ei ole ronkeli ja jos on ihan perusmukava ihminen, niin rahatta elää, mikäli kestää toisten nurkissa ja teltassa oleilun. Ruokaa kyllä kaupungista aina löytyy. Ja tietysti metsistä löytyy luonnon antimia. Helsingissäkin kaneja saisi melkein paljain käsin kiinni. Tosin kani on liian yksipuolista syötävää (jos syö pelkkää kania, kuolee ravitsemuspuutteisiin, siinä on jokin sellainen ominaisuus). miettinyt kirjoitti:
Vähän tuon tapaista olen itsekin ajatellut. Äärimmäisissä tilanteissa on aina turvauduttu kannibalismiin. Toisaalta itsemurha on siinä vaiheessa ihan hyvä vaihtoehto, etenkin kun olen jo keski-iässä. Kynnys varastamiseen on itselläni niin korkea, että teen sen vasta yhteiskuntajärjestelmän romahdettua. Perussurvivalismitaidot ja -välineet pitäisi jokaisella olla.
Olen elämässäni useampaan otteeseen elänyt kuukausia ilman rahaa. Asunnottomana ilman rahaa olen ollut 6 - 12 kk/kerta. Jos ei ole ronkeli ja jos on ihan perusmukava ihminen, niin rahatta elää, mikäli kestää toisten nurkissa ja teltassa oleilun. Ruokaa kyllä kaupungista aina löytyy. Ja tietysti metsistä löytyy luonnon antimia. Helsingissäkin kaneja saisi melkein paljain käsin kiinni. Tosin kani on liian yksipuolista syötävää (jos syö pelkkää kania, kuolee ravitsemuspuutteisiin, siinä on jokin sellainen ominaisuus).mun tilanteessa se ei ole kannibalismia koska en ole ihminen vaan demoni
- hiukanpitemmälle
minä muutan tämän pääomatulolla elävän kaveriksi.hiukan pitemmäksi kaverille.joka kirjoitti.ja ei ole huolen häivää.
- KenKaneki
LOLIHENTAI_ Mäki oon demoni. *•*
- specter
minulla ehkä pienellä säätämisellä ainakin 8kk. Osakesalkkuni koko on tätä kirjoitettaessa 142 000 eur. Ikää 33v. Salkku täytyisi painoittaa varmastikin maksimiosinkoja varten, (Fortum ja Norvestia esimerkiksi) nyt pääpaino on usemmassa osakkeessa ja tuotto on n. 8000eur osinkoa ilman veroja. Se ei siis nykyisellä kulutuksella riittäisi - vaan vaadittaisiin osakesalkun optimointia juuri noita erittäin korkeita osinkotuottoja varten.
8kk menisi aika mukavasti. - sdifjdfjeiofgjer
Arvioisin että vuodessa olisi kaikki säästöt huvenneet nollille.
- 1518
3 kuukauden kiinteitä menoja vastaava summa on säästössä. Olen pitkäaikaistyötön, eli kelan rahoista säästänyt. Olen kuntouttavassa työtoiminnassa, eli saan 9 euroa päivältä ekstraa tukien päälle.
- Rajat
Pari kk
- Jaska-Minna
Riippuu ihan kuusta.
Huonona kuukautena yhden liksan puuttuminen kaatäisi taloutemme.
Hyvällä hetkellä kestäisimme 1-2 liksan häviämisen. - 0-9
En viitsi ruveta taskulaskimella räknäämään, mutta arviolta kymmenisen vuotta.
- Yrittäjän_elämää
Aloittaja esitti hypoteettisen ajatuksen, työntekijä ilman palkkaa (meinaa sosialitukia, työttömyyskorvauksia yms.)
Olen ollut yrittäjänä 25 vuotta ja aina pitää miettiä niitä kausia kun mistään ei tule mitään.
Se pistää harkitsemaan tosissaan minne rahaa lappaa.
Myös tilillä pitää aina olla puskurivarastoa pitkäksikkin aikaa.
Epäilen että ylivarojen elämä vähenisi huomattavasti jos kaikki sosialituki lakkautettaisiin.
Nyt aina rientää yhteiskunta apuun (muilla kuin yrittäjillä) kun huonosti käy.- VallilanHenkka
Jos itse lähdet työpaikasta (sinua ei irtisanota taloudellisen syyn vuoksi), varaudu kahden kuukauden karenssiin ja käsittelyaika päälle sosiaalivirastoon ja liittoon saattaa olla kolmen kuukauden karenssi.
Ei kannata maksaa viimeisestä tilistä laskuja etukäteen.
Sosiaalivirastossa tosi nihkeää, jos ei ole asunnosta vuokravelkaa (tai jos osittain oma).
Sorry TarkanMarkanLaskija, et tainnut kysyä irtisanoutumista varten etkä ehkä ole kausityöläinen, vaikka tilisi vaihtelee erittäin paljon.
Ei vuoteen mahdu montaa 8 kuukauden jaksoa. En ymmärrä. - 18plus15
Jos yrittäjän elämä on sulle tuskaa niin miksi et ryhdy rengiksi kun se on mielestäsi niin "helppoa"? Ärsyttää tämä kaksinasettelu aina kun kyse on vain omista valinnoista.
- TarkanMarkanLaskija
VallilanHenkka kirjoitti:
Jos itse lähdet työpaikasta (sinua ei irtisanota taloudellisen syyn vuoksi), varaudu kahden kuukauden karenssiin ja käsittelyaika päälle sosiaalivirastoon ja liittoon saattaa olla kolmen kuukauden karenssi.
Ei kannata maksaa viimeisestä tilistä laskuja etukäteen.
Sosiaalivirastossa tosi nihkeää, jos ei ole asunnosta vuokravelkaa (tai jos osittain oma).
Sorry TarkanMarkanLaskija, et tainnut kysyä irtisanoutumista varten etkä ehkä ole kausityöläinen, vaikka tilisi vaihtelee erittäin paljon.
Ei vuoteen mahdu montaa 8 kuukauden jaksoa. En ymmärrä.Tarkoitin että reservissä oleva varallisuus vaihtelee useamman kerran vuodenaikana. Siten että varallisuus riittäisi 1-8 kkn kuluihin.
- civilsaver
Facebookissa oli mielenkiintoinen juttu... Osuuspankki oli tehny sellaisen artikelin pärjäisitkö ilman työtä jos voittaisit lotossa. Siinä käsiteltiin taloutta ja ihmisen pärjäämistä.... inflaatiota ja rahanarvoa.... En lukenut ja miettinyt sitä asiaa sen enmpää.... mutta jo pelkkä otsikkokin laittoi miettimään. Itse olen ollut tässä jo pitkään sitä mieltä, että jos olis edes 600-800 000e, niin lopettaisin nykyisen pakertamisen ( olen vajaakuntoinen ja työtön ).... mutta toisaalta sit miksi en olis ahne niikuin muutamat muutkin on... kun on yksin, niin miksi sit joku 2 - 4 miljoonaa euroa olis liikaa.... sillon se inflaatiopeikko katoasi ja ei se omanasunnon arvonkaan pudotus enää heiluttas. jos olis olis 2-4 milj. euroa, niin uskaltaisi miettiä elämää pidemmällekin kuin 20v päähän....
Jos kaikki olis elämässä paremmin, niin nykykäsityksen mukaan jos olis töitä ja kohtuullinen palkka, niin palkkasummasta olis pitänyt 25v aikana säästää 5% per vuosi omana säästönä.... ja sen päälle vielä osa palkan palkankorotuiksista..... nykyään kait tuo palkkasumma joka on jotain 90% verotettavasta.... niin siitä 100% palkkasummasta pitäs vielä ottaa 5% pois omaan säästöön.... Tällä tekniikalla ehkä saattas pärjätä 30-v päästä kun on ollut duunia..... 20v aikaan sais jopa vuoden palkkaa vastaavan summan kasaan ja vajaa 30v niin olis velaton asunto, joka myös olis turvana sille jos tulovirta ehtyy....
Mutta sanoppa tämä asia sille 20v ikäselle työhön menevälle terveelle ihmiselle, että maailma kaatuu..... ja oma imperiumi on paras tapa selvitä....... - Leuku1
Ihan vakavissani olen laskeskellut, työntekoon kyllästyneenä, tuota asiaa, ja todennut, että jos saisi 100.000 € säästöön, niin lopettaisin työt. Jäljellä on 10 vuotta eläkkeelle pääsyyn, velkaa ei ole, tuolla pitäisi kyllä elää. Sehän tarkoittaisi että pitäisi pärjätä 9000 € /vuosi, eli 760 €/kk.. nettona. Itse asiassa tavoite ei ole enää kaukana.
Ja eläkepottiakin on jo ehtinyt kertyä yli 2200 €/kk .
Pitäköön tunkkinsa, tehkööt muut hommat.. minun ei enää kohta tarvitse.. :)- Hiukan_pitemmälle
Parasta kuitenkin laskea tuohon muutakin kuin välttämättömät kuukausikulut. Kymmenessä vuodessa varmaan autoa pitäisi vaihtaa ja asuntoa korjata. Aina voi sattua jotain yllättävääkin. Rahan arvo heikkenee, ja jos varalla on vain minimisumma, sille ei voi ruveta tavoittelemaan suurta tuottoa. Ja työnteon lopettaneelle viisikymppiselle ei paluuta ole, vaikka mieli tekisi.
Kerro tuo minimitarpeesi vähintään kahdella, niin voit olla todella huoleton. Kymmenen vuotta on perin pitkä aika pelätä rahojen loppumista. - Leuku1
Ne "extrat" varmaan pitäisi sitten repiä emännän tuloista..
- Kierteessäoisin
Itse olen jo eläkkeellä. Mikäli eläkkeeni maksaminen lopetettaisiin enkä nostaisi mitään tukia, niin pärjäisin reilut 9 vuotta. Purkaisin siis kuukausittain sijoituksiani ja säästöjäni vastaavalla summalla kuin nyt on nettoeläke / kk. Tosin tässä mallissa rahan käytön ollessa vastaavalla tasolla kuin nyt, niin "säästöön" jäisi n. 1400€ / kk.
- IsoÄm
Immeisillä näyttää olevan rahaa kuin roskaa.
Nykyisin on vaikea edes selvitä palkkapäivästä palkkapäivästä!- Varaudu_ihmeessä
Varmaankaan ihan kaikki menosi eivät ole välttämättömiä.
Entäs jos tuleekin jonain päivänä irtisanomisilmoitus ja tulot putoavat puoleen?
- KrPennonen
Ilman eläkkeitä nykyisellä kulutustasolla yli 20-vuotta. 72v ja 68v parille täysin riittävästi.
- Ihmehippi
13 vuotta olen pärjännyt ilman palkkatuloja, sinkkuna. Vuoden olen ollut vanhuuseläkkeellä. Työeläkkeeni on alle 1000 e/kk, asun hesassa. Mitään tukia en saa, en ole anonut, koska en niitä saisi.
- NäinMinäPetaan
Kysymys on vähän hassu:
Eihän tulot lopu yllättäen,
- 6kk irtisanomisaika
- Ansiosidonnaiselle
Suurella osalla on omaisuutta muussa muodossa kuin suoraan käytettävänä rahana.
Jos noita ei huomioi, on minulla noin 1-2 kk reservi suoraankulutukseen, tämä on ihan tietoinen valinta. Miksi pitäisin pitempiä reservejä - akuuttiin tarpeeseen pystyn realisoimaan hallitsemattomilla kuluilla muutamassa pankkipäivässä xxx'xxx.xx€- Rassukat
Tulot voivat pudota hyvinkin nopeasti. Määräaikainen työsopimus päättyy ilman erityistä irtisanomista, jos sitä ei jatketa. Ja vakituisessakin työsuhteessa lomautuksen varoitusaika on vain kaksi viikkoa.
Omaisuuden pitäisi olla likvidissä muodossa, jos sillä on tarkoitus kattaa työttömyysajan tulokuoppa, mutta varsin monella ainoat varat ovat velkainen asunto ja osamaksuauto. Hyvä jos on niitäkään. - regergrege
Monet kuvittelevat, että ansiosidonnainen alkaa tulemaan heti, kun tulee työttömäksi. Todellisuudessa hakemuksen käsittelyyn voi mennä helposti pari kuukautta, joten joutuu olemaan pari kuukautta ilman tuloja. Ja hakemusta ei edes saa laittaa etukäteen, joten tätä parin kuukauden viivettä ei voi mitenkään poistaa.
- hömpelipömpeli
Jos palkkatuloni loppuisi, niin tilalle tulisi ansiosidonnainen. Pahan päivän varalla on helposti nostettavissa noin 3-4 kuukauden menoja vastaava summa. Tietysti kun palkkatulo poistuu, niin olisi ihan sulaa hulluutta jatkaa kuluttamista kuten ennenkin, menojen leikkaus olisi syytä tehdä heti. Kysymyksen asettelu on aika teoreettinen.
- 22616
Kerrankin kypsää keskustelua asioista asioiden oikeilla nimillä.
- Määräaikainen sopimus päättyy silloin kun se on merkitty päättymään. Ei mitään yllättävää.
- Määräaikaiseltakin pääosin pudotaan Ansiosidonnaiselle.
- lomautuksellakin saadaan työttömyysetuudet.
Itse kuulun ryhmää, muutaman kuukauden tulen toimeen ilman mitään ulkoisiatuloja. - Ajatusleikkiä
Minulla on koko ajan säästötilillä noin kahden kuukauden nettopalkkaa vastaava summa.
Ajatusleikkinä on siis, että heti huomenna loppuisi rahan tulo kuin seinään; siis ei palkkaa mutta ei myöskään mitään ansiosidonnaista, sosiaalitukea yms. yms. siis ei kertakaikkiaan senttiäkään rahaa mistään.
Jos eläisin aivan kuten tähän asti, siis en muuttaisi elämäntyyliäni tai kulutusta yhtään, rahat riittäisivät kolmeksi kuukaudeksi.
Mutta tuollaisessa tilanteessa tottakai leikkaisin välittömästi kulutustani kaikin mahdollisin keinoin. Sanoisin että siinä tapauksessa pärjäisin noilla rahoilla, täysin ilman mitään lisätuloja, noin seitsemän kuukautta. Mutta ei se kyllä mitään kivaa elämää tietenkään olisi. - dsfsfsfs
Itselläni on tällä hetkellä 3,5 kuukauden nettopalkan verran säästössä. Vielä pari kuukautta sitten minulla oli lähes kaksinkertainen summa, mutta nämä menivät asunnon remonttiin. Käytännössä nykykulutuksella pärjäisin varmaan noin 4,5 kuukautta ilman ongelmia, mutta tietenkin todellisuudessa tilanne on toinen.
Ensinnäkin, olisin luultavasti jonkin aikaa ansiosidonnaisella ja myös kulutustottumukset muuttuisivat. Tietenkin ensi alkuun pyytäisin lainaani lyhennysvapaata (toki tätä on vähän jäljellä, eikä lainaerä ole suuri), sitten luopuisin autosta (ensi alkuun vain lopettaisin vakuutukset ja auton käyttämisen), tekisin kaikki ruoat kotona ja voisin jopa miettiä laajakaistaliittymät uusiksi (nyt minulla on kiinteä netti ja kännykässä ja tabletissa omat liittymät, vaikka vain yksi liittymä riittäisi) ja monia muita leikkauksia. Käytännössä noiden toimien jälkeen pärjäisin varmaan noin 8 kuukautta ilman mitään muita tukia. Luultavimmin tosin kulutusta tarkkailemalla pärjäisin vielä ansiosidonnaisella tarvitsematta koskea säästöihini. - ÖEÖEÖEÖÖEÖE
Noin 34kk. Peruskuluja (lämmityskaudella) n. 500€ kuussa (OKT asumista, ei siis lainaa) ja siihen päälle ruoat neljälle hengelle ja muut jutskat.
- marssi
Pärjään seuraavaan eäkkeeseen,eli noin 30 pv.Joten asiat hyvin.
- urtsukainenvainen
Eläkeläisen on pärjättävä kuolemaansa saakka ilman palkkaa.
- roposet-tilille
Joo, 40 vuoden työuran jälkeen pärjää ansaitulla eläkkeellä oman maailman ja elämän tappiin asti ja leski vielä senkin jälkeen.
- Maniton
Eipä jää yhtään säästöön kun toinen puolisko on työttömänä...eli en yhtään ylimääräistä kuukautta.
- palkatta
En tekisi päivääkään töitä. Talkoo porukat on ihan oma heimonsa.
- imjustsaying
pari viikkoo....:)
- ehkä_viikko
ruuan puolesta,sitten tulisi nälkä ja jos kk-vaihde,vuokra jäisi maksamatta ja siitä se sota alkaisi. myös sähköt,puhelin,vesi ym. loppuisi. ei hyvä.
minä en rahaa tarvi,mutta muut vaatii maksua kaikesta,siinä se kummallisuus kurjuutta etsii. - vähänonsäästöjä
Noin 10 vuotta. Osakkeita ei ole kuin niin ikään eläkerahastossa, mitä kulutettaisiin sen jälkeen.
- yks-mielipide
jos ei saa muuta kuin minimipalkkaa , jos sitäkään, aloitetaan rosvoilu ja valtio kustantaa täyshoidon veromaksajien piikkiin.
Tulis valtiolle halvemmaksi ulkoistaa vankilahotellit venäjälle. - er445454545556
MINUN PALKKA TULEE SOSSUNLUUKULTA. HÄHÄHÄHHÄÄHHÄHÄH
- sotu
No ilman palkkaa olen pärjännyt 8 vuotta... ilman edes työttömyyskorvausta (tai mitään sossusta ) 4 kk... Katsotaas kuinka pitkään menee että jostain jotain (yrittäksi alkavaa kun tuetaan helvetin hyvin)...
- Kolho-o
Pellet pärjää pitkälle pelkällä huonolla huumorilla.
- dhoimwtlk
pärjäisin ehkä noin 6-8 viikkoa ilman tuloja. Sen jälkeen pitäisi alkaa ansiosidonnaisen juoksemaan. Työpaikka on mennyt alta muutaman kerran, mutta uusi työ on onneksi löytynyt aina muutamassa viikossa. Jos työtä ei alkaisi löytyä, niin myisin auton pois ja muuttaisin esim. kultakoruja rahaksi.
Menoja on melkoisesti, koska olen asuntovelallinen YH. Toisaalta olen oppinut elämään hyvin vähällä, joten kulujen minimoiminen ei olisi uutta. Lähinnä kyse on asianlaidan tiedostamisesta sekä kurinalaisuudesta, jotta pysyy suunnitelmassa. - jaak.ko
Mies, ikää 59. Kutakuinkin keskim. eliän verran riittäisi ja jotain jäisi lapsillekin..
- Suojatyöllistetty
MITEN PÄRJÄISITTE ILMAN VELKOJANNE? NYT KYLLÄ ALKAA IHAN PIKKASEN NAURATTAA...VErovaroinjaksajaa. Lainoja taitaa olla enempi ku maksajia maailmassa.
- palkaton
Tällä hetkellä on kahdeksas vuosi menossa
- tavis-elämää
Mulla vasta kuudes, mutta helppoa kuin heinänteko, kun on koko elämänsä osannut hoitaa raha-asiansa huolellisesti.
- Pakolinenksjd
Ihan oikein leikata palkkoja nii saadan pakolaisten elämä kuntoon
- viisassander
Pitää leikat palkat nii tulee rahaa pakolaisille
- paskamaa
Suomi on jo kuollut muuttakaa kaikki kynnelle kykenevät työn perässä lähimaihin tai kauemmaksikin.
- joskusparivuottakin
Olen viimeksi ollut verokirjalla toisten töissä v. 1978 ja sen jälkeen kaikki on ollut omassa aktiivisuudessa, kuten ketun illallinen. Jonain vuonna tuloni ovat olleet 36 markkaa toisena vuonna tuloni olivat 500000 markkaa, viime vuoden verotukseen ansiotuloni olivat n. 900 euroa tappiolla vähennysten jälkeen. Olen tottunut, että rahaa ei välttämättä tule moneen vuoteen, joten rahaa on oltava säästössäkin. Verotuksessa puretaan silloin varauksia ja kun sitten rahaa tulee, sitä saattaa tulla paljonkin, silloin tehdään varauksia ja suunnitellaan verotusta.
- 5-kymppinen
Noin 5-6 vuotta. Asuntolaina maksettu v. 2007, sitä ei enää ole. Pankkitalletukset (huom. ei osakkeita tai muita) riittävät ns. normaaliin elämään, mutta sitten olisi kaupassa katsottava hieman hintojakin. Työttömänä olen ollut nyt 8 kk. Liiton päivärahastakin on jäänyt säästöön n. 50-100 euroa/kk.
- EK-öky
Palkkatyö on köyhiä varten.
PS. köyhät kyykkyyn - yhvihulainen
mulla ei jää 600 e päivärahasta mitään kun asuntolainaan menee 558e, kerään roskakoresta jätteitä perheen ruuaksi ja metsästän kaikkea henkemme pitimiksi.
- citykaniini
Oletko city-kanien saalsitaja? :))
- Yrittäjän_sosiaaliturva
Yrittäjänä ollessa olin kolme vuotta ilman rahaa. Ei palkkaa, ei toimeentulotukea, ei mitään. Käytännössä otettiin lainaa, että sai ostettua ruokaa ja maksettua vuokra.
On hankala ymmärtää miksi palkkatyöläiset itkee joka asiasta tai miten ei päivärahoja saa riittämään.- elämäonkovaa
Ihan vaan yrittäjälle tiedoksi, että ei työtä rahan takia saa tehdä.
- Jamonimuukin
Minä ainakin teen !
- JuhaSipilä
Kiitoksia tiedoista. Eli omavastuuaika työttömyyskorvaukselle voisi olla ihan hyvin 12 kk. Vastan sen jälkeen sossun luukulle ne keillä on rahat loppu.
- tanantunarit
Ei taida paljon painaa näitä Kansanedustajia? Hyvä eläke alkaa heti juosta.
Tuskin sossua tarvitsevat.
- ihannormivaa
miten niin pärjäisit? pysyisit hengissä? voisit jatkaa kuten ennenkin? paljonko rahaa on säästössä ja mitkä ovat kulusi?
Veikkaan että jokainen pärjää ilman rahaa kuolemaan asti. Ja veikkaan, että tämänkin jälkeen pärjää hyvin ilman rahaa.
Tarkoitan nyt sitä, että elämässä ihminen osaa sopeutua. Rahaa on hyvin vaikeaa tuhlata, jos sitä ei ole.
Ymmärsin kyllä, että kysymys oli ihan kevyt ja oikeesti tosi hauskaa lukea noita vastauksia. Mutta sitten aloin ajattelemaan, että mitä oikeasti tapahtuisi jos vaikka rahat loppuisi? MItä sitten tapahtuu? Asunto pitää myydä? Auto pitää myydä? Tavaroita pitää myydä? Mikä sitten on se vihon viimeinen asia ? ei saa ruokaa? tai perhe ei saa ruokaa? Olen jotenkin niin onnellinen suomalainen, että uskon tähän yhteiskuntaan ja siihen, että yhteiskunta pitää huolta heikoimmissa tilainteissa olevista.
Mutta jos jotain asiaa en ymmärrä suomessa, niin sitä että miten on mahdollista olla työtön suomessa tarkoituksella. Eli ei ole mitään ajatustakaan mennä töihin, kun muutenkin pärjää. Ymmärrän kyllä jos on saanut vaikka ison perinnön ja pystyy itse maksamaan omat kulunsa, mutta miksi terveille ihmisille voidaan maksaa niin paljon korvausta vaikka ei tee mitään. En vaan pysty tajuamaan. Tietty nytte jotku pitkäaikaistyöttömät alkaa nytte avautumaan, mutta en tajua sitäkään miksi joku voi olla pitkäaikaistyötön, jos on valmis tekemään töitä. Siis ihan mitä töitä vaan. Eikai siivouksessa taikka kassalla juuri mitään koulutusta tai osaamista vaadita. Onko se niin, että työ ei kelpaa?
Ja toinen mitä en voi ymmärtää on se, että miksi yrittäjät jaksavat itkeä toimeentulostaan. Sehän koko yrittämisen idea on: olla niin hyvä jossain asiassa, että pystyy olemaan yksityisyrittäjänä. Siis tottakai tässä vaaditaan jotain uniikkia ja ainutlaatuista, miksi ollaan yrittäjänä. Eikai ihan tosta vaan samalla asenteella kuin perusduunari voi lähteä yrittäjäksi. Pitää olla se intohimo ja osaaminen. Jos näitä ei ole niin sitten yrittäjä on väärällä alalla. Ei kaikista ihmisistä ole yrittäjiksi, vaikka sitä miten paljon itse haluaisi.- Vierestäkatsoja
Tunnen tradenomeja (eli korkeakoulusta valmistuneita ihmisiä), jotka eivät pääse edes haastatteluun kaupan kassan tai siivoojan töihin monen vuoden yrittämisestä huolimatta. Oikean kiinnostuksensa kohteista (pankit, vakuutusala yms.) puhumattakaan. Ei se ole niin vain. Itse menin lukion jälkeen töihin, kun ei ollut vanhempia, jotka olisi tukeneet opiskelun aloittamista. Olin monta vuotta töissä ennen kuin pystyin lähtemään kouluun. Sitten kokemusta olikin jo sen verran, että tilapäistöitä kaupasta on vaikea saada, kun sinne halutaan pääasiassa niitä, joille ei tarvi kokemusvuosista maksaa (joo - kaupan alan TESissä on portaikko). Eräässä vaatekaupassa sanottiin, että "meillä maksetaan kaikille ensimmäinen 6 kk harjoittelijan palkkaa". Ei ole laillista eikä kukaan itseään kunnioittava ihminen lähde sellaiseen. Ajan myötä siitä tulee käytäntö, että jokainen kauppias missä vaan voi sanoa, että kaikille maksetaan harjoittelijan palkkaa, koska uudella työntekijällä ei ole kokemusta juuri hänen firmassaan työskentelystä. Mitä muuta siitä seuraa kuin yhteiskunnan menojen kasvaminen, kun ihmiset käy töissä, mutta eivät palkallaan pysty maksamaan edes vuokria ja perusruokaa. Työssä käymisestä huolimatta pitää nostaa tukia. Puhumattakaan kuinka sellainen masentaa ihmisiä ja vie kaiken itsekunnioituksen, kun työssä käymisestä huolimatta ei pysty itselleen sossupummia parempaa elintasoa saamaan.
- Arvioijaarvioi
Palkkatulomme ovat kotitaloutemme ainoat tulolähteet, joten emme selviäisi kuukauttakaan. Tosin säästöjä on jonkin verran, että jos pakko olisi, niin möisimme talomme ja elelisimme ensin ne rahat pois ja sitten säästöt. Ja taas lisää spekulaatiota, jos sijoittaisimme osan talosta saaduista rahoista, eläisimme taas pidempään ilman palkkatuloja.
Arvioi voisi olla näillä reunaehdoilla ehkä 12 kk, olettaen, että ostaisimme talon myynnin jälkeen itsellemme pienemmän asunnon.
Jos taas vaihtoehtona olisi työttömyys ja työttömyyskorvaus palkkatulos sijaan, eläisimme luultavimmin 2 - 3 vuotta päivärahoillamme ja tietenkin sitten taas pidempään jos rupeaisimme tuohon asuntokaupparumbaan - suhteellista
Helsingissähän ei pärjää pitkään vaikka olis se kolkytdonaa takataskussa.
Jossakin hyvien marja- ja sienimaastojen vieressä ja kalaisan järven läheisyydessä sillä voisi pärjätä vaikka 10 vuotta. - 8vuotta
Olen elänyt ilan palkkaa jo 8 vuotta. Asun Helsingissä. Mitään ei voi ostaa, mitään ei voi tehdä, jos ei ole palkkaa.
- SäästeliäsMies
Reilu puolivuotta olematta yhtään säästöliekillä. Pidän aina reilun pesämunan jemmassa siksi koska olen muutenkin joka vuosi lomautettuna noin kolme kuukautta. Aina liiton päiväraha hakemuksen käsittelyssä menee vähintään kuukausi ja pahimmoillaan kolmekin. Kerran sain lomautuksen jälkeisen tilin sekä lomautuksen aikaiset päivärahat samana päivänä. En voi ymmärtää miten kädestä suuhun eläjät pärjää kun tietää itsekin että mistään ei rahaa tule kun hakemusta käsitellään liitossa. Silti laskut tulee ajallaan. Mut mitäpä tässä. Tammikuun viides päivä lomauduin. Tähän päivään 1.3 ei ole taaskaan tullut minkäänlaista päätöstä päivärahoista. Kyllähän ne joskus tulee se on varma mutta ilman pahan päivän varaa puilla paljailla olisin.
- Itse666
Koko loppuelämän. Olen laskenut niin että säästöt ja työttömyyskorvaus riittävät vallan hyvin. Kun 15 vuoden päästä alan ottamaan varoja eläkerahastoista niin sitten varmaan lähden täältä pois. Korvaus ei kuitenkaan ole sen arvoinen että kannattaisi kärsiä täällä oloa.
- 888665544
tosielämän vastaus.vuosi sitten jouduimme vaimon kanssa jäämään pois töistä toinen onnettomuuden toinen sairauden takia..säästöjä ei ole.olemme nuoria joilla on kolme lasta,omistus asunto,autovelka.ennekun kummallekkaan rupesi tulemaan rahaa pitkiin sairauslomiin oli kulunut 5kk...ajatella suomessa.....ja kun on omistusasunto ei saa sossusta,kelasta ym...apuja....seurakunnan ruokapussi kerran viikossa oli ainut.toki sillä ei makseta viiden ihmisen menoja 5kk.nyt edelleen sairauslomilla molemat mietimme vaikka päivärahat pyörivät...olemme saaneet juuri maksettua rästi vastikkeet...mutta millä saa maksettua rästiin jääneet 15t eur korttivelat kun pitää lainaa ja vastiketta maksaa,kakarat elättää...kämppä myyntiin vuokralle niin saa kaikki tuet sano sossun akka...opetus on se ettei ihan ole niin että kun veroista maksetaan hyvinvointivaltion edut niin sä maksat työssäkäyvänä vielä parikertaa ne uudestaan aina kun käytät? missä mun veromarkat....mistä maksanu nää vuodet,suomessa ei pärjää ilman rahaa...vaikka pitäs olla hyvinvointiyhteiskunta-verot pois ja vapaaehtoset maksut
- mekkk
Yhden kuukauden ja sitten rahat loppu johtuen että on vielä auntolainaan eikä ole 10 tonnien säästöjä. Onneksi sellainen työpaikka mistä ei hommat lopu ihnan heti ja välillä riittävästi ylitöitä.
- köyhäilyä
Köyhän ei tarvitse paljonkaan pohtia kulutuksen vähentämistä, kun aina on pihistetty. Hiukan risoo nämä jutut, kun pitäisi olla kahden kk palkka säästössä, kestäisi monta vuotta ennen kuin saisin säästettyä vastaavan summan.
Jokainen miettisi ruokaan riittävän rahan oikeassa hätätilanteessa.
Vastaus: ehkä kuukauden jotenkuten, jollei saisi soskusta rahaa, ottaisin lainaa.
Aina on pärjätty ihmeellisellä tavalla, uskon että vastakin.- KöyhänäSäästän
Riippuu miten elää. Itse tienaan pieni palkkaisesta duunistani hädin tuskin kaks tonnia. Silti säästän pakollisten menojen jälkeen helposti 500-1000e kuussa. Onpa hätävaraa kun kaikki eläminen ei ole vain ruuan ja asumisen maksamista. Yllättäen voi tulla mitä vain. Onpa ollut varaa ostaa uusi autokin velattomasti ja edelleen säästössä on pahanpäivän varaa.
- eroarahasta.fi
Huono väittää.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/08/27/spede-ja-eemeli-syvahaastattelussa - Bastrado
Jos tämän hetken tulot suhteuttaa säästöihin,niin seuraavat 18 vuotta mennään eteenpäin vaikka ei liksaa saisikaan.
- kerkeläineen
varmaan noin 3 tuntia ja 15 min.
- osinkopotti
2600 vuotta. On sen verran hyvät edut meillä päättäjillä.
- Tuuppanen
Hmm. Tuskin päivääkään jos jätetään säästöt osingot ansionsidonnaiset ja muut sosiaalietuudet laskematta.
- remonttireino
oli miten oli mutta kukaan teistä ei osaa korjata penkoneita ja perämoottoreita
- Suominousee
Ai mitenkö. Jotain 700 kuussa saan kelarahaa. Työtä ei tuu mistään ja asuntolainaa lyhennän n. 350. Perheessä 2 aikuista lasta. Kyllä tiukkaa ja vituttavaista on mutta tämmönen on Suomi nykyään. Lähes 2v. on menty näin. Maailma oli kyllä erilainen ku oli töitä ja lähes 3000e palkka kuukaudessa. Kohdaltani on kulutus minimoitu, en osta vaatteita vaan koitan pärjätä vanhoilla.Emme juuri matkaile eikä muutakaan virkistävää voida tehdä. Ulkona en syö kuin muutaman kerran vuodessa.
- uiikjkkljkjiji
Aika hyvin pystyt kartuttamaan varallisuuttasi häviävän pienestä tulosta riippumatta.
- Lihavat_vuodet
uiikjkkljkjiji kirjoitti:
Aika hyvin pystyt kartuttamaan varallisuuttasi häviävän pienestä tulosta riippumatta.
Ehkä olisi ollut viisasta lyhentää lainaa nopeammin niistä kolmen tonnin tuloista. Varaa ilmeisesti olisi ollut, kun vielä nytkin on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211791
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1241488Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1731320Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1601290- 1481265
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.631078