Vangin päivä vuosi 8. Viikko 9.

Aamu alkaa henkisellä ja fyysisellä raiskauksella. Pakkoajatuksien valtaavat pään, ei jaksa edes hampaita pestä mutta pakko koska muuten raiskataan lisää. Henkisesti akut tyhjät alle tunnissa ja pitäisi iltaan taas jaksaa. Ei jaksa edes laskea kuinka ja miten nöyryytetään kun se on niin jatkuvaa ettei enään tiedä tai muista normaalista elämästä mitään.

Illalla mietin, katson eilistä ja tajuan olevani entistä sairaampi ja vielä huonommassa tilanteessa. Annetaan yhdella kädellä ja viedään kahdella. Etääntynyt jo lapsestani etten enään jaksa. Ei voimani riitä surra asiaa. En edes saa tehdä surutyötä monestakaan asiasta koska olen ikkunoitu. Pitää sietää mutta en tiedä miksi. Tunnen itseni maailman tyhmimmäksi ihmiseksi kun alistu tähän enkä jo päätä tätä kun ei ole toivoakaan vapaudesta.

Liian kallis korjattava olen. Helpompi tuhota kuin auttaa.


__________________
Trolli, Copy&paste.
42172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Mitä tarkottaa ikkunoitu?

Onko sinut laitettu näyteikkunaan?

Äänestä

  • Olen trolli. Jos kaikki maailman internet trollit todetaan sairaaksi niin minne ne miljoonat ihmiset mahtuis:D

    Olen todennut monesti etten kirjoita itsestäni vaan keksittyjä tarinoita v2008. Typerät uskoo vaikka kertonut tämän monesti että copy&pastea suurinosa.

    Äänestä

  • hannuristojiimies kirjoitti:

    Olen trolli. Jos kaikki maailman internet trollit todetaan sairaaksi niin minne ne miljoonat ihmiset mahtuis:D

    Olen todennut monesti etten kirjoita itsestäni vaan keksittyjä tarinoita v2008. Typerät uskoo vaikka kertonut tämän monesti että copy&pastea suurinosa.

    Kiitos, minä olen uskonut :D Empä taida ottaakaan yhteyttä..

    Äänestä

Huvittavaa mutta piinaavaa on että näen sen teatterin läpi. Näen jo tapahtumapolun ennalta ennen kuin tapahtuma tulee. Näen vaivan mitä teettä eteeni mutta kun se ei auta. Pahentaa vain tuskaani tämä "leikkiminen". Tietty sosiaalipornon nimissä ja sirkushuvia kansalle sitähän tämä on.

Keinotekoista paskaa.

Äänestä

Huvittaa kun osalla niin vaikea puhua ja esittää roolinsa mutta ymmärrän että tekin oletta ihmisiä ja kaikki mokaa. Kyllä sen esittämisen olen aistinut jo pitkään. Käsikirjoituskin tehty kuin vajaalle. Toki vajaalla käynkin kun henkinen paine niin kova. Mutta vituttaa kun selitetään kuin lapselle asiat.

Äänestä
  • Jeesus voi saada sinut vapaaksi kaikesta jos vain annat hänelle mahdollisuuden. En halua sinua tällä ahdistaa mutta jokainen on meistä syntiä tehnyt ja on Jumalan kirkkautta vailla.
    Me olemme jokainen vastuussa kuoleman jälkeen me teemme tiliä Jumalalle. Minä ainakin haluan olla varma siitä minne päädyn kuoleman jälkeen vietänkö ikuisuuden Jeesuksen kanssa vai joudunko kadotukseen siellä myös ikuisuus sieltä ei pääse koskaan pois.

    Äänestä

Paska päivä, tuomiota uusittu taas päivä mutta silti takapakkia. Huonompaan suuntaan.

Äänestä
  • Lusittu päivä.

    Äänestä

Huonompaan suuntaan........

Äänestä

No tulkaa korjaamaan pakkoajatukset ja muut vammat? Kiire alkaa olla? Viikko 10 olisi hovioikeuden mukaan minun ja lapseni talviloma. Lakikirja on satukirja ja laki ei koske kaikkia. Niinhän se menee.

Äänestä

Itse asiassa se talviloma alkaa huomenna ja päättyy ensi viikon sunnuntaina.

Äänestä

Saattako synninpäästön täällä? Onko sitten hyvä mennä iltaisin nukkumaan? Millä oikeudella teillä on perhe ja minulla ei ole? Vapaa ja minä en? Koti ja koditon?

Äänestä

Vihaaaaaaa.... Katkeruuuuuuttaa.... Kusipäät.

Äänestä

Tänään alkaisi minun ja lapseni talviloma klo 18:00. Kävelläänköhän taas hovioikeuden päätöksen ylitse? Lakikirja on satukirja. Laki on ihmisille eri ja iseillä ei ole samat oikeudet kuin äideillä vaikka mitä laki sanoisi.

Lastensuojelulain? Lapsella on oikeus tavata isää sekä äitiä. Muistatte varmaan lapsen oikeuksien päivän vuodatukseni! Se on lapsen oikeus ei isän eikä äidin.

Lastensuojelun selvitys kirjoitti että olen "hyvä isä". Yhteisö otti lapseni kertomatta syytä miksi. Tuomioni on salainen enkä saa puolustautua.

Kehtaatte vielä suustanne päästää sanan IHMISOIKEUS!

Äänestä
  • Viime yönä tehtiin kyllä selväksi mikä on linja. MT-ongelmat syvenee juuri siksi. No katsellaan miten käy.

    Äänestä

Jepjep. Se siitä talvilomasta. Suuri pettymys. Menetin sen ja raiskattiin vielä senkin päälle henkisesti ja fyysisesti.

Ei voi edes surra kun on ikkunoitu. Toivottavasti joku saa hyvitystä jostakin mitä olen tehnyt. Niinhän se on et liian kallis ja työläs korjata niin pitää tuhota.

En agrota enempää, potkin lumipaakkuja. Toistoahan tämä pettymysten tiellä ja miten täysi vitutus kasvaa? No ei mitenkään.

Asiat edistyy ja helpottaakin jo, niin uskomattomatonta kuin se onkin tämän puukon otan tyytyväisenä selkään vaikka se onkin yksi raskaimmista puukoista siellä.

Äänestä

Ei kun sehän onkin myöhemmin. Kylläpä taas stressi, henkiset paineet ja unettomuus alkaa tekee tehtävänsä. päiväpäivältä huonompaan suuntaan menee.

Äänestä

Päiväni raiskattavana. Huonompaan suuntaan aina vaan.. Miksi tätä paskaa pitää sietää? Vuosi 8 viikko 9.

Kaalisoppaa ja autoonko pitää mennä nukkumaan kun raiskataan. Tulee ihan joulu mieleen kun raiskaushommat 24/7.

Äänestä
  • Joo kyllä se olisi tosi hirveätä jos ei omaa lastaan saisi nähdä ei kellään voi olla oikeutta estää oman lapsen tapaamista. Sun pitää ilmoittaa siitä poliisille on sullakin isänä oikeudet.

    Äänestä

Tänään raiskattu ja kidutettu enemmän kuin yleensä. Teen oikeita asioita ja silti kaikki menee huonompaan suuntaan.

Hajoitan vankilaani (heittelemällä tuolia seinään jne.) ja tulevat palkkani menevät korjauksiin. Mietin vakavasti karenssin ottamista koska työolot eivät ole inhimilliset.

Ahdinkoni syvenee. En kykene enää purkamaan VIHAA ja KATKERUUTTANI! Mitta alkaa olla täysi. Selkä katkeaa.

Vankila olisi yksi vaihtoehto. En tarvi päihteitä enkä naista. Vapausrangaistus on muutenkin ja olisi tavallaan helpotus potkia siellä seiniä ja heitellä tuoleja seinään. Rahalla en tee mitään kun en saa sitä käyttää eli ruuan suhteen tilanne paranisi. Sänkykin kai siedettävämpi.

Ehkä viimeinen viesti, menee tyhjyyteen nämä.


_____________________
Trolli, elkää ottako vakavasti. Keksittyjä ikäviä asioita. Copy&paste v2008.

Äänestä

Herääminen raiskaukseen, töihin raiskattavaksi/kidutettavaksi ja "Kotiin" raiskattavaksi.

Huonompaan suuntaan.

Äänestä
  • "Töihin" ei se kyllä oikea työ ole. Samat tavarat kiertää ympyrää jne. :D hälläväliä. Osa nauraa, nakkelee puukkoja. No saattaisi hyvitystä?

    .

    Äänestä

Tänään.

Hiihtoloma lapseni kanssa klo. 18:00. Tai olisi mutta eipä taida olla. Molemmat jo vieraantuneet ties monennen kerran.

Jos näkisin lastani se olisi super kiltti. Ei uskalla ilkeillä ja tottelisi kokoajan koska syyttää itseään. Se kestäisi kuukausia kunnes lapsi alkaisi olemaan oma itsensä ja taasko yhteisö tulee ja vie lapseni?

Leikitään muovailuvahalla ja selitetään että isä on paska.

Äänestä
  • Voimia sun päivääsi ja elämääsi.

    Äänestä

  • olet muovailuvahojen mestari. tekisin supersankarin hänelle.

    Äänestä

  • ex-morkkis kirjoitti:

    olet muovailuvahojen mestari. tekisin supersankarin hänelle.

    miksi selitetään väärin? eikö selitys ole selkeä että asiat ei mene niin kuin haluaa,eikä sinulla ole päätöntä valtaa, eikä minulla. syyllinen et ole sinä vai oletko?
    ei kannataa lapselle velehdella

    Äänestä

  • Miten mikään yhteisö voi muka estää isää tapaamasta lastaan jos on ero vanhemmille tullut niin kummallakin pitää olla oikeus yhteyttä pitää.

    Äänestä

Sun pitäisi jotenkin pystyä katsomaan tuon kaiken yli ja kokoamaan itsesi. Se varmaan alkaa pienistä liikuista. nyt poltat kynttilää molemmista päistä ja tiedät sen varmasti myös itse. Mistä tuo kaikki sai alkunsa? Mistä alamäki alkoi?

Äänestä

Eipä alkanut lapseni ja minun talviloma. Hovioikeuden päätös häviää yhteisön päätökselle. Päälle vielä viikonloppu jolloin RAISKATAAN ja kärsimys kovin!

Viikonlopun sosiaalipornot, perinteisesti helvettiä ja kärsimystä jopa enemmän kuin arkena.

Liian kallis korjattava, helpompi tuhota tai lyödä lääkkeet ja lukita.

Äänestä
  • Kaikki kirjoittamasi ei varmasti ole kuvittelua, eikä yliregointia. Et ole ainut. yritä koota itsesi. Sinulla on enemmän aseita taistella oikeuksiesi puolesta ja annat luotettavamman kuvan, kun sinulla on näyttöä selviämisestä. Kokoa itsesi Mies hyvä! tiedän, ettei se ole helppoa, kun lytätään ja menee voimat, mutta se on parhaaksesi ja lapsesi parhaaksi.
    Tarkoitatko tuolla lapsella ihan oikeaa lasta vai onko lapsi verauskuva jollekkin muulle?

    Äänestä

  • MietinJotain kirjoitti:

    Kaikki kirjoittamasi ei varmasti ole kuvittelua, eikä yliregointia. Et ole ainut. yritä koota itsesi. Sinulla on enemmän aseita taistella oikeuksiesi puolesta ja annat luotettavamman kuvan, kun sinulla on näyttöä selviämisestä. Kokoa itsesi Mies hyvä! tiedän, ettei se ole helppoa, kun lytätään ja menee voimat, mutta se on parhaaksesi ja lapsesi parhaaksi.
    Tarkoitatko tuolla lapsella ihan oikeaa lasta vai onko lapsi verauskuva jollekkin muulle?

    Keksittyjä tarinoita vuodelta 2008.

    Äänestä

  • hannuristojiimies kirjoitti:

    Keksittyjä tarinoita vuodelta 2008.

    Minulle tuollainen silti tuttua. Juuri tuollaista olen tavannut, kuullut tuutujeni kokemana. uskon tuohon Kirjoitukseen, koska tuo kuvio on niin tuttu. En pidä sitä kummajaisena. tuollaista tapahtuu.

    Äänestä

  • Edellinenkirj kirjoitti:

    Minulle tuollainen silti tuttua. Juuri tuollaista olen tavannut, kuullut tuutujeni kokemana. uskon tuohon Kirjoitukseen, koska tuo kuvio on niin tuttu. En pidä sitä kummajaisena. tuollaista tapahtuu.

    Miten se tuttu kuvio päättyy?

    Äänestä

  • hannuristojiimies kirjoitti:

    Miten se tuttu kuvio päättyy?

    En tiedä. hänen tilanteensa kuulostaa uskomattomalta ja kohtelu myös. hänen miehensä puheita uskotaan, koska hän on ns mieleltään terve. Nainen, joka on heikomassa asemassa tässä kuviossa joutuu hankaliin tilanteisiin. En halua avautua enempää. Tuskaista on Seurata. voisimpa auttaa.

    Äänestä

Mikä siinä on että viikonloput RAISKATAAN enemmän? Yleensä lauantaina meno niin helvetillinen että joku tarkoitus sillä?

Yhteisölle sosiaalipornoa mitä maiskutella viikonloppuna lätsmumsmums viinaa, läskisoossia kitusiin ja sosiaalipornoa?

Hyvä moralisoida yöllä puolison vieressä untuvasängyssä kun muut kärsii. Näitä liirumlaarum paskoja kuten "katso kerjäläisiä" ja elämän oppeja.

Ymmärrän toki ettei kukaan halua luopua saavutetuista eduista, että kestäisi viikkoa pahinta kidutusta mitä koen. 2008-2016 on jo aika kova saavutus. Pakko myöntää itselle että kova tie!

Onko tässä muuta ideaa kuin olla yhteisölle se apina jota rääkätään? Että pysyy yhteiskuntarauha kun olen pelotteena ja esimerkkinä?

Äänestä

Vangin päivä vuosi 8. Viikko 9.

Aamu alkaa kidutuksella ja häpäisyllä. Mitenpä muutenkaan. Tie kohti iltaa on kärsimystä ja nukkumaan kun menee helvettiä kun tietää heräävänsä helvettiin. Toivon että ei heräis enää koskaan. Miksi toiveen ei täyty?

Mikään ei edes muutu, olisi edes yksi "vapaa". Käyttäisi sen tänään jos 8 vuoden kidutuksen aikana on sellainen kiertynyt. Olisin sen helpomman päivän tarpeessa.

Aamu jo pilalla mutta edes loput päivästä ja ehkä iloisena nukkumaan?

Äänestä

Uhah, pitäisi olla vapaapäivä töistä häpeäpaalussa. No olen sitten homoluolassani raiskattavana. Korvat soi piiiiithiiii, helvettiä päivä. Miksi edes vaivaudun. En pääse ikinä vapaaksi. 8 vuotta kohta 10 ja 20. Viha ja katkeruus tulee taas.

Asiat saatava välittömästi etenemään. Nyt ne laitankin.

(Trolli satuja, pelkää ottako vakavasti. Copy&paste)

Äänestä
  • Hehe. Elkää ottako vakavasti jopa!

    Äänestä

  • Tämä ikävä palsta taitaa olla se sun vankilasi mitä jos et enää tulis tänne.

    Äänestä

Pitikin herätä, raiskattavaksi tietenkin.. Miksi en saa ikiunta miksi kidutus jatkuu ja pahenee. Jospa tänään löydän keinon. Tartun hetkeen enää mitään miettimättä.


__________
Tämän ketjun viimeinen viesti. Viikko 9 copy&paste loppu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hannuristojiimies kirjoitti:

Aamu alkaa henkisellä ja fyysisellä raiskauksella. Pakkoajatuksien valtaavat pään, ei jaksa edes hampaita pestä mutta pakko koska muuten raiskataan lisää. Henkisesti akut tyhjät alle tunnissa ja pitäisi iltaan taas jaksaa. Ei jaksa edes laskea kuinka ja miten nöyryytetään kun se on niin jatkuvaa ettei enään tiedä tai muista normaalista elämästä mitään.

Illalla mietin, katson eilistä ja tajuan olevani entistä sairaampi ja vielä huonommassa tilanteessa. Annetaan yhdella kädellä ja viedään kahdella. Etääntynyt jo lapsestani etten enään jaksa. Ei voimani riitä surra asiaa. En edes saa tehdä surutyötä monestakaan asiasta koska olen ikkunoitu. Pitää sietää mutta en tiedä miksi. Tunnen itseni maailman tyhmimmäksi ihmiseksi kun alistu tähän enkä jo päätä tätä kun ei ole toivoakaan vapaudesta.

Liian kallis korjattava olen. Helpompi tuhota kuin auttaa.


__________________
Trolli, Copy&paste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu