"Palme kertoi amerikkalaisille Prahassa pidetystä kommunistipainotteisesta opiskelijatapaamisesta, johon hän itsekin oli osallistunut. Hän ilmoitti muun muassa kolmen muun kokoukseen osallistuneen ruotsalaisen nimet, jotka raportoitiin edelleen Washingtoniin."
HS Verkkoliite 14.1.2008
Ruotsin entisen moninkertaisen pääministerin ja palavasieluisena sosialistina esiintyneen Olof Palmen henkilöhistorian kriittinen tutkiminen on päässyt alulle. Uusien tietojen valossa Palmen poliittisen toiminnan motiivitkin muuttuvat helpommin ymmärrettäviksi; USA-kriittisyys oli vain peitetarina, jolla Palme hankki bolshevikkileirin luottamuksen.
Nyt on myös selvää, mistä suunnasta Palmen murhaajaa pitää etsiä: Moskovasta. On samantekevää, kuka painoi liipaisinta. Käsky on tullut heiltä joilla oli painavin motiivi murhatyöhön.
Tuli kirjoitetuksi näin jo vuonna 2008, mutta asia ei ole muuttunut miksikään. Ryssän etu on saada vihollisen kuolema lavastetuksi toisen vihollisen tekemäksi.
Olof Palme oli USA:n tiedottaja
1
<50
Vastaukset
- KGB-agentti
Palme oli KGB agentti ja Puten tuttava
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434243Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202704Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412462Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821497Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En172959
