Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kytkökset kuljetusyrittäjä Mikkolan ja kunnan väli

JamesH

Onko kytköksiä? Onko monopooli esim. koulukuljetuksessa? Haistan palaneen käryä..Koska kilpailutetaan, ystäväni kiinostunut.

25

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TurvallisuudenHinta

      Mikkola on politiikko ja ajaa omaa etuansa monessa asiassa. Eräälle tielle oli kunnan toimesta esitetty ajohidastetta ja perusteluina hidasteelle tietysti turvallisuuden parantuminen. Lautakunnassa Mikkola jäsenä esitti että ei mitään hidastetta koska haittaa liikennettä. Ihmetytti tuo Mikkolan ehdotus, mutta ymmärrän että hän ajattelee vain omaa etuansa. Edelleen tuon suunnitellun hidasteen kohdalla autot kaahaa lähes aina ylinopeutta. Milloin tulee ensimmäinen vahinko että pieni kävelevä koululainen joka ei ole oikeutettu koulukuljetukseen jää vaikka ammattiautoilijan auton yliajamaksi?

      Muistakaa äänestäjät seuraavissa vaaleissa haluatteko ammattiautoilijan päättään kunnan asioista esim liikenneturvallisuudesta pienten ja heikkojen puolesta.

      • Erkin_Merkki

        En tunne mitään Mikkolaa, enkä kyseistä katua, koska en asu Lempäälässä. Kuitenkin yleisellä tasolla sanoisin, että ammattiautoilijat ovat parhaita liikenteen ammattilaisia ja heidän ammattitaitoaan pitäisi käyttää enemmän liikenteen suunnittelussa apuna. Valitettavasti maan tapa on, että ehdotuksia kysellään ajokortittomilta, polkupyöräilijöiltä, viranomaisilta ja muilta virkamiehiltä, jotka eivät edes tiedä missä kyseessä oleva paikka sijaitsee. Tämän vuoksi moni pienikin keskustaajama on pilattu kelvottomaksi liikkua varsinkaan vähän isommalla autolla. Samoin teiden hoito ja lumen poisto tulee hankalammaksi ja kalliimmaksi. Pääasia kuitenkin on, että ajokortittomat kukkahattutädit ovat tyytyväisiä kun saavat tahtonsa läpi. Liikenneturvallisuuteen näillä liikennehaitoilla ei ole ainakaan positiivista vaikutusta. Näiden vuoksi monet kiihdyttelevät hullun lailla ja jarruttavat taas hidasteen kohdalla. Ekologista, vai mitä puna-vihreät?

      • TurvallisuudenHinta

        Tämä hidaste oli suunnitteilla asuinaluelle ja tie oli päättyvä. Alueella on nopeusrajoitus 30km/h ja kuitenkaan sitäkään ei noudateta.

        Hidasteen puuhamiehenä, joka laittoi aloitteen kuntaan, ei ole mikään kukkahattu-täti, vaan paloesimies. Olettaisin paloesimiehellä olevan enemmän ammatillista näkemystä vaaran paikoista kuten ammattiautoilijalla urakkabisnestään haittaavista esteistä.

        Erkin_Merkin kommentit esim. " moni keskustaajama on pilattu kelvottomaksi liikkua varsinkaan vähän isommalla autolla" kertovat siitä mitä arvot ovat hänelle tärkeitä. Minä arvostan turvallista ja rauhallista asuinympäristöä kaiken ikäisille.....

    • pyörätpyörimään

      minä arvostan sitä että pääsee liikkumaan ja elinkeinoelämän liikennettä ei turhaan haitata, nämä vihreät- puunhalaaja-ilmastomuutospellet tosiasiassa kusevat vaan yhteisiin muroihin

      • TurvallisuudenHinta

        Tiedätkö että tyhjä säästöpossu kolisee vähemmän kuin täysi. Siinä sinulle miettimistä mitä tuolla tarkoitan pyörätpyörimään nimimerkki......mutta eihän se kolikko sinulla putoo......

      • into-uolevi

        Kyllä se vaan on niin, että turvallisuuden paras tae on hyvä, toimiva ja sujuva liikenneympäristö. Käy vaikkapa katsomassa mallia turvallisesta liikennemaasta, Ruotsista. Siellä ei ole yhdelläkään kadulla, missä liikennöi jakeluautoja, busseja tai kuorma-autoja, ole minkäänlaisia hidasteita. Muutenkin Ruotsissa panostetaan liikenteen sujuvuuteen, Suomessa puolestaan hidasteisiin, rajoitusiin, kavennuksiin, kieltoihin jne.. Olisiko päättäjien asenteissa korjaamisen varaa? Jos kaupungin infra on vaikea liikkua työtään tekevälle ammattikuljettajalle, tulee sitten näitä ikäviä onnettomuuksia joita Tampereenkin seudulla on sattunut En tiedä, mikä "TurvallisuudenHinta" olet ammatiltasi, mutta lisääntyykö työmotivaatiosi ja teetkö työsi paremmin, jos joku työtäsi ymmärtämätön tulee sitä haittaamaan ja vaikeuttamaan?

      • TurvallisuudenHinta
        into-uolevi kirjoitti:

        Into-uolevi miksi ajopiirturit otettiin käyttöön? Halutaan simputtaa ammattimiestä on sinun vastauksesi.

        Piirtureista on hyvä tarkastaa vaikka miten Mikkolan autot ajaa 30km/h rajoitusalueella.

        Tampereella elokuussa sattunut onnettomuus oli ammattikuljettajan virhe ja mikä oli siinä hintana? Ehkä tässäkin risteyksessä ammattikuljettajat poistaisi kokonaan liikennevalot koska niihin joutuu pysähtyyn.....

        Liikenneympyrät ovat lisänneet turvallisuutta ja liikenne sujuu. Ymmärtkö edes mitä suojatien merkki tarkoittaa? Taidat ajaa raskaallasi ensinnä? Viellä hyvä neuvo sinulle; hinnoittele urakkasi uudestaan jotta voit hidastaa hidasteisiin ja antaa tietä jalankulkijalle.

      • into-uolevi
        TurvallisuudenHinta kirjoitti:

        Valitettavasti minulla ei ole kuin B-ajokortti, joten arvauksesi meni pahasti metsään. Et ilmeisesti halua ymmärtää sitä, mitä kommentillani ajoin takaa. Vastaa vaikkapa nyt aluksi miltä tuntuisi, jos sinun työtäsi häirittäisiin vain periaatteen vuoksi. Itse työskentelen sähköalalla, enkä tosiaankaan haluaisi kytkentäkaavoja ymmärtämättömän henkilön sekaantumaan asioihini työpaikallani. Ethän "TurvallisuudenHinta" sinäkään varmasti tätä tahtoisi?

        Tampereen onnettomuus oli juridisesti kuljettajan virhe, mutta olisi jäänyt tapahtumatta jos liikenneympäristö olisi ollut isolle autolle järkevämpi. Liikennevalot eivät saisi olla vihreät samaan aikaan kahdelle osapuolelle ja tilaa pitäisi olla niin paljon, että kuljettajan huomio ei mene pelkästään tilan riittävyyden tarkkailemiseen. Ainakin täällä Tampereella liikennesuunnittelun punainen lanka tuntuu olevan kaikenlaisen autoliikenteen haittaaminen. Vain idiootti tai puna-vihreä liikennesuunnittelija uskoo oikeasti sellaisen suunnittelun parantavan turvallisuutta.

      • TurvallisuudenHinta
        into-uolevi kirjoitti:

        Valitettavasti minulla ei ole kuin B-ajokortti, joten arvauksesi meni pahasti metsään. Et ilmeisesti halua ymmärtää sitä, mitä kommentillani ajoin takaa. Vastaa vaikkapa nyt aluksi miltä tuntuisi, jos sinun työtäsi häirittäisiin vain periaatteen vuoksi. Itse työskentelen sähköalalla, enkä tosiaankaan haluaisi kytkentäkaavoja ymmärtämättömän henkilön sekaantumaan asioihini työpaikallani. Ethän "TurvallisuudenHinta" sinäkään varmasti tätä tahtoisi?

        Onko peiliin katsomisen paikka kun koet että liikenteen turvallisuuden parantaminen on "periaattelta raskaan liikenteen häirintää"? Ei niitä hidasteita tarvittaisi jos nopeudet pysyisi kurissa eli täytyy Paplovin koirakokeista saatuja oppeja soveltaa liikennesuunnitteluun......ja lieneen oppimiseen tarvitaan Teidän kanssa lisää toistoja.

        Kuvitellaan että olen ammatiltani hammaslääkäri, ja olisiko työni haittaamista että ihmisille tarjotaan sokerisia maistiaisia ja kielletään hampaiden puhdistus? Ei se olisi haittaamista koska velottaisin mädän hampaan poistosta ja tekareiden teosta. Vai osaatko sanoa sähkäri miten muuten voisi haitata hammaslääkärin työtä?

        Yksi asia mikä monelta ammattiautoilijalta jää noudattamatta on väistämisvelvollisuus suojatielle pyrkivää. Miksi?

        Siis tarvitaan lisää liikennevaloja ja seisottaa liikennettä. Aiemmissa viesteissä oli viittaus kuinka Ruotsissa on asiat hyvin, mutta Ruotisssa onkin keskinopeudet alemmat tien kuntoon nähden kuin Suomessa.

        Tuohon ammattiautoilijoihin liittyvään kysymykseesi en osaa vastata, koska en edelleenkään ole ammattiautoilija. Tosin sinäkään et vieläkään vastannut minun kysymykseeni. Ruotsin vedin mukaan sen vuoksi, että olen siellä asunut nuorempana useamman vuoden. Todellisuudessa Ruotsin nopeusrajoitukset ovat korkeammat kuin Suomessa, yleensä n. 10 km/h enemmän vastaavan tason tiellä. Siitä huolimatta onnettomuuksia tapahtuu liikennemääriin suhteutettuna paljon vähemmän kuin Suomessa. Olisiko syynä se, että Ruotsissa on panostettu tieinfraan ja liikenteen sujuvuuteen haittaamisen sijasta? Ruotsissa esim. hidasteita käytetään vain harvoissa paikoissa, kuten koulujen ja päiväkotien kohdalla tai pihakaduilla. Olen edelleenkin sitä mieltä, että porkkana on keppiä tehokkaampi väline myöskin liikennesuunnittelussa. Hamaslääkäriesimerkkisi ei mitenkään vastannut sitä, miten osa liikennesuunnittelijoista ja viranomaisista hankaloittaa liikennettä, sekä ammattiliikennettä että tavallisten kulkijoiden työmatkailua. Jos et usko, mene vaikkapa Tampereelle neljän ruuhkaan katsomaan liikenteen sujuvuutta ja vertaa sitä aikaan ennen Hämeenkadun sulkemista.

      • TurvallisuudenHinta

        Ruotsissa nopeudet on kyllä alempia tien kuntoon nähden kuin Suomessa. Hidasteita on kyllä myös enemmän kuin Suomessa eli taidat muistella entisiä aikoja. Olen tietoinen Tampereen ruuhkista, Helsingin ruuhkista, Tukholman, Pietarin, Berliinin ja monen muun. Mitä isompi kaupunki sitä pahemmat ruuhkat.

        Tampereen ruuhkiin on osaltaan syynä sekin että ajetaan risteykseen vaikka ei päästä sitä ylittään. Hämeenkatu suljettiin siksi että joukkoliikenne sujuu eli ammattiautoilu. Eiköhän liikenne ala sujua paremmin kun sinäkin käytät liikennöitsijä Mikkolan yhteiskuljetuksia etkä ajele omalla autollasi yksin Tampereen keskustaan ja tukit risteyksen aamuruuhkassa jo Nekalan kohdalla.

        Aloitin keskustelut siitä kun Autoilija Mikkola oli hidastetta vastaan joka olisi tullut asuinalueelle lisään turvallisuutta. Huomaan kuinka paljon vastustetaan hidasteiden rakentamista ja valitettavasti se kertoo siitä että halutaan ajaa mahdollisimman lujaa.....

        Tänään katselin yhtä ammattiautoilijjaa Tampereen liikenteessä, hakerekka täynnä haketta ja kuorma peittämättä, mutta miksi? Täytyisikö piirturiin ottaa myös kuorman peittäminen?

      • Villen_veli

        On ollut hauskaa seurata viestittelyä, jossa osapuolet ovat syvällä poteroissaan antamatta tuumaakaan periksi. Toinen leimaa kaikki liikennesuunnittelijat järjestelmällisiksi haitantekijöiksi ja toinen kaikki ammattiautoilijat pahimman luokan rikollisiksi. Onko tilanne todella näin mustavalkoinen? Jos autoilija Mikkonen on jotakin hidastetta vastustanut, varmasti hänellä on ollut siihen perusteltu syy? Minäkään en ole ammattikuski, mutta mielestäni heidän sanaansa pitää kuulla katuja ja teitä rakennettaessa, samoin kuin esimerkiksi lääkärien mielipide painaa paljon sairaalaa suunniteltaessa tai kenraalien sana painaa armeijalle aseistusta hankittaessa. Olenko täysin väärillä jäljillä?

      • Kiskot_rullalle
        TurvallisuudenHinta kirjoitti:

        Ruotsissa nopeudet on kyllä alempia tien kuntoon nähden kuin Suomessa. Hidasteita on kyllä myös enemmän kuin Suomessa eli taidat muistella entisiä aikoja. Olen tietoinen Tampereen ruuhkista, Helsingin ruuhkista, Tukholman, Pietarin, Berliinin ja monen muun. Mitä isompi kaupunki sitä pahemmat ruuhkat.

        Tampereen ruuhkiin on osaltaan syynä sekin että ajetaan risteykseen vaikka ei päästä sitä ylittään. Hämeenkatu suljettiin siksi että joukkoliikenne sujuu eli ammattiautoilu. Eiköhän liikenne ala sujua paremmin kun sinäkin käytät liikennöitsijä Mikkolan yhteiskuljetuksia etkä ajele omalla autollasi yksin Tampereen keskustaan ja tukit risteyksen aamuruuhkassa jo Nekalan kohdalla.

        Aloitin keskustelut siitä kun Autoilija Mikkola oli hidastetta vastaan joka olisi tullut asuinalueelle lisään turvallisuutta. Huomaan kuinka paljon vastustetaan hidasteiden rakentamista ja valitettavasti se kertoo siitä että halutaan ajaa mahdollisimman lujaa.....

        Tänään katselin yhtä ammattiautoilijjaa Tampereen liikenteessä, hakerekka täynnä haketta ja kuorma peittämättä, mutta miksi? Täytyisikö piirturiin ottaa myös kuorman peittäminen?

        Hämeenkadun sulkeminen johtuu siitä, että haluttiin raivata tietä raitioliikenteelle. Asiaa tietysti perusteltiin joukkoliikenteen sujuvuudella, mutta tämä oli vain tekosyy. Todellisuudessa haluttiin aiheuttaa lisää ruuhkia, jotta saataisiin asenteet raitiovaunuille myönteisemmiksi. Todellisuudessa Tampereen raitiotie on täysin järjenvastainen hanke. Tästä Hämeenkadun sulkemisesta kärsii myös joukkoliikenne, koska ruuhkat vain siirtyvät muihin paikkoihin.

      • VoinkoOllaAvuksi
        Kiskot_rullalle kirjoitti:

        Olisiko aika tarkistaa lääkitys kun ajattelet että haluttiin aiheuttaa lisää ruuhkia.

      • thelskirt

        Aika moni tamperelainen on ruuhkan syystä samaa mieltä kuin "kiskot-rullalle".

    • LypsääSataTonnia
      • Tietämätön21

        Voisiko joku viisas kertoa, miten oheinen linkki liittyy aiheeseen?

    • Kenellesekuuluu

      Raastuvassa nähdään solvaajat.

      • NostanEuTukeaMyös

        Ennen Eu tukien aikaa raastuvat lakkasivat olemasta. Onneksi maksetut tukiaiset ovat julkista tietoa ja monet muutkin asiat. Lisäksi polittiikassa mukana olevia saa pöyhiä julkisuudessa enemmän kuin tavallista kadun tallaaja.

        Keskustan polittikkaa on Paavo Väyrysen jalasmökki tukiaisten maksua varten Keminmaalle ja ei hidasteita Lempäälän teille. Se on totta että jokainen ajaa omaa etuansa

    • Monopolihommaakait

      Voishan sitä ajoja jakaa muidenkin autoilijoitten kanssa,eikä aina vaan maalata vanhoja ruotoja uuteen väriin.

    • ostataxi

      Kateelliset piipittää!

      • järjen_hiven2

        Juuri näin! Mikkolan pyörät pyörivät ja autot liikkuvat. Samalla työllistää kymmeniä paikkakuntalaisia. Kateelliset piipittävät jostakin maailman turhimmista hidasteita. Osaatteko edes hävetä?

    • arvostan

      Jos toisena vuonna tekee 100000 e tapioo niin eiköhän ne tukiaiset joskus lopu millä firmaa pyörittää..

    • tiedään

      Kytköksiä on tai sit ei. Riipuu keltä kysyy..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2162
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      44
      1864
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1550
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      68
      1525
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1442
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1372
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1332
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe