Hallituksella on aivan riittävästi muita haasteita. Jos työmarkkinat pystyvät nyt itse hoitamaan asiansa sopuun, niin se palvelee koko yhteiskunnan etua. Usein kuitenkin on niin, että mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu. Toivotaan parasta.
SAK nyt persettä pois penkistä !
Nytnimiäpaperiin
1758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Eduskuntavaalit on turhat. SAK määrää.
SAKssta, kaikki lakkoilevat kommarit, ajetaan venäjälle. Niin neuvottelutaito kasvaa huomattavasti, kun Akt, Piiraisen törkyjohto osaa vain lakkoilla. Yksikin lakko vielä niin Piiraisen tuoliin vaihtuu istuja, ja puoluekin siinä samalla.
mafian tavoin.
Niin, kai Lyly nyt ymmärtää ettei meille maa-ja metsätalousyrittäjillekään ole tulossa ihan miljardiakaan lisärahaa. Olemme sen sentään ansainneet.
Ai mistä ansainneet ette kai ainakaan työnteosta ;)
Kyllä pankolla makoilusta pitää saada mtk:n määrittelemää minimitaksaa joka on 15 euroa/h.
RUOKANNE JA TUOTTAJALLE VOITTOA PÄÄLLE !
Lauri Lyly: Nyt on saatava 200 000 uutta työtöntä. Ensiksi kaadamme yhteiskuntasopimuksen ja sen jälkeen lakoilla suomalaisia yrityksiä.
työntekijöiden ja ay-liikkeen pitäisi ehdottomasti yhdessä maxaa yrityxen menot, jotta pyyteettömät yrittäjät voivat keskittyä ydinliiketoimintaan. eli laskutuxeen valittamiseen.
Se punikki on jatkuvasti maannut siellä pankolla, eikä ole viitstnyt mennä töihin kun se raha juoksee kumminkin.
Siihen Lylyn ammattiin saa hakea, hän lähtee pian eläkkeelle.Siihen nyt tarvitaan uusi mies jolla on neuvottelutaito tallella.Valitettavasti ei kelpaa sellaiset jolla on näin yksipuolinen ajattelutapa kuin näillä palstoilla, ratkaisuun pitää päästä.
kommentit kuin "tämä ei meille käy" pitää haudata ja syväälle..
läksyt opittu, hokeminen on ainakin lopetettu !
Jos työntekijä joustaa kilpailukyvyn tähden palkoistaan, miten käy? Onko yrittäjä myös valmis alentamaan hintoja kilpailukyvyn nimissä?
Pikku yrittäjä saa itkupotkuraivarit kun joutuu maksaa veroja,mammaaa tule apuun.
veroja, MISTÄ, pahvi..
myskyn edellä.