Hyvä

Vaikuttaa siltä että sairaimmat tyypit on onnistuttu karistamaan palstoilta pois josta suuri hatunnosto ylläpidolle.Alkoi olla sen verran kuvottavaa tekstiä että pistää miettimään mihin tämä kansakunta oikein on menossa.Toisten onnettomuudella ja surulla mässäily,sen ala-arvoinen repostelu ja kaikenasteinen pervertikkojen kirjoittelu ei vaikuta terveiden ihmisten tekstiltä. Panee kysymään onko tällä kansalla kaikki liian hyvin, onko meillä kaikkea liikaa ja eikö mikään enää todellakaan tunnu miltään? Jos näin on niin tehkää itsellenne jotakin kaikessa hiljaisuudessa ja säästäkää meidät,ainakin toistaiseksi, henkisesti terveet karmeuksiltanne.Kiitos.
3401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Liikenteessä agressiot on hyvin yleisiä, ihmiset ihmettelisivät, jos näkisivät itsensä ja tunteenpurkauksensa. Sama on netissä; toinen, sinä olet tuntematon, joten ensi laakista vaan paskat naamalle. Ensi reaktio pelkoon on agressio, ja siispä suurin osa kirjoittajista heittää sitä ulos eikä ymmärrä että omaa kuoppaansa siinä kaivaa. Sanoit totuuden ja vaisut reaktiot vain todistaa sitä että ottivat ittelleen eteen. hyvä, jatka kitjoittamista.

Äänestä
  • Pikemminkin ovat saaneet ärhäkän "poliisin", useita noista viesteistä ei saa auki. Menetinköhän jotakin?

    Äänestä

  • Jep. kirjoitti:

    Pikemminkin ovat saaneet ärhäkän "poliisin", useita noista viesteistä ei saa auki. Menetinköhän jotakin?

    Ihmisillä näyttää olevan oikeat sanat hakusessa tai ei ole kykyä empaattiseen ja oikeaan suhtautumiseen. Toiselta se on ymmärrettävää, mutta hyvin surullista ellei sitä löydykään. Mielestäni kaikki eri tahot ovat tehneet erittäin hyvää työtä juuri sillä tietomäärällä millä on tiedetty ja jossitella voi aina jälkeen päin ja sekin on toinen totuus ei aina sama vaan tehty siihen tilanteeseen ja niihin tiedoilla. Voisin luetella kaikki ne eri tahot ja miten he työskentelivät ja vielä pyysivät ymmärrystä sellaisilta tahoilta jotka ei olleet akuutisti mukana kriisitilanteessa. Kiitos Teille kaikille. Tämä kaikki on erittäin paljon tunteita herättäävää ja kaikki tunteet on mielestäni luvallisia, myös ne negatiiviset ja ihminen on pakon edessä monesti peto ja sekin on hyvin pitkälle ihmisen sisään rakennettu asia jota sanotaan kasvatukseksi. Joillakin se pelaa ja joillakin se heittää kuperkeikkaa sen ehkä huomaa parhaiten siinä että ihmiset ryöstelevät ja käyttävät hyväkseen eritavoin ihmisten hädänalaista tilannetta. On hyvin surullista että tämä vanha "aatami" tulee sieltä esille, mutta ihminen ei olisi ihminen inhimillisineen virheineen ja se meistä tekeekin juuri ihmisen, elämän parodoksaali.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ifa kirjoitti:

Vaikuttaa siltä että sairaimmat tyypit on onnistuttu karistamaan palstoilta pois josta suuri hatunnosto ylläpidolle.Alkoi olla sen verran kuvottavaa tekstiä että pistää miettimään mihin tämä kansakunta oikein on menossa.Toisten onnettomuudella ja surulla mässäily,sen ala-arvoinen repostelu ja kaikenasteinen pervertikkojen kirjoittelu ei vaikuta terveiden ihmisten tekstiltä. Panee kysymään onko tällä kansalla kaikki liian hyvin, onko meillä kaikkea liikaa ja eikö mikään enää todellakaan tunnu miltään? Jos näin on niin tehkää itsellenne jotakin kaikessa hiljaisuudessa ja säästäkää meidät,ainakin toistaiseksi, henkisesti terveet karmeuksiltanne.Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu