"Helsingin keskustassa uudenvuodenaattona tapahtuneiden joukkoahdistelujen tutkinta on käytännössä keskeytetty, kertoo Yle.
Yksi tapaus on edelleen tutkinnassa. Tutkinta on kuitenkin hankalaa, sillä yhtäkään epäiltyä tai uhria ei olla saatu kiinni".
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/368626-uudenvuodenyon-joukkoahdisteluiden-tutkinnat-lahes-keskeytetty-yle-valtaosassa
Ilmoituksia seksuaalisesta ahdistelusta tehtiin yhteensä muutama, joista yhden tutkintanimeke on vaihtunut raiskauksen yritykseksi. Tämä on ainoa edelleen tutkinnassa oleva ilmoitus. Helsingin poliisi pohtii nyt, voidaanko raiskauksen yritystä viedä syyteharkintaan ilman asianomistajaa.
Syynä tutkintojen keskeyttämiseen on, että asianomistaja on ilmoittanut, ettei hänellä ole vaatimuksia. Seksuaalinen ahdistelu on asianomistajarikos, mikä tarkoittaa, että se vaatii asianomistajan tutkintapyynnön.
– Noin puolessa tapauksista on käynyt näin, jolloin tutkinta on päätetty. Valtaosassa jutuista epäilty on jäänyt tuntemattomaksi, tutkinnanjohtaja Teija Koskenmäki-Karaharju vahvistaa Ylelle.
Koskenmäki-Karaharjun mukaan epäiltyjä ei voida yksilöidä turvapaikanhakijoiksi tai edes ulkomaalaistaustaisiksi, sillä suomalainen voi hyvinkin näyttää ulkomaalaiselta.
Tutkinnanjohtaja epäilee myös, että tapaukset voivat jäädä lopulta ikuisiksi mysteereiksi.
Mamujen raiskauksia ja ahdisteluja ei tutkita
11
94
Vastaukset
- Kyllä_siinä
naisilta lähtee ilmoitushalut kun matun koko suku tulee ovien taakse ahdistelemaan ja uhkailemaan.
- 12-6
Kyllähän kaikkien muittenkin rikosten tutkinta lopetetaan jossain vaiheessa, jos tekijää ei tiedetä. Jos tekijä myöhemmin paljastuu, eikä rikos ole vanhentunut, niin tutkintaa jatketaan sen jälkeen.
- rajat.kiinni
Miten niitä henkilötiedottomia mutakuonoja voisikaan koskaan löytää?
- vihreät-rulaa
ei suomesa tee mamut raiskauksia vaan kauheet lihaa syävät kantasuomalaiset heteromiehet! muslimit on niinku kauheen ihanii miehii.
- HyysärienLemmikit
Suomessa jo todellisuutta:
https://saboteur365.files.wordpress.com/2015/06/nig_image75.jpg- Totuuskomissio
Olikin Ylellä ykkösuutisena radion puolella, Ylen linja pitää muslimit ykkösluokan kansalaisina tekivät mitä tahansa.
Milläs tutkit ku yks jos toinenki sanoo et se oli "Mohamed ja sit kaikkien nimi on Mohamed" ?
Tai sitte muutetaan tarina et "joo se oliki kantasuomalainen" kun ei löydy oikeata syyllistä tuhannen Mohamedin joukosta...- keksittyjä.tarinoita
"Uhreja ei löydy" ... selkosuomeksi siis keksittyjä juttuja.
- Suvakkiämmillä.viiraa
Vedä suvakki itsesi hirteen. Lemmikkimutakuonojasi ei löydy siksi, koska ovat väärillä henkilötiedoilla ja muutenkin lähes mahdoton jäljittää verrattuna kantikseen. Eikä hiplailusta kiihottuneet suvakkiämmät halua nostaa syytettä.
- keksittyjä.tarinoita
Suvakkiämmillä.viiraa kirjoitti:
Vedä suvakki itsesi hirteen. Lemmikkimutakuonojasi ei löydy siksi, koska ovat väärillä henkilötiedoilla ja muutenkin lähes mahdoton jäljittää verrattuna kantikseen. Eikä hiplailusta kiihottuneet suvakkiämmät halua nostaa syytettä.
Mutta miksi niitä uhreja ei löydy? Kun ei vaan löydy ...
Suomessa syytteet nostaa syyttäjä. "Suvakkiämmien" haluamisilla ei ole merkitystä.
Keksittyjä juttuja selvästi nämä.
- multikultti
Näinhän se on kaikkialla lännessä:
https://2.bp.blogspot.com/-qK7oa179Jf0/VrqpOhfjKaI/AAAAAAABOFo/oRnpTG9LF9M/s1600/For TNUSA Muslim RAPE.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722749Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282507Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422201Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132026Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111507- 1671373
- 521052
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28994IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16808Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99791