Kataisen teoriat lapsellisia aivopieruja

Maahanmuuton vaikutuksia tutkineen professorin päätelmä on että maahanmuutto ei ratkaise maamme huoltosuhteen ongelmaa, ei se ole ratkaissut muuallakaan. Toisin kuin uskotaan niin hänen mukaansa vaikka maahamme tulisi heti miljoona korkeakoulutettua Syyrialaista niin se tulisi vain maksamaan yhteiskunnalle valtavan summan, ei muuta. Suvatsevaiston ja maahanmuuttomyönteisten politiikkojen luoma myytti vajaan 2 miljoonan maahanmuuttajan (luku, kirjoitus, kieli ja ammattitaidottoman?) tarpeellisuudesta jo ennen vuotta 2020 perustuu asiantuntemuksen puutteeseen, suomalaisten naiviuteen ja vääriin uskomuksiin että määrä korvaa laadun.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos eivät suomalaiset opi kauppaa tekemään, niin ei siinä auta vaikka meitä olisi 50 miljoonaa.

Äänestä
  • Eivät opi, ennen kuin vuosikymmeniä päähän hakattu "me olemme parempia ja teemme parempia tuotteita" kupla puhkeaa, siis meille itsellemme, kun tuon Venäläisten kanssa käydyn kaupankin suostuimme luovuttamaan sovinnolla muille, Brysselin määräsyksestä.

    Äänestä

merkittävä TYÖNANTAJA vaje. Jos se korjaantuu niin työvoima kyllä AINA seuraa työtä. Turha tänne on ENNAKKOON yrittää tuoda ulkolaisia istumaan tyhjänpanttina tai kilpailemaan jo nyt vähistä työpaikoista.

10-20 tuhatta työnatajaa lisää niin huoltosuhde vaje korjaantuu TYÖPERÄISEN maahanmuuton ja OMIEN työttömien aktivoitumisen myötä.

Äänestä
  • Veroja ylös, työehtoja tiukemmaksi, sääntelyä ja säädöksiä lisää niin lähtee loputkin ja uusia ei tule! Onnea ay suomi! Tapoit juuri itsesi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EnsioVeto kirjoitti:

Maahanmuuton vaikutuksia tutkineen professorin päätelmä on että maahanmuutto ei ratkaise maamme huoltosuhteen ongelmaa, ei se ole ratkaissut muuallakaan. Toisin kuin uskotaan niin hänen mukaansa vaikka maahamme tulisi heti miljoona korkeakoulutettua Syyrialaista niin se tulisi vain maksamaan yhteiskunnalle valtavan summan, ei muuta. Suvatsevaiston ja maahanmuuttomyönteisten politiikkojen luoma myytti vajaan 2 miljoonan maahanmuuttajan (luku, kirjoitus, kieli ja ammattitaidottoman?) tarpeellisuudesta jo ennen vuotta 2020 perustuu asiantuntemuksen puutteeseen, suomalaisten naiviuteen ja vääriin uskomuksiin että määrä korvaa laadun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu