Iisalmen Sanomat -Anitta Oertel 31.10.2010
PYHÄJÄRVI Pyhäjärvellä alkaa uusi ja historiallinen aikakausi kun kaupunki saa ensimmäistä kertaa johtajakseen naisen. Tita Rinnevaara (54) kolmen akateemisen tutkinnon (eMBA,VTM,HuK) kehitysjohtaja, tulee luotsaamaan Pyhäjärveä uudella vuosikymmenellä.
Pyhäjärven kaupunginvaltuusto äänesti suljetussa lippuäänestyksessä Tita Rinnevaaran voittajaksi äänin 16-11.
Vaalissa olivat mukana kaikki viisitoista hakijaa. Rinnevaaraa esitti hallituksen pohjaesityksen mukaisesti Tyyne Tuikka (sd) ja esitystä kannatti Raija Leppäharju (kesk.)
Heikki Hankila (kesk) esittämä ja Seppo Kangasharjun (kesk) sekä Martti Savolaisen (vas) kannattama ehdokas Tapani Melaluoto sai 11 ääntä.
Ennen vaalia Tarmo Rapo (kesk) esitti ryhmäesityksenä, että valitulle asetetaan kuuden kuukauden koeaika, vaikka esityslistassa ei ollut tästä mainintaa. Savolainen totesi, että ei ole esitystä vastaan, vaikka ei näe sitä tarpeellisena.
Puheenjohtaja Jukka Tikanmäki (kesk) totesi, että koeajasta päätetään vaalin jälkeen. Koeaikaa vastusti Taimi Nurminen (Pro Pyhnäjärvi), jonka mukaan kaupunginjohtajalle asetettu koeaika on äärimmäisen harvinainen ja turha.
Kuuden kuukauden koeaika hyväksyttiin. koska vastaehdotusta ei kannatettu. Hankila jätti asiasta pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.
Pyhäjärvi haki johtajaa haasteelliseen ja tuloksekkaaseen työhön. Elinkeinoelämän kehittäminen mainittiin merkittäväksi osaksi kaupunginjohtajan toimenkuvaa.
Eduksi hakijalle luettiin strageninen ja innovatiivinen kehittämisote, elinkeinoelämän tuntemus, toimivat yhteiskuntasuhteet, muutosvalmius ja neuvottelutaidot sekä kuntatalouden osaaminen.
Rinnevaaralla on kokemusta kunnan, valtion ja yksityissektorin johtotehtävistä. Voidaan sanoa, että tuntee koko suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekoprosessin. Hän on ollut koko pitkän työuransa hallinto- ja johtotehtävissä.
Rinnevaaralla on myös fysioterapeutin, erikoisfysioterapeutin ja sairaanhoidonopettajan tutkinnot.
- Työni on aina edellyttänyt oma-aloitteellisuutta, luovuutta, pitkäjänteisyyttä, joustavuutta, nopeaa reagointikykyä sekä kykyä hallita muutoksia, sanoo Rinnevaara.
Rinnevaaran perhe harrastaa golfia, ja he ovat liikkuneet vesillä koko elämänsä. Hän kertoo ottavansa uuden tehtäväns' vakavasti.
Päätöksen jälkeen alkavat neuvottelut viran vastaanottamisen yksityiskohdista muun muassa ajankohdasta.
-Olen iloinen, että valinta osui minuun, sanoi Rinnevaara.
Pyhäjärvelle hän sanoo muuttavansa eläkkeellä olevan puolisonsa, Pekka Rinnevaaran kanssa. Heidän polikansa opiskelee yliopistossa Yhdysvalloissa.
Rinnevaaraa viehättää Pyhäjärven kaupungissa sen kaunis luonto ja inhimilliset ihmiset."-
PYHÄJÄRVI Pyhäjärvellä alkaa uusi ja historiallinen aikakausi kun kaupunki saa ensimmäistä kertaa johtajakseen naisen. Tita Rinnevaara (54) kolmen akateemisen tutkinnon (eMBA,VTM,HuK) kehitysjohtaja, tulee luotsaamaan Pyhäjärveä uudella vuosikymmenellä.
Pyhäjärven kaupunginvaltuusto äänesti suljetussa lippuäänestyksessä Tita Rinnevaaran voittajaksi äänin 16-11.
Vaalissa olivat mukana kaikki viisitoista hakijaa. Rinnevaaraa esitti hallituksen pohjaesityksen mukaisesti Tyyne Tuikka (sd) ja esitystä kannatti Raija Leppäharju (kesk.)
Heikki Hankila (kesk) esittämä ja Seppo Kangasharjun (kesk) sekä Martti Savolaisen (vas) kannattama ehdokas Tapani Melaluoto sai 11 ääntä.
Ennen vaalia Tarmo Rapo (kesk) esitti ryhmäesityksenä, että valitulle asetetaan kuuden kuukauden koeaika, vaikka esityslistassa ei ollut tästä mainintaa. Savolainen totesi, että ei ole esitystä vastaan, vaikka ei näe sitä tarpeellisena.
Puheenjohtaja Jukka Tikanmäki (kesk) totesi, että koeajasta päätetään vaalin jälkeen. Koeaikaa vastusti Taimi Nurminen (Pro Pyhnäjärvi), jonka mukaan kaupunginjohtajalle asetettu koeaika on äärimmäisen harvinainen ja turha.
Kuuden kuukauden koeaika hyväksyttiin. koska vastaehdotusta ei kannatettu. Hankila jätti asiasta pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.
Pyhäjärvi haki johtajaa haasteelliseen ja tuloksekkaaseen työhön. Elinkeinoelämän kehittäminen mainittiin merkittäväksi osaksi kaupunginjohtajan toimenkuvaa.
Eduksi hakijalle luettiin strageninen ja innovatiivinen kehittämisote, elinkeinoelämän tuntemus, toimivat yhteiskuntasuhteet, muutosvalmius ja neuvottelutaidot sekä kuntatalouden osaaminen.
Rinnevaaralla on kokemusta kunnan, valtion ja yksityissektorin johtotehtävistä. Voidaan sanoa, että tuntee koko suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekoprosessin. Hän on ollut koko pitkän työuransa hallinto- ja johtotehtävissä.
Rinnevaaralla on myös fysioterapeutin, erikoisfysioterapeutin ja sairaanhoidonopettajan tutkinnot.
- Työni on aina edellyttänyt oma-aloitteellisuutta, luovuutta, pitkäjänteisyyttä, joustavuutta, nopeaa reagointikykyä sekä kykyä hallita muutoksia, sanoo Rinnevaara.
Rinnevaaran perhe harrastaa golfia, ja he ovat liikkuneet vesillä koko elämänsä. Hän kertoo ottavansa uuden tehtäväns' vakavasti.
Päätöksen jälkeen alkavat neuvottelut viran vastaanottamisen yksityiskohdista muun muassa ajankohdasta.
-Olen iloinen, että valinta osui minuun, sanoi Rinnevaara.
Pyhäjärvelle hän sanoo muuttavansa eläkkeellä olevan puolisonsa, Pekka Rinnevaaran kanssa. Heidän polikansa opiskelee yliopistossa Yhdysvalloissa.
Rinnevaaraa viehättää Pyhäjärven kaupungissa sen kaunis luonto ja inhimilliset ihmiset."-
Vastaukset 127
Vanhimmat
Puukon kääntöä vanhassa haavassa eräille, ja joillekin se tapahtuu hyvin läheltä.
Samanlainen omakehuhan tuossa jo haisi, niin kuin kaikissa myöhemmissäkin jutuissa. Miten joku voikin olla noin kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Tuntemattoman sotilaan alkukappaleessa se on Jumala.
No mikä luonnevammainen sinä itse olet, havahdu tuosta tilastasi NYT? Ihan huolestua pitää ja ellet itse älyä, niin läheistesi pitää ohjata sinut vihanhallintakurssille.
Ihan kurja kannanotto sinulta narsisti.narsisti. Etkö kestä lukea totuutta. Meillä oli todella hieno ja taitava kaupunginjohtaja, mutta tämä susilauma ei kestä itseään viisaampaa. Maksoi muuten miljoonaeuroa hänen ajojahtinsa.
Miljoonapelle iskee jälleen. Miten ja missä se hienous ja taitavuus oikein näkyi. Esittäisitkö laskelman miljoonasta ja muutaman esimerkin taitavuudesta. Hienoudesta ei niin väliä. Ja ota ne rakastuneen vaaleanpunaiset aurinkolasit hetkeksi pois silmiltä.
Taitamattomuudesta niitä esimerkkejä kyllä löytyy pilvin pimein: Selänne eroyritykset, aiheettomat tutkintapyynnöt, valtuuston puheenjohtajan laiton erottaminen, isot matkalaskut....
Mikä Pelle lienet, mutta onneton olet kuitenkin.
Ei varmaan mitenkään, jos haluaa nähdä kuten halutaan ja olla perässä hiihtäjä.
älä unohda totuutta- kertaus sivujuonteesta-
"Pieni, mutta mielenkiintoinen huomio kaupunginhallituksen pöytäkirjassa, jossa käsiteltiin Jukka Lehtosaaren viransijaisuutta.(hallitus 22.7.2013/googleta)
Esityslistassa ja pöytäkirjassa selostetaan sanatarkkaan nimet
, jotka valittivat 25.,2. 2013 valtuuston päätöksestä kaupunginjohtajalle "eron myöntäminen TR:lle".
Mutta kuinka ollakaan, kun kerrotaan samassa pykälässä, että Oulun hallinto-oikeudelle oli 6.6.2012 päätöksestä, jolla virkavapaus oli k-johtajalle myönnetty, siitä valittavien nimet olivat pois. Olisi ihan yhdenvertaisuuden nimissä hyvä jäädä historiaan merkintaä, että SIITÄ VALITTIVAT JUKKA TIKANMÄKI,TARMO RAPO ,TAIMI PIIPPO YM:T heidän valituskumppaninsa.
Näin niitä pöytäkikrjoja tehdään.
Täydentyvä esityslista-pöytäkirja käyttöön Pyhäjärvellä, se on ensimmäinen ehto päätöksiä tekeville.. Nyt silläkin on kyetty
heikentämään päätöskulttuuria, kun on vaikea muistaa tai muuten seurata asioiden kulkua, miten asia on kehittynyt.
Jatkossa luulisi tuonkin korjautuvan."- lainaus päättyy
Kaleva - Kotimaa 8.8.2013 15:10
Juhani Eskola
Tita Rinnevaara yritti palata Pyhäjärven kaupunginjohtajan töihin maanantaina. Yritys jäi kuitenkin torsoksi, sillä Rinnevaaraa ei päästetty hoitamaan virkaa.
Pyhäjärven kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jukka Tikanmäen (kesk.) mukaan kaupunginjohtajana toimii tällä hetkellä Jukka Lehtosaari, eikä Rinnevaaralla ole asiaa entiselle työpaikalleen.
”Rinnevaaralla on näkemys siitä, että hänellä olisi oikeus palata töihin. Hän tulkitsi kaupunginhallituksen heinäkuista päätöstä niin, että Jukka Lehtosaarta ei olisi nimetty virallisesti kaupunginjohtajaksi.”
Rinnevaara kertoo saaneensa maanantaina paperin, jossa hänelle ilmoitetaan, ettei virkasuhde ole enää voimassa.
”Jukka Tikanmäki luovutti minulle paperin, jossa kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti minulla ei ole virkasuhdetta 5. elokuuta 2013 alkaen Pyhäjärven kaupungin kanssa.”
Pyhäjärven kaupunginvaltuusto myönsi viime helmikuussa Rinnevaaralle eron kaupunginjohtajan virasta, mutta Rinnevaara ei hyväksy virkasuhteen päättymistä.
”Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen helmikuussa, mutta Oulun hallinto-oikeus on antanut sille täytäntöönpanokiellon, joten minun kuuluu olla töissä.”
-
Mikä helvetti tuo Jukka Tikanmäki luulee olevansa. Menee ohi Korke3imman hallöinto-oikeuden päätösten. Eikö tuolle miehelle löydy lakia. Onko se suhmuroinut Piispaset, Ilpo Lehdot ja Oulun poliisin (Rapo esiliina) niin, ettei tähän asiaan saada tolkkua. Oulun hallinto-oikeus on Renne Pulkkisen käsissä ja päätöksikssä, että hyvin menee Pyhäjärvi.
Uskomatonta, mutta näyttää olevan totta. Hyvä-veli toimii, oikeus ei toimi.
Pyhäjärven Sanomissakin joku Tikkanen itki. että ihan sääliksi pistää. Kas Tikkanen, kuka hän lieneekään, ei tiedä asioista. Toivottavasti lukee tämän viestiketjun ihan harkiten ja avoimin mielin ja tekee uuuden johtopäätöksen kirjoituksensa sisältöön.
khall 23.1.2011
Pekka Päivärinta esitti Jorma Leskisen kannattamana, että kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto vapauttaa valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäen välittömästi valtuuston puheenjohtajan tehtävästä epäluottamuksen ja kunnan edun vastaisen toiminnan vuoksi.
kvall 31.1.2011
Pyydetyssä puheenvuorossa valtuutettu Pekka Päivärinta esitti, että valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki vapautetaan valtuuston puheenjohtajan tehtävästä. Päivärinta totesi, että Tikanmäki ei nauti luottamusta eikä ole toiminnut sillä tavalla kun valtuusto toivoo.
Raija Leppäharju kannatti Pekka Päivärinnan esitystä. Leppäharju totesi, että kaikille valtuutetuille on kokouskutsun yhteydessä tullut 14 kohtaa, joihin epäluottamus perustuu.
Leppäharju korosti, ettei ole kysymys kuntalain mukaisesta erottamisesta, vaan on epäluottamuksen osoitus ja perustelut nähtävissä ja että päätös koskee valtuuston sisäistä järjestelyä
Tarmo Rapo esitti kaupunginvaltuustolle päätöksen tekemistä siitä, että Jukka Tikanmäki jatkaa edelleen työtään valtuuston puheenjohtajana alkuperäisen lailllisen päätöksen mukaisesti vaalikauden loppuun asti.
Valtuutettu Tarmo Rapo esitti kaupunginjohtajalle kysymyksen, oliko kaupunginjohtajalla tiedossa kun hän on toiminut esittelijänä korkeimman hallinto-oikeuden päätökset ja toimielimen käsitys Kuntalain 17 §:n määrittely toimielimisestä ja että nyt ollaan menossa lailliseen - laittomaan tilanteeseen.
Kaupunginjohtaja Rinnevaara vastasi, että on olemassa erinäinen määrä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä. Tapaukset eivät koskaan ole samanlaisia.
Valtuutettu Rapo tiedusteli vielä, että tarkoittaako tämä sitä ettei ollut tiedossa ja tätä on ilmeisesti kysytty aikaisemminkin tänään.
Valtuutettu Kauranen pyysi kaupunginjohtajaa vastuullisena virkamiehenä tuomaan valtuutetuille tiedoksi, mihin lakiin valtuuston puheenjohtajan erottaminen perustuu. Kauranen pyysi merkitsemään pöytäkirjaan saatavan selvityksen.
Keskustelun kuluessa Jari Aittokoski ilmoitti, että tukeutuu Kuntaliiton lakimiehiin ja niihin vastauksiin. Vapauttaa sana toimii samoin kuin erottaa, ei mitään eroa Kuntaliiton edustaja Harjulan mukaan "
Siinäpä se leppiksen ja tiittan laintuntemus oli puntarissa ja köykäiseksi havaittiin.
Eli tuo "vapautus" todettiin kaikissa oikeusasteissa LAITTOMAKSI! KHOn päätöksessä luki "tästä päätöksestä ei voi valittaa"! Tuon päätöksen jälkeen alkoi yli puoli vuotta kestänyt ajanjakso jonka aikana valtuustoa johti laittomasti Pekka Päivärinta! Jokainen kokous, ja jokaisen kokouksen jokainen asiakohta oli siis johdettu lainvastaisesti! Tuolloin yksikään Proolainen ei puuttunut tilanteeseen millään tavalla. Ei yhtään eriävää mielipidettä (tuosta syystä), ei yhtään valitusta, ei yhtään lehtikirjoitusta, ei yhtään blogia! Sittemmin Proolaiset ovat puuttuneet vastaaviin tilainteisiin erittäin kärkkäästi vedoten "LAINMUKAISUUTEEN"! MIKSIHÄN!
Löysitkö mitään merkillepantavaa /ketään muuta nimeltä mainittua , joiden joko aiempi, ko. aikainen tai myöhempi aika jälkeen "leppiksen ja tiittan", on osoittautunut olevan vain suuren suun selityksiä?
vihjeitä yksisilmäiselle yhtä tyhmälle mm;
Tikanmäki> liittyy Rinnevaaran virkaan Rapo samoin, hän lisäksi henk jaoston pj,nä laittomasti, Kauranen > liittyy Rinnevaaran asioiden esittelyyn, Aittokoski uskoo k.s
Nyt sen julki toit, eli tosi on,että on vain yksi NIMI joka aiheutti-aiheuttaa Pyhäjärvellä vellovan pahan olon ja hallinnossa syntyvät, pysyväisluonteiset ongelmat.
Niin kauan kuin "hän" on ylin kuski kärryillä, mikään ei sujune eikä hyrrää eikä voittotulosta synny, niin kuin rasvattu hyödyllinen työkone ja järkikuski voisi yhdessä tuottaa.
En kirjoita nimeä, sen saatte itse tykönänne päätellä. Ei ole kovin vaikea kohdentaa.
ei se ollut pj vapautus sinänsä laiton, silleen kait vain pieni kosmeettinen muotovirhe. toisin on kj vapautus, maksujakin tuli herra ties miten paljon vastuuksi.
Höpöhöpö. Täysin laiton päätös. Tuommoista "vapauttamista" ei kuntalaki tunne.
Tiittalta vielä kysyttiin kokouksessa erottamisen laillisuuden perään, mutta ei joko tuntenut lakia tai antoi tahallaan valtuustolle väärää tietoa.
höpöhöpöä sulle. se oli hämmentävä muotovirhe.
vaan tuommoinen inttäjä se on siis jukan rakastaja, niin kuin sinä.
Rakastaja ei näköjään tiedä, mikä on muotovirhe.
Sen laittomampi ei hallinnollinen päätös voi olla kuin oli valtuuston puheenjohtajan erottaminen/vapauttaminen luottamuspulaan vedoten! Laittomuuden totesi myös korkeimman hallinto-oikeuden presidentti! Eikä tästä asiasta voi enää valittaa!!!!!!
onko se "muotovirhe" noin 120 kg ja 180 cm? ruttuset housut ja sinapin sotkema samettipikkutakki?
Kotimaa Julkaistu 05.02.2012 19:50
Pyhäjärven poliittinenmyrsky hajotti valtuustoryhmän
Pyhäjärven poliittinen kriisi on saanut jälleen uuden käänteen, kun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki (kesk.) on ilmoittanut eroavansa keskustaryhmästä.
Ryhmästä on eronnut jo aikaisemmin Tarmo Rapo, Asko Kauranen, Heikki Hankila ja ryhmän aikoo jättää myös Seppo Kangasharju. Eronneet perustavat toisen keskustaryhmän.
- Tilanne on tämä tällä hetkellä, mutta ryhmä voi vielä kasvaa, Tikanmäki sanoo.
Hänen mukaansa eron tärkein syy on kaupungin harjoittama henkilöstöpolitiikka. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajalla Raija Leppäharjulla (Kesk.) on eri näkemys asiasta.
- Kriisi kärjistyi uusien ja vanhojen valtuutettujen kahtiajakoon. Eronneet ovat vanhaa kaartia, sanoo "uudempaan" kaartiin kuuluva kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Raija Leppäharju (kesk.).
Eroamisten myötä keskustan vanha valtuustoryhmä kutistuu 11 valtuutettuun, ja menettää enemmistön valtuustossa.
Tikanmäestä on vireillä tutkintapyyntö liittyen hänen toimintaansa kaupungin tytäryhtiö Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:ssä. Myös kaupunginhallitus on pyytänyt keskusvaalilautakunnalta selvitystä Tikanmäen esteellisyydestä koskien tätä vaalikautta. Tämänkin taustalla on Tikanmäen rooli lentokenttäyhtiössä.
Myös Hankilan kotipaikasta pyydetään selvitystä vaalilautakunnalta. Selvitykset eivät lopu tähän, sillä kymmeneltä viime valtuuston kokouksesta kesken poistuneelta valtuutetulta vaaditaan myös selitystä toiminnalleen.
Tikanmäkeä on syytetty viestittelystä poistuneille valtuutetuille, jonka hän on kuitenkin kieltänyt.
Kari Angeria
Miksi nuo kepulaiset eivät ole eri ryhmissä. Nyt tätä nuorisolinjaa vie kaiken aikaa tuo vanha jengi. Rapo.A Kauranen.Hankila,Seppo Kangasharju ja Jukka Tikanmäki.
Liekö jengiin liittyneet Lehtomäki ja P Leskinen. Siinähän se on. Voi,voi Sarkkinen, pikku juoksupoika ja vinkkien vaari. meinasi ihan unohtua.
Luulisi jo Tikanmäen ja Rapon itse ymmärtävän sekä Sarkkisen, että on aika hissukseen poistua areenalta viettämään eläkepäiviä vaikka villisikajahdissa tai muuten lököttelemään joku Viroon joku vierailemaan ja joku äitteen kanssa kalastelemaan ja parempia päiviä hakemaan.
Tiiä vaikka vielä ottavat opikseen.???????? Että miten lukeneina miehinä pidetyt voivatkin olla sopimattomia yhteistenasioiden hoitoon.
25.1.2013
"Rapolla on ollut takapirun rooli. Laintuntijana ja yleisen kunnallisen poliittisen uskottavuuden nimissä hän on kirjoittanut oikaisuvaatimuksia ja kunnallisvalituksia, jotta kunnallisasiat "pysyisivät edes jotenkin järjellisellä ja uskottavalla tiellä"
"Olen huolehtinut, että valituksen perustelut ja lain kohdat täsmäävät ymmärrettävästi."
No tässähän tämä takapiru itse kirjoittaa ja kertoo, miten on vaikeuttanut
menneen kauden kaupunginhallituksen tehtävien suorittamista Pyhäjärvellä.
Ei kun "sana sunnuntaiksi", kyllä se siitä ja AAMEN!
Mitäs tässä puolustelemaan, kun mies kertoo itse aiheuttaneen kaupungille
valtavat kustannukset valituksistaan ja vastineista.
Mitähän tuo Iso Kirja sanoo tällaisesta kiusanteosta.
Montakymmentä valitusta kertoi aikoinaan Pyhäjärven Sanomat.
Ans nähdä, mitä tuleman pitää, kun vanhat, hyvät ajat koittavat.
Onko Tarmo takatuupparina päätöksille. Ja hyväksyvätkö kaupunkilaiset heidän toimensa.
Mitäh? Tarmon ylivuotava lobbaus Laguunasta. Ettäkö ensi vuonna...., kun jumala suo, saadaan Laguuna meille. Elekee hyvät ihmiset meitä naurattako.
Lehti tietojen mukaan maaliskuu 2013 on se päivä, joka sanoo, otetaanko asiaa
"tieteen tiekartalle". Sitten saadaan unohtaa, jos sitä ei siellä ole eikä istu."-
edelliset ovat vaalikauden alusta ja ns. siirtokirjoituksia
oma lisäys; TOTUUS tulee päivitettäväksi väenväkisin kulisseista esiin, sillä huomisen edessä sen ei haluta olevan tulppana.
TARMO RAPO v.2012 kuntavaalimainoksen mukaan ilmaisi itseänsä näin;
----
Kulunut valtuustokausi on tuhlattu tyhmästi erilaiseen riitelyyn. Minä olen vanhana valtuutettuna ollut mukana tässä riitelyssä. Lähimmäisen rakkaus ja huomioon ottaminen ihmisten perusajattelussa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä ovat kuitenkin edelleen elämää ylläpitävä vahva voima.
Siksi meidän pitää nostaa tulevassa valtuustossa taas korkealle lähimmäisen kunnioitus ja yhdessä toimimisen meininki, joilla pidämme oman Pyhäjärvemme pinnalla Suomen kuntamyllerryksessä, ja nostamme samalla sen uuteen kukoistukseen. Meillä on paljon hyviä mahdollisuuksia, joita emme saa hukata.
Selännettä tarvitaan jatkossakin siitä riippumatta, olemmeko me siinä mukana, vai ostammeko me itsenäisenä kuntana laadukkaita palveluja sieltä tai joltain muulta, julkiselta tai yksityiseltä toimijalta. Muiden kuntien menestyminen ympärillämme parantaa samalla meidän omaa menestymistä.
Laguna- hankkeen toteutumisen myötä meidän pitää kehittää kaupunkiamme monikulttuurisuutta ymmärtäväksi kansainväliseksi osaamiskeskukseksi, joka tarjoaa asukkailleen laadukkaita ja kohtuuhintaisia peruspalveluita, hyvää peruskoulutusta (myös englanniksi), päivähoitopaikkoja, erilaisia virkistyspalveluita, asuntoja sekä toimivaa yrityspalvelua, joka voi mukautua uusiin haasteisiin nopeasti.
Kaiken aikaa pitää muistaa, että nämä positiiviset asiat eivät tule meille itsestään, vaan Pyhäjärvi joutuu kilpailemaan tulevasta Lagunan rakentamisesta ja valmistuvan hiukkastutkimuskeskuksen tarvitsemista jatkuvista palveluista edelleen muiden kuntien ja yksityisten toimijoiden kanssa."-lainaus päättyy
------
Kun luin tämän, ei kerta kaikkiaan ole virkavaltaveljes virttänsä virittänyt kirkkaammaksi. Häneltä pitää nähdessä tarkistaa, puhuuko mies milloin mistäkin vaalikaudesta, missä on joukkovoimaksi esitetty Laguna-nimikeräyslista, mihin perustui Hankilan kotipaikkatodistelu, miksi hän lähetti rumat kirjoitukset Rinnevaaran perään, mihin katosi valikoiva lähimmäisyys jota hän itse suun puheissa suosi, mutta kätten teoilla tyhjäksi tekee?
Näin se Rapokin tekee : "Älä tee kuten minä teen vaan tee miten minä sanon"
Ihanaa lukea tätä tosi tarinaa, jota herrat ovat saaneet vaalien alla aikaiseksi.
Kunnallinen itsehallinto on niin hieno ja tärkeä periaate, että se on perustuslailla turvattu. Perustuslaki ei tietenkään suojaa tarkoituksellista rikollista toimintaa, sillä se vaatii, että kaikessa julkishallinnossa on noudatettava tarkoin lakia.
Siten ei pitäisi voida olla mahdollista, että lainvastaistaisuuksia jatketaan siihen saakka kunnes rikosepäilyt ovat edenneet lainvoimaisiin tuomioihin saakka."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittila-joutui-umpikujaan-23-valtuutettua-epaillaan-virkarikoksista-suomen-ennatys/?shared=311134-48834dfe-4
Pkrle myös näitä Phj kokeneita ketkuja, jotka enemmistövallalla rötöstelee.
katsopa:
http://yle.fi/uutiset/lahes_koko_kittilan_kunnanvaltuusto_epailtyna_rikoksesta/8702557
Niiiiiiin, mitenkäs Pyhäjärvellä??
Mukavvoo lukkee tuosta Kittilän uutisesta, notta eriävä mielpide näkkyy olevan poekaa ku lähetään tuota raastuppaa kohti HEHE, siinä taetaa sammoo mieltä olo jiähä toeseks HEHE. molempiloesilla kunnilla taes olla viisaampi naisjohtaja ja änkhyräkepulit saevat superhepuliloesen. taetaa männä molemmilla paekkakunnilla savusaunaloesissa konjamiinit kohta viärään kurkkuun PULPUL ja HIC HIC. heinollassahan Titta uhkas laettaa edustusputelien korkhit kiinni nii siitähä seinille hyppimislöenen alako, meleko hepuli se olki HEHEEE Jooh jos sattuupi olemaan viisaammanloenen naesjohtaja, nii seo heti oekosuluku änkhyrä kepuliloesilla HIC HIC Ja HEHE näen meillä tiällä mualla HEH
Mutta minne ne kaikki tämän Rinnevaaran eron sopimusmenettelyn siunanneiden ja linjan valinneiden valtuutettujen puolustajat ovat joutuneet? Hiljaista on! Missä on uho ja kiihkohenki? Missä kuntalakikirja? Odotamme yhä sitä suurta paljastusta jota on lupailtu, sitä jolla osoitetaan että valtuusto on toiminut oikein ja kunnan edun mukaisesti?
Ei tuu kun ei oo.
No eimeillä oikein ole mitään esittää,ainut on tupla eriävä mielipide dyynellä ja lailallaa.
Mutta he ovat olleet oikeassa, heitä ei syytetä tulevaisuudessa. Vertaan Kittilän uutiseen. Nostan hattua Teille, jotka olette jaksaneet painia , pienenä ryhmänä ja ohi puoluekurin. Olette voittajia, kunhan tämä ceissi on loppuun puitu.
Eriävä mielipide on kovvoo tavaraa tulevissa oekeustaetoissa HEHEH. mutta nyt saunommaaan HEHEHHEEE
Kuulepa kaveri. Minusta nyt on todellakin paikka siihen arviointiin, missä mennään. On laitettava asiat tutkimuksiin, kun vertaa tapahtumia Kittilässä. Meillä on paljon pahempaa.
Niin mikä on pahempaa meillä?
Pyhäjärven kaupunginvaltuusto 2015 - 2016
Puheenjohtajat
Sarkkinen Kimmo pj. (KESK)
Tikanmäki Jukka I varapj. (KESK)
Leskinen Jorma II vpj. (PS)
Valtuutetut
Alamäki Kaisa (KESK)
Erkkilä Katja (KESK)
Harmoinen-Kyllönen Riitta (KESK)
Hynninen Mirja (SDP)
Karvonen Aimo (Vasemmisto)
Kauranen Asko (KESK)
Koski Alpo (Perussuomalaiset)
Kyllönen Henri (KESK)
Lehtomäki Kalevi (KESK)
Leppäharju Raija (KESK)
Leskinen Paavo (KESK)
Liuska Markku (PRO Pyhäjärvi)
Malila Laila (PRO Pyhäjärvi)
Mykkänen Teija (Vasemmisto)
Nurminen Taimi (PRO Pyhäjärvi)
Piippo Taimi (SDP)
Päivärinta Pekka (KESK)
Rapo Tarmo (KESK)
Savolainen Martti (Vasemmisto)
Tammela Dennis (KESK)
Tikkanen Kauko (KESK)
Torssonen Asko (SDP)
Tuikka Tyyne (PRO Pyhäjärvi)
Varis Ari (KESK)
On helpompi nimetä siis näppärämpi poimia syyttämättä jäävät.
Nyt voi jokainen miettiä, mikä on "eriävä mielipide" ja sen hinta!!?? Tästä kun löydät nimesi, niin ole onnellinen. Jätitkö "eriävän mielipiteesi" pöytäkirjaan?
Ei ole kasvonsa säilyttämiseksi muuta mahdollisuutta, kuin se, että vehkeilijä-eläkeläisliigateamin "miehistö" pyytää eroa valtuustosta ikä-ja luottamustoimien kuormittavuuden sekä henkisen terveyden heikkenemisen johdosta välittömästi.
Eronpyytäjiä on , oletan, ainakin kahdeksan, valtuuston kolmesta näennäisesti eri ryhmästä.
Eroamiset olisivat jopa sekä itse eroajan että kunnan kannalta katsottuna tarkoituksenmukaisia, ja kriteerit eron myöntämiseen ovat kuntalainkin mukaan 100%.
Ei ole kahta kysymystä että nämä eroamiset olisivat ehdottomasti 180 astetta laillisuuden puolesta liike ja kuntalaisten luottamuksen palauttamiseksi hallinnon avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta välttämättömiä.
todellakin likainen kausi, äänestäjät on nolattu, kaupungin kassa on tyhjä.
Valtuutetut murjottu alimpaan helvettiin, ihan valtuustonpj.n tasolta. Ajettu ihmiset
kestämättömyyden rajamaille.
Eikä RAPO/Ristinen ole ammattikuntansa imagoa nostanut suuntaan oikeudenmukainen rehti ja reilu.
Toiminta joka suhteessa ala-arvoista.... tämä on minun mielipiteeni.
Kirjoitat niin naulankantaan. Kun vertaa tätä tapaus Kittilää, ei voi kuin ihmetellä, miten täällä poliisivoimat ovat sokeutuneet ja vieneet pöllöjä poikia ja "paidan nyhtäjää" poliittisesti pyhäjärvisiä hunningolle enemmistön voimalla.
Odotetaan, mitä meidän asioista kuuluu. On selvää, että pakko on jotain tapahtua
oikeaan suuntaan. ja lähes "koko Kittilan kunnanvaltuusto epäiltynä rikoksesta" uutista luemme Pyhäjärveltäkin.
lainaus alkaa- todella kuin kaikuna kumuaa
" Rohkeneeko päättäjät paikalle?
Kohtakajahtaa_totuus
28.2.2016 23:52
Varajäsenten ryhmien marssi on totista. Isot poijjaat syyttäjän silmän alla ja saattaa tulla laskua monelle.
Näitä pitäisi uskoa ja mennä päättämään? Mitä oli viimeksi?
Sinä eturivin vassari, et sanonut ainuttakaan puolustavaa lausetta erottamiskokouksessa, kokeneena kuntapolitiikkona tiesit tekosi. Silti, puolueessasi oli myös ryhtiä, aijotko erota?
Tietoista tomintaa, te kaikki puoltaneet tiesitte että xx pitää saada ulos, kuka sen määräsi?
Muistatteko kuinka taputitte ja hurrasitte äänestyksen jälkeen? Se ei ole puolustus, että liki kaikki muutkin taputtivat, se on sen suurempi häpeä.
Toivon nyt, että taputitte kollektiiviselle korvausvastuulle. Sen te ansaittsette, ennen kokousta ja kokouksen aikana tuli omat vastuut selväksi, sen te hyväksyitte ilman kyseenalaistamista.
Ja tais olla ilotulitusta...en nähnyt.
Erityiset epäkiitokset teille jotka koititte saada xx laskun liki salaa maksuun, ilman minkäänlaista päätöstä se käyttämisestä. Kuntalaisten maksettavaksi, noin vain.
Toivottavasti joku muukin ymmärtää toimineensa väärin, xx oli ensimmäinen kenellä lamppu alkoi hehkumaan.
Mitäs jos kokouksessa vallitsee hiljaisuus, ei päättäjiä? xx palkka juoksee, korvausvastuu kasvaa...vaikea yhtälö.
Kuka neuvottelee kunnan puolesta, typeriksi osoitetut virkamiehet?"-lainaus kiinni
Siellähän teillä menee hienosi, naapurissa kateellisena seuraamme peyton placeanne.
ja taas kirjoitusvirheitä. Huiiiiiiiiiiiiiiiii!
Tapani Tölli SK lehdessä Kittilän valtuutetuille;Terveiseni epäiltyinä oleville luottamushenkilöille, että härkäpäisyys ei kannata. Nyt pitäisi tunnustaa tosiasiat ja ottaa lusikka kauniisti käteen, jotta palattaisiin asialliseen päätöksentekoon."
Näin se on Pyhäjärven härkäpäät. teilläkin.
tässä koko juttu lehdestä.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/keskustan-kuntavaikuttaja-tapani-tolli-jyrahtaa-kittila-tarvitsee-heti-apua-harkapaisyys-ei-kannata/?shared=312481-a9443ae7-4
Täällä on vallalla yksinmääräys.Yksi kuningas sanelee missä mennään muut valtuutettut puolueista riippumatta nyökyttylevät samaan tahtiin. Tämä "demokratia" on nähty valtuuston kokouksissa.
Millainen ihminen saa potkut jokaisesta työpaikastaan?
Tämä prolaisten suosikki?
Tuo valtuustokausi repi pyhäjärven hajalle. Teki korvaamatonta vahinkoa taloudellisesti ja henkisesti kuntalaisten kesken.
Tuohon aikaan oli hirmuvalta.
Heikki junan veturina!!
Tiedätkö, keskusta vetoisissa kunnissa ja kaupungeissa ei rehellinen kansalaisten eteen työtä tekevä ,epäkohtiin puuttuva ei menesty.
Pitää olla sammoo mieltä ku se kiho.
Alkaa ajojahti, tiedät varmaan mitä Pyhäjärvellä tapahtui, työnsä hyvin tekevä ajettiin pois keinoja kaihtamatta.
Hän Rinnevaara oli paras kaupunginjohtaja ikinä.
Saanut vaikea luonteensa takia potkut jokaisesta työpaikastaan. Nytki kokosi luonnevikaiset sotkemaan.
On se työmaa olla jokaisella palstalla. Kyllä sinut tiedetään. Koko kylä sen tietää! Maalittaja, sairasta
Siis Tenho tunnetaan.
Pyhäjärvellä taitaa olla kiinalaisen demokratian yhtälöiden noudattaminen ylimpänä. Muodollisesti sinnepäin, pulinat pois.
Päätöksien seuraamuksia ja edesottamuksia sen taustalta, hereillä olevat kuntalaiset saavat koettaa selvitellä mitä oikein tapahtui--mokailujen maksajina olemme paikallaan, muutoin nelivuotiskausina Tikkalanmäen "sutta ja sekundaa" kokoonpano elävät kuin valiopukit kaalimaan vartijoina.
Hereillä olevat? t Tarkoitatko, että ehdokas propersu on jo sammunut?
klo 10.06 JUMITTAAko sinulla kommentointi joka hiton päivä, taustalla taitaa olla pysyvä toksinen mieliala?
Itse puhuit hereillä olevista ja moni juoppo sammuu jo aikaisin.
Et kestä totuutta?
Miksi ette löytäneet kunnollista ehdokasta? Hävettääkö?
Tiedätkö, keskusta vetoisissa kunnissa ja kaupungeissa ei rehellinen kansalaisten eteen työtä tekevä ,epäkohtiin puuttuva ei menesty.
Pitää olla sammoo mieltä ku se kiho.
Alkaa ajojahti, tiedät varmaan mitä Pyhäjärvellä tapahtui, työnsä hyvin tekevä ajettiin pois keinoja kaihtamatta.
Hän Rinnevaara oli paras kaupunginjohtaja.
Ei Kepukaan löytänyt Kunnollista ehdokasta Pyhäjrveltä! Hävettääkö??
Mutta ei tarjoa persujen tavoin rapajuoppoakaan.
Henkilö joka on saanut potkut jokaisesta työpaikastaan oli paras vain riidankylvössä. Löysi kaltaisensa kaverit esim. Malila.
Miten hän muistuttaa ulkonäöltään niin paljon Aueria? Sama isä?
Sinä Itse Heikki kylvät sitä riitaa jokaikinen vuorokausi 24/7 Tuo kuvaa vain sitä ettei sinun omat asiat ole kunnossa. Olet HYVIN katkera ihminen ja tuo katkeruus heijastuu kirjoituksssasi aivan selvästi.
Tiedätkö, keskusta vetoisissa kunnissa ja kaupungeissa ei rehellinen kansalaisten eteen työtä tekevä ,epäkohtiin puuttuva ei menesty.
Pitää olla sammoo mieltä ku se kiho.
Alkaa ajojahti, tiedät varmaan mitä Pyhäjärvellä tapahtui, työnsä hyvin tekevä ajettiin pois keinoja kaihtamatta.
Hän Rinnevaara oli paras kaupunginjohtaja.
Hän Rinnevaara on saanut potkut jokaisesta työpaikastaan. Ainakin kolme kertaa on käyty käräjillä.
Jos luonnevika tekee parhaaksi niin hän on ykkönen.
Vain Me ja Heinola oo ollut kaupunkeja. =Jokaisesta muustakin.
Kepulit eivät osaa puhua koskaan totta!!Valehtelijoiden kerho.
Tuo että hän saanut potkut jokaisesta työpaikastaan on fakta.
Ymmärrän hyvin, että se on kova pala, kun pitäisi jotenkin saada näyttämään, että häntä on kohdeltu meillä kaltoin.
Sinä se Heikki olet luonnevikaisin katkera ihminen.Kasva aikuiseksi ja jätä tuo turhanpäiväinen maalittaminen.Munaat vain itsesi ja puolueesi joka päivä..Montakohan on jättänyt Keskustan aivan noiden höpinöittesi takia?
Tiedätkö, keskusta vetoisissa kunnissa ja kaupungeissa ei rehellinen kansalaisten eteen työtä tekevä ,epäkohtiin puuttuva ei menesty.
Pitää olla sammoo mieltä ku se kiho.
Alkaa ajojahti, tiedät varmaan mitä Pyhäjärvellä tapahtui, työnsä hyvin tekevä ajettiin pois keinoja kaihtamatta.
Hän Rinnevaara oli paras kaupunginjohtaja
Mistä johtuu, että Rinnevaaran puolustajat tippuivat järkiään valtuustosta 2017?
Kuntalaiset eivät ole tyhmiä?
Hän puuttui rehellisesti kaupunkilaisten parhaaksi toimintaan ,sitä kepunjohto ei kestänyt. Nousi liikaa törkyä esiin.
Olet Hyvin katkera ihminen mieleltäsi.jankkaat tuota samaa sontaa.eikö ole mitään muuta mielessä?
Miksi Tenho nousi?
Anneli Auer 2.
Molemmat Titan puolustajat jaksavat.
KepuHeikkiRiidankylväjä jaksaa kun on palkkatyö vittuilla!
Vetelä siellä vetelä täällä vetelä on nyt paikanpäällä 🤣
Hyvä jotta ymmärrät olevasi veteläp. "2023-03-06 16:07:57"
Sehän on alku parempaan.🤣
PHJ:n kuntapäättäjät aika outoa porukkaa, kun eivät ymmärtäneet sitä, että palkaton virkavapaa ei aiheuta kupungille kustannuksia, jos oikein toimitaan.
Osa ei ymmärrä, että eroilmoitus ei tarkoita virkavapauspäätöstä ja tekivät kalliin karhunpalveluksen kunnalle.
Ihme horinaa taas. Ihan korkeimmassa oikeudessa asti vahvistettu molempien osapuolten yhteisymmärryksessä sovitusta palkattomasta virkavapaasta. Ja tämä (20:31) horisee eroilmoituksesta. No ei ole ihme, jos käsite palkaton virkavapaa ei mene joillekin jakeluun. Ja PS. palkaton virkavapaa ei aiheuta kaupungille kustannuksia, jos sen oikein YMMÄRTÄÄ.
Kuka on ja missä väittänyt että palkaton virkavapaus aiheuttaa kustannuksia? Virhehän oli se, ettei hyväksytty eroilmoitusta, joka SINETÖI ylimääräisen 12kk palkkaa vastaavan kuluerän!
Virhe, oli kaivaa lähes vuoden vanha laillinen virkavapaus esille ja vääntää se omavaltaisesti eroilmoitukseksi.
Senhän teki 2013 alkanut 180 asteen kausi.
Sehän oli historian surkein valtuustokausi, josta edelleen paska leijuu pyhäjärven ilmapiirissä.
No miksi sitten ei hyväksytty palkatonta virkavapautta mukisematta?? Mikä ihmeen eroilmoitus?? Missä virhe jos molemmin puolin hyväksyttiin palkaton virkavapaa, joka ei aiheuta kaupungille kustannuksia??
Ei ole kyse virkavapaudesta vaan Rinnevaaran allekirjoittamasta eroilmoituksesta. Tämä ei valehtelemalla muuksi muutu.
Miksi sitten valehtelet.? SE OLI NEUVOTELTU PALKATON VIRKAVAPAUS.
Siitä myös oikeuden päätös. Anna jo olla jatka elämääsi ja tietysti muutaman herran/rouvan pyykinpesijänä.
Virhe, oli kaivaa lähes vuoden vanha laillinen virkavapaus esille ja vääntää se omavaltaisesti eroilmoitukseksi.
Senhän teki 2013 alkanut 180 asteen kausi.
Sehän oli historian surkein valtuustokausi, josta edelleen paska leijuu pyhäjärven ilmapiirissä.
Se oli Rinnevaaran allekirjoittama eroilmoitus.
Miksi valehtelet?
Oli miten oli lopputulos oli hyvä sosiopaatti lensi pihalle ja juoskuhenkilöstön äämestäjät tiputtivat vaaleissa. Äänesteäjät eivät ole tyhmiä.
äänestäjät
Nyt vaan virkarikos vahingot ja seuraamukset ja sovintosopimukset pöydälle, tarvitsemme kaikki ne eurot, jotka ko. hullujen vuosien aikana menetettiin egojen ostokunniassa.
Kanne hallinto-oikeuteen, koska on ilmennyt uusia näkökulmia, joista kaikista raskain on se, ettei yksikään ajojahtiin osallistunut ole ottanut omakohtaista vastuuta, eikä ole osoittanut pienintäkään katumusta aiheuttamastaan vahingosta syyttömille.
Kysymyksessä oli näin ollen kosto,viharikos ja tarkoitsuhakyuinen vahingollinen valta-asemassa hankittu omaetu.
PYhäjärvisten puolesta sitä ei tehty, se on legendaa, ei totta ollenkaan. Erottamien tapahtui lähinnä vanhojen poliittisten intressien ja kostokaunojen innolla yli tehty yhteinen, tarkoin harkittu voimankäyttö.
Hallitusti 2013--->>>>>>>>2023
Tuo tarina on tosi, se on siinä.
Miksi Rinnevaaran allekirjoittama eroilmoitus muutettiin virkavapaudeksi?
Syylliset esiin?
Pysyhän asiassa(09:38) ja korkki kiinni. Asia neuvoteltiin molempien osapuolten yhteiymmärrkysessä palkattomaksi virkavapaaksi. Jopa KHO vahvisti asian. Kerro nyt hyvä ihminen, mikä on asiassa epäselvää.
Oli miten oli paska ulostettiin ja loput heitettiin pihalle vaaleissa. Tv. pyhäjärvinen äänestäjä.
Kanne hallinto-oikeuteen! Just (=J U S T)! Neroja nämä on!
Asiasta voidaan vielä tehdä kanne.
Lopeta tuo jatkuva paskan jauhaminen, kaikille on käynyt selväksi, 2013 v alkaneen 180 asteen kauden ikävät teot.
Kuten tämä kuuluisa lakien tuntija kehui heidän ainoa tarkoitus on saada edellisen kauden päätökset kumoon.
Ota selvää.
Hallinto-oikeuksiin tehdään valitus, ei kannetta!
"Valituksen määräaika
Valituksen määräaika eli valitusaika käy ilmi valitusosoituksesta.
Valituskirjelmä liitteineen tulee toimittaa hallinto-oikeudelle säädetyssä määräajassa, jotta valitus tulee vireille. Valitusasiakirjojen on oltava perillä hallinto-oikeudessa viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen kello 16.15. Tämä koskee myös sähköisessä asiointipalvelussa ja sähköpostitse lähetettäviä asiakirjoja. Valituksen voi toimittaa vielä seuraavana arkipäivänä, jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä.
Myöhästynyt valitus jätetään tutkimatta"
Muistakaa tuo klo-aika 16.15 viimeistään!
Pelottaako kepua mahdollinen linnatuomio?
Pelottaa hirveesti, muistakaa tuo takaraja klo 16.15!
Tenho on jo oven takana paperi valmiina.
Ihmettelin jo aikoinaan hänen valintaa. Yksi myrskyinen irtisanominen jo takana käräjineen.
uule, mekin ihmettelemme miksi pyhäjärven keskiluokan latipäät äänestävät virkarikoksen tekijät , kärjillä useean otteeseen pykeltäneet ja mittavat vahingot aiheuttaneet valtuustoon...jossa he eivät tosiaankaan saa mitään hvyää ja edistävää paikkakunnan hyväksi aikaiseksi.
Korjataan koko paskageissi; Kuule, mekin ihmettelemme miksi pyhäjärven keskiluokan latipäät äänestävät virkarikoksen tekijät , käräjillä useean otteeseen pykeltäneet ja mittavat vahingot aiheuttaneet valtuustoon...jossa he eivät tosiaankaan saa mitään hvyää ja edistävää paikkakunnan hyväksi aikaiseksi.
V***tun tyhmää ja sokeaa sekä kalliiksi käynyttä sakkia., molemmin puolin, valtakirjan antaneet ja valtakirjan saaneet.
Ketä virkarikoksen tekijöitä tarkoitat. ME tiedämme vain yhden, sekin oli sovintotuomio jonka hyväksyivät kaikki osapuolet. Pyhäjärviset voittivat joka tapauksessa, ja siinä syy miksi seuraavissa vaaleissa tehtiin luottamuksen ennätys koko suomessa (n. puolet annetuista äänistä tälle samalle sovintotuomion saaneelle)! Tähänpä ei ole muuta lisättävää...
Lopeta tuo jatkuva paskan jauhaminen, kaikille on käynyt selväksi, 2013 v alkaneen 180 asteen kauden ikävät teot.
Kuten tämä kuuluisa lakien tuntija kehui heidän ainoa tarkoitus on saada edellisen kauden päätökset kumoon.
Ota selvää
Vastine tähän kommenttiin;" Ketä virkarikoksen tekijöitä tarkoitat. ME tiedämme vain yhden, sekin oli sovintotuomio jonka hyväksyivät kaikki osapuolet. Pyhäjärviset voittivat joka tapauksessa, ja siinä syy miksi seuraavissa vaaleissa tehtiin luottamuksen ennätys koko suomessa (n. puolet annetuista äänistä tälle samalle sovintotuomion saaneelle)! Tähänpä ei ole muuta lisättävää..."
Älä edes viitsi leikkiä tietämätönät, ilmeisesti olit mukana ja silloin kuin maailman ruhtinas lyömättöminen lakikäännöksineen...oliko se jotain 180 astetta suuntaansaa--vai oliko se 180 km väli päätapahtumapaikalta kaupungintalo phj-ylivieska käräjäsali -phj
No kerro sitten ketkä kaikki tai edes moniko sai tuomion! Nauretaan sitten yhdessä...
voit nauraa mielenköyhänä patamustan sielus kyllyydestä, ei sinusta vastuulliseksi kansalaiseksi ole, etkä sellaiseksi tule.
Jos ymmärtäisit et edes nostaisi aina esille näitä keskusta johtoisia jätöksiä näin vaalien alla.
Muutenkin on jatkuvasti lööpeissä juopettelut veronmaksajien piikkiin. 🤣🤣🤣
Leppäharju on saanut tuomion ja silti on joidenkin mielestä kelvollinen ehdokas? Minusta ei ole.
Todellakin on saanut tuomionsa ja katunut tekojaan. Hän on asiansa sovittanut.
Sopii ehdokkaaksi , joten jatkoon.
Lintilä täyttää edelleen valtion varoilla kaappiaan ja kassiaan, siinä on hurrrrjjja ero.
Nohjah, ei ole ainoa.
Onko Jukka katunut tekostaan eli tahallista virkarikosta??
Niin, onkohan edes anteeksi pyytänyt ajojahtiaan syytöntä ihmistä kohtaan? Ja aiheuttamaanso lommoa kaupungintalouteen.
Miksi pyytäisi anteeksi hyvää tekoaan? Äänestäjät kiittivät viime vaaleissa runsailla äänillä.
Miten käynee rattijuoppo Leppähajulle?
Onpa(21:47) : lla kieroutunut ja outo käsitys virkarikosten tehtailusta. Tahallinen virkarikos on siis hyvä teko. No kepulit on kepuleita ja onhan heillä ministeriviinatkin.... Ei ääntä kepuleille.
Sodassa tapetaankin ja siitä saata mitaleja. Miksi ei lähes yhtä hyvää työtä palkittaisi?
Kepulit eivät persujen tavoin aja kännissä.
Jaa. Minäpä tunnen kaksikin ratista kärähtänyttä kepulia. Jaa että tahallaan tehtailtu virkarikos hyvä työ. Mitähän se puheenjohtaja Annikakin siitä näin vaalien alla tuumailisi?? Antaisiko lisäpotkua vaalikampanjaan? Taidat (11:44) olla vapaan kasvatuksen tulos.
Et tunne yhtään eduskuntaa pyrkivää rattijuoppoa kepulia, mutta persun tunnet tämän rapajuopon.
En puhunutkaan eduskuntaan pyrkivistä, mutta kaksi ratista kärähtänyttä kepulia kyllä. Ja paljon kepulaisia Kaappi/Tapajuoppoa lisäksi.
Jos täällä on kaapunnin poppoota te ootte kaikki vähän yksikertaista porukkaa, melankolia on teille varmaan tuttua 🤣 vetelä siellä vetelä täällä, ja tietenni oksennus peiton päällä🤣🤣🤣
Emojipelle sekoilee palstalla, ja kun näin on voit nauraa mielenköyhänä patamustan sielus kyllyydestä, ei sinusta vastuulliseksi kansalaiseksi ole, etkä sellaiseksi tule.