http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/videoanalyysi-miksi-moni-iso-talousrikosjuttu-kaatuu-oikeudessa-tulee-veronmaksajille-kalliiksi/5754718
"Miksi?
- Perussyy liittyy siihen, että jutut ovat monimutkaisia ja monimutkaistumassa. Aina kun liikutaan monitulkintaisilla vesillä niin syytteiden hylkäämisprosentti kasvaa, sanoo valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen."
Kaikkihan varmaan muistavat entisen valtakunnasyyttäjän Ari-Pekka Koiviston muistion vuoden 2009 marraskuulta ja siitä ns. koepallostrategian, jolla oli tarkoitus saatella n. 50 eri asemassa olevaa wincapitalaista tuomareiden eteen ja katsoa, että kenestä saadaan syyllinen ja kenestä ei.
Oikeuskanslerin saadessa muistion luettavakseen koepallostrategiasta luovuttiin oikopäätä ja Koivisto potkaistiin pihalle VKSV:sta.
Nissinen väittää, että perussyy syytteiden kaatumiselle on monimutkaisissa jutuissa.
Minä rohkenen väittää, että Nissinen joko tietämättään tai tietoisesti vääristelee totuutta yrittäen puolustella virastonsa valtiolle aiheuttamia useiden kymmenien tai jopa satojen miljoonien eurojen turhia kustannuksia perusteettomista talousrikossyytteistä johtuen.
"Keskusrikospoliisin talousrikostutkintaa johtava rikostarkastaja Markku Ranta-aho sanoo, ettei poliisissa ole analysoitu syytä.
- Jokainen juttu on pikkuisen erilainen. Osassa jutuissa kokonaisuus on vaikeammin näytettävissä."
Luson kaveri Ranta-aho jauhaa täyttä paskaa, sillä KRP:lla on tasan tarkkaan tiedossa ne syyt, joiden vuoksi suurten talousrikosepäilyjen osalta syytteet ovat kaatuneet.
"Lukuisia talousrikoksista syytettyjä puolustanut asianajaja Kai Kotiranta näkee asian yksinkertaisemmin.
- Vastaajat ovat olleet syyttömiä. Ei ole tapahtunut mitään rikosta."
Kai Kotiranta on tietenkin oikeassa näkemyksessään, mutta perimmäinen syy vastaajien syyttömyydelle on edelleen hukkateillä.
Jaa että mikäkö se sitten on se todellinen syy suurten talousrikosjuttujen kaatumisille oikeudessa?
Talousrikos, joka kohdistuu valtion budjettiin on se syy.
Rikoksen tekijöinä ovat poliisihallitus ja valtakunnansyyttäjänvirasto.
Paaterolla, tuolla sinipukuisella jo eläköityneellä poliisiylijohtajalla, oli joka ikinen vuosi nousevalla trendillä asetettuna poliisille tavoite, jonka mukaan poliisin tuli takavarikoida joko 40 M€, 45 M€ tai 50 M€ rikoshyötyä vuosittain riippumatta todellisten tehtyjen talousrikosten määrästä.
Hitaimmin hahmottaville asia ehkä avautuu parhaiten jos esim. poliisiylijohto asettaisi tavoitteeksi, että joka vuosi pitää saada tuomiolle vaikkapa 500 murhaaja riippumatta tehtyjen murhien määrästä.
Keksimäänhän ne konstaapelit joutuvat noita murhatapauksia ja pahimmillaan jopa itse tekemään saadakseen jonkun raukan lavastettua syylliseksi.
Paateron ylimitoitetut ja epärealistiset tavoitteet liittyivät osana siihen huijausoperaatioon, jolla saatiin valtion budjetista kähvellettyä muutama kymmenen miljoonaa euroa lisää Paateron palatsin rahoittamiseen.
Nissinen tietenkin noudatti esimerkkiä ja suoritti omat kusetuksensa valtion budjettiin, josta hyvänä esimerkkinä toimii jälleen Koiviston muistio ja siellä mainittujen koepallojen vuoden 2010 alussa alkaviksi väitettyjen mittavien käräjöintien vaatimat kymmenen vakituista syyttäjän virkaa.
Virat saatiin, vaikkei yhtäkään koepallojuttua ole vieläkään viety käräjäsaliin.
MTV3:n tutkivan journalismin hissi on kärähtäneiden käämien vuoksi seisahtunut pohjakerrokseen kuten on laita tuomareidenkin ammattitaidon tässä pölhökustaiden luvatussa maassa.
Miksi moni iso talousrikosjuttu kaatuu oikeudessa?
20
106
Vastaukset
- Rikolliset-tutkii
Talousrikoksia ei halutakaan saattaa epä pätevän oikeus istuimen käsittelyyn ja ei se yllätä yhtään.
- Brnf-Paskahousu
"Oikeuskanslerin saadessa muistion luettavakseen koepallostrategiasta luovuttiin oikopäätä ja Koivisto potkaistiin pihalle VKSV:sta."
Muutoin Kuikalta ihan mukavaa pohdintaa, mutta tuo yllä kuvattu meni pieleen.
Brynolf Paskahousu vannoi ja vakuutti meille heti asian tullessa julki, että Koivisto teki parhaansa mukaan ja tämän parhaansa tekemisen vuoksi hänet siirrettiin YLENTÄMÄLLÄ saman tien Rajavartiolaitokselle.
Brynolf Paskahousun mukaan mieluummin muut kuin hän eli syyllisten nimet jakoon, ja oli vain asialle eduksi, jos pääsyyllinen ja piensyylliset jutussa olisivat olemassa jo etukäteen. Siis Laihon mallia noudattaen - joukossa voi olla muutama pari-kolme rehellistä sinisilmäistä, mutt rikollisia.11.2.2016: ” Jätän sinut nyt toistaiseksi tämän ketjun väijymieheksi. Hoida kunnialla vastuullista tehtävääsi.”
Minä annoin Tröllerölle luottamustehtävän, 5 räkäpääkuulaa ja vannotin häntä pysymään väijypaikallaan. Eihän tämä lyhytpinnainen taparikollinen malttanut pysyä montussaan kuin muutaman päivän. Täällähän tämä jo huitelee, vartiopaikka on tyhjä ja vihollinen saa huseerata vapaasti.
Sota-aikana tämmöiset käpykaartilaiset ammutettiin saunan seinustalle.
Muuten Kuikalla alkaa jo siivapyörä vippaamaan. Samaa kaunaista kalinaa vuosi toisensa jälkeen. Ja nämä koivistot ja laihot sentään parhaansa mukaan yrittivät pelastaa Kuikan vähiä lantteja. On siinä kiittämätön retku. ;)))- MinaDaenburgerrot
> Minä annoin Tröllerölle luottamustehtävän
Jos sinulle onkin kunnia toimia paskapylväänvartijana, se ei ole sitä meille muille. Menepä siis itse väijymään tarinoitasi, paskahousu.
> Sota-aikana tämmöiset käpykaartilaiset ammutettiin saunan seinustalle.
Mikäs sotahullu sinä oikein olet sen lisäksi, että olet iso paskahousu?
> Muuten Kuikalla alkaa jo siivapyörä vippaamaan.
Kuikka on vielä kaukana siitä, mitä sinä olet. Kuikan tapauksessa kerta päälääkärin luona riittää, sinulla sen sijaan ei auta muu kuin puinen takki ja kaksi metriä hiekkaa. MinaDaenburgerrot kirjoitti:
> Minä annoin Tröllerölle luottamustehtävän
Jos sinulle onkin kunnia toimia paskapylväänvartijana, se ei ole sitä meille muille. Menepä siis itse väijymään tarinoitasi, paskahousu.
> Sota-aikana tämmöiset käpykaartilaiset ammutettiin saunan seinustalle.
Mikäs sotahullu sinä oikein olet sen lisäksi, että olet iso paskahousu?
> Muuten Kuikalla alkaa jo siivapyörä vippaamaan.
Kuikka on vielä kaukana siitä, mitä sinä olet. Kuikan tapauksessa kerta päälääkärin luona riittää, sinulla sen sijaan ei auta muu kuin puinen takki ja kaksi metriä hiekkaa.> "....sinulla sen sijaan ei auta muu kuin puinen takki ja kaksi metriä hiekkaa."
Raskain mielin minun täytyy nyt harkita, teenkö tästä ilmoituksen palstan ylläpidolle ja nettipoliisi Fobballe. Ymmärtääkseni syyllistyt tässä selkeästi laittomaan uhkaukseen. ;)))- Melkoinen-vellihousu
Perseentervaaja kirjoitti:
> "....sinulla sen sijaan ei auta muu kuin puinen takki ja kaksi metriä hiekkaa."
Raskain mielin minun täytyy nyt harkita, teenkö tästä ilmoituksen palstan ylläpidolle ja nettipoliisi Fobballe. Ymmärtääkseni syyllistyt tässä selkeästi laittomaan uhkaukseen. ;)))> teenkö tästä ilmoituksen palstan ylläpidolle ja nettipoliisi Fobballe. Ymmärtääkseni syyllistyt tässä selkeästi laittomaan uhkaukseen.
Jos minä olisin sinä, niin ehdottomasti tekisin - ymmärryksesi kun sattuu olemaan vajaata sekä keskeltä että molemmista päistä.
Normaalijärjellä varustettu henkilö sen sijaan ymmärtäisi oikopäätä, että "hei, minähän olen muille pelkkä olematon netti-nikki, paskahousu, eikä muilla ole harmainta aavistusta edes siitä, olenko mies vai nainen". Viittauksena edelliseen, saatat hyvinkin olla nainen, sen verran akkamaista on käytöksesi. Sorry, kaikki oman arvonsa tuntevat naiset.
Sinähän sen sijaan olet täällä uhonnut tietäväsi kuka minä olen. Tule työpaikkani ovelle, ja lupaan tarjota sinulle kaikesta huolimatta kahvit. Sen verran olen tuhlannut kallista aikaani sinun paskahousujuttuihin. Laiton uhkaus ei sinällään edellytä uhkauksen kohteen henkilöllisyyden tietämistä. Sinähän voit esittää uhkauksen tuntemattomalle ohikulkijalle. Uhkaus voidaan esittää sanallisesti, kirjallisesti tai vaikkapa uhkaavina eleinä.
En nyt ota sen enempää kantaa sinun henkilöllisyyteesi. Olen jo kertonut aiemmin, että en tunne tarvetta paljastella yhtään mitään kenestäkään.
Suo anteeksi, että säikäytin sinut. Juttusi oli kuitenkin kovin typerä. Ei kannata uhota, ei edes leikin varjolla. ;)))- Melekonen-Vellihousu
Perseentervaaja kirjoitti:
Laiton uhkaus ei sinällään edellytä uhkauksen kohteen henkilöllisyyden tietämistä. Sinähän voit esittää uhkauksen tuntemattomalle ohikulkijalle. Uhkaus voidaan esittää sanallisesti, kirjallisesti tai vaikkapa uhkaavina eleinä.
En nyt ota sen enempää kantaa sinun henkilöllisyyteesi. Olen jo kertonut aiemmin, että en tunne tarvetta paljastella yhtään mitään kenestäkään.
Suo anteeksi, että säikäytin sinut. Juttusi oli kuitenkin kovin typerä. Ei kannata uhota, ei edes leikin varjolla. ;)))> Muuten Kuikalla alkaa jo siivapyörä vippaamaan.
Kuikka on vielä kaukana siitä, mitä sinä olet. Kuikan tapauksessa kerta päälääkärin luona riittää, sinulla sen sijaan ei auta muu kuin puinen takki ja kaksi metriä hiekkaa.
Koska sinulla ei ensimmäisellä kerralla mennyt asia yläkertaan saakka, suomennan asian. Kuikka on melkein vielä järjissään ja siivapyörä saattaa vipata, mutta sinä olet toivoton tapaus: siivapyöräsi on murtunut, poissa paikoiltaan, hihna on poikki eikä kone kerta kaikkiaan pyöri.
> Olen jo kertonut aiemmin, että en tunne tarvetta paljastella yhtään mitään kenestäkään.
Johan sitä yritit ja huonolla menestyksellä.
> Suo anteeksi, että säikäytin sinut.
Jos oikein kunnolla olisit minut säikäyttänyt, minusta olisi tullut samanlainen paskahousu kuin sinusta. Kalsonkini ovat kuitenkin vielä puhtaat. - Ruis-Kaunokki
Melekonen-Vellihousu kirjoitti:
> Muuten Kuikalla alkaa jo siivapyörä vippaamaan.
Kuikka on vielä kaukana siitä, mitä sinä olet. Kuikan tapauksessa kerta päälääkärin luona riittää, sinulla sen sijaan ei auta muu kuin puinen takki ja kaksi metriä hiekkaa.
Koska sinulla ei ensimmäisellä kerralla mennyt asia yläkertaan saakka, suomennan asian. Kuikka on melkein vielä järjissään ja siivapyörä saattaa vipata, mutta sinä olet toivoton tapaus: siivapyöräsi on murtunut, poissa paikoiltaan, hihna on poikki eikä kone kerta kaikkiaan pyöri.
> Olen jo kertonut aiemmin, että en tunne tarvetta paljastella yhtään mitään kenestäkään.
Johan sitä yritit ja huonolla menestyksellä.
> Suo anteeksi, että säikäytin sinut.
Jos oikein kunnolla olisit minut säikäyttänyt, minusta olisi tullut samanlainen paskahousu kuin sinusta. Kalsonkini ovat kuitenkin vielä puhtaat.Kuikalla ei vipata siivapyörä eikä remmi luista.
Harvinaisen selväjärkistä ja loogista analyysia sekä asiapitoista kommentointia.
Palstan helmi ; ))) - KuikkaRulettaa
Ruis-Kaunokki kirjoitti:
Kuikalla ei vipata siivapyörä eikä remmi luista.
Harvinaisen selväjärkistä ja loogista analyysia sekä asiapitoista kommentointia.
Palstan helmi ; )))"Harvinaisen selväjärkistä ja loogista analyysia sekä asiapitoista kommentointia."
Jos Kuikkaa ja Brynolfia vertaa teksteiltään keskenään, Kuikka on kuin nahkaistuiminen E-sarjan Mercedes, ja Brynolf on kuin vanha kaksitahtinen Wartburg.
Kuikasta kun saa karistettua turhan pessimismin, E-sarja vaihtuu S-sarjalaiseksi. Brynolfista kun saa karistettua turhan paskan jauhamisen ja itsensä kehumisen, Lada vaihtuu vanhaksi Soliferiksi. Taisinpa tökätä suoraan sikaa silmään, kun niin kovasti tunteet kävivät taas korkealla.
Pääasia on, että ymmärsit sentään lopettaa tuon järjettömän uhkailusi. ;))))
PS. Kuikka kirjoittaa vallan mainiosti itsekin. Teidän perustama tollo-einareiden puolustusrintama on ihan tarpeeton. ;)))- Brnlf-Paskahousu
Perseentervaaja kirjoitti:
Taisinpa tökätä suoraan sikaa silmään, kun niin kovasti tunteet kävivät taas korkealla.
Pääasia on, että ymmärsit sentään lopettaa tuon järjettömän uhkailusi. ;))))
PS. Kuikka kirjoittaa vallan mainiosti itsekin. Teidän perustama tollo-einareiden puolustusrintama on ihan tarpeeton. ;)))> Pääasia on, että ymmärsit sentään lopettaa tuon järjettömän uhkailusi.
Pistäpä vielä, paskahousu, linkki tuohon järjettömään uhkailuun. Tässä säikeessähän sellaista ei vielä ole esitetty. >"Pistäpä vielä ....linkki.."
Etköhän sinä omat viestisi löydä ilman minun linkkejäkin. ;)))
Onkohan sinulla aivan liian pieni pipo? Päivystät täällä ja nillität nykyään vain henkilökohtaisuuksia, asiapuoli on tykkänään hukassa.
Ajattelin käväistä parin tunnin hiihtolenkillä, kannattaisi varmaan sinunkin lähteä kyttäyspaikaltasi Luojan raikkaaseen luontoon. ;))))- Paskahousu-Brnf
Perseentervaaja kirjoitti:
>"Pistäpä vielä ....linkki.."
Etköhän sinä omat viestisi löydä ilman minun linkkejäkin. ;)))
Onkohan sinulla aivan liian pieni pipo? Päivystät täällä ja nillität nykyään vain henkilökohtaisuuksia, asiapuoli on tykkänään hukassa.
Ajattelin käväistä parin tunnin hiihtolenkillä, kannattaisi varmaan sinunkin lähteä kyttäyspaikaltasi Luojan raikkaaseen luontoon. ;))))> Etköhän sinä omat viestisi löydä ilman minun linkkejäkin.
Viesti löytyi mutta ei uhkausta. Pistäpä siis linkkiä tulemaan.
> Onkohan sinulla aivan liian pieni pipo?
Siis kuten sinulla, paskahousulla, vai? On se mahdollista, mutta miksi se sinua haittaa?
> Päivystät täällä ja nillität nykyään vain henkilökohtaisuuksia, asiapuoli on tykkänään hukassa.
Eikö olekin erikoista, että sinä tiedät minun päivystävän? Tällaista asiaa ei voi todellisuudessa tietää kukaan muu kuin toinen päivystäjä.
Ja että asiapuoli on hukassa. Olen sitten samalla tasolla, jossa sinä olet ollut viimeiset 5 - 6 vuotta. Minä en kuitenkaan ole vielä paskahousu. Käytpä nyt kuumana, hellitä vähän. Tuo ei ole hyväksi terveydelle.
Toisaalta, mitä järkeä on sinunkaan suoltaa tänne henkilöön meneviä asiattomuuksia. Ota mallia minusta ja koeta pysyä palstan aihepiirissä ja noudattaa palstan sääntöjä. ;)))
Kiitos siitä, että ymmärsit lopettaa järjettömät uhkailusi. ;)))- Nyt-haukotuttaa
Perseentervaaja kirjoitti:
Käytpä nyt kuumana, hellitä vähän. Tuo ei ole hyväksi terveydelle.
Toisaalta, mitä järkeä on sinunkaan suoltaa tänne henkilöön meneviä asiattomuuksia. Ota mallia minusta ja koeta pysyä palstan aihepiirissä ja noudattaa palstan sääntöjä. ;)))
Kiitos siitä, että ymmärsit lopettaa järjettömät uhkailusi. ;)))Booooooooring!
- ammattitaidottomuutta
Ensinnäkin poliisin palveluksessa pitäisi olla ekonomeja ja lakimiehiä tutkimassa näitä talousrikosjuttuja.
Toisekseen nämä talousrikolliset osaavat venkoilla niin kauan, että rikokset vanhenevat. Ei toi nyt kovin kummoista pähkäilyä vaadi.
Suomessa harvalla poliisin tutkijalla on mitään hajuakaan kirjanpidosta. Ei ne tiedä, jotta mikä on debet ja mikä kredit tai taseet ja tulokset. Samoin harvoilla syyttäjillä on kokemusta talouspuolesta. Kun heille toimitetaan jokin "esitutkintatekele", niin kukapa siitä ottaa selvää. Samoin tuomarit ovat harvoin erikoistuneita talouspuolen asiohin. Vaikka kuinka olisi lukenutta porukkaa viranomaisissa, niin talouspuoli on aivan oma "maailmansa" ja sitä ei omaksuta vuodessa, eikä kahdessa.
Talousrikoksiin syyllistyneet tuntevat kirjanpidon kaikkine kiemuroineen paljon paremmin, kuin virkakoneisto. Tuomitse siinä nyt tuomarina sitten, kun kuuntelet Hoo-Moilasena jotakin sellaista, mistä sulla ei ole hajuakaan. Ihan sama, kuin suomalainen lapsi mensi kiinan kielen tunnille kieltä osaamattomana tai sitten kiinlainen lapsi tulisi meidän äikän tunnille ihan ummikkona. Eipä paljon mahtaisi kostua koulupäivästä (paitsi välkästä ja ruokatunnista).
Mä en ymmärrä, että miksi Suomessa ei satsata talousrikostutkintaan. Se on sellainen osio, mistä saattaa saada hiton hyvät katteet ammattitaitoisen tutkijan hoitaessa tutkintaa. Lisää vaan rahaa ja kovia ammattilaisia tutkintapuolelle, niin uskoisin, että oikeesti se maksaisi itse itsensä takaisin moninkertaisesti.
Ja mitaan ette voi...- TaxScam
Heh, pikku tekijöitä kyllä jahdataan ja saadaankin tuomittua, mutta isot kalat saavat porskutella rauhassa.
Suomen surullisen kuuluisasta korruptiotilanteesta on tyypillinen esimerkki tapaus Instrumentarium, jossa lahjonnan toisia osapuolia tuomittiin jo kymmenisen vuotta sitten ehdottomiin vankeusrangaistuksiin CostaRicassa.
Entinen presidenttikin taisi saada kuuden vuoden tuomion.
Entäs mitenkäs täällä meillä?
Ei mitenkään, ketään ei liene edes raahattu käräjille.
Meillähän jopa valtionyhtiöt harrastavat voimallista verosuunnittelua ja vievät voittonsa veroparatiisimaihin verottajalta piiloon.
Tuo jos mikä on omasta kuormasta syömistä, mutta ei se ketään kiinnosta kun poliitikot ja korkeat virkamiehet omistavat bulvaaniensa kautta noita veroparatiisiyhtiöitä.
- PölhölänKustut
Suomen viranomaiset ja koko oikeusjärjestelmä joutuvat nyt kovaan testiin kun paljastui tuo Nokian Renkaiden testihuijaus.
Juttuun sekaantuneet ja siitä hyötyneet vuoristoneuvokset estänevät jutun oikeuskäsittelyn tässä perirehellisyyden ja lahjomattomuuden kyllästämässä yhteiskunnassa.
Viimeisenä tulppana oikeuden toteutumiselle on arvoisa isoveli Jorma Kalske, joka tulee ottamaan jutun syyteharkinnan harteilleen mikäli todennäköisyyksistä poiketen asia joskus etenee sille asteelle.
Valtionyhtiöt pakoilevat verottajaa ja ministeri puhuu palturia eduskunnalle, huijausta siellä ja törkeää petosta täällä, valelääkäreitä, poliisirikollisia, listahan on loputon.
"Mä en ymmärrä, että miksi Suomessa ei satsata talousrikostutkintaan. Se on sellainen osio, mistä saattaa saada hiton hyvät katteet ammattitaitoisen tutkijan hoitaessa tutkintaa. Lisää vaan rahaa ja kovia ammattilaisia tutkintapuolelle, niin uskoisin, että oikeesti se maksaisi itse itsensä takaisin moninkertaisesti. ", sanoi Ada.
Talousrikostutkinta mahdollisesti seuraavine oikeusprosesseineen ei ole kannattavaa toimintaa, vaikka se heikkolahjaisimmille sellaisena näyttäytyykin poliisin tekemien takavarikoiden valossa.
Tapaus Nokian Renkaat muodostaisi selkeän poikkeuksen, sillä yhtiö on ehtinyt jo itse myöntämään tapahtuneet laittomuudet ja nyt on enää kyse johtohenkilöstön syytteeseen asettamisesta sekä saadun rikoshyödyn konfiskoimisesta valtiolle.
Ripeällä toiminnalla jo vuoden kuluttua olisi käräjäoikeus käsitellyt asian ja parissa vuodessa vuoristoneuvokset olisivat tiilenpäitä lukemassa.
Mitään konkreettista ei kuitenkaan tule tapahtumaan ainakaan kymmeneen vuoteen ja myöhempinä aikoina ei senkään vertaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962