ulkoilutetaan koirat vokkien liepeillä !

Hyvä ja rauhanomainen keino osoittaa suhtautumistaan matuihin on ulkoiluttaa koirat VOK:ien liepeillä :)
24125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Niin, koska hekin saavat vapaasti liikkua vieläpä suurina miesjoukkoina, niin kyllä meilläkin on oikeus ulkoiluttaa lemmikkejämme ihan missä haluamme.

Vapaa maa, jos ei kelpaa, on vapaa lähtemään. Suomessa on koiria valtavasti lemmikkeinä ja me toimimme maassa maan tavalla, vrt. Niinistö.

Viranomaisten toiminta kautta Euroopan saa kansalaiset etsimään tapoja osoittaa tyytymättömyyttä tälle ilmiölle- "mukapakolaisia" muslimimaista, yli 80% riuskoja asekuntoisia miehiä- seassa tuhansittain isis-terroristeja, jotka vaan kärkkyvät tilaisuutta iskeä.

Mitta alkaa täyttymään kaikkalla, tai on jo täyttynyt, suvakitkin ovat vähän vaienneet, vain Yle jatkaa propagandaansa.

Äänestä

Hauskaa. Ei teillä ole koiria, koska toimeentulotukenne menee ryyppäämiseen.

Äänestä

Jos koiran hankkiminen tuntuu kalliilta, kannattaa hommata porsas. Sellainen maksaa vain 40-50 euroa, on ruoan suhteen vielä kaikkiruokaisempi kuin koira, on myös vähintään yhtä älykäs kuin koira.

Äänestä
  • Hyvä ajatus. Aloittaja voi marssia lauleskelle: Kaksi pientä porsasta marssii kapakkatietä...

    Äänestä

Eivät pelkää pieniä koiria, mutta katseista näkee miten ne suhtautuvat koiriin. Nurmijärven Röykän vokkiapinat alkavat aina muka sitoa kengännauhojaan lenkkareistaan kun tulen koiran kanssa vastaan. Todellisuudessa ovat kuittaavinaan ja esittävinään persettä koiralle. Seuraava koira onkin Dogo Argentino jolle voi antaa tummaa lihaa pyllistävästä hanurista aina kun todistajia ei ole näkösällä. Kanariankoiraa en silti uskalla ottaa kun koirista on vasta 40v kokemus. Ellei ole pakko ;-)

Äänestä
  • Dogo Argentino: "Dogo argentino on suurikokoinen molossirotu, joka kehitettiin Argentiinassa suurriistan metsästykseen. Wikipedia" :D

    Äänestä

  • Juuri siksi mainittu rotu. Ei kannata pyllistää väärään mekkaan päin.

    Äänestä

Juuri näin. Eivät muslimit koiria pelkää, osalla on omiakin ja matut ovat varastaneet jo koiria, joten pitäkää pikkuvuffeistanne hyvää huolta.

Tosiuskovaiset joutuvat pesemään itseään ennen rukoilua jos ovat saastuttaneet itsensä koiran kuolalla.

Tämä väärä uskomus pitäisi kitkeä pois ihmisistä ennen kevättä. Olen tavannut parikin naisihmistä, jotka taluttavat pikkufifejään iltamyöhällä ja sanon, että kannattaisi olla varovainen koska aivan vieressä asuu satoja matuja, niin nämä neitokaiset ovat näsäviisasti vastanneet, etteivät matut tee hänelle mitää koska hänellä on koira!!! Juttu on ihan höpönlöpöä ja matut ovat ahdistelleet naisia jopa paikallisessa koira-aitauksessa.

Äänestä
  • Miksi teilläpäin pidetään naisia koira-aitauksessa?

    Äänestä

Pysykää noiden fifien kanssa pois vokkien läheltä. Vähintään kolme susikoiraa oltava tai iso argentiinalainen. Tai muutama tappajakoira, ja pari sikaa. sika olisi melko helppo kouluttaa kulkemaan vierellä, ja se tehoaisi sianpelkääjiin hyvin.

Äänestä

Mulla on sekarotuinen rotukoira.
Haukkuu kaikki mustanaamat.

Äänestä
  • Mulla on lammas, miten se kävisi? Sekarotuisten pentuja voisi antaa muillekin?

    Äänestä

  • Lammas_Bää kirjoitti:

    Mulla on lammas, miten se kävisi? Sekarotuisten pentuja voisi antaa muillekin?

    elä vie lammasta vokin lähelle.... saattavat tehä temput lampaan kanssa.....

    Äänestä

Niissä voi olla pakolaisia myös aasiasta.

Sessestä tullee Hot-Dog?

Äänestä

Mun koira aloittaa rähinän kun sanon matu

Äänestä
  • oot koututtanna koiras hyvin onneksi olkoon....

    Äänestä

Olisin ostanut hirvikiväärin mutta se onkin nyt matuvaikeutettu. Siksi vitun iso koira ja suojelurotu. Tekee rumempaa jälkeä kaiken lisäksi jos on "pakko" pyytää suojelua.

Äänestä
  • Miksi "pakko" lainausmerkeissä? Toivottavasti kaltaisillesi myydään vain korkkipyssyjä.

    Äänestä

Meinasin lähteä ulkoiluttamaan potkukelkalla joulukinkkua. Se jäi vielä syömättä, nyt olisi "hyötykäyttöä".

Äänestä
  • vie kinkku lahjana vokkiin....

    Äänestä

Parempi koira vokin liepeillä kuin vokissa tirisemässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hehheeheeeee1 kirjoitti:

Hyvä ja rauhanomainen keino osoittaa suhtautumistaan matuihin on ulkoiluttaa koirat VOK:ien liepeillä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu