Energiankulutus kasvaa

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/bp-n-ennuste-energiankulutus-kasvaa-34-2035-mennessa-fossiilisten-osuus-80-6307201

Ennusteen mukaan energiankulutus kasvaa 34 prosenttia vuoteen 2035 mennessä vuoden 2014 tasosta.

Raportin mukaan fossiiliset polttoaineet pysyvät tärkeimpinä energianlähteinä kattaen 60 prosenttia uudesta energiatuotannosta ja 80 prosenttia kokonaistuotannosta. Kaasun osuus energiantuotannossa kasvaa ja öljyn vähenee.

Uusiutuvan energian osuuden uskotaan kasvavan 3 prosentista 9 prosenttiin. Myös ydinvoiman ennustetaan kasvavan. Suurin osa ydinvoiman kasvusta tapahtuu Kiinassa, missä ydinvoiman ennustetaan yhdeksänkertaistuvan vuoteen 2035 mennessä.

Raportin mukaan puolet uudesta energiasta kuluu sähköntuotantoon.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei yllätä lainkaan. Suomessakin uusi sähkönkulutusennätys tammikuun alkupäivinä. Kunhan sähköautojen määrä alkaa reilusti kasvaa, niin ennätykset kirjataan vuosittain. Tätäkin on ennustettu asiantuntijapiireissä pitemmän aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Energiafossiili kirjoitti:

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/bp-n-ennuste-energiankulutus-kasvaa-34-2035-mennessa-fossiilisten-osuus-80-6307201

Ennusteen mukaan energiankulutus kasvaa 34 prosenttia vuoteen 2035 mennessä vuoden 2014 tasosta.

Raportin mukaan fossiiliset polttoaineet pysyvät tärkeimpinä energianlähteinä kattaen 60 prosenttia uudesta energiatuotannosta ja 80 prosenttia kokonaistuotannosta. Kaasun osuus energiantuotannossa kasvaa ja öljyn vähenee.

Uusiutuvan energian osuuden uskotaan kasvavan 3 prosentista 9 prosenttiin. Myös ydinvoiman ennustetaan kasvavan. Suurin osa ydinvoiman kasvusta tapahtuu Kiinassa, missä ydinvoiman ennustetaan yhdeksänkertaistuvan vuoteen 2035 mennessä.

Raportin mukaan puolet uudesta energiasta kuluu sähköntuotantoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu