Afrikassa ja arabiassa ovat ihmis-sivilisaation vanhempia yhteiskuntia joilla pitäisi olla eniten kehittynyt. Mikä on mennyt pieleen?
Vanhat yhteiskunnat
Tavis1991
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No mikä...?
Islamilaisessa kulttuurissa serkusavioliitto on normi, sillä se takaa omaisuuden pysymisen suvussa sekä klaanijärjestelmän pysyvyyden. Esimerkiksi Etelä-Somaliassa avioliitoilla pyritäänkin vahvistamaan juuri isänpuoleisia sukulaisuussuhteita. Ihanneavioliitto on perinteinen islamilainen serkusavioliitto, veljesten jälkeläisten kesken. Saudi-Arabiassa kaikista avioliitoista serkusavioliittoja on 50%, Irakissa 33%, Afghanistanissa ja Iranissa noin 30-40% ja Egyptissä noin 20% - eli serkusavioliitto on kovassa kurssissa.
Ja seuraukset näkyvät. Islamilaisten maiden keskimääräinen ÄO on noin 10-20 pistettä alhaisempi kuin kristittyjen, ja erilaiset perinnölliset sairaudet ovat enemmän normi kuin poikkeus. Qatarissa, jossa serkusavioliittoja on 54% kaikista, hallitus sääti geenitestit pakollisiksi 2009. Vuonna 2005, BBC News raportoi, että vähintään 55% Britannian pakistanilaisista on naimisissa serkkunsa kanssa, ja että he ovat 13 kertaa alttiimpia saamaan lapsia, joilla on perinnöllisiä sairauksia, kuin valtaväestö. Wikipedian ja BBC:n mukaan brittipakistanilaisia on vajaa 3% maan väestöstä, mutta heidän kontolleen tulee 30% kaikista perinnöllisesti sairaista vauvoista.