Muistoja Lohjalta

Lohjan_mummula

Nyt yli viisikymppisenä voi todeta, olevansa jo tosi vanha. Kun molemmat vanhemmatkin nukkuneet jo pois ja lähes kaikki sukulaisetkin on jo mullan alla. Omat lapsenikin ovat jo aikuisia ja ensimmäinen lapsenlapseni on tulossa.
Kun vanhenee, monenlaiset muistot herää eloon. Itselläni osa näistä muistoista liittyy50-60 luvun lohjaan, joka oli tuolloin kauppala. Äitini oli kotoisin lohjalta.
Matkustimme äidin ja siskojen kanssa kotipaikkakunnaltani lohjalle aina junalla. Junaa vaihdettiin hyvinkäällä, sieltä matka jatkui lohjan asemalle ns.lättähatulla. Lohjalla asui tuolloin siis äidin sukulaisia. Hänen äitinsä, hänen mummonsa ja hänen tätejään ja enojaan ja serkkuja. Isomummuni, äidin mummu asui nuorimman tyttärensä kanssa, lauta-aidan reunustamassa punaisessa pienessä mökissään. Jonka piha oli kesäisin niin kaunis, kukkaloistossaan ja sireenipensaineen ja lukuisine luumu ja omenapuineen. Mökki sijaitsi nummentaustantiellä, aika lähellä keskustaa. Myös äidin äiti asui nummentaustantiellä. Vanhassa valkoisessa puutalossa, jossa asui muitakin ihmisiä. Talon lähellä oli joku vanha huoltamo. Siinä on nytkin joku huoltamo.
Mummon koti ei koskaan unohdu, pitsiverhoineen ja kustavilaiskalusteineen.
Muistan vieläkin mummun keittiön mausteiden tuoksut, muistan kauniit posliini astiat. Punaisen silkkitäkin ja sen päälle taitetettuja, rakkaan mummuni kukin kirjailemia vitivalkosia lakanoita, joihin hän oli virkannut upeat pitsitreunat. Mummuni oli taitava käsityöihminen. Samoin äitini ja äitini vaari, joka oli ammatiltaan räätäli. Hämmästelen aina äitini mummoa, isomummuani.
Miten he mahtuivat asumaan siinä pienessä 2 huoneen mökissä? Vaari tekemään vielä räätälinhommia samoissa tiloissa.
Hänellä ja isomummulla oli peräti 13 lasta. Mutta ilmeisesti aikaa myöten tilaa tuli, kun lapsia lähti peräjäleen mökistä maailmalle. Lopulta tämä vaari itsekin amerikkaan ja sinne jäi.
Joskus 90 luvun alussa näimme lohjaa viimeisiä kertoja, silloin vielä elossa olleen äitini kanssa. Kävimme kirkolla, vanhalla hautausmaalla, mummujen ja äidin tädin haudalla. Muualla ei siellä enää sukulaisiamme ole. Ei ainakaan sellaisia, jotka haluaisivat pitää yhteyttä. Haikeana katselimme, muuttuneita maisemia. Nummentaustantiellä, isomummuni puretusta mökista jäljellä oli vielä kivijalkaa ja osa sireenipensaistakin. Sittemmin paikalle on noussut kerrostalo.
Muistaakohan kukaan vanha lohjalainen enää tätä mökkiä ja näitä sukulaisiani?

1

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maijamarja

      Muistan toki sen mökin! Sen ohi kuljettiin Nummentakaa kesällä uimaan ja talvella luistelemaan. Aurlahdenrannassahan oli luistinrata ja samalla rannalla kävimme uimassa. Ja ettei joku näppärä väännä vitsiä, että harrastettiinko avantouintia, niin uimme kesällä. Jalkaisin kuljettiin, vanhemmat eivät kuljettaneet. Oli ne mukavia aikoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2256
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1108
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      26
      1096
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      954
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe