Pikasakkoja

Poliisi rupeaa kirjoittamaan pikasakkoja matuille seksuaalisesta ahdistelusta. Voi tätä suurta tyhmyyttä. Mitä hyötyä siitä on??? Poliisi kyllä työllistyy, mutta mitä muuta? Ei mitään. Ei matut niitä sakkojaan maksa, eikä ne niistä mitään välitä. Eikä ulosotto niitä pysty perimään, kun ne matut on sen verran viisaita, että ei ne töihin mene missään tilanteessa, koska SPR tai sossu kuitenkin elättää. Niillä rahoilla on mukava hengailla baareissa ja kaduilla. Ja vankilaan ei tietenkään matuja kannata sakkojen takia pistää, se tulee meille vielä kalliimmaksi. Mikä olisi sitten viisaampaa? Tietysti se, että naisten on sopeuduttava tähän monikulttuurisuuteen. Se vain täytyy nyt hyväksyä, että matut kourii, kopeloi ja puristeelee. Se on sitä kauan kaivattua monikulttuurisuutta. Ja tokihan siitä joku feministi voi oikeasti nauttiakin? Tietysti nyt oikeista raiskauksista tulee vielä pieni rangaistus, mutta vain pieni. Ja olen aivan varma, että kun niitä tulee tulemaan entistä enempi, niin ranagistukset lievenevät. Ehkä parin vuoden päästä ollaan sen verran suvaitsevaisia, että matun tekemä raiskaus ei ole enää rikos. Ja siitä vuosi pari eteenpäin laki on niin, että raiskattu nainen on syyllinen ja hänet kivitetään kuoliaaksi. Sopeutukaamme siis tähän hienoon monikulttuurisuuteen!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sakottamalla ei tule oikeuskäsittelyä eikä nuuskiva kansalaistoimittaja voi käydä tilaamassa oikeuden päätöstä joka paljastaa tuomion ja nimen :)

Yhteiskunta valmistautuu peittelemään matujen rikosaallon piilottamalla ne poliisin nimettömiin tilastoihin. Hesari luultavasti tulee vielä syyttämään suomalaisia piikistä ahdistelurikoksissa.

Äänestä
  • Voi hyvä tavaton. Noinhan se meneekin. Kun poliisi antaa pikasakon, asia ei tule mihinkään tilastointeihin. Ei tule ilmi, että matu on tehnyt rikoksen. Onpa tosi hienoa toimintaa.

    Äänestä

  • Pallopää Orpo on surkea sisämnisteri, turvattomuus vain lisääntyy!!

    Äänestä

Ennustan että 2 vuoden päästä suvakit kuolee sukupuuttoon Suomessa.. Uskon että ihmisten aivotoiminta palautuu alkukiiman kadotessa ja tosiasioiden vyöryessä silmille. Länsimainen kulttuuri on vaan yksinkertaisesti parempi kuin islamilainen. Piste.

Äänestä

En ihmettele yhtään jos ku klux klan herää uudelleen eloon, alkaa nuo tielnteet kehittyä siihen suuntaan!

Äänestä

– Perusmuotoisesta seksuaalisesta ahdistelusta tulisi 20 päiväsakkoa. Liukuma on asetettu 15–40 päiväsakkoon. Sakolla voitaisiin hoitaa vaatteiden päältä tapahtuvaa koskettelua, takapuolen puristelua, rintojen koskettelua, väkisin suutelemista, käden reidelle laittamista. Näihin puututtaisiin sakoilla heti paikan päällä, Roimu selittää.

– Jos tekijöitä on useampia tai teossa käytetään väkivaltaa tai siinä mennään paljaalle iholle, se ei ole enää seksuaalista ahdistelua vaan se on jotakin muuta ja se käsitellään rikosilmoituksen ja esitutkinnan kautta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001126746.html

Maksamattomat sakot estävät kansalaisuuden saamise
http://www.migri.fi/suomen_kansalaisuus/kansalaisuuden_hakeminen/edellytykset/maksujen_maksaminen

Ja varmasti vaikuttavat myös turvapaikan saamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihanatulevaisuusodottaa kirjoitti:

Poliisi rupeaa kirjoittamaan pikasakkoja matuille seksuaalisesta ahdistelusta. Voi tätä suurta tyhmyyttä. Mitä hyötyä siitä on??? Poliisi kyllä työllistyy, mutta mitä muuta? Ei mitään. Ei matut niitä sakkojaan maksa, eikä ne niistä mitään välitä. Eikä ulosotto niitä pysty perimään, kun ne matut on sen verran viisaita, että ei ne töihin mene missään tilanteessa, koska SPR tai sossu kuitenkin elättää. Niillä rahoilla on mukava hengailla baareissa ja kaduilla. Ja vankilaan ei tietenkään matuja kannata sakkojen takia pistää, se tulee meille vielä kalliimmaksi. Mikä olisi sitten viisaampaa? Tietysti se, että naisten on sopeuduttava tähän monikulttuurisuuteen. Se vain täytyy nyt hyväksyä, että matut kourii, kopeloi ja puristeelee. Se on sitä kauan kaivattua monikulttuurisuutta. Ja tokihan siitä joku feministi voi oikeasti nauttiakin? Tietysti nyt oikeista raiskauksista tulee vielä pieni rangaistus, mutta vain pieni. Ja olen aivan varma, että kun niitä tulee tulemaan entistä enempi, niin ranagistukset lievenevät. Ehkä parin vuoden päästä ollaan sen verran suvaitsevaisia, että matun tekemä raiskaus ei ole enää rikos. Ja siitä vuosi pari eteenpäin laki on niin, että raiskattu nainen on syyllinen ja hänet kivitetään kuoliaaksi. Sopeutukaamme siis tähän hienoon monikulttuurisuuteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu