Säätiöt menettämässä vallan Stockmannissa!

Menettääkö säätiöt myöskin suuren tulonlähteensä kun valta Stockmannissa todennäköisesti vaihtuu?

Tavarataloyhtiö Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh siirtyy sivuun tehtävistään. Asiasta kertoo Hufvudstadsbladet. Uudeksi puheenjohtajaksi ehdotetaan SRV:n ja Finnairin toimitusjohtajana aiemmin toiminutta Jukka Hienosta.
Päätöksen taustalla on Stockmannin pääomistajien riita Hartwall Capitalin tekemästä ehdotuksesta eri osakesarjojen yhdistämisestä. Stockmannilla on käytössä A- ja B-osakesarjat, joilla on eri määrä ääniä yhtiökokouksessa. Hartwall on Stockmannin suurin yksittäinen omistaja 11,68 prosentin omistusosuudella, mutta sen osuus äänistä on 10,69 prosenttia.

Sen sijaan Konstsamfundet, jonka toimitusjohtaja Bergh on, omistaa Stockmannista 9,39 prosenttia, mutta se hallitsee 15,13 prosenttia äänistä. Bergh on aiemmin kuvannut HBL:lle Hartwallin ehdotusta ”kaappausyritykseksi”.


– Jotta ei syntyisi vaikutelmaa, että vastustamme ehdotusta siksi, että haluamme valtaa ja puheenjohtajapaikan – vaan meidän mielestämme se on parasta yhtiölle – ehdotetaan, että Jukka Hienonen, joka on neutraali ja riippumaton suurista omistajista, valitaan seuraavaksi puheenjohtajaksi, sanoo Bergh nyt lehdelle.

http://www.uusisuomi.fi/raha/174760-riita-stockmannissa-hbl-puheenjohtaja-lahtee
889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Fondit ovat menettämässä asemiaan maan taloudessa, mikä on hyvä asia demokratian ja suomalaisten kannalta. Surukorruptiohan toimii juuri säätiöiden avulla.

Äänestä

Ei saisi olla noin pihalla asioista joita kommentoi. Sviddu mitä dårkia.

Äänestä

Stockman on bisneksensä menettänyt, ei voi mitään johtaja tehdä olkoonpa se kúka tahansa.

Äänestä

Svekojen tasa-arvokäsitys nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että ruotsinkielisten omistamilla osakkeilla pitää olla suurempi äänivalta kuin suomenkielisten omistamilla osakkeilla. Ei tässä ole mitään kummallista.

Äänestä

Taas piti valita aitosuomalainen johtoon, koska toistaistoiset ja riitaisat surut eivät muuten pärjää.

Äänestä

Perseelleen menee sipsit ja rättikaupat hevosnaamoilla.

Äänestä

Mistä nyt surumammat käy ostamassa kalliit rätit ja kipot? Pitääkö käydä Tukholmassa ostosreissussa?

Äänestä

Nokian RENKAAT---- TYYPILLNEN ASIAKKAITA HUIJAAVA HURRI-BISNES.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


junttila kirjoitti:

Menettääkö säätiöt myöskin suuren tulonlähteensä kun valta Stockmannissa todennäköisesti vaihtuu?

Tavarataloyhtiö Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh siirtyy sivuun tehtävistään. Asiasta kertoo Hufvudstadsbladet. Uudeksi puheenjohtajaksi ehdotetaan SRV:n ja Finnairin toimitusjohtajana aiemmin toiminutta Jukka Hienosta.
Päätöksen taustalla on Stockmannin pääomistajien riita Hartwall Capitalin tekemästä ehdotuksesta eri osakesarjojen yhdistämisestä. Stockmannilla on käytössä A- ja B-osakesarjat, joilla on eri määrä ääniä yhtiökokouksessa. Hartwall on Stockmannin suurin yksittäinen omistaja 11,68 prosentin omistusosuudella, mutta sen osuus äänistä on 10,69 prosenttia.

Sen sijaan Konstsamfundet, jonka toimitusjohtaja Bergh on, omistaa Stockmannista 9,39 prosenttia, mutta se hallitsee 15,13 prosenttia äänistä. Bergh on aiemmin kuvannut HBL:lle Hartwallin ehdotusta ”kaappausyritykseksi”.


– Jotta ei syntyisi vaikutelmaa, että vastustamme ehdotusta siksi, että haluamme valtaa ja puheenjohtajapaikan – vaan meidän mielestämme se on parasta yhtiölle – ehdotetaan, että Jukka Hienonen, joka on neutraali ja riippumaton suurista omistajista, valitaan seuraavaksi puheenjohtajaksi, sanoo Bergh nyt lehdelle.

http://www.uusisuomi.fi/raha/174760-riita-stockmannissa-hbl-puheenjohtaja-lahtee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu