Voi jumalauta millaista rottajoukkoa elää Tohmajärvellä!
On tuo jo niin uskomatonta että toivoisi kusipäiden joutuvan vielä ns. jälkikäsittelyynkin!
29 -vuotiaat Juha Tapani Niiranen sekä Jarno-Matti Mikael Sutinen saivat viiden vuoden vankeustuomion törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lisäksi 28-vuotias Jani-Antero Härkönen sekä Veli-Matti Kuronen, 29, tuomittiin samoista rikoksista 4 vuodeksi vankeuteen ja 29-vuotias Eero Juha-Pekka Pirhonen tuomittiin törkeän raiskauksen yrityksestä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen.
Liäksi tuomitut velvoitettiin korvaaman uhrille yhteensä 24000 euroa sekä lisäksi muita korvauksia. Lähde: Helsingin Sanomat.
Teot tapahtuivat vuonna 2000 heinäkuussa Tohmajärvellä. Uhri oli tekohetkellä 15-vuotias tyttö.
TÄSSÄ RAISKAAJIEN NIMET!
91
13547
Vastaukset
- Linkki_
Asiaan liittyen:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=9599 - kuinkas_muuten
Huomattava on tuo surullisen kuuluisan Itä-Suomen hivioikeuden päätös!
Itä-Suomen hovioikeus on alentanut kaikkien Tohmajärven joukkoraiskauksesta tuomitun viiden miehen tuomiota. Tiistaina antamallaan päätöksellä hovioikeus tuomitsi jutun kaksi päätekijää kahden vuoden ja kymmenen kuukauden pituisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Joensuun käräjäoikeus tuomitsi heidät kesällä viideksi vuodeksi ehdottamaan vankeuteen.
15-vuotiaan tytön seksuaaliseen hyväksikäyttöön osallistuneista kaksi sai hovioikeudessa kahden vuoden ja neljän kuukauden mittaiset vankeusrangaistukset, kun käräjäoikeus tuomitsi heidät neljäksi vuodeksi vankeuteen.
Joukon viidennen miehen hovioikeus päästi vuoden ja kuuden kuukauden ehdollisella tuomiolla. Hovioikeus on jo lokakuun alussa välitoimenaan määrännyt kesällä vangitun miehen laskettavaksi heti vapaaksi.
Hovioikeus määräsi neljä muuta miestä pidettäväksi edelleen vangittuina.
Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi miehet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Oikeuden mielestä miehet eivät olleet syyllistyneet raiskaukseen tai raiskauksen yritykseen, koska oli jäänyt toteen näyttämättä, että miehet olisivat saattaneet uhrinsa puolustuskyvyttömään tilaan juottamalla hänet humalaan tai sitomalla kiinni sängyn tolppiin.
Rikokset tapahtuivat Tohmajärvellä 1. päivänä heinäkuuta 2000. Uhri teki tapahtuneesta rikosilmoituksen viime keväänä.
Joensuun käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa neljä miestä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Viides mies sai muita lyhyemmän tuomion törkeän raiskauksen yrityksestä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/U ... 98929.html- Tohmajärveläinen
Valitettavasti nämä tyypit elävät leveästi ja kyttäävät nuoria likkoja edelleen Tohmajärvellä , mikään ei ole muuttunut raiskaus ajoilta. Niiranen jopa jakaa kuvia instaansa kun kännää nuorten likkojen kanssa.
- musiikinmaisteri
hyi hitto minkälainen rotan näkönen äijä joka kurvaa sillä mersullaan...no on kyllä tytötkin tyhmiä, kun tommosen kanssa liikkuvat..no kaikenlaisille narkeille ja tatuoitupäille täällä näyttää naisseuraa löytyvän. seura tekee kaltaisekseen ja onneksi omat tenavat panostaa opiskeluun, että vaan hömppäseurassa luuhaamiseen.
- kaikkiruokanen
Tohmajärveläinen kirjoitti:
Valitettavasti nämä tyypit elävät leveästi ja kyttäävät nuoria likkoja edelleen Tohmajärvellä , mikään ei ole muuttunut raiskaus ajoilta. Niiranen jopa jakaa kuvia instaansa kun kännää nuorten likkojen kanssa.
olikos näistä muuan ns b rapun talonmies
- Anonyymi
kaikkiruokanen kirjoitti:
olikos näistä muuan ns b rapun talonmies
Oli joo,talonmies juu...
- Anonyymi
musiikinmaisteri kirjoitti:
hyi hitto minkälainen rotan näkönen äijä joka kurvaa sillä mersullaan...no on kyllä tytötkin tyhmiä, kun tommosen kanssa liikkuvat..no kaikenlaisille narkeille ja tatuoitupäille täällä näyttää naisseuraa löytyvän. seura tekee kaltaisekseen ja onneksi omat tenavat panostaa opiskeluun, että vaan hömppäseurassa luuhaamiseen.
JUURI NIIN. VANHEMPIEN VASTUULLA PITÄÄ LAPSET EROSSA HUONOSTA SEURASTA.
- Anonyymi
Tohmajärveläinen kirjoitti:
Valitettavasti nämä tyypit elävät leveästi ja kyttäävät nuoria likkoja edelleen Tohmajärvellä , mikään ei ole muuttunut raiskaus ajoilta. Niiranen jopa jakaa kuvia instaansa kun kännää nuorten likkojen kanssa.
NIIRASESTA PITÄÄ TEHDÄ ILMOITUS POLIISILLE..HE TUTKII..MISSÄ ON NÄITTEN NUORTEN LIKKOJEN VANHEMMAT..EIVÄTKÖ KATSO YHTÄÄN LASTENSA PERÄÄN..JOS TIEDÄTTE LASTEN NIMIÄ KETKÄ LIIKKUU NIIRASEN SEURASSA..ILMOITTAKAA LASTENSUOJELUUN TAI TEHKÄÄ HUOLI-ILMOITUS SOS.TOIMEEN..SIITÄ SE VYYHTI ALKAA PURKAUTUMAAN JA NÄMÄKIN NUORET SAA AJOISSA APUA JA PÄIHTEETÖN ELÄMÄ ON AINA PARASTA! NÄMÄ NIIRASET EIVÄT AJATTELE NOKKAANSA PIDEMMÄLLE MITÄ TEKEVÄT JA MITÄ PÄIHTEET TEKEVÄT NOIN NUORILLE!!
- Anonyymi
musiikinmaisteri kirjoitti:
hyi hitto minkälainen rotan näkönen äijä joka kurvaa sillä mersullaan...no on kyllä tytötkin tyhmiä, kun tommosen kanssa liikkuvat..no kaikenlaisille narkeille ja tatuoitupäille täällä näyttää naisseuraa löytyvän. seura tekee kaltaisekseen ja onneksi omat tenavat panostaa opiskeluun, että vaan hömppäseurassa luuhaamiseen.
MITÄHÄN KAIKKEA TÄMÄ NIIRANEN KÄYTTÄÄ JA VÄLITTÄÄ!! ILMOITUS POLIISILLE AJOISSA.

just niin...hienoa että on vanhempia jotka välittää lapsistaan ja siitä että katsovat lastensa perään eivätkä anna liikkua iltamyöhään kylillä ties kenen seurassa ryyppäämässä tai muita päihteitä käyttämässä..!!
- Anonyymi
Korkein oikeus tekee tytöstä syyllisen.
- Anonyymi
Tohmajärveläinen kirjoitti:
Valitettavasti nämä tyypit elävät leveästi ja kyttäävät nuoria likkoja edelleen Tohmajärvellä , mikään ei ole muuttunut raiskaus ajoilta. Niiranen jopa jakaa kuvia instaansa kun kännää nuorten likkojen kanssa.
Hovi-oikeudella taitaa olla tuomareissaan taipumusta tuolle alalle, koska
alentavat aina tuomioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MITÄHÄN KAIKKEA TÄMÄ NIIRANEN KÄYTTÄÄ JA VÄLITTÄÄ!! ILMOITUS POLIISILLE AJOISSA.
Kuule ei käytä mitään aineita, eikä välitä mitään. Joten voit pitää turpasi kiinni!!
- huhu
Muita tuomittuja seksuaalirikollisia Tohmajärvellä? Näistä olisi hyvä olla ihmisillä tietoa.
- hölömöeevart
Utelias kyssyy oliko papin,poliisin,kunnanjohdon poikii?
- Anonyymi
Yks on ex-rajavartijan poika..asuu nyt hesassa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yks on ex-rajavartijan poika..asuu nyt hesassa!
sutinen..
- antirikastunut
Mutta jos araapipakolainen tekköö saman niin vuan piätä silitettään ja sanotuaha että nouvattavat korroonin sharrii lakkii.
- puhukaatotta123
niin ja muistakaa että onko kaikki varmasti totta...sepittää monikin tarinoita rahastusmielessä!! aina ei oikeudessakaan tule se totuus esiin!!
- kuja
ihan vitun ison potinhan tuo uhri saikin. et joo nii varmasti. taidat olla samanlainen runkkari kun tekijät.
- mielisairaanhoitaja
eipä moni rahasta sepitä juttuja....ihan vaan sairauttaan ja tuhotakseen jonkun elämän. enpä ihaile tuota uhriakaan....tyhmähän tuo oli kun noitten matkassa pyöri kännissä.
- Anonyymi
kuja kirjoitti:
ihan vitun ison potinhan tuo uhri saikin. et joo nii varmasti. taidat olla samanlainen runkkari kun tekijät.
no hei kuulehan...rahalla ei voi korvata kaikkea ja mikä henkinen kärsimys teosta oli uhrille...meehän kato peiliin!
- Anonyymi
mielisairaanhoitaja kirjoitti:
eipä moni rahasta sepitä juttuja....ihan vaan sairauttaan ja tuhotakseen jonkun elämän. enpä ihaile tuota uhriakaan....tyhmähän tuo oli kun noitten matkassa pyöri kännissä.
ne tekijät juotti nuoren tytön känniin...aikuiset miehet on vastuussa teoistaan ja ihan hyvä että nimet julkaistaan. näitä tyyppejä seurataan tohmiksella .. se on varma!
- tottakaa
oliko siinä vielä teolla kehuskelemista paitsi pirhos poijalla
- sutkipa
pirhosen poijalla jäi raiskauksen yritykseksi.siksi ei elvistelly kylillä
- Kansalaisaloite
Joo ehdottomasti pitäisi saada uudelleen käsittelyyn,niin tulisi totuus julki!!!
- Tosissaan
Totuus tullut jo julki raiskaajat yrittää vaan tekoaan selitellä. Vittu mitä pellejä!
- Anonyymi
Helppo sönköttää kun ei mistään tiedä mitään.
Nimimerkillä tule Ärrälle kahville niin rupatellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helppo sönköttää kun ei mistään tiedä mitään.
Nimimerkillä tule Ärrälle kahville niin rupatellaan.KUULE TIEDETÄÄN ETTÄ NIIRANEN KÄY SIELLÄ..SEURATAAN TAPAUSTA. PERÄÄNKUULTETAAN VANHEMPIEN VASTUUTA PITÄÄ PAREMPAA HUOLTA LAPSISTAAN, ETTEIVÄT RYYPPÄÄ TÄMMÖSESSÄ SEURASSA.
- Sivustaseuraaja
Sutinenkin vaan mersulla ajelee, milloin tulee seuraava uhri?
- Anonyymi
TIEDETÄÄN MISSÄ ASUU...OTETAAN SEURANTAAN! VANHEMMAT KATSOKAA LASTENNE PERÄÄN ETTEIVÄT LIIKU NOITTEN KANSSA.
- PenttiNaapurista
Niin milloinhan tulee..ja kuka sen tekee? SE voit olla sinä tai naapurisi. Ihminen kun on...sairas, ja monesti myös "uhri" keksii omiaan. En viittaa tässä tapauksessa tuohon juttuun mistä OIKEUS on antanut tuomiot. Muistakaa että oikeus antaa tuomiot, ette te. Ja joku kylän mies varmasti mussuttaa että olen joku noista luusereista mutta en ole.
- Tietoaon
Et ole tekijä,mutta tiedän että olet yhden tekijän isä.
- Max78
Eiköhän nää ole jo rangaistuksensa kärsineet? Yks ja sama tyyppi nostaa vielä heidän nimiään netissä esiin tasaisin väliajoin.
- terveilläonoikeustietää
Eikös se ole ihan hyväkin asia saattaa ihmisten tietoisuuteen minkälaista porukkaa ympärillämme pyörii?
- matkustajaveeruska
niin ja turha tässä on mitään lynkkausta tekijöille suunnitella...vanha juttu ja jätkät on kärsineet rangaistuksensa...toivottavasti ottivat opikseen sekä uhri myös...ei toinna lähteä kenen tahansa matkaaan.
- Saastaiset
No itä suomen hovi on kuuluisa kovista seksuaalirikos tuomioista. Ihmis Saastat pääsee kun koira veräjästä.
- Hojo
Alkukesästä tais yhelle sattuu leukaan kun Kiteen puolella anniskelupaikassa asioi
- Kyntterikyntäjänpoika
Pojat on poikia! Yksi on tosiaan näköjään ihan "poika" ainakin facebook julkaisujen ja juttujen perusteella, ei näköjään paljon tekoset paina kun on niin "hauska"(omasta mielestään) loput onkin aikuistuneet ja elävät normaalia nelikymppisen elämää.
- Korpilaki
Pitännöön ottaa korpilaki käyttöön jos ns hauska poju vielä keppostelee
- Anonyymi
juu Niiranen ajelee hopeen värisellä mersulla...otetaan seurantaan! VANHEMMAT KATSOKAA LASTENNE PERÄÄN ETTEIVÄT LIIKU NÄITTEN SEURASSA!
- Anonyymi
Tämä rikoslajin lainsäädäntö tulee uuden eduskunnan kösittelyyn.
- Anonyymi
Onko nämä herrat Tohmajärvellä vielä? Näin erästä heppua Joensuussa, on muuten aika poloisen näköinen kaveri :)
- Anonyymi
Poliisia poikia ovat.ei kai normaalit ihmiset joukko raiskaile.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisia poikia ovat.ei kai normaalit ihmiset joukko raiskaile.
eikun rajavartijan poika on tuo Sutinen..asuu nyt hesassa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikun rajavartijan poika on tuo Sutinen..asuu nyt hesassa!
veistäjästä lastu tulee pesä pallo selostaja sutki
- Anonyymi
tuota, tuota. Pesäpalloonko tämä liittyi?
- Anonyymi
Ketä tohmajärveläisiä tämmösiä on harrastana.paluu muuttajana kyselen.tietää kartella
- Anonyymi
🤢🤢🤢
- Anonyymi
Missä nää on nykysin. Yhtä näin perheen kanssa jossain kaupassa jns. Sääliksi käy eukko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä nää on nykysin. Yhtä näin perheen kanssa jossain kaupassa jns. Sääliksi käy eukko
Ainakin yks asuu edelleen tohmajärvellä, tää Juha Niiranen. Meikäläisen 18v tyttösen naapurissa ja edelleen ryyppää 15-20v tyttöjen seurassa. Jatkojuhlapaikalla usein juoksennellut alasti 15-16v tyttöjen edessä. Minulle muunmuassa heittänyt kommenttia että on useamminkin runkannut naapurin tytölle, joten suuresti epäilen että todellisesti olis läksynsä oppinut t. ainut pihapiirin tyttö..

Kaksi näistä asuu melkein vierekkäin toisiaan. toinen yrittää parran alle piiloutua toinen ei millään tavalla.

Hyi helevetti...pitää seurata tätä Niirasta kun kohdalle sattuu.....jatkaa vaan samaa käyttäytymismallia!
Tiedetään missä Niiranen asuu...vapise!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyi helevetti...pitää seurata tätä Niirasta kun kohdalle sattuu.....jatkaa vaan samaa käyttäytymismallia!
Tiedetään missä Niiranen asuu...vapise!!Noloa uhoamista :D Voihan se niiranen vapista muttei tollasen velttokullin takia, ihan se krapula tärisyttää meitä kaikkia joskus myös niirasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noloa uhoamista :D Voihan se niiranen vapista muttei tollasen velttokullin takia, ihan se krapula tärisyttää meitä kaikkia joskus myös niirasta.
no kyllä Poliisi on keksitty ja laki löytyy myös Niiraselle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi näistä asuu melkein vierekkäin toisiaan. toinen yrittää parran alle piiloutua toinen ei millään tavalla.
Missä tämä Härkönen nykyään asuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä tämä Härkönen nykyään asuu?
Kuhmossa.
- Anonyymi
vieläkö keppostelloot
- Anonyymi
Onko näistä joku kunnallisvaali ehdokkaana.on pokkaa jos on
- Anonyymi
pesäpalloa
- Anonyymi
Miun kaveri kysy miult kuink kauan siult vie kun sie oot tietokone nero voitko selevitä ,miet sanoin 30 minsoo mie tieän hänen pankkitilinumero ja kotiosotteen .Hän kysy voitko sotkee Hänen compuuteri i tell to him now or later.Hi say maybe later .Minä sanoin hänelle minun pitää mennä speak Russian friends they ask for me can we help for you,If i told they i like this computer is big problem.Now i say not yet.Sleep a well.
- Anonyymi
Pojat eikun porskuttaa.
- Anonyymi
Kaikenmoista täälläkin. Tosin pesiksessä näkyy kuohuvan, jääkiekossa, ja erityisesti Kanadan jääkiekossa. Eikö pelivälineiden eroa tunnisteta?
- Anonyymi
LAITTAKAA SANA KIERTÄMÄÄN TÄSTÄ NIIRASESTA JA VAROITTAVA SANA VANHEMMILLE, ETTÄ KATSOVAT PAREMMIN LASTENSA PERÄÄN MISSÄ SEURASSA LIIKKUVAT, MIHIN AIKAAN JA MISTÄ SAAVAT MAHDOLLISESTI ALKOHOLIA TAI MUITA PÄIHTEITÄ!!
- Anonyymi
Mikäs se oli aikanaan, se korpilaki ?
- Anonyymi
Niinpä..sitten olet itse kusessa näitten vempuloitten kanssa..parempi kun hoidetaan nämäkin juipit virallista kautta.
- Anonyymi
Pedofilia on sairaus.
- Anonyymi
Kyllä. Siihen on vain yksi lääke.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Siihen on vain yksi lääke.
Burana
- Anonyymi
hankitaan puutarhasakset ja leikataan munat irti! :)
- Anonyymi
Olisi kohteliasta kysyä:
Puudutetaanko ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi kohteliasta kysyä:
Puudutetaanko ?hahahaha....
- Anonyymi
Munat valtiolle.
- Anonyymi
hahahahehehe...
- Anonyymi
Uus teini ikä .yli 40v .
- Anonyymi
Lieneeköhän joku aloitusviestin nimeltä mainittu tämä taksiajelija?
- Anonyymi
Pimeät taksitko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pimeät taksitko
Tätä tosipimeetä taksiajelijaa tarkoitettiin
Mies varasti huumepäissään taksin ja kaahasi poliisia pakoon pitkin Tohmajärveä
- Anonyymi
Miksi ne teinitytöt pyörii aikuisten mieesten seurassa? Barbie leikit vielä kesken
- Anonyymi
Koukussa aineisiin.
- Anonyymi
Max Hyytinen oli se kampin keskuksen lasten väkisinkoskija.
- Anonyymi
Niin sanotaan et teinit aikuisten miesten seurassa? Niin pitäis ymmärtää? Mutta aikuinen mies järki??? Koskee alaikäisiin???
- Anonyymi
mitenkä niiraset teköö tuomosii nehän on parasta kunniakasta suku löytyy lenko silimee ja linkku-silimee kehveli-vieköö
- Anonyymi
Munat pois ja puunoksaan roikkumaan. Ei mihinkään vankiloihin makailemaan. Ei niistä ihmisiä tule siellä.
- Anonyymi
Miksi teinitytöt pyörii aikuisten miesten seurassa?
- Anonyymi
nimimiehii arjen sankaria hui hitto
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1213869Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3102008Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481781- 1051707
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391651Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21620Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321474Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441256MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar511199Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4081150