Kenenkä kullannuput ampui poliiseja päin?

Pihkainmäessä oli perjantaiyönä sheriffeillä tekemistä jonkun porukan kanssa. Kukas siellä oli asialla? Huumehemmot?

http://yle.fi/uutiset/poliisia_kohti_ammuttiin_kuopion_poliisioperaatiossa_viime_yona/8701972
7150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ihmettele että nämä entiset kylän nuoret ovat nistahtaneet koska 90-luvulla Pihkainmäen koulussa toimi opettajana useita pedofiileja. Uskonnollisista syistä asiasta vaiettiin.

Äänestä
  • Täyttä hupatusta, ei siellä ole mitään pedofiileja ollut opettajina!

    Äänestä

Tilanne on vielä selvittämättä mutta epäillyt ovat Poliisin hallussa ja kuulustellaan ensi viikolla !

Äänestä

Ei roskaporukka opettajilta mitään oppia tarvitse, asennevammaiset vanhemmat ja -koti sekä geeniperimä pahimmat syylliset!

Äänestä

Kyllähän niitä on kuulusteltu koko viikonloppu. Kolme päivää aikaa esittää vangitsemista käräjäoikeudelle. Se aikaraja tulee maanantaina vastaan. Silloin kuullaan lisää asiasta.

Äänestä

Miten joku heti alkaa puolustaa ettei ole pedoja ollut? Säikähditkö jotain? Sellaista et varmaan voi tietää. Sellainen tietää, joka on joutunut uhriksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poliisiammuu kirjoitti:

Pihkainmäessä oli perjantaiyönä sheriffeillä tekemistä jonkun porukan kanssa. Kukas siellä oli asialla? Huumehemmot?

http://yle.fi/uutiset/poliisia_kohti_ammuttiin_kuopion_poliisioperaatiossa_viime_yona/8701972

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu