Tuskinpa tuo mikään yllätys on, sillä ainahan yksinkertaiset ja henkisesti jälkeenjääneet turvautuu väkivaltaan koska älyllinen kapasiteettui ei riitä ratkomaan ongelmia.
=
Suhteessa eniten henkirikoksia Suomen etnisistä ryhmistä tekevät romanit (20 rikosta 100 000 asukasta kohtaan), vietnamilaiset (6), albaanit (5) ja kurdit (4,7). Korkein henkirikoskuolleisuus on puolestaan suomalaisilla romanimiehillä ja Thaimaassa syntyneillä naisilla.
– Ehdottomasti suurin kysymys ihan ihmisoikeusnäkökulmastakin katsottuna on kantaväestön romanimiesten järkyttävän korkea henkirikoskuolleisuuden ja henkirikollisuuden taso. Romanimiesten ja muiden suomenkielisten miesten henkirikoskuolleisuuden suhteellinen tasoero on jo pitkään ollut suurempi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa afroamerikkalaisten ja valkoihoisten, Lehti toteaa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/850881/Turvapaikanhakija on tappanut kolmesti

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähäpojan ongelma on heikko äly! Vaikeatajuiset asiat menee yli hilseen, ja sanoma menee älämölön puolelle!
Henkirikoksia tehtiin viime vuonna 97. Henkirikosten määrä on ollut laskussa. Kun Suomessa on noin 10 000 romania, niin valittu suhdeluku vaikuttaa aika erikoiselta - se antaa mielikuvan huomattavasti suuremmista lukemista. Heistä siis henkirikokseen syyllistyi, mikäli lukema pitää paikkansa, 2 henkilöä.
Kaikkineen kuitenkin mielenkiintoinen artikkeli, kiitokset siitä.
Mustilaisten väkivaltaisuus on varmaankin ollut tunnettu tosiasia. Kun taitoa tai järkeä ei ole, niin jollainhan sitä on yritettävä mukamas päteä.
Vähäpojalle kelpaa mikä vaan. Jos ohimatkalla oleva inuiitti puhkoo ilmat vähäpojan kaverista, niin vähäpojan mielestä Suomen inuiittien henkirikosprosentti on 100.