miksi maailma on kuin on jehovien mukaan

Juttelin kadulla jehovien kanssa ja he käskivät mennä jostain heidän sivuiltaan katsomaan tarkemmin ja sanoi että siellä on myös selvitetty miksi tämä maailma on tällainen paikka elää. En sitten muistanut sivuja enää. Liittyi siihen kun juteltiin kuinka tämä on vihaa ja kaaosta täynnä ja rehelliset ihmiset saa pelätä eikä ihmiset tule toimeen keskenään.

Voisiko joku valaista tätä miten jehovat ajattelee tästä
11140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eipä jt:t ole itse sen parempia, samanlaista epärehellisyyttä, kaaosta eivätkä tule toimeen monienkaan ihmisten kanssa eli tällaista ja sellaista on myös todistajien parissa ja paljon onkin. Erottuvat vain selkeällä teeskentelyllään, esittävät parempaa mitä ovatkaan.

Äänestä
  • " vihaa ja kaaosta täynnä "

    -Niille oli valtakunnansalilaitoksella (sitä ei saa sanoa kirkoksi) teroitettu, että nyt on maailmanlopun perusteet tämmöiset.

    Esim. v. 1975 maailmanloppua varten teroitettiin, että on ylitsepursuavat todisteet siitä että Neuvostoliiton ja USA:n välinen ydinasesota tuo maailmanlopun, kaiken muun päälle kuten sen että rahan arvo romahtaa.

    Vuodelle 1914 maailmanloppu oli selviö koska pyramidimitat tuumina olivat yhteensä juuri tuon 1914.

    Lahkossakin on siis erilaisia pop -ilmiöitä, jos niin voisi sanoa, mutta ne eivät liity hameen helman pituuteen, epäillessään pomo käskee kyykistymään, jolloin helma ei saa nousta yli polven silloinkaan.

    Äänestä

  • Eli tää on samaa pelon levittämistä että jotkut merkit tuovat maailmanlopun ja sillä saadaan ihmiset pelkään ja totteleen. Muistin nyt keskustelua enemmän ja tällähän he yrittivät saada minua kääntymään eli pelotteli kuinka ympäristö on paha paikka ja pelastus on sinulle. Mainitsin kyllä heille siitä että jos lapset hylätään uskosta luopumisen vuoksi niin se on sairasta touhua. Totesi että ei se niin oikeasti mene.

    Uskonnot ovat se mikä maailmanlopun voi tuoda kun ihmiset tappelee keskenään mikä on oikea usko.

    Kiitos! Tämä oli se näkökulma mitä en saanut päähäni.

    Äänestä

vastauksena kysymykseen "miksi maailma on jehovien mukaan" sanoisin että jehovat ovat paremminkin maailman mukaan,

maailma oli ensin ja sitten vasta jehovat ensin raamatuntutkijoina ja myöhemmin lahkoutuivat jehovantodistajiksi,

jehovien raamatuntulkinta on rakennettu 1900-luvun maailman menon mukaisesti, niin että raamatun erilliset jakeet näyttäisivät tukevan sitä että eletään raamatun mainitsemia viimeisiä päiviä,

mutta näin se on aiemminkin historiassa ollut,

aiemminkin historiassa uskonliikkeet ovat sovittaneet raamatun erilliset jakeet sen ajan maailmanmenolle esittäen että eletään viimeisiä päiviä ja maailman loppu tulee heidän aikanaan

Äänestä

Johanneksen poika.fi löytyy paljon vastauksia ja uutisia tästä järjestöstä, ei muuta kun lukemaan

Äänestä
  • Kyllä nuo Johanneksenpojan sivut ja veljesseura sivut ovat suomen parhaat jos haluaa oikeata tietoa jehovan todistajista ja kyseisestä uskonnosta. On auttanut minu paljon, kiitos siitä sivujen ylläpitäjille ja kirjoittajille.

    Äänestä

  • Kävin tuolla jt-kirkon sivulla. Täyttä satuilua.

    Äänestä

  • Kyllä on tiedossa ja paljon myös luettu, mutta sieltä ei löydy totuus eikä koko järjestöstä.

    Äänestä

  • Nätkin kirjoitti:

    Kyllä on tiedossa ja paljon myös luettu, mutta sieltä ei löydy totuus eikä koko järjestöstä.

    " Ei löydy totuus ..."-
    Totuushan on se , että näitä Järjestöjä ja seuroja ja kirkkoja perustettiin Ameriikoissa ajan hengen , siis sisällissodan aiheuttamien orjien vapauttamisen merkeissä valkoisten isäntien toimesta,
    Raamatuntutkijatkin perustettiin , ja oliko se jotain 7 vuotta sodan loppumisesta, paikallinen ns , "Suursijoittaja " Conley antoi tilat, ns, Beetelin , varsin monenlaisille yhtiönaluille, , niin myös yritykselle nimeltä Vartiotorniseura -tai jotain , Se oli jo perinnettä, sillä Adventistit olivat Lännen tyyliin liikemiehiä ,
    pääajatus oli, miten mustat orjat voitaisiin pitää samassa häkissä kuin ennenkin , Ja raamatun kanssa mesovat plantaasinomistajat löytivät siihen selityksen ,
    Se ihmiskunnan toinen isukki, Nooa , sai idiksen kasvattaa villirypäleistä ns, jalostuskannan , homma vei vuosia , ennenkuin Nooa sai aikasiksi istuttaa raamatun mainitseman viinitarhan , ;
    siihen mennessä kokeiluja villirypäleiden kanssa oli jo tarvinnut tulla niin paljon , että äijästä oli tullut alkoholisti , siis paatunut juoppo ,
    siinä hengessä Nooa keräsi eka sadon , ja mahdollisesti maustoi sen -Lähi-Idän tyyliin kasvilla nimeltä, ( Hepr, ) Kaneh Borm , joka sai näkemään kaikenlaista , sadon ryypättyään ukko joutui tilaan nimeltä Delirium Tremens, jonka vallassa , herättyään , kirosi yhden pojanpoikansa oliko se nyt Haam ,joka , - Puuh , - muuttui mustaksi , saarnamiesten mukaan , ja joka oli nyt siis velmiestensä orjain orja ,
    Tälle pohjalle orjanomistajat siis rakensivat kirkkonsa , , mutta häveliäisyyssyistä? kirkon johto nimettiin Rooman keisariajan isäntäorjaksi ,
    Vielä Luther raivosi , raamattua kääntäessään, että hän ei haluaisi koskea pitkällä tikullakaan , Heprealaiskirjeen -tai Kirjeen Filemonille, kääntämiseen , mutta on pakko kääntää , kun muutkin ovat kääntäneet ,
    Martti- setä tarkoitti mm , Filemonin kirjettä , jossa apostoli sanoo, että kurjaa karannutta orjaa ei pidä kohdella enää orjana , vaan rakkaana veljenä , Ei siis pieksää , myydä tai hakata kuoliaaksi, Martti ei voinut käsittää moista lepsuilua ,

    Äänestä

  • Tarkoitat siis, että lue vaikka kirkkohistoriaa ja muuta historiaa, mutta karta vartiotornia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitämeolemme kirjoitti:

Juttelin kadulla jehovien kanssa ja he käskivät mennä jostain heidän sivuiltaan katsomaan tarkemmin ja sanoi että siellä on myös selvitetty miksi tämä maailma on tällainen paikka elää. En sitten muistanut sivuja enää. Liittyi siihen kun juteltiin kuinka tämä on vihaa ja kaaosta täynnä ja rehelliset ihmiset saa pelätä eikä ihmiset tule toimeen keskenään.

Voisiko joku valaista tätä miten jehovat ajattelee tästä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu