Kaipaako bibo kumppaniaan kun mania on ohi?

Ei tietenkään pyyhi. Jos on dumbannut sut maanispäissään, niin voi katua sitä ankarasti. Been there, done that.

Samoin, omasta kokemuksesta oppineena, kaksikin kertaa saman mokan tehneenä, siis pitkän parisuhteen (lasten kera) dumpanneena ja uuden rakkauden matkaan lähteneenä. Jos ensimmäinen mieheni olisi edes kerran sanonut ennen lopullista eroa tai sen jälkeen että ei halua erota vaan rakastaa minua kaikesta huolimatta ja haluaa jatkaa, olisin syöksynyt syliin välittömästi.
Maanisessa vaiheessa kuitenkin tykitin täysillä p-aa miehen päälle, haukuin ja kävin päälle. Annoin kaikin keinoin viestin että missään tapauksesa en halua jatkaa, ja jos yritätkin niin täältä pesee. Maniaani liittyi voimakas ärtyneisyys ja aggressiivisuus.
Tiedän nyt että mieheni rakkaus ei loppunut toilailuni, hän huomasi että jotain on pahasti vinossa, etten ollut oma itseni. Diagnoosia ei vielä silloin ollut, pidin touhujani ihan normaalina.
Mietin ja pohdin kovastikin hyviä asioita joita meillä oli, tunsin menettäneeni paljon.

Toisen mieheni kanssa eroon vaikuttivat suhteessa olleet isot muut ongelmat. Tuolloin olin niiden vuoksi pääsääntöisesti masentunut, kunnes epätoivoinen tilanne meni siihen että ikäänkuin päästin manian irti ja hyökkäsin nettiin miehiä hakemaan. Tältä pohjalta henkistä tukea hakien repäisin eron rajusti, mutta siitä olen nyt jälkikäteen pelkästään onnellinen. Harmittaa että silloin sairauden takia taas en jaksanut alkaa työstää mahdotonta tilannettamme aiemmin. Olisi ollut parempi erota vuosia aiemmin. Hyviä ja hienoja asioita (ulkoista hyvää ja harrastuksia) meillä oli ja niistä olen iloinen, mutta läheisyyden (fyysisen ja henkisen) puute pistää vihaksi vieläkin.

Summa summarum: jos mielestäsi parisuhteenne oli lähtökohtaisesti onnellinen, voit olla varma että bipo-osapuoli selkeänä hetkenään sen sellaisena muistaa, ja todellakin saattaa surra ankarasti. Jos mietit että onko kohtalonne palata yhteen, ja toinenkin vaikuttaisi kiinnostuneelta, ehdottomasti kannattaa yrittää tavoittaa entinen rakkaus vielä uudelleen.

Toivon sinulle onnea koko sydämestäni.

PMS oireet tekivät minusta hirviön Maria 40 kertoo miten oireet tekivät hänen elämästään helvetin.
80 prosenttia naisista kärsii PMS oireista.

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2000000191165.html
---------------------------------------------------------------------------

Oma kokemukseni on että joo, kaipaa. Itse olen siis seurustellut nyt kaksi vuotta, ja kyllä on kestämistä ollut. Maniavaiheiden luoma epävarmuus ja sitä kautta luottamuksen puute ja paha olo ovat todella rankkoja, lisäksi kumppanin välinpitämättömyys ja tunnekylmyys ajavat melko ahtaalle. Kumppanillani on tapana manioissaan punnita valintojaan ja usein puntarointiin päätyy meidän parisuhde ja yleensä lopputulema on se, että hänen mielestään vangitsen hänet ja hän ei voi olla täysin vapaa koska en esim. hyväksy sitä että hän tahtoo ulos tanssimaan joka ilta...

Parisuhteen perusedellytyksiä ja tärkeitä tukipilareita ovat mielestäni mm. rakkaus, luottamus, toisen kunnioittaminen, usko yhteiseen tulevaisuuteen jne..
Seurustelin pari vuotta biponaisen kanssa ja nämä kaikki perusedellytykset tuhoutuivat pikkuhiljaa. Juurikin hänen maniajaksojensa takia. Jäljelle jäi epävarmuus, luottamuksen puute, paha olo ja paljon muuta negatiivista.

NIIN TUTTUA TUO: " Kumppanillani on tapana manioissaan punnita valintojaan ja usein puntarointiin päätyy meidän parisuhde ja yleensä lopputulema on se, että hänen mielestään vangitsen hänet ja hän ei voi olla täysin vapaa koska en esim. hyväksy sitä että hän tahtoo ulos tanssimaan joka ilta..."

Saattoi pyytää anteeksi mutta jossain vaiheessa sekin menetti merkityksensä koska tiesin jo etukäteen että kohta se taas lähtee....

Kaksisuuntaiset on perseestä. Miksi lähdette edes seurustelemaan bibbbolin kanssa?

Varsinkin kakkostyyppi, joka on vaan sortunut tekeen jonkun reissun ilman mitään pettämistä kaipaa kumppaniaan aina enemmän ja enemmän kaiken jälkeen ja älykkäämpää herrasmiestä, naisen hyvänäpitäjää saa etsiä. Ykkösten psykomanioista en tiedä...

Kuinka kauan nuo maniakaudet yleensä kestää?

Itse olen reilun vuoden verran seurustellut, ja kumppani on jo kerran jättänyt, palatakseen parin kuukauden jälkeen takaisin katuvana, pahoilla mielin ja anteeksi pyydellen. Tuona aikana emme pitäneet mitään yhteyttä, ennen kuin hän eräänä päivänä laittoi viestiä ja halusi tulla käymään.

Ei osannut selittää mikä häneen meni kun jätti, kuulemma kenenkään kanssa hänellä ei ole ollut niin hyvä olla kuin minun kanssani. Sitten meillä menikin loistavasti, jopa aiempaa paljon paremmin (aiemminkin meni hyvin eikä ongelmia oikeastaan ollut, ja kumppanin eroilmoitus tuli tuolloin ihan puskista) noin parin kuukauden ajan: kumppanini oli iloinen, tasapainoinen, aiempaa avoimempi, ja kaikin tavoin näin että hän nauttii seurastani täysillä - kunnes nyt taas täysin sama tilanne. Hän jätti minut pari viikkoa sitten, nyt kuulemma "lopullisesti", kun ei vaan osaa olla ja ahdistaa. Tilanne täysin sama kuin aiemmallakin kerralla, muuta syytä ei ole kuin että häntä ahdistaa, eikä mitään vaihtoehtoja kuulemma ollut kuten ei ensimmäisellä kerrallakaan, tauko tai minkäänlainen harkinta ei tullut kyseeseen, ero oli ainut ratkaisu. Kun ei vaan enää tuntunut siltä eikä sen paremmin osannut asiaa selitellä. Sitten kuitenkin palasi ja pyysi hyvin vilpittömän oloisena anteeksi kaikkea.

Nyt en tiedä mitä pitäisi ajatella. Hän tietää kyllä, että rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan - laitoin hänen peräänsä viestin, jossa kehotin ottamaan yhteyttä joskus, jos vielä haluaa olla tekemisissä. Tästä on nyt hieman yli 2 viikkoa eikä olla oltu missään yhteyksissä puolin tai toisin. :(

Monenlaisia tunteita herättää lukea ketjua. Kiitos kaikille vastanneille. En kuitenkaan enää tuohon hullunmyllyyn lähtisi, vaikka edelleen sattuu. Kolme jättöä muutaman kuukauden sisällä ja edes takaisin sahaava mieli, sekä jatkuvat lämmön/kylmyyden ja vetäytymisen syklit saivat tuntemaan karmivaa epävarmuutta. Kunnes varmasti mania vei täysin mukanaan. Useilta treffipalstoilta löysin profiilit, jotka oli tehty jo ennen suhdettamme. Puheet ja teot eivät olleetkaan enää aiemmin minusta rehellisellä ihmisellä minkäänlaisessa balanssissa. Olisi edes kertonut sairaudestaan, mutta ei. Kusetti niin täysiä, tiesi takuulla, että tulee päivä, jolloin jättää minut itkemään ja häipyy. Ja tiesi miten rakastin ja palvoin häntä.
Mutta, kaikki mikä ei tapa, vahvistaa(ko) vaiko pelkästään kyynistää.